”Narsisti-exälläni on uusi uhri – miten voisin varoittaa naista?”
”Tiedän itsekin vastauksen kysymykseeni, mutta se vaivaa minua silti. Onko kukaan onnistunut varoittamaan narsistin uutta uhria ilman, että on joutunut itse leimatuksi hulluksi exäksi?
Vietin elämäni helvetillisimmät vuodet suhteessa, jossa mies oli narsisti. Ei, hänellä ei ole lääkärin diagnoosia, mutta meitä uhreja (exiä) on useampia. Hän on vuoron perään tuhonnut elämän ja itsetunnon aina vain uudelta naiselta. Minä olen ketjussa viimeisin.
Vuosien aikana kokemani henkinen ja osittain myös fyysinen väkivalta oli sanalla sanottuna sadistista. Hän käytännössä murensi itsetuntoni tavalla, johon vain tunnekylmin narsisti pystyy. Pettäminen ja muiden naisten pyörittäminen oli pientä muuhun henkiseen helvettiin verrattuna. Vain vaivoin sain pidettyä mielenterveyteni ja työkykyni. Kaikki muut tuntemani uhrit ovat käyneet vuosien terapian kuten minäkin, aiemmista uhreista yksi on ollut myös psykiatrisessa laitoshoidossa.
Ulkopuolisille mies on mitä ihanin, täydellinen unelmamies. Kukaan ei osaisi aavistaa millaisesta ihmishirviöstä on oikeasti kyse.
Eromme jälkeen hän vainosi minua pitkään – se kuuluu hänen kuvioonsa, hän on toiminut samoin aiempien exiensä kanssa. Nyt elän ristiriitaista aikaa, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin hänen yhteydenottonsa rakkaudentunnustuksineen ovat hiipuneet. Olen suunnattoman helpottunut, mutta samalla kauhuissani, sillä syy hänen radiohiljaisuuteensa on uusi uhri.
Pahinta on, että naisella on pienet lapset.
Minulla ei luojan kiitos ole exäni kanssa yhteisiä lapsia, mutta olen tuskallisen tietoinen hänen suhtautumisestaan pieniin – ja isompiinkin – lapsiin. Hän ei siedä lapsia pitkiä aikoja. Hänen omat lapsensa eivät halua viettää aikaa hänen kanssaan. Asuessamme yhdessä hän kävi kiinni toiseen lapseeni useamman kerran. Pahinta on silti henkinen ilmapiiri. Lapset vaistoavat, että hänessä on jotain ”mätää”.
Näin ei kuitenkaan ollut heti alussa, kun kaikki hänen kanssaan oli ihanaa. Päinvastoin: mies osaa taikoa itsestään täydellisen, huolehtivan isäpuolen. Tämän uuden uhrin kohdalla se tapahtui hyvin nopeasti. Mies oli mukana naisen lasten elämässä jo parin viikon kuluttua ensikohtaamisesta. Samoin hän toimi aikanaan minunkin kanssani.
Uskoin näytelmän, ja niin varmasti uskoo uusikin uhri. Tiedän myös, että mies on ”pedannut” asiat valmiiksi kuten teki minun kanssani. Alussa hän uskotteli, että hänen exänsä on hullu, johon en koskaan saa olla missään yhteydessä. Mies oli uhri kaikin tavoin, hänet oli vieraannutettu lapsistaan erossa jne. Totuus paljastui vasta paljon myöhemmin.
Näin exäni sai kuitenkin varmistettua sen, että jos hänen edellinen exänsä olisi ottanut minuun yhteyttä ja kertonut totuuden miehestä, en koskaan olisi uskonut häntä. Varmasti näin on nytkin. Mies on pohjustanut tarinan, joka vain vahvistuisi, jos ottaisin naiseen yhteyttä ja varoittaisin häntä.
En voi tehdä mitään, vai voinko? Onko kukaan onnistunut jollain tavalla varoittamaan narsistin uutta uhria? En saa mielestäni naisen lapsia, jotka ovat matkalla kohti samaa painajaista, johon omat lapseni joutuivat (ja josta onneksi myös pelastuivat, tosin varmasti traumojen kanssa). Säälin myös naista, joka kuvittelee kohdanneensa maailman herttaisimman ja luotettavimman miehen. Kun totuus paljastuu, hän on jo tiukasti koukussa.
Onko ainut vaihtoehto vain ajatella, että jokainen tekee omat virheensä?”
Nimim. Selviytyjä
Mitäs sanot? Miten haluat kommentoida, tätä hyytävää tosi elämän tarinaa? Tee se kohdassa kommentoi.
Photo by Scott Webb
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 54 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olin myös usean vuoden ajan suhteessa narsistiin. Voi miten ihanaa oli olla ” mun aarteeni, just se jota olen aina etsinyt”, ja kuitenkin seuraavassa hetkessä olin idiootti, joka ei osannut leikata oikean paksuisia kurkunsiivuja tai laittaa parivuoteessa aluslakanaa oikein päin..
oli valtava työ päästä irti tästä narsistisesta suhteesta, ja vaikka olen kohta kymmenen vuotta ollut uudessa hyvässä parisuhteessa, tulee mitätöity olo aina kun vaihdan lakanoita…
Naiset ovat vaihtuneet exälläni jo monta kertaa eromme jälkeen, enkä oikeesti jaksa välittää enää, ei tarvetta varoitella..
Turhaan varoitit tai varotat, et saa perhettä ja sukua puolellesi kun narsisti on onnistunut puhumaan paskaa niin että terveet uskovat kaiken narsistin selityksen.
Miksi sinun pitäisi miettiä narsistin uutta suhdetta millään tavoin? Tiedät, että hän löytää aina uuden ja uuden. Nyt olisi aika nauttia siitä, että on päässyt itse narsistista eroon. Ja alkaa elämään omaa elämää. Tapahtuu siellä uuden uhrin kanssa nyt mitä tahansa, niin SINÄ et ole millään lailla vastuussa heidän ratkaisuistaan. Mutta olet vastuussa ITSESTÄSI ja omasta elämästäsi. Minä en ottanut yhteyttä seuraavaan uhriin. Koska tiesin, että seuraava olisi ainut tapa päästä itse eteenpäin. Jos koettaa vaikuttaa narsistin tuleviin suhteisiin millään lailla, on tietyllä tavalla edelleen narsistin otteessa. Vapaa on vasta silloin, kun narsistin elämä muuttuu silmissäsi täysin yhdentekeväksi. Muutenkin: ”Paras kosto on hyvä elämä”. Mene eteenpäin, äläkä murehdi muiden asioita. Anteeksi, jos sanoin tämän liian suorasukaisesti, mutta niin se vaan on. Anna omien unelmien, ihmisten, lasten yms nyt valloitttaa mielesi ja mene eteenpäin.
Olen miettinyt samaa mieheni ex-kumppanin suhteen. Mutta päätynyt siihen, että hänen uusi kumppaninsa on hyväksi lapsille, koska hän joutuu vielä himmailemaan narsismiaan uuden kumppaninsa seurassa. Olen siis nähnyt tämän lapsille eduksi, että narsistisella ihmisellä on joku normaali vierellään. Tietysti hinta on hänelle tulevaisuudessa suuri. Joskus on edessä narsistista toipuminen.
Asianajajani sanoi, että ei pidä sekaantua. Muuten narsisti pääsee sanomaan, että ”hullu eksä” on halunnut pilata hänen ja uuden naisen suhteen. Minä olen ”hullu eksä”, Tänäänkin olen todennut, että laulavat yhteistä laulua. Narsisti vie rahat, puristaa kaiken hyödyn, ja minulle se ikäväkseni sopii. Sen verran piittaamaton ja pahaa puhuva on myös tämä uusi. Surutta yrittää vieraannttaa lapsia minusta. Onnekseni lapset ovat sen verran isoja, siis minun ja narsistin, että olen asianajajani kanssa samalla kannalla. Jos voit, jututa lapsia. Meillä pintakiilto on narsistin luona, avoin juttelu ja lämpö täällä. Sekin sopii.
Minun lähipiirissä oli narsistin uhri. Häntä narsistin eksä sai varoitettua iltapäivälehden avulla. Tämän jutun iltapäivälehdestä luki narsistin uuden uhrin läheinen ja tunnisti jutusta narsistin.
Olen joutunut varoittamaan naimisiin aikovaa siitä, että hänen tuleva puolisonsa on narsisti. Se ei ollut mikään mukava tehtävä mutta kyseinen uhri jopa kiitti minua keskustelusta. En saanut hänen päätään käännettyä mutta ainakin sain omantuntoni hiljennettyä ja tiedän, että jos en olisi tehnyt sitä, joku muu olisi joutunut tekemään sen. Uskon vahvasti siihen, että rakastunutkin ihminen huomaa varoittavat merkit muttei välttämättä halua huomata niitä ja sulkee ne pois ajatuksistaan. Siinä tilanteessa on hyvä jos joku toinen vähän herättelee… Ei voi ainakaa jälestä päin syyttää muita että eivät ole kertoneet. Toivoisin että itseäni varoitettaisiin vastaavassa tilanteessa ja siksi tuntui oikealta toimia näin.
Kuulostat ystävältäni, joka varoitti puolestani exästäni. Meitä ei voi syyttää enää, mutta toisinaan kun näen exän nyxän, pelko hiipii sydänalaani ja toivon, etten näe silmissään tuskaa ja epätoivoa. Koko sydämestäni toivon, että kaikki olisi hyvin. Että tyyppi oli sellainen vain minun kanssani. Toisaalta en edes tahtoisi tietää, jos kuitenkin asiat onkin huonosti. Kunpa hän uskaltaisi hakea sitten apua, eikä syyllistä itseään sillä, että tiesi, että häntä varoitettiin.
Vaikeaa on varoittaa uutta naisystävää,joka tullut Filippiineiltä ,ovat tavanneet yhden kerran,jolloin nainen oli kuukauden Suomessa ja nyt tullut takaisin ja häät tulossa,nainen 30 vuotta nuorempi kuin exä. Olen itse onnellinen ,kun pystyin lähtemään 28 vuoden liitosta,kuoret olivat jäljellä,neljä ihanaa poikaani ovat olleet suurena syynä selviytymissäni,heidän takiaan jaksoin.
Hei, jos teitä exiä on useampia, voisitteko puhua keskenänne ja varoittaa yhdessä? Useampi exä on hankalampi ohittaa hulluna kuin yksi. Ei se välttämättä suhdetta torppaa, mutta ehkä saa tarttumaan varoitusmerkkeihin nopeammin (tämä tosin thdenkin varoittajan kohdalla).
Huh, kirjoitus oli kuin omasta menneisyydestäni. Lukiessani tekstiä tuli oksettava olo ; teki mieli lopettaa lukeminen, mutta luin kumminkin.
Erostamme on jo yli viisi vuotta ja silti jo osittain unohtuneet muistot tuli liiankin elävästi pintaan… Nykyään en uskalla edes haaveilla parisuhteesta.
Suhde kesti kaikenkaikkiaan 13-vuotta. Pari vuotta oli täydellistä unelmaa ; kultakorut ja ruusukimput olivat peruslahjoja häneltä minulle,,, Pihassa oli aina kallis uusi auto minun käytössäni. Ostimme talon, avioiduimme, saimme lapsen… kaikki oli täydellistä, kunnes pikkuhiljaa mies alkoi oireilemaan.
Mies todella määräsi kaapinpaikan ja oli mustasukkainen, jopa dominoiva. Ystäviäni ja lähimmäisiäni kohtaan hän oli vähättelevä. Muutaman kuukauden välein mies sai raivokohtauksia, kun ”emme totelleet ” häntä. Hän oli sanojensa mukaan ”perheen kuningas” !
Tämä oli vain pintaraapaisua elämästämme …. onneksi tajusin ja sain voimaa ottaa eron…
Jos kuulen jonkun joskus sanovan, ettei narsisteja / psykopaatteja ole, niin silloin salaa toivon, että osuisipa sinunkin tiellesi yksi tämmöinen ,,, elämä oli lopulta yhtä helvettiä.
Nyt jo aikuistuvilta lapsiltani olen pyytänyt anteeksi sitä ,mitä he joutuivat kestämään ja kysynyt miten se 13-vuotta vaikutti heihin. Tyttäret sanovat näkevänsä isäpuolestaan painajaisia… Tämä meidän yhteinen lapsi ei halua nähdä isäänsä kuin pari kertaa vuodessa.
Muistakaa, parisuhteeseen ja aitoon rakkauteen ei kuulu väkivalta missään muodossa , vaan toisen kunnioitus ja arvostaminen !