En jaksa uusperhettä enää yhteisen lapsemme syntymän jälkeen. Miehen exän/lapsen äidin päätoiminen työ on aiheuttaa meille mahdollisimman paljon vahinkoa ja tehnyt asiat meille mahdollisimman vaikeiksi. Niin se on ollut jo 4 vuotta. Lapsi on 7-vuotias eikä edelleenkään hyväksy minua oikein miksikään. Aina iskä kelpaa joka asiaan. Sama mitä suustansa päästää, muistaa mainita alkuun iskän, sillä kaikki asiathan on aina vain isälle suunnattuja.

Äiti mustamaalaa minua lapselle minkä kerkeää. Isää ei kuitenkaan yleensä moiti, koska siinä piilee vaara ettei lapsi enää haluaisi tulla tänne ja sillon vaarantuisi kultaakin kalliimpi äidin oma-aika. Joka kestää kokonaisen viikon aina, joka toinen viikko. Eihän ydinperheissäkään tämmöisiä omia aikoja ole vai onko jollain?

Meidän yhteinen lapsi on vasta 3kk, mutta mitta alkaa tulla täyteen. En jaksa yhtään miehen lasta, kun omassakin on työtä. Isä tuntuu ajattelevan, että sillä viikolla, kun bonus on meillä niin vauvan hoito ei kuulu hänelle. Isän mielestä paras ratkaisu bonuksen äidin kanssa asioiden hoitoon on pitää hänet tyytyväisenä ja hiljaisena. Näin kaikilla on helpompaa kuulemma. Mutta kuka silloin oikeasti joustaa? Se jolta ei koskaan kysytä. Paha äitipuoli.

Kuva Wes Hicks.

Jos koskaan esitän miehelleni tyytymättömyyttä tähän tilanteeseen saan kuulla, että itseppä olet tähän lähtenyt ja samantien osoitetaan ovea. Eihän ydinperheessäkään tiedetä lasta hankittaessa, että mitä siitä tulee, miten uusperhetilanteessakaan voisi etukäteen nähdä tulevaisuuteen? Eikö jokainen ihminen halua tietää ja tuntea olevansa tärkeä. Eikö jokainen halua tuntea itsensä halutuksi? Joka kerta kun pyydän hellyyttä, saan kuulla että voin hakea sen muualta, jos se ei täällä ole riittävää ja taas osoitetaan ovea. Etkö haluaisi että rakkaallasi on kaikki hyvin?

Minä ainakin haluaisin, että mies haluaisi minun hyvinvointini eteen tehdä asioita, ikäänkuin taistella minusta. Haluaisin olla taistelunarvoinen, enkä sellainen jonka voi samantien viskata menemään kuin roskan. Eikä se enää onnistukkaan, kun on yhteinen lapsi, talot ja lainat. Enkä minä haluaisi minnekkään mennä, haluaisin muutamiin asioihin muutosta. Haluan rakkautta, hellyyttä, turvaa, siis haluan puolisoni. En sellaista kämppistä joiksi olemme muuttuneet. Haluan miehen eksälle selkeät rajat, ei hän voi meidän perhettä pompotella mielensä mukaan. Joskus soimaan itsekin itseäni miksi olen tähän lähtenyt, mutta enhän minä voinut tietää. Pala nousee kurkkuun, tätäkö tämä on. Kauhistun sitä että koskaan ei minulla ole ydinperhettä. Vaikka eroaisin, aina olisi uusperhe.

Muutamana esimerkkinä bonuksen äidistä: äiti pyörittää lasta kaikissa huvituksissa jonka jälkeen tyrkkää lapsen tänne. Lapsi itkee äitinsä perään. Lapsi on äidin kanssa aina liimattuna ja kahdestaan, saa kaiken tahtonsa aina läpi – paitsi sillon kun äidillä on poikaystävä. Silloin lapsi lentää yhteisestä sängystä olohuoneeseen nukkumaan, eikä enää vietetäkään yhdessä iltaa. Paitsi sitten kun äiti eroaa. Lapsi tulee lohduttajaksi samaan sänkyyn nukkumaan, kunnes homma alkaa taas alusta.

Kuva Guille Pozzi.

Äidin fantasia täydellisestä lapsen tilanteesta olisi se, että lapsi voisi kyllä asua hänen luonaan, kunhan täällä me ollaan aina ja kokoajan valmiudessa ottamaan lapsi 5 minuutin varoajalla. Ja jos ei oteta, niin sitten on ”helvetti irti”. Koska kyllähän joka äidin pitää päästä rilluttelemaan ainakin viikonloppuisin ja vähintään kahtena iltana viikolla, vai..? Äidillähän on kaikki oikeudet. Niin ja äidille pitää siitä tietenkin maksaa elatustukea sen lisäksi että saa lapsilisän. Silti me hankitaan lapselle vaatteet ja harrastusvälineet ja lapsi asuu meidän luona ihan yhtä paljon. Toisaalta minä hankkisin mielelläni myös bonuslapselle uudet vaatteet ja systeemit, kunhan ei äitiä tarvitsisi elatusmaksuilla elättää.

Bonuslapsen hyvinvointi on minulle tärkeää, äitinsä käytös on välillä hyvin vahingoittavaa. Lapsen perusturvallisuuskin on järkkynyt jo ennen kuin minä tulin kuvioihin. Säälin lasta. Alkuun yritin vaikuttaa asioihin, mutta enää en jaksa. Ennen meillä oli säännöt ja rajat, lapsen oli hyvä ja turvallinen olla meillä ja se näkyi. Loppuraskaudesta, synnytyksen aikaan ja nämä ensimmäiset kuukaudet on ajatukseni ja keskittyminen ollut muualla kuin bonuksessa ja yhtäkkiä huomaan, että meilläkään ei näköjään tarvi olla enää mitään sääntöjä eikä käytäntöjä. Mies on lipsunut kaikista pois. Lapsi on levoton, oksentelee, jännittää ihan kaikkea mahdollista, ikävöi äitiään, pelkää yöt olemattomia ja kulkee kokoajan isässään kiinni, kuin se olisi jättämässä jonnekin, jos katoaa näkyvistä hetkeksi.

Lapsi on minulle tärkeä, hänen hyvinvointinsa on minulle tärkeää. Voisin ottaa lapsen meille asumaan kokonaan, jos äitinsä kanssa ei tarvisi olla enää tekemisissä. En minä sitä silti rakasta, voisin myös hyvin elää sen asian kanssa, ettei lapsi kävisi täällä enää koskaan. Tuntuu että jokin iso muutos nyt tarvittaisiin tähän uusperseilykuvioon. Vai onko aikani kuitenkin lähteä?

Nimim. Merkillinen

Artikkelikuva Sandy Millar.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 49 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

49 vastausta artikkeliin “Kumman on aika lähteä: nyxän exän vai minun?”

  • bonuskortti sanoo:

    Kauhea kohtalo olla bonuslapsi. Muistakaa kuitenkin, ettei hän ole isälleen eikä äidilleen bonuslapsi, vaan ihan ikioma lapsi omaa lihaa ja verta. Näkökulmasta riippuen uusiopariskunnan lapsi on myös bonuslapsi. On vaikeaa ellei mahdotona kasvattaa tasapainoisia lapsia, jos sisarvaimot vihaavat toisiaan.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Ongelma ei ole nyksän eksä, vaan ihan miehesi. Jos miehesi pitäisi sinun puoliasi, ei teillä olisi ongelmaa. Näissä uusperheriidoissa on yleensä ongelmana se tilanteen keskipisteessä oleva vässykkä, joka ei saa asetettua rajoja, vaan yrittää kumartaa molempiin suuntiin, samalla pyllistäen molempiin suuntiin. Yleensä vielä kokee huonoa omaatuntoa erosta, ja sitten eksä tai lapsi pystyy kätevästi manipuloimaan hänet tekemään ihan mitä tahansa. Ja samalla hän murjottaa ja kokee, että vaikka hän tekee kaikkensa ollakseen kaikille mieliksi, ei häntä arvosteta. Ratkaisu hänelle on päättää, mitä mieltä on, ja elää sen mukaan, eikä mielistellä joka suuntaan. Se voi tarkoittaa, että uutta suhdetta ei tule, mutta ei aina saa kaikkea.

    Suosittelisin siis miehen laittamista terapiaan selvittelemään päätään tai kytkimen nostamista.

  • Yh exän nyxän tahdosta sanoo:

    Poissulkematta sitä, että bonarin äiti on rasittava, voisiko olla myös niin että oma bio lapsi on muuttanut asennetta? Oma lapseni on ’ulkoistettu’ exän uudesta ydinperheestä erit tehokkaasti sen jälkeen kun sinne tuli yhteisiä lapsia. Näin kävi myös ystäväni lapsille ja samaa tarinaa riittää useista lähteistä. Bonarit on kivoja siihen asti kun saadaan omia lapsia, sitten ihmetellään kun bonusLAPSISTA tulee ihan kauheita. Lapset kun reagoi lapsellisesti siihen että ennen ihan kivasta ja läheisestä äitipuolesta tulikin välinpitämätön.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Vauva muuttaa aina asennetta, olivatpa ne isommat sisarukset omia tai bonareita Edellinen kuopus menettää asemansa perheen vauvana, ja siihen vain pitää tottua. Mitä pidempään lapsi on elänyt kuopuksena, sitä vaikeampaa hänelle on menettää vauvan asemansa. Ei siitä kannata mitään uusperheelle erityistä ongelmaa tehdä, sama ongelma on ihan ydinperheissäkin.

      Tosin uusperheissä se bonarin äiti saattaa kehittää tästä ihan normaalista asiasta jotain elämää suurempaa, aiheuttaen isompia ongelmia, ja sitten tosiaan saattaa yh:ksi jäädäkin.

  • Kaikkea hyvää sanoo:

    Muista, että sinä ansaitset vain parasta. Sinun onnellisuudestasi nauttii myös ihana vauvasi. Maailmalla on Sinulle annettavaa, kun otat sen vastaan. Valitettavasti se tarkoittaa, että teet uudelle tilaa.

  • Ja-ni sanoo:

    Mulla kans mitta täynnä tämän exän kanssa…tuntuu että mies on edelleen tosdun alla pelosta. Saa nähdä jos ja kuka meillä lähtee…
    Kiitos avoimmuudesta kun välillä tuntuu että kaikilla muilla on kaikki paremmin.
    Bonukset vois mun puolesta mennä jonnekin kauas.

  • Helvetin exät sanoo:

    Oma lapsi on oma, toisen lapsi ei ole oma. Olet huomannut eron. Ja kun itse ei voi vaikuttaa bonuksen kasvatukseen, tunneside pysyy kylmänä. Koen itse myös että mies kumarteli exälle ja samalla pyölisteli omalle perheelleen. Ex allekirjoitti heti elarisopimuksen, mutta tapaamisista eivät päässeet sopuun. Mies kärsii kun kysdlee lapsilta meille tuloa ja usein vastaus on, että on jotain muuta. Itse en antaisi lapsille valtaa, mutta ex pelaa lapsinappuloilla ja se uppoaa mieheen.

    Aloittajan tapauksessa ilmoittaisin että bonus käy joka toinen vkl sen aikaa kun vauva on pieni ja valvottaa öisin. Ja tekisin lastensuojeluilmoituksen aina tarvittaessa, mutta salaa mieheltä. Jos mies ei anna hellyyttä, osoittaa ovea, niin pistäisin pyörät pyörimään ja katsoisin onko oikeasti sitä mieltä. Miehen nähden vaan asuntoja katsomaan..

    Sanon lopuksi sen että en olisi lähtenyt tähän, jos olisin tiennyt mitrn joku kusipäinen ex-akka roikkuu kuvioissa mukana riippakivenä hamaan tappiin asti. No, onneksi on omat lapset!

  • M sanoo:

    Itseäni auttoi, kun muistin, että se bonus on oman lapseni sisarus, nyt, aina ja todennäköisesti pitkään vielä meidänkin jälkeemme. Haluanko kasvattaa pikkuiselleni täyspäisen ja elinkäisen veljeyden/sisaruuden, vai alanko punnata lasta perheyhteydestä.

    Meilläkin oman äidin kanssa oli haasteita, mutta en voinut keskittyä muuhun kuin siihen mihin pystyin itse vaikuttamaan, meidän perheeseen ja yhdessä oloon silloin kun lapsi oli meillä. Myöhemmin kokonaan, kun äiti ei enää pärjännyt.

    Hän on ihanan pikkuisesi veli tai sisko, auta sitä suhdetta rakentumaan. Kohtele häntä kuin toivoisit omaa pikkuistasi kohdeltavan samassa tilanteessa. Sydäntä särki, kun kuvailit miten eksyksissä pikkuinen on. Koulukin vielä alkamassa kohta.

  • Janna sanoo:

    Teidän yhteinen lapsi on niin nuori vielä ettei yhteinen arki ja elämä uuden tulokkaan kanssa ole vielä asettunut uomiinsa. Anna asialle aikaa ainakin vauva ja taapero iän yli ja lähde vasta sitten jos elämä ei tunnu edelleenkään paremmalta.

  • Paha äitipuoli sanoo:

    Pitääkö elatusmaksua maksaa, vaikka lapsen hoito on puolitettu? Jos isä maksaa lapsesta elatusmaksun voisi lapsi olla joka toinen viikonloppu kanssanne. Näin tämä uusi perhekin saa aikaa kehittyä ja tutustua uuteen arkeensa. Miehet yrittävät ”väärällä” tavalla hyvittää asioita, mutta elämän tosiasiat pitää ottaa reilusti puheeksi. On hienoa jos tämä isompi lapsi voi viettää isän tykönä viikonlopun jossa molemmat vanhemmat+ sisarvauva voi hyvin. Vuoroviikot ei sovi kaikkiin kuvioihin ja saattaa olla raskasta lapsellekin. Tärkeää on nyt huolehtia tästä nykyisestä perheestä+vauvasta ettei tule taas eroa eikä erolapsia lisää. Asioita voi aina muuttaa ja usein ne muuttuvatkin. Olisi hyvä elää tilanteiden mukaan. Isommalla lapsella on äiti joka on eronnut isästä. Isällä on uusi perhe ja he tekevät päätökset yhdessä isomman lapsen tapaamisista voimavarojen mukaan. Tämän jälkeen isompi lapsi ja hänen äitinsä oppii sen, että isä ei voi tehdä päätöksiä yksinään ja se tuo kunnioitusta loppujen lopuksi kaikille osapuolille❣️

  • Puskaprinsessa sanoo:

    Kyllähän se vain nyt niin on, että sinun tarpeet on jätettävä taka-alalle. Sulla on nyt lapsi ja perhe. Sinä tuot turvaa miehellesi ja hän kokee edellisen lapsen turvallisuuden tärkeänä. Olkaa aikuisia herran tähden molemmat.

    • Äityliini sanoo:

      Oho… Ei lapsi /lapset ole esteenä sille että omat tarpeet laitetaan ”odottamaan”
      Hellyys, läheisyys… Parisuhde on yhtä tärkeää kuin suhde lapseen.
      Kirjoittajahan halusi myös bonuslapselle turvalliset olot.
      Paras ratkaisu olisi luultavasti että isästä tulisi lähivanhempi ja lapsi vierailisi äidin luona säännöllisesti muutaman päivän kerrallaan

      • Mirkku sanoo:

        Huh huh. Omat tarpeet taka-alalle!?
        Lapset on onnellisia, jos vanhemmatkin on. Ensin pitää huolehtia itsestään, että voi huolehtia muista.
        Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kun teet lapsen, sinä unohdut ja itselleen ei onnea voi toivoa.

  • Kyllä ne asiat järjestyy sanoo:

    Kuulostaa siltä, että ulkopuolisen, ammattiauttajan apu olisi paikallaan. Kaikissa perheissä on aikoja, jolloin kasvatuksen tai parisuhteen haasteita riittää ja seinät tuntuvat kaatuvat päälle. Lapsella olisi oikeus saada ammatillista apua pulmiinsa ja vauvaperheen arkikin voisi helpottua, kun aikuiset saisivat asioihin selkeyttä ja uutta näkökulmaa ja työkaluja arjen haasteisiin. Näitä tilanteita varten meillä on kunnissa ammatti-ihmisiä, jotka voivat auttaa. Älä jää yksin, hae apua.

  • Kaikesta voikin selvitä sanoo:

    Voin todeta, että vain aika tuo helpotuksen tähän uusperseilyyn, jota olen selättänyt viimeiset 14 vuotta. Haasteet ja ongelmat kuulostavat hyvin tutuilta. Toki mieheni ex:n epävakaa vanhemmuus johti lopulta toisen bonuslapsen sijoitukseen murrosiässä. Kaikelta lapsia ei vain onnistu säästämään, kun lähivanhempana mieheni ex ei kyennyt antamaan lapsille riittävää perusturvaa ja vakautta kasvamiseen. Ainoa keino lopulta oli tehdä lastensuojeluilmoitus bonuslapsesta, että lapsi saatiin kadulle karattuaan avun piiriin. Tämäkin kriisi tietysti kosketti syvästi meidän uusperhettä ja tilannetta ei helpottanut se, että jouduimme kannattelemaan myös tilanteessa vielä lapsen keinotonta äitiä. Nyt toinenkin lapsi on onneksi jo muutamaa päivää vaille täysi-ikäinen ja säätäminen lasten hoidosta, huolenpidosta ja turvasta lasten äidin kanssa on saanut jäädä vähemmälle. Toki edelleen raha-asiat ovat pinnalla, kun mikään ei ole ollut riittävästi koskaan lasten äidille. Kaiken tämän raskaankin uusperseilyn keskellä olemme mieheni kanssa kasvattaneet tasapainoisen ja ihanan yhteisen poikamme ❤️ Vaikka montaa kertaa onkin ollut voimat itselläkin vähissä.