Miesystäväni viettää perhe-elämää eksänsä kanssa
Huono Äiti sai avautumisen aiheena uuden kumppanin hämmennys, kun miesystävä viettää yhä paljon aikaa eksänsä ja lasten kanssa.
”Miesystäväni on erittäin läheisissä väleissä eksänsä kanssa. Heillä on pienet lapset, 4- ja 6-vuotiaat. Ymmärrän asian toisaalta tämän vuoksi, mutta en pääse siitä yli, että hän viettää paljon aikaa perheensä kanssa silloin, kun en ole hänen kanssaan.
Lapset ovat miesystäväni luona periaatteessa joka toinen viikonloppu, mutta hän käy paljon myös eksänsä luona viettämässä aikaa lasten kanssa. Lisäksi hän auttelee eksäänsä monissa asioissa viikoittain, eivätkä ne välttämättä suoranaisesti liity lapsiin. Kun aloimme seurustella, hän kävi perheensä kanssa lomamatkalla, jonka hyväksyin, koska se oli sovittu jo ennen tapailuamme. Hän on käynyt perheensä kanssa myös esimerkiksi lasten seikkailupuistossa, josta sain tietää vasta jälkikäteen. Hän itse kertoi, että eron jälkeen heillä on ollut lähentymistä muutamaan otteeseen, eikä edellisestä kerrasta ole kovin kauaa siihen, kun aloimme tapailla.
Olen kertonut, että asia hämmentää minua. Miesystäväni vetoaa siihen, että hän tekee kaiken lasten takia. Lapset olen tavannut, pidän heistä valtavasti ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen.
Olenko aivan turhaan hämmentynyt ja mustasukkainen? En osaisi kuvitella tällaista kuviota oman eksäni kanssa – minullakin on oma, melko pieni lapsi. Olen sanonut haluavani viettää joulun miesystäväni kanssa, mutten tiedä, viettääkö hän sen sittenkin perheensä kanssa.
Mihinkään avoimeen suhteeseen en ole valmis. Haluaisin parisuhteen, jossa koen olevani se tärkein nainen, mutta lasten edun edelle en tietenkään halua mennä. Mutta onko tässä kyse lasten edusta – vai haikailusta takaisin vanhaan perhekuvioon? Jäänkö vai lähden?”
Nimim. Sivullinen
Yhteistä vanhemmuutta ei kannata sekoittaa parisuhteeseen, mutta raja näiden välillä voi olla veteen piirretty. Lasten asiat ovat aito ja tärkeä syy pitää yhteyttä eksään – mutta lomamatkat, seikkailupuistoreissut ja viikoittainen auttelu, joka ei liity lapsiin, voivat herättää huolta. Vielä enemmän painaa se, minkä itse kerroit: lähentymistä on ollut vielä vähän ennen teidän tapailunne alkua.
Tunteesi eivät ole turhia. Vain sinä voit päättää, riittääkö sinulle se, mitä hän on valmis antamaan. Rehellinen keskustelu siitä, mitä ”lasten takia” oikeasti tarkoittaa, on hyvä paikka aloittaa.
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
