Tytöt ovat herkkiä kukkasia, jotka eivät kestä raisuja leikkejä, uskovat monet isät.

Tai ainakin tutkimuksen mukaan isät Hollannissa ja Australiassa uskovat. Suomessa tilanne voi olla parempi. Meillä kuitenkin monet isät ottavat tytöt mukaan pelaamaan lätkää, painileikkeihin ja hippasille. Mutta ehkä tyttöjä täälläkin varotaan vähän enemmän kuin poikia. Mikä siinä sitten on ongelma, jos isä haluaa pitää tytärtä kuin kukkaa kämmenellä?

Se, että raisut ja fyysiset leikit vähentävät lasten ahdistuneisuutta. Monet vanhemmat leikkivät fyysisiä leikkejä enemmän poikalasten kanssa ja kannustavat heitä koettelemaan rajojaan useimmin kuin tyttöjä. Villi ja fyysinen leikkiminen on kuitenkin tytöille yhtä tärkeää ja mieluisaa kuin pojillekin. Lisäksi se siis tukee heidän mielenterveyttään.

Tutkimukseen osallistuneet isät olivat positiivisesti yllättyneitä siitä, että heidät tyttärensä nauttivat raisuista leikeistä. He kertoivat huomanneensa, että olivat aiemmin turhaan kohdelleet tyttöjä pikku prinsessoina.

Seitsemällä prosentilla 4-17-vuotiaista australialaislapsista on ahdistuneisuushäiriö. Lasten ahdistusoireet ilmenevät vahvistuksen hakemisena, huolestuneisuutena, uusien kokemusten ja riskien välttelynä sekä mielen pahoittamisena. Niiden esiintyminen voi johtaa vakavampiin ahdistusoireisiin, kuten pakko-oireiseen häiriöön.

Lapsen rohkeutta ja hallittujen riskien ottokykyä voi kasvattaa telmimällä, ja tutkimuksen mukaan se vähentää lasten ahdistuneisuutta. Fyysiset leikit ovat hyödyllisiä myös äitien kanssa leikittyinä, mutta on mahdollista että isät suhtautuvat tyttäriin varovaisemmin kuin olisi tarpeen, ja siksi heitä on hyvä rohkaista telmimiseen.

Tytärtä ei tarvitse kohdella särkyvänä nukkena, vaan hänen kanssaan voi kilpailla ja painia ihan yhtä lailla kuin pojankin kanssa. Sehän ei sulje sitä pois, etteikö tyttö saisi myöskin olla isin (tai äidin) ihana prinsessa! Isi voi aina olla prinsessan hevonen…

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia