Etävanhempi saa tavata lapsia jos huvittaa, lähivanhemmalla on kaikki vastuut
Huono Äiti sai avautumisen:
”Minulla on kaksi peruskoulu ikäistä lasta, jotka ovat luonnollisesti minulle kaikki kaikessa.
Lasten isästä erosin reilu 3 vuotta sitten ja eron syynä oli hyvin erilainen arvomaailma.
Lasten puolesta surettaa, että kelpaavat isälleen vain silloin, kun hänellä ei ole naissuhdetta meneillään tai sen hetkisellä naisellaan on muuta menoa. Eron jälkeen Lasten isällä on ollut useampi nainen, joista kaksi on esitelty sukuineen lapsille. Lapset ovat joutuneet salaamaan minulta nämä tapaamiset isänsä käskystä. Erotessamme sovimme, että pysymme väleissä ja uusien kumppanien esittelyistä kerromme toisillemme ja hoidamme nämä asiat aikuismaisesti.
Lasten isä ei osta lapsille lahjoja, koska maksaa minulle elareita ( minimin) . Ja siis ihan ok minulle, mutta vanhempi lapsi ymmärtää jo tämän ja luonnollisesti kysyy minulta syytä.
Oma asenne isäänsä kohtaan on neutraali ja aina puhun hänestä lapsille kunnioittavasti. Nyt loman aikana isä ei ole pitänyt sopimuksesta kiinni ja on vaan jättänyt hakematta Lapset. Ilmeisesti lapsille kertonut asiasta, mutta minulle ei. Ja ymmärrän ajatusmallin, että Lasten etu on olla lähivanhemmalla, mikäli etävanhempi ei heitä ota. Mutta onhan tämä ihan järjetöntä, että toinen voi vaan laistaa vanhemman velvollisuuden.
Meillä on Lasten kanssa tiivis ja luottamuksellinen suhde, mutta kyllä sitä välillä väsyy arjen pyörittämiseen yksin, iltaisin harrastus kuljetuksiin ja siihen, ettei voi luottaa toiseen toisena vanhempana.”
Nimim. Joskus myös äiti väsyy
Joko vastasit Huonon Äidin kyselyyn eroperheiden lasten tapaamisten sujumisesta? Kyselyyn pääset tästä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 37 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Totuus on, ettei kaikista ole huoltajiksi. Ei avioliiton aikana eikä sen jälkeen.
Vapaamatkustajia löytyy aina. Nämä pitäisi etukäteen tunnistaa,ettei perustaisi perhettä heidän kanssaan. Ongelma on,että näyttelevät uskottavasti muuta. Tämä kun saataisi ratkaistua.
Eihän tuo sanomasi ole kuin pieni osa koko totuudesta. Liitossa voi olla paljon muuta ongelmia ja ero kun tulee, ei sen kanssa vanhemmuustaidoista ole kyse. Äiti voi jäädä lapsen lähivanhemmaksi kun lähtee läiskimään lapsen kanssa. Vaikka olisi vuoroasuminen, äiti voi sotkea omat asiansa niin tuhanteen solmuun, isän ollessa tolkku, että äiti ei enää ymmärrä tai jaksa olla se lapselle parasta tarkoittava ja yhteistyökykyinen toinen vanhempi.
Tästä ketjusta käy hyvin ilmi, että lasten asioitten hoitaminen yhdessä on mahdotonta, jos keskustelu muuttuu nais-/mies-akselin vihaksi. Avioliittonne on ohi, mutta vanhemmuus jatkuu. Jättäkää itsenne taustalle ja menkää lapsen etu edellä. Vanhempina olette kuin työpari lapsen asioissa, unohtakaa keskinäinen suhteenne ja toimikaa uudelta pohjalta.
Valitettavan tuttua tällainen ”harrastevanhemmuus” (ollaan vanhempia silloin kun itselle sopii, eikä silloin kun lapsella on tarve).
Milloinhan Suomen lainsäätäjät on aidosti lasten puolella ja asiat käsitellään tapauskohtaisesti (koska jokainen tilanne on erilainen)?
Molemmat vanhemmat on yhtälailla vastuussa ja velvollisia hoitamaan kaiket asiat.
Sanopa se sille toiselle, kun rautalankakaan ei auta. Ei osaa muuta kuin haukkua muita. Väittää olevansa hyvä isä, vaikka hylkäsi lapset kolme vuotta sitten. Ei suostu tapaamaan vaikka lapsetkin pyytäneet. Ei osallistu kustannuksiin, vaikka pystyisi. En millään pysty olemaan samaa mieltä, että on hyvä isä. Somessa on hyvä kertoa valheita ja pitää kulissia yllä.
Todella sairasta yleistystä ja ikinä ei puhuta niistä hankalista ex- naisista jotka ovat niin katkeria että myrkyttää ja syyllistää käyttäytyy narsistin lailla ja saa omat lapsensa sekaisin.
Suoranaista pahansuopuutta.
Jutun naista ymmärrän mutta harmi vaan että myrkyt äidit saa uutta pontta tästä kirjoituksesta.
Kaikki ihanat ja asialliset ihmiset tietää kyllä mistä puhun.
R:lle. Olet oikeassa. Iso osa naisväestä täällä on kyllä osoittautunut ikävällä tavalla hirveiksi etäisävihaajiksi. On ok olla vihainen omista huonoista kokemuksistaan, onhan näitä tosi kurjia etävanhempia, mutta tämä yleistynyt käsitys ruokkii tänne kirjoittavia naisia läksyttämään kaikki etäisät samaan muottiin. Näillä naishenkilöillä olisi aihetta mennä itseensä ja todeta omien kokemuksiensa olleen äärimmäisen ikäviä, mutta ei yleistettävissä.
Niin tietävät. Meillä miehen ex on mustamalannut miestäni lapsille jo pian 10 vuoden ajan ja yrittänyt tehdä kulloisestakin miesystävästään ”uutta isää”. Tapaamishaluja olisi, mutta joko lapset eivät ole tulleet tai ne on haettu ties millä verukkeella yhtäkkiä pois liian aikaisin. Kerran suhteen alkuaikoina olin pyörälenkillä. Kun tulin takaisin, mies ja poika ilmoittivat olleensa puskissa piilossa, ettei äiti hae pois. Ihan pimeää touhua.
Tässä sitten yleistetään lapsen biologisia äitejä huonoksi. Kyllä ne exän nykyisetkin osaa olla hankalia… Kaikilla on oma mielipide, riippuu missä roolissa itse on.
Saan vierestä seurata; miehen ex OTTI lähivanhemmuuden (siitä ei keskusteltu lapsen kanssa, joka on läheisempi isän kanssa) ja lastenvalvojalla sopivat 50/50, mutta sehän ei ole toteutunut koskaan, koska tältä exältä puuttuu joku äidinvaisto, eikä lapsen kanssa vietetty aika ole ollenkaan tärkeää. Isä on aina hoitanut, kun ex lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan vuosiksi, joten lapsen suhde tietysti kehittyi hyvin läheiseksi isän kanssa, joka on siis töissä myös. Lapsi menee nyt äidilleen yleensä kahtena iltana viikolla (ei vkloppuna) mutta vasta sitten, kun on ensin syönyt ja tehnyt läksyt isän luona ja isä vie exälle. Näin myös niinä päivinä, kun lapsen pitäisi olla äidillä vaikka kaksi päivää putkeen, eli isä päivystää, hoitaa ja tekee kaiken pyyteettömästi myös äitipäivinä. Lapsilisät jne menevät äidille, jolla parempi palkka, mutta hänelle on tärkeintä saada päättää lapsen asioista ja esittää lähivanhempaa ulkopuolisille, ei aito läheinen kiintymyssuhde lapseen. Äidille ei viedä ystäviä, eikä äiti ota viikonloppuisin, ei vie tai tule katsomaan ja kannustamaan harrastuksiin, eikä tee lapsen kanssa mitään ikimuistoisia juttuja, matkoja tai vie leikkipaikkoihin. Tämä ex antaa kylläkin neuvoja läksyjen tekemisestä, ruokavaliosta, säännöistä ja miestä syytetään, jos lapsi ei pärjää kokeessa. Toivon, että lastenvalvojalla tunnistettaisiin myös tällaisia tilanteita ja että jos joku tekee vuorotyötä, niin silloin 50/50 sopimus ei välttämättä tule ikinä toteutumaan, varsinkin, jos aina täytyy levätä. Eli pitäisi katsoa myös historiaa että jos toinen vanhempi on hoitanut melkein yksin pitkään ja jos lapsi tietyn ikäinen, niin vaikka kuulla mielipidettä, eikä siis vasta oikeudessa!
Kyllä pitäisi tulla joku laki tähänkin että etävanhempi EI saisi toimia miten tykkää ja nähdä lapsia sillon kun huvittaa.
Meillä lapsen isä hylkäsi lapsen ja alkoi elää omaa elämäänsä usean vuoden ajan. Eivät olleet lapsen kanssa missään tekemisissä, oli ilmoittanut sukulaisilleen ettei halua olla missään tekemisissä lapseensa. Sitten yhtäkkiä ilmestyy jostain, haluaa nähdä lasta, haluaa yhteishuoltajuuden ja laajan tiedonsaantioikeuden. Lastenvalvoja ei sano asiaan mitään, eli se että voi vuosiksi poistua lapsen elämästä ja yhtäkkiä palata takaisin ei merkitse mitään eikä vaikuta mihinkään. Kiukuttaa.
Erottiin 2010 kun kaksi lastamme oli pieniä. Sovimme hyvissä väleissä viikko-viikko järjestelystä, lapset oli isällään kun itse olin työssäni iltavuoroviikolla. Elatusmaksua isälle tuli lasten elintason tasaamiseksi hivenen yli 50e/kk.
Meni pari kuukautta niin isä alkoi ilmoitella, ettei haekaan lapsia sovitusti sunnuntaina vaan vasta ma tai ti. Lopulta ilmoitti pysyväisen muutoksen, hän pitää lapsia omalla viikollaan vain ke-su. Vaihdoin työpaikkaa, jotta tämä onnistuisi. Tätä ei kauaa kestänyt kun kerran lapset lähtivät isälleen ja palatessaan kertoivat isän muuttaneen. Matkaa onneksi vain 30km, mutta tässä kohtaa kuljetus hoitoon ei enää onnistunut ja luovuimme arkitapaamisista. Lapset oli jatkossa isällään joka toinen vkl. Tätä kesti vuoden verran kunnes yhden viikonlopputapaamisen jälkeen lapset kertoivat olleensa taas isällä uudessa kodissa. 300km päässä. Isä ei suostunut lastenvalvojalle mutta käräjien kautta teimme sovittelussa uuden sopimuksen, minimielarit ja lapset isällä yhden vkl kuukaudessa.
Tätä sopimusta EI MILLOINKAAN noudatettu. Isä muutti ulkomaille niin, että Suomessa viettää kesät.
Kesällä 2016 hain käräjillä sopimuksen ja elatusmaksujen uusimista.
Käräjillä Isä vaati itselleen lasten tapaamisen useammin, kolmen viikon välein. Ilmoitti tuolloin myös eronneensa monivuotisesta naisystävästään ja jäävänsä eron myötä asumaan suomeen yksi. Elatusmaksu laskettiin tämän mukaan ja tapaamisoikeus kirjattiin kolmeviikkoisrytmillä alkaen päätöspäivästä. Tuomari vielä varmisti, että Isä on ymmärtänyt valan merkityksen ja Käräjillä ei voi valehdella.
Heti syksyllä 2016 Isä lähti taas ulkomaille samaisen naisystävänsä kanssa.
Tällä hetkellä asuvat edelleen ulkomailla, käyvät suomessa kesäaikaan. Ovat nykyisin naimisissa. Elatusmaksjua Isä ei ole maksanut koskaan eikä ulosottokaan voi mitään koska virallinen osoite, työ ja pankkitili on ulkomailla. Elatusmaksut siis vain vanhenevat 5vuoden takaumalla.
Kesäisin kun Isä on Suomessa, hän haluaa tavata lapsia kerran/kaksi ja laskee kolmeviikkoisrytminsä osuen tapaamisoikeusviikonloppuihin, jotta minun on velvollisuus edesauttaa tapaamista.
Isä ei siis ole lasten elämässä MILLÄÄN TAVALLA 10kk/vuodessa, mutta meidän kesäsuunnitelmat pitää kuitenkin laskea niin, että isän tapaaminen onnistuu kun hän kesällä palaa Suomeen. Lapset menevät isälleen kuin kelle tahansa sukulaiselle kylään. Kertovat itsekin, että Isä on vain kuin kesälomakohde heille.
Mitään ei asialle voi tehdä, mutta onneksi kohta kolkuttelee lasten täysi-ikäisyys ja tämä kierre päättyy.
Jos isä ei maksa, niin Kela maksaa ja perii isältä. Velat eivät vanhene, niin kauan, kun Kela uusii perintää ja sehän perii. Kaverilla lapsi on jo yli 20v , isä asuu ulkomailla. Jos yrittää tulla Suomeen, ei pääse maahan, ennen kun maksaa velkansa. Eli kipin kapin Kelaan. Saattaa vaatia lastenvalvojalta todistuksen ettei isä maksa.
Kyllä, kela maksaa kyllä mutta niin päin, että perii ensin ja tilittää vasta saamansa summan. Ellei saa perittyä, ei ole mitään tilitettävää Kelan kanssa on asiaa selvitetty useasti. Isä asuu maassa minkä kanssa yhteistyö Suomen perinnän suhteen on surkeaa. Maan viranomaisiin Kelasta laitettu kyllä yhteydenottoja. Elatusmaksu vanhenee 5 vuodessa ja tulee vain kotiin kirje, jossa ilmoitetaan vanhentunut summa. Valitettavaa,mutta totta.
Kyllä mulle on vuosia jo Kela maksanut, kun isä ei maksa, ja ne kertyy suoraan ulosottoon isälle. Toki tässä tapauksessa isä asuu Suomessa, joten voi olla että asia menee eri tavalla kun on kyseessä toisessa maassa asuva.
Meidän ongelma on juuri se, ettei ulosotto pääse perimään maksuja isältä.
Hyvin pitkälti näin se menee. Omalla kohdalla etövanhempi terrorisoi tapaamisilla vuosikaudet, muutteli satojen kilometrien päähän ja keksi uudet itselleen sopivammat tapaamissopimukset. Onneksi lapset kasvaa. Jossain kohtaa totesin että jos se mitä on sovittu ei kelpaa niin älä tapaa. Sain raivoa että estän tapaamisia kun en antanut lapsia silloin hänelle kun se hänelle sopi vaan pidin kiinni tapaamissopimuksesta. Jälleen on kuvioissa uusi nainen, jolle pitää esittää vuoden isää. Nyt niitä lapsia haluttaisiin sitten yhtäkkiä nähdä enemmän – silloin kuin itselle sopii. Itse en siihen pompotteluun suostu. Lapset teinejä ja pärjäävät myös ilman jatkuvaa aikuisen läsnäoloa eli mahdollistaa myös omia menoja, mikä on kiva. Lasten isä tosin tekee lasuja asiasta, koska ei voi enää kiristää tapaamisilla. Muutenkin kaikki mitä äitinä teen on väärin ja hänelle pitäisi tehdä selontekoa suunnilleen kaikesta. En tee. Odotan sitä päivää kun lapset ovat täysi-ikäisiä niin pääsen äijästä viimein eroon.
Omassa tuttavapiirissä tämä on mennyt just näin, niinkuin itselläkin. Äidit huolehtivat lapset ja isät näkevät, jos näkevät. Silti äitejä syyllistetään siitä, että ovat niin ahneita, että vielä haluavat elatusmaksutkin.
Tiedän, että varmasti on eroperheitä, joissa asiat ja miehet toimivat myös aktiivisesti. Itse en ole niitä vaan pahemmin nähnyt. Ja varmasti on myös naisia, jotka hylkäävät lapsensa. Ehkä se usein selittääkin sitä miksi on erottu, kaikista ei vaan ole vanhemmiksi.
Meillä nykyisen miehen kohdalla täysin päinvastoin. Heillä vko-vko sopimus lapsistaan. Äiti tekee mitä huvittaa,isä maksaa kaikki lasten laskut ja harrastukset tarvikkeineen. Äiti soittelee jopa omalla viikollaan että meidän pitäisi kuskata lapset harrastuksiin kun ei itse ehdi(vaikka on työtön). Me asumme kauempana kaupungista missä äiti taas asuu ja missä lasten harrastuspaikat ovat. Kaikki lasten pelireissut isä hoitaa vaikka olisi äidin viikonloppu. Muuten jää lapsilta pelit käymättä. Myös kaikki lomareissut lapset käyvät vain meidän kanssa. Äiti reissaa vain nykyisen miehensä kanssa. Äiti on myös opettanut lapsilleen että meiltä pyydetään kaikki mitä halutaan kun meillä on rahaa kun käydään töissä. Voin kertoa että välillä nyppii ja paljon. Silti meitä mustamaalataan lapsille jatkuvasti.
Että ihan aina se ei mene noin päin.
Faktahan on, että usein lähivanhempi huolehtii kaiken. Etävanhempi, eli isä huolehtii silloin kun hänelle sopii. Poikkeuksia varmasti on. Omasta ja tuttavien kokemuksesta nähty, ettei oo väliä onko välimatkaa kilsa vai 500, sitä etääntyy lapsista ajan saatossa ja sitten sitten kaikki jää lähivanhemman vastuulle.
Fakta on, että noin voi käydä. Fakta on, että toisinkin voi käydä. Eli tuo tuosta faktasta. Hirveää on ajattelu, että äidit ovat jotain enempi kuin isät lapsille. Noin ajatellen äidit asenteellaan tuottavat vieraantumista. On hirveää äidin ylimielisyyttä, että isä ei kaipaisi eikä rakastaisi lastaan samalla mitalla mitä nainen, koska on juurikin mies.
On eroperheitä, joissa lähivanhempi ei tee mitään, ei vastaa/hoida lasten asioita mutta osaa kyllä kiristää ja valittaa. Etävanhempi hoitaa ja kantaa vastuun. Lähivanhempi nostaa elarit ja hyötyy verotuksessa mutta ei maksa lapsen kuluista mitään.
Tiedän ett en ole ainut etävastuullinen.
Se on just näin.
Ei se lähivanhempi automaattisesti ole se parempi vanhempi. Harmi vaan että tässä yhteiskunnassa annetaan ymmärtää niin että aina se etävanhempi on se vastuuttomampi joka ajattelee muka vain itseään.
Siitä vaan sitten vaihtamaan lapsen kirjat niin sitten onkin etävanhempi.
Pallistille. Nyt sanoit todella hyvin! Juurikin lähivanhemmat voisivat siirtyä vuorostaan etävanhemmiksi, jos etävanhempi osoittautuu osallistuvaksi. Eipä moni vaan uskalla, valitetaan kyllä, mutta pelkäävät, että saavat takaisin aiemmin jakamaansa vääryyttä samalla mitalla. Saisivat itsekin kokea lähivanhemman isottelua vuorostaan.
Se vaan että kun se kirjojen vaihtaminen toisinpäin ei ole kovin helppoa jos se sillä hetkellä lähivanhempana oleva ei suostu.
Että mitäs sitten pitäisi tehdä jos sitä vaihtoehtoa ei pysty edes kokeilemaan.
Tämä on valitettavan totta, sillä vaikka LAPSELLA on oikeus molempiin vanhempiinsa niin ellei etävanhempi ota luokseen tai halua tehdä tapaamissopimusta (saati noudattaa sitä) lastenvalvojalla, niin sitten lapsi ei tapaa häntä. Etä voi perua sovitut viikonloput koska on kipeä, on muuta menoa tai ei vaan kiinnosta… Lähivanhempana ja tosiasiallisena ainoana huoltajana olet yksin vastuussa kaikista (yhteisen) lapsen tarvitsemista hankinnoista, harrastuskuljetuksista, hammaslääkärikäynneistä jne. eli yksinhuoltajuutta se käytännössä on! Ainoa vaan, että passiin, kouluasioihin, rippikouluun jne.tarvitset sen toisenkin suostumuksen ja allekirjoituksen ellet ”virallisesti” ole yksinhuoltaja. Yhteisvanhemmuus on kaunis termi, mutta varsin harvoin se (ainakin omien kokemusten pohjalta) toteutuu. Toisaalta olen mielummin yksin lasten kanssa ja pyöritän tämän meidän arjen sujuvammin näin, kuin että huolehtisin vielä sen ”isoimman” lapsen jutuistakin, sillä jos/kun et koskaan voi luottaa siihen, että asiat menisi niin kuin on sovittu (tai että toinen pitäisi ja toimisi todella sen mukaan mitä lupaa) niin tulee vähemmin pettymyksiä kaikille. Onneksi lapset kasvaa ja sitten on itselläkin mahdollisuus joskus tehdä asioita, joita itse haluaa, sopia treffejä jne. nyt sellaisista ei vain yksinkertaisesti tule mitään, kun mikään ei ole varmaa.
Tukiperhettä voit myös yrittää kysyä hyvinvointialueesi perhesosiaalityöstä ellei sinulla ole ketään sukulaisia, ystäviä, kummeja, naapureita tms. jotka voisivat auttaa joskus lastesi kanssa. Mutta vilpittömästi voimia, iloa ja valoa elämääsi, kyllä se sitten helpottaa kun lapset pystyvät itsenäisesti huolehtimaan itsestään, 18-vuotta menee yllättävän nopeasti ja toki olisi hienoa jos se toinenkin vanhempi olisi siinä mukana, mutta aina asiat eivät mene niin ja se EI OLE KOSKAAN LAPSEN VIKA. Kaikista ihmisistä ei vain ole kantamaan sitä vanhemman vastuuta, ikävää se toki on, mutta sitä saa, mitä tilaa, sillä tuskin se lapsi sitten aikanaan hoitaa ja auttaa häntäkään, etenkään jos ei ole itse koskaan saanut muuta kuin pettymyksiä osakseen! Vanhemmuus on niin paljon muutakin kuin biologiaa ja täytyy vain todeta, että kyllä sellaisen toimivan, vastavuoroisen isäsuhteen soisi ihan jokaiselle lapselle, sääli vain ettei sen muodostaminen ole omissa käsissä!
”Lähivanhempana ja tosiasiallisena ainoana huoltajana olet yksin vastuussa kaikista (yhteisen) lapsen tarvitsemista hankinnoista, harrastuskuljetuksista, hammaslääkärikäynneistä jne. eli yksinhuoltajuutta se käytännössä ”
Tuskin näin aina! Kieltämättä moni lähi haluaisi vuoroasumisessakin kulut itselleen ja ansaitsematonta kunniaa itselleen.
Saisivat perusteet elatusmaksuille. Yhtähyvin voi yleistää, että lähivanhemmat haluavat elarit itsensä paapomiseen kun eivät kylene itseään elättämään omin voimin. Hirvittävää yleistämistä.
Hyvin yleistit itsekin; ei ole itsestään selvyys että lähivanhempi ns. saa elareita. Vuoroasumisessa se maksaa elatustukea kenellä on parempi elatuskyky, oli sitten kirjoissa lähi- tai etävanhempi… Lienee turha mainita edes, että harvoin ne elarit on sen suuruisia, että niillä
edes kustannettaisiin puolet lasten kustannuksista…saatikka sitten hyödynnettäisiin itsensä paapomiseen.
Kyllä se on liki itsestäänselvyys, että tulee elareita apuna vanhemmalta tai tukena kunnalta, jos ei puhuta vuoroasumisesta. Vanhempihan ei maksa tukea vaan apua. Korjaan myös väitteesi vuoroasumisen elatusavusta, ei niitä makseta välttämättä, jos molempi vanhempi osallistuu muutoin lapsen elättämiseen ja kustannuksiin. Olit aika monesti nyt väärässä.
Elatusapu on minimaalinen suhteessa lasten todellisiin menoihin. Tuo ”lypsää elareita” -ajattelu kuvastaa lähinnä vieraantuneisuutta siitä, mitä lapsen elintaso todella vaatii.
Elätin valitettavasti myös exää pitkään ja tajusin vasta eron myötä, paljonko valheita ja taloudellista hyväksikäyttöä oli ollut. No, enpä rakastuneena tajunnut olleeni hänelle provider-vaimo, enkä pettämistäkään ollut merkeistä huolimatta uskonut moraalisesti mahdolliseksi ennen exän äkkilähtöilmoitusta.
Molemmat olemme keskimääräistä hyvätuloisempia, mutta exän rahat olivatkin menneet muualle kuin perheeseen. Sitten hän vain äkkihäipyi ja tasaisin välein möyhäsi vieraannuttamisesta, vaikka ei itse tullut hakemaan lapsia sovitusti ja vaati ex tempore tapaamisaikoja hänelle sopivasti muttei noudattanut sovittuja tapaamisaikoja. Lapset yhä kokevat raskaana mennä hänelle nukeiksi kotileikkiin, ja kiukutteleva lapsi palautetaan yllärinä kesken viikonlopun tarvittaessa. Elatusmaksuja ei tullut pariin vuoteen, ja kun ne lopulta käräjäsovittelussa saatiin kirjatuiksi, tuli niistä varsin pienet. Ei jaksa tapella pennosista, kunhan pääsee kiusaamisesta eroon, tuumaa aika moni lähivnhempi.
Onneksi kaikki eronneet miehet eivät ole samanlaisia. Puhe ”elareiden riistämisestä” ja ”vieraannuttamisesta” johtaa kuitenkin siihen, että hunsvontti-isät saavat ns luvan syyttää vastuuttomuudestaan muita. Samalla aidosti vieraannuttamista kokevat jäävät ilman järkiapua. Kokemukseni lastenvalvojalta, erovaiheessa meille etsimästäni perheneuvolan eroneuvonnasta ja jopa käräjäoikeuden lasten etua mukana sovittelemassa olleesta psykologista oli pöristyttävä. Kuin 40-luvulla olisi ollut. Meille korkeakoulutetuille hyvätuloisille 40+ vanhemmille lässytettiin, kuinka isille tää ero nyt vaan on niin rankkaa, kun pitää eron jälkeen opetella laittamaan ruokaa ja pyykkäämään (!) ja kuinka voi hakea korotettua lapsilisää 65 e, mutta mitään kysyttyä neuvontaa esim. elarien tai muun byrokratian järjestämiseen ei saatu. Lässytettiin, että onhan se nyt niiiiin hienoa kun isä edes haluaa nähdä lapsia, että äiti kyllä voisi ajaa lapset 300 km päähän viikonlopuksi reiluna tekona, samalla kun hoitaa myös kaiken pikkulapsiarjen ja kulut ilman elareita. Höpö höpö. Samalla lässytettiin kuinka aina voi tulla vastaan, kun isä vaatii pokkana, että pitää maksaa isälle lasten viikonloppukuluja (!) jos elareita maksamaton isä nyt lapset pariksi päiväksi kuussa näkee hänelle sooivaksi ottaa, ja tietty äidin pitäisi sovinnollisen vanhemman nimissä myös laskea isä kotiin sisään hakuvaiheessa huutamaan äidille niin, että lapset itkevät ja heitä pelottaa. Oikeasti näin 2000-luvulla! EI tarvitse laskea sisään ketään, joka on uhkaava. Ei tarvitse lähivanhemman maksaa tai hoitaa tapaamisen kohtuullisen rajan alle jääviä matkakuluja tai kuljetuksia, siitä on ihan selkeä ohje. Minusta oli käsittämätöntä, että esim. lastenvalvoja tai eroneuvonta ei ohjetta tuonut esille vaan lässytti että kyllähän nyt on toooosi kiva kun isä ois valmis lapsia näkemään niin kai äiti voi kaiken hoitaa ja maksaa. Yhteishuoltajuuden oletuksena pitäisi olla, että sitten myös kyky vastuunottoon on ja sopimuksia noudatetaan. Tämä koskee yhtä lailla äitejä ja isiä, eron tukiryhmän myötä tutuiksi on tullut molempia sukupuolia olevia vastuunkantajia ja ”kermat päältä ilman kuluja silloin kun huvittaa leikkiä nukkekotia” -vanhempia. Vastuunottokyky ei ole sukupuolisidonnaista, mutta valitettavasti luistelijaa tuetaan yhteiskunnassa lapsen edun vastaisesti lässyttämällä huithapelivanhemmalle siitä, kuinka jo se on hienoa että näkee lasta kun huvittaa. Höpö höpö, lapsen etu olisi edellyttää vastuullista vanhemmuutta, tapaamissopimukdista kiinni pitämistä, arkielämään osallistumista ja kykynsä mukaan taloudellisesti elatuskuluosansa hoitamista. Nyt häipynyttä vanhempaa kohdellaan pumpulilla kuin teiniä, joka saa tehdä mitä tahansa ja varsinkin olla tekemättä.
Oli vastuuton kumpi tahansa, ei lapsille pitäisi opettaa myöskään parisuhdemallia, jossa toinen hoitaa kaiken kun toinen luistelee vastuista. Lasten etu on edellyttää myös keskenkasvuiselta vanhemmalta aikuista vastuunottoa napakasti myös neuvonnassa ja viranomaisessa, eikä lätistä ”kun isällä on vaikeaa” -loruja. Lasta tässä pitää miettiä eikä tehdä sosiaalityön ajattelussa isästä rutiinisti yhtä kyvytöntä lasta.
Samaa mieltä ja itse olen lähivanhempi mutta en vaadi mitään elareita vaikka lain mukaan olisi vuoroviikko asumisen jälkeen jonkinlainen osuus lain mukaan isän maksettava jos sitä vaatisin mutta en vaadi olen tyytyväinen kuvioon lapsen isän kanssa.
Joustava sopiminen jos lapsen tarvitsee välillä olla muina kun omalla vuoroviikolla ja lapsen etua ajattelemalla sovitaan asioista. Hyvässä yhteishengessä. Se on lapsen etu.
Otsikko on täysin typerää yleistämistä! Viitsisinköhän lukea edes juttuasi.
Esim vuoroasumisessa on pakko toisen olla etä ja toisen lähi. Tiedän kyllä etäisän, joka on yhteydessä neuvolaan, päiväkotiin, hoitaa osaltaan sen tai paremminkin kuin lähiäiti. Lähiäiti voi siitä huolimatta kiusallaan haastaa isän käräjille, lapsen nimissä elaria lypsääkseen.
Pakko vaan tulla tähän mainitsemaan, että otsikko (ainakin usein) on Hunon äidin käsialaa, eikä jutun kirjoittajan 🙂
Melko moni, tai suorastaan reilusti suurin osa, kuitenkin täällä pitää tätä mielipidekysymyksenä. Jos omalla kohdalla on ollut huono etävanhempi, eihän tuosta voi sääntöä tehdä ja lakina lukea. Enemmän tuo on ihmisen luonnosta kiinni. Voisi paska lähivanhempiakin täällä kirota, niitä lumppuloita, joilla on uusi kaveri lapsille esiteltävänä heti seuraavana aamuna eron jälkeen. Tosi typerä otsikointi. Tähän stereotyyppiseen ajatteluun moni lankeaa.
Lasten puolesta on aina surullista, jos toinen vanhempi ei ole kiinnostunut lapsistaan. Ja sitä en tietenkään toivo kellekään lapselle. Mutta jostain syystä olin jo raskausaikana (vaikka silloin oltiin lapsen isän kanssa vielä tukevasti yhdessä) tullut siihen tulokseen, että jos tämän lapsen saan, niin lapsi on minun vastuullani, eikä kenenkään muun. Ja siitä olen kiittänyt itseäni monta kertaa sen jälkeen, kun lapsen isä katosi lähes kokonaan lapsen elämästä. Olin alusta asti huolehtinut lapsesta pääasiassa yksin, joten isän puuttuminen ei ollut niin iso kolaus lapselle, kun sen aika koitti. Nyt lapsi on kohta jo aikuinen ja hän ei koe isäänsä edes perheenjäseneksi. Ei sillä, kyllä hän vielä käy isällään kerran tai kaksi vuodessa, mutta ei heillä mitään oikeaa suhdetta ole, vaikka nykyään isä mielellään ottaisikin lasta itselleen enemmän ja pidemmiksikin ajoiksi. Mutta lapsi ei enää tahdo viettää isällään muuta kuin muutaman päivän pari kertaa vuodessa. Tämän on aiheuttanut se, että isä oli lapsen kasvaessa niin monta vuotta lähes tuntematon. Mutta mitä itseeni tulee, en ole ollenkaan pahoillani siitä, että olen saanut pitää lapseni itselläni kokonaan 🙂