”Mä lähden nyt” – näistä syistä johtuu yllätysero
Yllätysero varsinkin pitkästä suhteesta on järkyttävä kokemus. Se voi viedä uskon ihmisiin ja parisuhteisiin pitkäksi aikaa.
Mutta mistä yllätysero johtuu? Miksi joku lähtee parisuhteesta yhtäkkiä, edes yrittämättä korjata asioita? Vai mistä on kyse, kun toinen ilmoittaa täysin yllättäen, että tämä oli nyt tässä?
Yllätyseroja on muutamia erilaisia:
”Yritin puhua sinulle, mutta et kuunnellut”
Toinen osapuoli on yrittänyt puhua tyytymättömyydestään suhteeseen kauan, kenties jopa vuosia. Hän on ehkä ehdottanut pariterapiaa ja siellä on kenties käytykin. Huolimatta mahdollisesta terapiasta ja siitä, että toinen on puhunut tunteistaan ja ajatuksistaan useastikin, ero tulee toiselle osapuolelle yllätyksenä. Samasta syystä suhde ei ole ollut korjattavissa: toinen ei ole halunnut nähdä ongelmia lainkaan.
Tyypillisesti tällainen yllätysero tapahtuu miehelle. Sukupuolet voivat toki olla mitkä tahansa, mutta useimmiten kuvio on se, että nainen yrittää puhua ja mies ei joko kuuntele tai välitä. Jälkikäteen selitys voi olla ”en minä uskonut, että hän oli tosissaan”.
”En pystynyt puhumaan, lähteminen oli ainoa ratkaisu”
Näissä tapauksissa eroa suunnitteleva osapuoli tekee kaiken kuten ennenkin. Hän ei puhu suhteen tilasta eikä tuntemuksistaan toiselle, vaan pitää rutiinit normaaleina ja jatkaa kuin mikään ei olisi vialla – kunnes lähtee. Jätetty ei välttämättä tiedä lainkaan, että toinen on ollut tyytymätön, eikä siksi ole voinut tehdä asialle mitään. Mahdollisesti hän on huomannut jotain merkkejä, mutta pitänyt itseään vainoharhaisena tai asioiden esilleottaminen on ollut vaikeaa kun toinen ei ole puhunut suoraan.
Kuva Aliyah Jamous, ylin kuva Becca Tapert.
Selityksenä lähtijän käytökselle on usein oletus siitä, miten toinen tulisi erouutisen vastaanottamaan. Joskus kyseessä on ennakkoluuloon perustuva näkemys, ja joskus käsitys on täysin perusteltu.
Esimerkiksi väkivaltaisen puolison luokse ei kannata jäädä neuvottelemaan asioista, vaan lähteä turvaan. Sen sijaan lähtijän näkemykset siitä, että kumppani ”saisi kohtauksen” tai ”puhuisi minut ympäri” ovat pyrkimyksiä kontrolloida toisen tunteita ja itselle annettavia selityksiä, kun vaikeaa tilannetta ei haluta kohdata.
”Ei selitystä”
Osa shokkieron kohdanneista ei ikinä saa tapahtuneelle mitään selitystä. Toinen osapuoli voi vain häipyä ja antaa joko täysin epäuskottavia ja ontuvia selityksiä, tai olla selittämättä lähtöään lainkaan. Näissä tapauksissa vain eron ottaja tietää oikean syyn lähtöönsä, mutta syitä voivat olla esimerkiksi uuden suhteen aloittaminen ja yritys pitää se salaisuutena, tai jopa mielenterveyden ongelmat. Esimerkiksi sosiopaatti tai narsisti tuskin pystyy antamaan tosiasioihin perustuvaa selitystä. Sen sijaan hän saattaa maalata jätettävästä mielessään hirviön, joka on ansainnut sen, että hänet jätetään.
Yllätysero on voimakkaasti traumaattinen kokemus. Jos sinut jätetään täysin yllättäen ja kenties ilman mitään selityksiä, voi ammattiapu olla tarpeen. Shokkieron jälkeen on tyypillistä kokea fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten masennusoireita, unettomuutta ja ahdistusta sekä pelkotiloja. Niihin voi saada apua. Ota yhteyttä työterveyteen, terveyskeskukseen tai yksityiseen palveluntarjoajaan. Kriisiapua voi saada myös seurakuntien perheneuvonnasta.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 45 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Nainen jätti miehen, ilmoitti että haluaa eron. Vaippaikäinen lapsi. Täysi yllätys, pommi taivaalta. ”En halunnut puhua ennen ettei sinulle tulisi paha mieli”.
Ilmoituksesta viikko, uusi asunto, uusi miessuhde.
Anopille haukkumaviesti miehestä. Oli lista vioista. Itsessä ei mitään.
Heitti kuin käytetyn tavaran.
Get over it, sanoi mennessään.
Hieman erilainen yllätysero täällä. Olimme mieheni kanssa nuoruudestamme lähtien lähes 20 v yhdessä ja eronkin jälkeen vielä hyvissä väleissä, yhteyttä pidimme ja näimmekin silloin tällöin. Uusia kumppaneita oli eron jälkeen molemmilla. Eräänä päivänä posti toi aiempaa avioliittoa koskeneen ositustodistuksen, jonka kautta selvisi että ex onkin kuollut…
Asiaa selvitettyäni kävi ilmi että hän menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään, josta ei koskaan kertonut minulle mitään viestiessämme vielä vähän ennen hänen kuolemaansa. Kertakaikkisen tyrmätty, epäuskoinen ja murtunut olo tästä lopullisesta tilanteesta jäi, kertomattomuuden syitä voin vain arvailla.
Sanotaanko nyt niin, ettei ole kauhean kivaa, jos mies houkuttelee muuttamaan perässään satojen kilometrien päähän, kosii ja haluaa päättää hääpäivän, ja sitten 6vk ennen suunniteltuja häitä jättää yhtäkkiä. Toki en ollut hänen toimintaansa parisuhteessa kauhean tyytyväinen, häntä ei pahemmin minun seurani kiinnostanut… Ilmeisesti oli löytänyt toisen naisen, joka toimii paremmin samalla intensiteetillä urheilevana seurana ja ehkä tekee riittävästi kotitöitäkin (joissa minulla ongelmana käsivaivat). Juuri mistään ongelmista ei ex kyennyt puhumaan, saati sitten etsimään niihin yhdessä ratkaisuja. Kuukautta aiemmin minulle esitettiin vielä miten olin hänen paras ystävänsä. Ja sitten uhkailtiin heittää ulos asunnosta, johon halusi minun itse muuttavan, kun en yllättäen ollut ilahtunut hänen toiminnastaan… Hienointa tuossa oli tietenkin se, että mies koki toimintansa jälkeen olevansa reilu ja rehellinen. Unohti vain kertoa minulle mm. kuinka ei ole valmis tekemään elämässään kompromisseja parisuhteen takia – ilmeisesti vain toisen meistä kuului tehdä niitä (mm. asuinpaikan suhteen). Hivenen hyväksikäytetty olo tuon jälkeen, ja sääli hänen lastaan, joka jo ehti kiintyä minuun. Mutta parempi näin, enpä haluaisi olla naimisissa tuolla tavalla ihmisiä kohtelevan ”miehen” kanssa.
Olen muuttanut miehen luota viikonlopun aikana, kun hän oli matkoilla. Niin vain oli pakko tehdä, muuten sieltä ei olisi koskaan päässyt. Oman mielenterveyden vuoksi olisi pitänyt lähteä jo aiemmin.
Hänen ex-vaimo oli tehnyt saman tempun, sillä erolla, että oli tyhjännyt koko asunnon! Jotkut (narsistit) ei vaan opi kuinka toisen kanssa eletään tai keskusteltaisin asioista silloin kun vielä voi.
Oli aika shokki vuosi sitten uuden vuoden jälkeen, kun kumppani ei enää vastannut puhelimeen, eikä soittanut koskaan takaisin.
Olimme seurustelleet vähän reilu vuoden ja ennen joulua keskustelimme HÄNEN aloitteestaan jopa avioliitosta ja yhteisestä tulevaisuudesta.
Koskaan ei ollut edes pienen pienintä riitaa ja joulukin meni ihan hyvin.
Hän oli hieman vaisun oloinen, mutta oletin sen johtuvan vieraista, joita meillä oli jouluna ja ajattelin hänen ujostelevan.
Kaikki oli siis omasta mielestäni hyvin.
Uutena vuotena kyselin, että mitä hän aikoo ja että minä menen lapseni ja parin muun lapsen kanssa ampumaan raketteja ja ymmärrän jos hän haluaa viettää sitä omien ystäviensä kanssa, mutta tottakai on myös tervetullut meidän mukaan…
Meni viikko, meni, toinen, meni kolmas ja sitten meni mulla hermo.
Laitoin viestiä, että nyt on viimeinen hetki vastata puhelimeen!
Tuli ontuva selitys siitä, että minä olen liian kiltti hänelle, ja liian hyvä tyyppi, hän ei ansaitse minua ja blaa blaa blaa..
Kysyin että kuka se toinen nainen on?
No ei kuulema ollut vakavaa.. joopa joo…
Näin hänet vilaukselta pari kertaa ja hän kirjaimellisesti juoksi minua karkuun.
Ei siis selityksiä!
Jälkeen päin ajateltuna yksi suurin syy oli varmasti oma lapseni joka on erityislapsi ja kiusasi kumppaniani aika paljon, koska oli mustasukkainen, mutta he tulivat silti hyvin toimeen keskenään. Ehkä hän ei enää kestänyt sitä.
Voi myös olla että tosiaan olin liian kiltti, ja se kävi tylsäksi.
EI kelpaa kaikille se pullantuoksuinen kotiäiti joka siivoaa, leipoo, kokkaa, hieroo jalkoja, tuo aamiasta vuoteeseen ja hemmottelee rakkaintaan.
Hän oli myös menevää sorttia joten ehkä se perhe-elämä ei sitten napannutkaan, vaikka hän itsekkin halusi omia lapsia.
Noh, kuulemani mukaan hänellä on nyt nainen joka lätkii sitä turpaan jos edes katsoo toista naista, joten ehkä tämä tyyppi sai nyt sisältöä elämäänsä =D =D
Kieltämättä erittäin hyväksikäytetty olo!
Lähes vuoden tämä masennus ja asian käsittely on kestänyt, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa… ainakin siihen asti kun taas törmään häneen =(
Luulisin, että yleisin yllätyseron syy on se, että toista ei yksinkertaisesti enää halua ja rakasta. Varmaan monesti sitä aitoa halua tai rakkautta ei ole koskaan ollutkaan. Ja jos niitä tunteita ei ole, niin on epäreilua myös jäädä siihen suhteeseen, koska silloin pitää toisen ihmisen varattuna itselleen, vaikka tämä ansaitsisikin paljon parempaa.
Tämä kävi tavallaan minulle. Näin jälkikäteen en ole enää edes varma, että rakastinko lapseni isää koskaan oikeasti. Mutta sen tiedän, että viimeisinä vuosina en ainakaan enää rakastanut. En myöskään halunnut, enkä kunnioittanut. Koitin kestää lapsen takia, mutta lopulta totesin, että hän on erittäin kunnollinen mies, ja ansaitsee sen todellisen rakkauden. Joten päätin erosta. Joo, ei se ehkä täysin puskista tullut, mutta silti varmasti yllättäen. En silti kadu sitä, koska nykyään hänelle on uusi puoliso, joka tuntuu aidosti välittävän hänestä. Ja kyllä, myös minulla on uusi puoliso. Sellainen, jota rakastan, kunnioitan, ja haluan.
Yllätysero on usein ainoa vaihtoehto kun nainen ei kuuntele tai on juurikin narsisti tai sosiopaatti, usein näitä vähätellään ”nalkuttajiksi” tms.
Se on raakaa. Suunnittelet tulevaisuutta silmät kirkkaina, ja yhtäkkiä 8 vuoden jälkeen toinen ilmoittaa, että se oli tässä. Ja lähtee. Lusikat jaettu ja kämppä myyty viikossa. Ei selityksiä.
Uusi suhdehan se siellä tietenkin. Olisin päästänyt irti ihan pyytämällä, ei olisi tarvinnut sen lisäksi järkyttää niin pahasti. Onneksi ei ollut lapsia.
10 vuotta samaa.. ja 1 lapsi, nyt uuden kämpän hankinta ja vieläpä itelle vieraalta paikkakunnalta kun tänne piti päästä muuttamaan, lapsen takia en voi muuallekkaan muuttaa.
Jeps, mä kuulun tuohon porukkaan, joka on yrittänyt ottaa epäkohtia puheeksi mutta mies on pitänyt sitä vaan tavanomaisena ”mäkätyksenä” tai ”taas oot lukenut jotain kaks plussan valivali palstaa”.
Lopulta pinna paloi lopullisesti ja lähdin…
Yksinkertaisuudessaan näin…
Toisaalta mukana oli myös nykyisen exän taholta järjetöntä mustasukkaisuutta ja kontrollointia, vuosien lyttäämistä ja mm järjettömän uupumuksen (masennusoireiden?) väheksymistä…
Helpommalla olisin ehkä päässyt kun olisin tyytynyt osaani ja ollut se kotiorja, johon asemaan pikkuhiljaa olin päätynyt.
Exä mm vitsaili että naisilta vois ottaa äänioikeuden ja rahat pois yms.
3v eron jälkeen oli yhtä helvettiä… Yritin tukea lasten (yli 10v kaikki) ja isän suhdetta, selvittää omia ajatuksia ja koin huonoa omaatuntoa kun olin kohdellut exää väärin, aiheuttanut hänelle masennusta ja terapian tarvetta … Hänen taholta tuli vuoroin haukkuja ja rakkaudentunnustuksia ( joita ei avioliiton aikana pahemmin viljelty).. Kyttäämistä ja puhelinterroria.
Reilu 3v erosta löysin uuden miehen ja vasta kun hän vastasi exän uhkailuviesteihin, kiusanteko loppui.
… Paitsi että viime vuosina nuorin lapsemme on kokenut isän taholta ahdistelua ja painostusta niin paljon että on nuorisopsykan asiakkaana ja syö masennuslääkkeitä.
Joskus se menee myös niin, että toinen osaa kyllä pettää, mutta ei halua jättää, eikä oikein osaa edes mitään ehdottaa mitä tilanteessa tehdään. Niinpä siinä järkytyksen keskellä totesin, että minulle jää myös jättäjän rooli, eipä siinä auttanut kuin alkaa tekemään eroa. Eipä muuten ole paljon vertaiskertomuksia siitä kun sie olet yksin sekä toiminnasta vastuussa ja muiden silmissä se suhteen paha lähtijä että samaan aikaan tuhannen palasina. On kamala yhtälö olla petetty ja jättäjä.
Kyllä. Samaa olen kokenut. Raskausaikana mieheni muutti toisen naisen luo, mutta ei koskaan suostunut keskustelemaan erosta. Aina kun otin puheeksi, niin vaihtoi aihetta tai sanoi että ’puhutaan huomenna rauhassa’. Tuota ’huomista’ ei koskaan tullut. Itse jouduin hakea eron, vaikka olin petetty osapuoli. Kauheaa vihaa sain päälleni vielä, kun pyysin hakemaan tavaransa. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kyseessä oli hänen oma syyllisyytensä, jota ei pystynyt kohtaamaan. Pakko siis oli sälyttää se täysin minun päälleni. Nykypäivänäkään ei kykene edes lapsiin pitämään yhteyttä.
Oma osuus tapahtumiin ja suhteen tilaan on toki hyvä ollut käydä läpi. Sen olen syvällä rämpinyt läpi. Nyt parin vuoden jälkeen elämä jo vähän avarampaa.
Mielestäni hylkääminen ilman selitystä on kaikista julmin tapa päättää suhde. Vaikka kyseessä olisi ollut vaikeakin sellainen. Molemmat pääsevät paremmin elämässä, eteenpäin, jos asiat saa edes jollakin tavalla selvitettyä. Ja varsinkin jos on yhteisiä lapsia, niin kommunikointiyhteyden säilyttäminen olisi ensisijaista lastenkin hyvinvoinnin kannalta.
Oma pitkä suhteeni päättyi yhtäkkiä, miehen vaihtaessa kaveripiirinsä ja puhelinnumeronsa. Unohti myös kertoa, että ollaan erottu. Alkoi ensin kadota joiksikin päiviksi kerrallaan. Olin hyvin huolissani ja ymmälläni. Myöhemmin katoamiset pitenivät ja jossain vaiheessa lopetin odottamisen, että palaisi kotiin. Tavaransa jätti paikoilleen, vaikka pyysin hakemaan ei tullut. Edes avaimia ei suostunut palauttamaan. Meillä siis 2 lasta, joista toinen ollut hyvin vakavasti sairas. Myöhemmin selvisi, että kuvioissa kovat aineet ja toinen nainen. Sain tietää, että naiselle oli kertonut, että oltiin jo erottu, kun tapasivat. Koen tämän julmaksi, sillä minun kanssa asiasta ei suostunut keskustella, vaikka yritin kysellä haluaako erota ym.
Erittäin vaikeaa on ollut päästä eteenpäin. Hyviä muistoja on paljon. Ja edelleen paljon kysymyksiä jäänyt. Välillä ilmestyy lapsia näkemään, mutta puhelinnumerot vaihtuu tiuhaan ja petettyjä lupauksia lapsille on jo enemmän kuin pidettyjä.
Olen pysynyt pinnalla ainoastaan Jumalan avulla ja keskittymällä yhteen päivään kerrallaan. Hyvin kiitollinen olen ihanista lapsista, jotka olen hänen kanssaan saanut. Näitä samoja lapsia ei minulla ilman häntä olisi. Ja uskon, että juuri näiden 2 piti syntyä tähän maailmaan♥️
Ihan kun olisin itse kirjoittanut tekstin. Juuri jätin ex mieheni ja jäin yksin 12 viikkosen tyttö lapsen kanssa.
Pitää pysyä positiivisena, elämä kantaa ja lapset ❤️
❤️ Paljon voimia sinne!
Minut on jätetty näin ja aivan yhtäkkiä, lapset oli pieniä. Menin huonoon jamaan moneksi vuodeksi. Exällä oli sivusuhde ja hän hyppäsi siihen.
Tässä tapauksessa kyse oli siitä, että hän oli konfliktinvälttelijä, ei ollut ottanut mitään asioita puheeksi, ei edes kysyttäessä vastannut miksi oli niin ajatuksissaan (hautoi varmaan eroa silloin). Ja ex uskoi että tällainen salassa valmisteltu pikahäipyminen olisi hänelle kaikkein helpointa. Miten vaikeaa se minulle ja lapsille olisi, sitä hän ei ajatellut. Tai se ei painanut mitään hänen harkinnassaan.
Avomieheni on käynyt läpi tällaisen eron.
Ihmetteli, miten yhtäkkiä vaimolla oli koulutusreissuja, joista ilmoitettiin vain pari päivää ennen lähtöä. Viikonloppu siellä, täällä ja tuolla. Mies oli kotona 2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa. Mistään ikävästä tai vaikeuksista parisuhteessa ei koskaan puhuttu.
Eräänä päivänä vaimo ilmoitti, että hän jättää miehen ja muuttaa yhteen työkaverinsa kanssa. Samalla viikolla hän sitten otti lapset ja vei heidät kauas toiseen kaupunkiin asumaan täysin vieraan ihmisen kanssa. Selitykseksi jossain kohtaa mies sai sen klassisen ”me ollaan enemmän kavereita kuin parisuhteessa”. Olisi varmasti auttanut, että vaimo olisi kertonut tästä tunteestaan miehelle selkeästi ennen kuin kaikki oli mennyttä ja toinen mies kierroksessa.
Mies jäi hirveitten traumojen kanssa selviämään yksinään, ja vaimo rakenteli pikaisesti uuden rakkaansa kanssa täydellistä idylliä rintamamiestaloineen. Ikävä kyllä hänelle jäi maija käteen – uusi mies ei ollutkaan hyvä puoliso eikä isäpuoli (mikä olisi hänelle varmasti selvinnyt, jos he olisivat seurustelleet normaalisti edes muutaman viikon sen sijaan, että ensin kuukausien ajan paneskelivat salassa hotellilomillaan ja sitten muuttivat suoraan avoliittoon). Minä taas nappasin hyvän miehen pois kuleksimasta. Kyllä minä sellaista lievää sympatiaa tunnen, kun mietin miten heikon vaihtarin tämä pettäjä teki, eikä miettinyt ketään muuta kuin itseään, tapojensa mukaisesti.
Ei ole meilläkään täydellistä parisuhdetta, vaan kaikki ruuhkavuosien, terveysongelmien ja uusperheen ongelmat on meilläkin, mutta niitä ratkotaan rakastaen. Lapset näkevät meillä mallia siitä, miten voidaan olla eri mieltä, perustella omaa näkökantaa ja väitellä, ja sitten lopuksi kuitenkin halataan ja pussataan. Asia, josta heille ei anneta minkäänlaista mallia toisessa kodissa.
Tai sitten ero tulee yllätyksenä, kun toinen on ollut itsestäänselvyys jo vuosia. Etenkin naiset elää vain lapsille, sisustaa kotia , harrastaa ja pitää tyttöjen iltoja. Puoliso unohtuu kaiken keskellä. Ei edes huomata, kun toinen lakkaa yrittämästä saada huomiota, seksiä ja läheisyyttä. Koska eihän kukaan mies sellaista kaipaa, ajattelee monet naiset. Eletään omaa unelmaa lapsien määrästä, kodista ja kaikesta ihanasta. Kuinka monen koti on yhdessä sisustettu, kuinka moni nainen edes on kysynyt mieheltä mistä tämä tykkää. Koti on yhteinen, mutta toinen tekee siitä vain itselleen mieluisen. Naisena tämä todella ihmetyttää. Juuri nämä naiset on puulla päähän lyöty, kun mies lähtee. Toista ei ole vuosiin kunnolla edes katsottu. Vielä, jos mies rakastuu toiseen, niin kyllä se on täysi petturi paska. Ei kelpaa enää omalle vaimolle, kun lompakoksi, unohdetaan, että kyllä jollekin se voi vielä kelvata.
Kyllä, tämän olen todistanut itsekkin useamman kerran lähipiirissä. Eikä auta vaikka mies yrittäisi puhua, eihän sillä nyt ole väliä kun itsellä on kaikki hyvin. Eron jälkeen sitten soitellaan ja huudetaan kun sinä pilasit MINUN elämäni jättämällä ja vaaditaan anteeksipyyntöä. Mutta kun se läheisyyden kaipuu on vain naisten etuoikeus.
Tai entäs jos hoidettuaan kodin ja lapset, sillä naisella ei riittänytkään enää voimavaroja hoidella sitä miestä vaan koki oikeudekseen pitää yllä myös ystävyyssuhteitaan ja jatkaa käymistä omaa hyvinvointia tukevissa harrastukissaan. Joillekin se saattaa näyttäytyä niin että nainen haluaa hoitaa kaiken lapsiin ja kotiin liittyvän, mutta nainen saattaakin joutua tekemään kaiken työn (myös metatyön) ihan tahtomattaan kun toinen vaan toistuvasti jättäytyy siitä puuhasta (”en tiedä, päätä sinä vaan, minulle käy kaikki”, ”hoida sinä vaan, kun olet niin hyvä”, ”alkakaa te vaan pukemaan, minä puen itseni sitten 5 minuutissa”). Siinä saattaa sille naiselle tulla tunne, että ei saa tukea omalta puolisoltaan ja jopa että on hyväksikäytetty tässä suhteessa kun toinen ”auttaa” vaan erikseen pyydettäessä ja senkin jälkeen poistuu nopeasti jatkamaan omia puuhiaan. Se taas voi katkeroittaa, mikä myös aika suurella todennäköisyydellä tappaa halut. Tämä nainen ei ehkä silloin pienimmän vapaan hetken koittaessa enää hypähdäkään innosta puhkuen miehen syliin vaan haluaakin ottaa pienen hengähdystauon ihan itselleen. Varsinkin jos lapset on pieniä ja heidän kanssa on henkisesti ja fyysisesti läsnä todella tiiviisti, niin tarvitsee hetken aikaa olla myös ihan yksin voidakseen olla taas seuraavassa hetkessä toiselle ihmiselle jotakin. Nainen ehkä onkin antanut itsestään jo kaiken mitä on voinut, mutta mies sen sijaan pitää tätä itsestään selvyytenä (naista jopa itsekkäänä) ja tilannetta voisikin yllättäen auttaa se, että mies pyrkisi tasavertaisesti ottamaan osaa arjen pyöritykseen. Tällöin naiseltakin ehkä vapautuisi energiaa ja syliä tälle miehelle.
Tämä voisi esimerkiksi olla tämän kolikon kääntöpuoli. Molemmat parisuhteen osapuolet ovat tyypillisesti osallisia parisuhteen tilaan ja jos vaan toisen ihmisen kanssa pystyy keskustelemaan, niin toki se keskustelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja jutella missä vika ja voidaanko löytää ratkaisu. Aina yhteistä linjaa ei löydy ja jos näin on, niin sitten on parempi jatkaa erillään. Ainakin molemmat saivat yrittää ja tulivat ehkäpä jopa kuulluksi. Yllätysero on kuitenkin se ikävin ratkaisu, mieluummin suosisin toista ääripäätä, joka on eroterapia (paitsi siinä tapauksessa, että toinen osapuoli on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen ja ei pysty keskustelemaan).
Joo, joissain perheissä nainen tekee täyspäivätyötä + 85% kotitöistä ja on yksinkertaisesti burnoutin partaalla. Perheen vapaamatkustaja lähtee nuoren lapsettoman naisen perään ja syyttää vaimoaan läheisyyden puutteesta ja ulkonäön romahtamisesta..
Näinpä…
Kiitos että tämäkin näkökulma tuotiin esille iänikuisen itsekäspihtariämmä jargonin sekaan.
Tämä on niin totta… Kun jätetään vielä pois ne ”omat menot”
Kun energia ei riitä, ystävät katoavat ja elämä on vain siellä 4seinän sisällä…
Useimmiten kolikossa on aina kaksi puolta.. Joskus enemmänkin…
Naulan kantaan! Kun kaikki voimat on loppu ja se mies vain vaatii lisää oman etunsa nimissä. Kun kaikki oma aika ja myös raha on ollut karkplla 10 vuotta, kun se mies ei näe mersää puilta, vaan asettaa lapset eriarvoiseen asemaan ja kaltoinkohtelee ei vain yhtä lasta, kissaa, mutta myös sitä nyt jo entistä puolisoa. Kohta kolme vuotta erosta ja kiusaaminen jatkuu…
Kuulostaa ihan tarinasta, minkä jättäjä mies kertoo uudelle suhteelleen, kiillottaakseen omaa kuvaansa. Harvoin on näin suoraviivaista suhdetta. Aika saamaton on mieskin, jos ei ole ottanut puheeksi suhteen tilaa?
Se on kyllä miehet jotka pitää niitä puolisoita itsestään selvänä kotiorjana ja jotka näkevät vaimon töissäkäynninkin vääränä mutta kun miten se voisi muuten maksaa puolet kaikesta ja kaikki yhteisten lasten kulut. Ja huusholli ja lastenhoitohan kuuluu kokonaan naiselle. Että miten se muka on onneton? Ja mies ei ole edes katsonut vaimoaan muutamaan vuoteen puhumattakaan hellästä kosketuksesta.
Jos miehet tajuaisivat että heidänkin pitää toimia parisuhteessa ja perheessä niin moni ero jäisi tapahtumatta. Se että vain nainen toimii ei parisuhteessa ja perheessä riitä.
Meilläkin tuli melkein ero mutta mieheni onneksi älysi mikä meillä on vialla.
Ei edes huomata, kun toinen lakkaa yrittämästä saada huomiota, seksiä ja läheisyyttä. Koska eihän kukaan nainen sellaista kaipaa, ajattelee myös monet miehet.
Tuopa just, että miehelle tulee ihan yllätyksenä vaikka, miten vaimo olisi yrittänyt kertoa omista ajatuksista tunteista ja tarpeista. Mies pitää vaan komenteluna tai nalkutuksena, kun äänen paino ehkä jo nousee, kun ei mitään vastausta, eikä keskustelua saa.
Ei selitystä -versio on osunut nyt kohdalleni kahdesti, viimeksi tänä vuonna. Sitä ennen oli yksi, joka ei halunnut puhua mistään suhteen asioista, koska mitään ei ollut vialla hänen mielestään, ei ollut puhuttavaa.
Viimeisin ei selitystä -tapaus on myös tapaus, joak ei oikein ikinä saanut suhteessamme sanoitettua tunteitaan, toiveitaan ja halujaan. Paitsi arkisissa asioissa ja seksin suhteen. Ymmärrän, että itsestä puhuminen on hankalaa, niin se on meille kaikille, enemmän tai vähemmän, mutta että ei juuri mitään, koskaan? Ei suhteen alussa, ei sen vakiintuessa, ei sen ollessa vakiintunut vuosia, ei lopulta yllättävän päätöksen jälkeen eikä edes sen jälkeen kun ollaan erottu, asutaan kaukana erillämme. En vain voi ymmärtää.
Sen voin ymmärtää, etten varmastikaan ole hyvä keskustelija, siinä on petrattavaa, mutta olisin ollut todella kiinnostunut kuulemaan enemmän hänestä itsestään, minä kuitenkin koin ja koen rakastavani häntä. Sanoinkin sen, en riittävän usein, mutta sanoin. Kerroin myös, että hän on paras ystäväni, en sitäkään ehkä riittävän usein.
Oletan, että tekoni eivät vastanneet sanojani lähellekään riittävästi, osittain tiedänkin ajautuneeni suorittamiseen töissä ja siitä on puhuttu. Mutta silti on vaikea ymmärtää ettei sanoja tule muusta, en minä sentään vain töissä ollut, oli muutakin elämää, oli elämää yhdessä ilman töitä.
Nyt sitten mietin toista kertaa elämässäni, että millainen ihmishirviö olen kun ei löydy sanoja kertomaan siitä. Ei minusta, eikä hänestä itsestään. En vain tiedä, ehkä olen sitten hirviö, vaikea sanoa kun ei saa mitään irti toisesta jotta voisi yrittää tulla paremmaksi itseksi, itselleen. Paitsi sen työn ja suorittamisen, mutta sen tiesin jo muutenkin.
Jotain hän pelkäsi suunnattomasti, kun ei sanoja tule, mutten tiedä mitä. Sen haluaisin tietää ja jos mitenkään mahdollista, auttaa häntä kohtaamaan pelkonsa. Paitsi jos se olen minä.
Ihan kuin minä olisin nämä sanat kirjoittanut♥️
Yli 10v. Yhteiselo päättyi kuin salama.
Vaimo otti ja jätti. Mä jäin kahden muksuni (teinin) kans asumaan meidän omaan taloon.
Toinen osapuoli otti uuden (vanhan ukon)
elättäjäksi. Meni het naimisiin. Teki pari lasta sen kanssa. Nyt ilmeisesti onnellinen.. mene ja tiedä..
Alku surun.. yli 1v.meni.
Niin nyt meillä menee ihan hyvin. Muksut käy koulua ja minä töissä., ja kotona teen ruuat yms.
Ps. Kyllä Isätkin pärjää Tv. 36v.🦉
Mutta miksi ihminen ei edes yritä ? ilmeisesti jotkut vaan ainoastaan odottaa ja lopulta lähtee. Eihän milään voi muuttua jos ei edes ääneen osaa sanoa minkä pitäisi muuttua.
Joskus vaan se toinen osapuoli ei halua keskustelua tai yleensäkään muuttua.Ei kukaan jaksa vuosikausia vaan (yksin) yrittää
Joskus vaikkapa mies saattaa lähteä yllättäen suhteesta, jos meinaa kuristua narsistisen naisen vierellä, joka ei yhtään ota huomioon puolisonsa tunteita. Toki se on shokki tälle jätetylle naiselle, mutta ei se varmasti ole helppoa sille miehellekään, joka joutuu lähtemään ja ikäänkuin pakenemaan hirviötä. Tässä yllä olevassa tekstissä aikalailla syyllistetään suhteesta lähtijää, joka saattaa olla yhtä lailla satutettu, loukattu, traumatisoitunu jne… Ja se satutettu voi olla myös mies.
Miee :narsistisuuden voi diagnosoida vain psykiatri ja tiedoksi vaan että psykiatri on arvioinut terveeksi tämän yllättäen jätetyn naisen. Se jos mies on niin tossu ettei suutaan saa auki, eikä voi varata aikaa pariterapiaan, niin siitä ei voi naista syyttää. Ootko tullut ”miee” ajatelleeksi että onnelliseen parisuhteeseen tarvitaan se että mieskin ottaa vastuun siitä. Esimerkiksi seksuaalisuus on asia johon pitää molemminpuolin panostaa. Jos toista torjuu pitkään silloin voi torjuttu lopulta olla vain vihainen! Se ei tee narsistia kenestäkään. Paitsi ehkä siitä miehestä joka ei haluttomuuteensa hae apua,eikä kyvyttömyytensä puhua. Ja sit ahdistuneena lähtee ja syyttää vielä exää . Mites lapsen hylkääminen selittyy?
Miee :narsistisuuden voi diagnosoida vain psykiatri ja tiedoksi vaan että psykiatri on arvioinut terveeksi tämän yllättäen jätetyn naisen. Se jos mies on niin tossu ettei suutaan saa auki, eikä voi varata aikaa pariterapiaan, niin siitä ei voi naista syyttää. Ootko tullut ”miee” ajatelleeksi että onnelliseen parisuhteeseen tarvitaan se että mieskin ottaa vastuun siitä. Esimerkiksi seksuaalisuus on asia johon pitää molemminpuolin panostaa. Jos toista torjuu pitkään silloin voi torjuttu lopulta olla vain vihainen! Se ei tee narsistia kenestäkään. Paitsi ehkä siitä miehestä joka ei haluttomuuteensa hae apua,eikä kyvyttömyytensä puhua. Ja sit ahdistuneena lähtee ja syyttää vielä exää . Mites lapsen hylkääminen selittyy?
Mies ei kotona ollessa ottanut mun tunteita huomioon. Sotki ku lapsi, ei siivonnu. Koin että hyväksikäyttää, muuttuiko käytös? Ei.
Kerrankin olisi ollut aikaa rakastella rauhassa vaikka useamman kerran viikossa kun oltiin molemmat kotona lasten kouluaikaan. Mitä teki mies? Nukkui kaikki päivät sinne klo 14-15 ja minä mietin hereillä yksin ollessa miksen kelpaa, mikä mussa on vialla. Mies ei senvertaa voinut suhteensa eteen tehdä että olisi esimerkiksi käynyt verikokeissa testosteronit mittauttaa. Tämä asia yksin jo teki minusta lopulta etäisen ja vihaisen. Mutta eihän mies sitä toki tajunnut. Hänhän luuli ettei ongelmaa ole kun kaksi viikkoa olin kysymättä miksei ole mennyt verikokeisiin.
Mies osoitti toiminnallaan ettei välitä mun tunteista,ei välitä meidän avioliitosta. Kun ei ollut niin pientä vaivaa valmis näkemään. Minunko olisi pitänyt jaksaa ajatella miehen tunteita yksipuolisesti vuodesta toiseen kun ei mieskään viittinyt 30min uhrata aikaansa käymällä niissä verikokeissa. Kyllä tämä haluttomuus ja se ettei mies välittänyt siitä miltä se tuntui sai minut sulkeutumaan, turhautumaan ja olemaan vihainen. Samoin kuin aibainen vastaus kysymykseen miksi ; en tiedä = mies ei edes yrittänyt ajatella. Seksistä ei voinut puhua, eikä ongelmista kun mies ahdistui. No miten ongelmat ratkotaan puhumatta?
Ööööö? En tiedä yhtään tilannettasi, enkä siitä siis kirjoittanut. Taisit nyt ymmärtää kirjoitukseni täysin väärin ja peilasit sitä omaan tilanteeseesi, josta olen autuaan tietämätön. Ja tunnuit melko syyllistävästi kysyvän minulta vastauksia, aivan kuin tietäisin jotain psykiatrikäynneistäsi tai parisuhteestasi. En todellakaan osaa sanoa tai vastata, kun en tiedä tilanteestanne tuon taivaallista enkä tunne teitä.
Ja joskus se kihlattu tappaa itsensä, eikä jätä edes viestiä. Koittakaapa sen jälkeen luottaa.
Tavallaan sekin olisi ollut helpompi kestää, nyt kuitenkin tilanne on se että mies on vapaaehtoisesti ollut 1v 3kk pois ja joka päivä tehnyt tietoisen valinnan. Mutta ymmärrän kyllä miltä tämä tuntuu, oma ex yritti ensimmäinen vuoden kahden aikana itsemurhaa, kerran miltein onnistuen. Voimia sinulle!
Voimia! Kamala tilanne… Ei voi koskaan saada vastausta… Kaikkein kamalin tilanne, mitä olla voi!
Siis se, että mies tappaa itsensä, eikä jätä mitään viestiä..
Tunnen erään hevosnaisen jonka mies lähti yllättäen noin kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Tosin mies oli valmistellut lähtöään jo pitkään ja ostanut asunnon yms ja maksanut velkaa kun samalla puoliso oli elättänyt muuten. Sinä päivänä jolloin lähti lopullisesti niin jätti vaatteet yms jälkeensä, ainakin suurimman osan. Nainen luuli hetken että miehelle oli käynyt jotain, joku onnettomuus tai muu mutta sitten selvisi että mies on kunnossa ja uusi akka jo kainalossa. No mitäpä siinä sitten enää tekee. Sen pituinen se.
Siis oliks tää nainen hevonen? Millä nimellä nyt naaraspuolisia hevosia kutsutaankaan…
Yleensä jätän noin idiootit asiat kommentoimatta mutta googlaa hevosnainen, täysin vakiintunut sanonta ja merkitys vertaa hevosmies, jos vaikka ymmärrät sen paremmin. Sana hevosnainen löytyy esim yle.fi sivuilta.
Selvennän vielä sinulle Miee että naispuolinen hevonen on tamma ja miespuolinen hevonen on ori, kuohittu miespuolinen hevonen on ruuna.