”Olen jo kasvattanut useamman lapsen aikuiseksi hienoin tuloksin yksin, vaikeuksista, opiskeluista ja töistäni huolimatta – olen yrittäjä. Meillä on iltatähti, fiksu ja liikunnallinen ja taitava monella tapaa, koulunkäynti on hänelle todella helppoa. Miehelleni hän on ainokainen, prinsessa, jota hän passaa kaikin tavoin, hän sanoo harvoin ei, joten tytär turvautuu ja on isänsä kanssa suureksi osaksi. Mies tekee hänen kanssaan kaikkea kivaa ja minä olen se pahis, joka kasvattaa, pitää rajat. Muutoin meillä syötäisiin aina sohvalla tai muualla paitsi ruokapyödässä. Isä ostaa kaiken mitä tytär pyytää, karkkia ja jätskiä on joka päivä – tavallisen ruuan kanssa taistelemme melkein joka päivä. Nukkuumenot venyvät, koska alkaa iltajumpat, tanssit tms. Loppujen lopuksi mieheni nukuttaa 8-vuotiaan lapsen ja nukkuu hänen kanssaan yöt – parisuhdetta ei ole.

Asetin miehelleni ehdon, että hänen on saatava lapsi nukkumaan omaan huoneeseen, joten sinne he muuttivat yhdessä. Siksi, että hän kerrankin tekisi jotain sellaista, jotta saadaan omaa aikaa ja rajoja, etten se ole aina minä, hän ratkaisi asian näin. Olemme kuitenkin hyvissä väleissä, sillä muutoin hän on loistoisä – paitsi rajojen asettamisessa. Hän vie harrastuksiin, hyppii trampalla, neuvoo läksyissä ,tekee ruokaa (tosin aina sitä mitä lapsi syö tai pyytää).

Olen ahdistunut, väsynyt kotona oloon, sillä minut on jollain tavalla ulkoistettu, koska olen se tiukempi ja liian jämäkkä. Kun olen kotona, siivoan, pesen pyykit, lenkitän koirat, järjestelen, teen töitä – nämä kaksi leikkii ja ulkoilee. Nyt olemme olleet koronan vuoksi kaikki kotona. Mies tekee työhuoneessa etätöitä, minä keittiössä – siitä ei oikein tule mitään. Tosin voin mennä meidän toimistoonkin, kun on koulutyöt tehty – mutta en saa tytärtäni tekemään niitä työni yhteydessä, vaan hän karkaa isänsä luokse, joka voivottelee ja passaa.

lelu tennarin kantapään alla

Kuva James Pond. Ylin kuva Bernard Hermant.

Kun mieheni on muualla tai maalla, meillä on kaikki tyttären kanssa hyvin. Rajat ovat selkeät ja asiat toimivat. En ole missään nimessä tiukkapipo, vaan meillä on menty aina tyylillä rajat ovat ja tietyt säännöt, muutoin ollaan kuin Ellun kanat. Olen rento äiti ja varmasti rennompi kuin monet nuoret äidit, sekä rakastan liikkumista ja kaikenlaista kuntoilua, jota pyrimme harrastamaan melkein joka päivä. Pitkästä aikaa menimme koko perhe metsään vaeltamaan, parin kilomerin päässä autosta hän vaati isäänsä kantamaan, kun ei jaksa (ei viitsinyt kävellä) mieheni kantoi tytärtään joka on siis todella liikunnallinen, emmekä menneet pitkää matkaa. Sieltä hän virnisteli ja näytti kieltään minulle, kun sai tahtonsa läpi.

Aikuiset tyttäreni sanovat, että mama tuo on epänormaalia – sinä olet se joka osaat. Olenko liian tiukkapipo vai katsonko vierestä tätä arkea? Hankinko oman asunnon, jotta saan omaa aikaa niin itselleni kuin aikaa tyttäreni kanssa. Todennäköisesti miehen kodissa homma menisi ihan toiseen äärilaitaan. Nuorempana olisin jo kerännyt kamani, nyt yritän saada arjen toimimaan lapseni vuoksi, en itseni. Parisuhde ja kunnioitus toista kohtaan ovat kadonneet, siihen ei ole mielestäni paluuta, se juna jo meni, vaikka toinen nyt yrittääkin monella tapaa, jotta pysyisimme yhdessä. Asiasta emme enää edes keskustele, sillä jos/kun keskustelen sanoisin vain, että tämä suhde oli nyt tässä. Osaan kyllä keskustella, mutten enää jaksa. Tarvitsen omaa aikaa ja tytär-äiti aikaa, ilman että joku muu hössöttää vieressä, kuin toimimme. Kun tarinan kirjoitin auki, niin vaikuttaa todella huolestuttavalta.”

Nimim. Perheen ahdistunut aikuinen

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “”Isä passaa ja minä olen pahis””

  • Suripahde sanoo:

    Kuullostaa jossain määrin tutulta. Meillä mieheni ”ikäänkuin käskee”. Esim. saattaa todeta prinsessalle, että kännykkää on jo tuijoteltu tarpeeksi tai kehottaa siivoamaan oman huoneen, mutta ei valvo, että nämä asiat oikeasti toteutuvat. Voitte arvata, mikä on lopputulos…
    Olen itse ikäänkuin alkanut viittaamaan kintaalla koko asialle eikä tilanne suinkaan ole meillä noin kärjistynyt, kuin aloittaja kuvaili. Itse tuskin jaksaisin tuollaista menoa. Vaikka keino kuullostaa rankalta, komppaan tuota ajatusta pois muuttamisesta (ellei siis keskustelut aiheesta tehoa).

  • Laura sanoo:

    Mä en nyt noista muista osaa sanoa mitään, mutta nukkumisesta: Tyttäresi ei ole ainoa 8-vuotias, joka haluaa olla jonkun vieressä/kanssa. Kyl se pian haluaa olla yksin.
    Meillä poika nukkui yksin hienosti pitkään, kunnes tuli n. 7- vuotiaana vaihe, että halusi nukkua vieressä, sitä jatkuu pari vuotta, ja loppui yhtä nopeasti kun alkoikin. Uskon tämän liittyvän aivojen kehitykseen ja maailmassa tapahtuvien asioiden ymmärtämiseen. Ts. osa muksuista tarvii tuolloin turvaa.

  • Äiti sanoo:

    Suosittelen perheasiainneuvottelukeskusta.

  • kolmen aikuisen äippä sanoo:

    Ihan ensimmäiseksi en ehdottaisi poistumista kotoa kuukaudeksi, mutta hyvä alku voisi olla tuon oman kirjoituksesi näyttäminen miehellesi. Hän ei varmaan edes ymmärrä, millaisen karhunpalveluksen tekee lapselleen tuolla käytöksellään. Lapsi tarvitsee rakkautta ja rajat, ei huomiota siitä kuinka pystyy vanhempaansa manipuloimaan. Jos hyvin käy, niin isän jämäköityessä myös parisuhteenne saa uutta virtaa.

  • kynä sanoo:

    Mitä jos nyt ottaisit oikeasti hiukan etäisyyttä? Kuukausi sukulaisilla/hotellissa tai vuokraa oma asunto.

    Vähintään tuo kuukausi siksi, että silloin tiskit, pyykit, siivoamattomuus ym räjähtää silmille. On kivaa elää ”lintsielämää” lapsen kanssa, kun joku mahdollistaa sen. Mutta kun vaatteet loppuvat ja jääkaapista löytyy vain valo, alkaa toisen olemassaolon tärkeys valjeta.

    Ennen lähtöäsi asia täytyy lapselle selittää; et hylkää, olet aina lähellä ja tavoitettavissa, jos tarve tulee. Sinulle on tullut paha mieli siitä miten perheessä toimitaan eikä kaikkia kohdella oikeudenmukaisesti. Tarvitset aikaa ymmärtääksesi mitä on tapahtunut, miksi ja mitä pitäisi tehdä jatkossa, sillä tämä kaikki sattuu kovasti. Kysy myös hänen näkemystään ja kokemuksia, kuuntele ja yritä tavoittaa hänen ajatuksensa nykytilasta.

    Omalla ajalla saat tarkasteltua myös omia tunteitasi ja käytöstäsi, pienen etäisyyden päästä. Onko oikeasti kyse lapsen käytöksestä, joka ärsyttää? Oletko mustasukkainen tai koetko tulleesi petetyksi, kenties hylätyksi? Pelottaako ja mikä. Voiko lapsen näkökulmasta perhedynamiikassa olla jotain pelottavaa, minkä vuoksi hän takertuu toiseen osapuoleen (lapset yrittävät usein mm kompensoida, jos toinen osapuoli vaikuttaa vahvalta ja toinen heikolta). Voiko olla käynyt niin, ettet omilta peloiltasi pysty näyttämään rakkauttasi häneen täysin vai onko taustalla ”valtataistelu”. Muista, että hän on lapsi: te ette voi edes kilpailla.

    Kuukauden kuluttua voitte aloittaa oikean keskustelun. Älä kerro mitä toinen tekee tai on tekemättä, vaan miltä sinusta tuntuu ja millaisissa tilanteissa. Jos palaatte yhteen, kieltäydyt sisäkön roolista. Kalenteroi yhteistä aikaa sinulle ja puolisollesi, ja ota paikkasi hänen puolisonaan.

  • Voivoi sanoo:

    Älä anna tuon jatkua. Lapsen vuoksi! Olen itse ollut lapsi joka on saanut kaiken ja vähän päälle, eikä aikuistuminen ole ollut helppoa. Edelleen joudun itse asettamaan rajat vanhemmilleni, ettei minulle voi antaa kaikkea tarjottimella. Myönnän että se on vaikeaa, sillä olisihan se helppoa ottaa kaikki valmiina kun siihen on oppinut. Eniten lellimisestä ja passaamisesta kärsii lapsi, joka ei pärjää maailmassa, jos oppii olemaan maailman napa. Tämä pitää saada selväksi isälle. Rajojen asettaminen on vaikeampaa kuin periksi antaminen mutta seuraukset eivät ole hyvät. Tsemppiä.

  • Tebbo sanoo:

    Kuulostaa ikävän tutulta, tosin meidän yhteinen iltatähti on eskari-ikäinen poika. Minulla on kaksi aikuista tytärtä ja yksi lapsenlapsikin, miehelleni (55) poikamme on ainoa. Mies ei todellakaan osaa asettaa mitään rajoja. Hänellä on epäsäännöllinen työ, joten hän on ollut pojan kanssa arkisin vaihtelevasti. Ne päivät, kun mies on ollut vapaalla ja minä töissä, ovat jo pitkään olleet minulle kammotuksia, sillä kotiin palatessa koti on hyrskyn myrskyn ja poika aivan villinä. Nyt kun olen etätöissä ja seuraan arkea, huomaan miljoona epäkohtaa. Mies käy kaupassa pojan kanssa ja palatessa pojalla on sipsejä, karkkeja, limsaa sekä vähintään yksi uusi lelu! Ei hyvää päivää! Ja kun kuuntelen ”työhuoneestani” heidän keskinäistä keskustelua, niin verenpaine nousee ja on välillä pakko puuttua asiaan. Jos kiellän jotain toimintaa, niin poika huutaa ja yrittää lyödä. Ei kestä mitään vastaansanomista. Vaikka mieskin ilmeisesti ajoittain käsittää toiminnan olevan väärin, hän vain mutisee joo-joo. Sillä tavallahan sitä helpoimmalla pääsee – kyseisessä tilanteessa. Kun yritän keskustella asiasta mieheni kanssa, hän hermostuu. Vanhempi tyttäreni – myös äiti – joutui hänen kanssaan huonoihin väleihin mainitessaan ehkä minua kärkevämmin epäkohdista (varsinaista arkea näkemättä). Minulla on henkisesti rankka työ ja pitkä työmatka, joten normaalioloissa en iltaisin ehdi tehdä kuin tärkeimmät asiat ja etenkin psyykkisten epäkohtien korjaamiseen voimavarat ei riitä. Kodin perussiisteyskin on kärsinyt jo vuosia, koska olen ainoa, joka sen suhteen huolta kantaa. Hyvin usein, viimeksi tällä hetkellä, mietin että etsisin asunnon lähempää työpaikkaa ja muuttaisin poikani kanssa sinne. En jaksaisi enää olla pahis kodinhengetär. Uskon, että pojastani kasvaisi parempi ihminen enemmän minun kanssani. Ja mitä tulee suhteeseen mieheni kanssa, niin minun puoleltani ei ole minkäänlaista kipinää lapatossuun. Että sikäli tässä asiassa ei ole enää juuri miettimistä!

    • Tebbo sanoo:

      Jatkan vuodatustani vielä sen verran, että tytärteni isä oli se jämäkämpi osapuoli niin lasten kasvatuksen kuin kodinkin suhteen. Itseäni ei haittaa, vaikka elämisen jäljet näkyy, kunhan ei kaaokseksi asti. Hänelle ulkokuori oli tärkeää. Ehkä siksi rakastuin nykyiseen taivaanmaalariini, vain huomatakseni että edellisen liiton roolini muuttuikin päinvastaiseksi. Roolin muuttuminen on kivuliasta, ja olen usein ärsyyntynyt huomatessani itsessäni piirteitä eksästäni. Toisaalta ymmärrän häntä nyt paremmin, joskaan sillä ei ole asian kanssa merkitystä. Mutta se, että ennen olin itse häilyvä taivaanrannanmaalari ja nyt järjestyksenpitäjä, ei ole helppo vuoronvaihto. P

  • Anix sanoo:

    Siis älä anna periksi! Koska sä olet tässä asiassa oikeassa!
    Mutta en osaa sanoa miten vakavan keskustelun sun pitää käydä sun miehen kanssa. On se söpöä jos vuotias polkee jalkaa ja saa jätskin mutta toi kyllä kuulostaa jo siltä että jos toi jatkuu niin pikkumimmisttä kasvaa täysi ”mä haluun ja isi ostaa!!!” -teini jota ei kontrolloi mikään.

  • Kolmenmamma sanoo:

    Mun lasten isä on juuri tuommoinen. Ja tein hänen kanssaan kolme lasta! Olemme eronneet pari vuotta sitten ja passaava isä muutti meiltä suoraan uuden naisen kotiin, eli passaaminen on paljon helpompaa kun ei tarvitse tehdä niitä ikäviä kotitöitä. Meilläkin oli ihan samoja juttuja, herkkuja, kantamista… ja on edelleen. Iskä tilailee kiinasta lapsille ihan mitä tahansa ne haluavat ja sit sitä krääsää kannetaan tänne äidin kotiin. Mutta nyt kun lapset on kasvaneet ja olen asiaa heille sanoittanut, niin kyllä ymmärrystäkin on alkanut tulemaan että kuka oikeasti on se vanhempi joka kasvattaa lapsensa. Mä jaksoin tuota vuosia, hain apua perheneuvolasta ja vaikka mistä. Mulle sanottiin, että isillä kestää vähän pidempään kasvaa aikuisiksi jne. No meidän isä ei kasvanut koskaan, vanhin on nyt 11.