Miksi ulkopuoliset tuomitsevat nepsylastani?
Huono Äiti sai avautumisen aiheena: nepsylapsi. ”Äitienpäivänä vuonna 2026 meillä perheessä vietettiin 14:sta äitienpäivää. Tuohon aikaan on mahtunut paljon haasteita esikoisen kanssa mutta ennen kaikkea ympäristön kanssa. Syynä se, että lapseni on nepsy. Tieto tästä tuli vasta pari vuotta sitten vaikka minulla oli epäilys jo taaperovaiheessa, että voisiko tässä lapsessa olla jotain erityistä. Otettiinko minua koskaan tosissaan huoleni kanssa? No ei otettu. Vasta kun lapsen toinen vanhempi sai diagnoosin, niin alettiin miettiä ja tutkia asiaa. Sekin oli pitkän ja raskaan taistelun takana.
Miten tämä sitten näkyy ja on näkynyt meidän arjessa ja elämässä? Erilaisina haasteina kasvatuksessa, kaverisuhteissa, muutostilanteissa, lapsen käyttäytymisessä jne. Mutta eniten se on näkynyt ympäristön tuomitsevaisuutena niin päivähoidossa, koulussa kuin tuttavapiirissä, sukulaissuhteissa ja ihan jopa tuntemattomien ihmisten kommentoinneissa. On tultu arvostelemaan ja neuvomaan pyytämättä ja olen tuntenut ne tuomitsevat katseet ihollani. On ihmetelty ääneen miksi en tee paremmin. Kun lapsi oli päiväkoti-ikäinen, sain joka ikinen päivä viedessä ja hakiessa negatiivista palautetta. Sukulaiset joiden luona kyläillään on vähentyneet, koska en jaksa enkä halua kuunnella sitä moitetta ja arvostelua siitä miten lapsella pitäisi olla enemmän kuria ja kuinka huonosti hän käyttäytyy. Lapsi stressaantuu ja hän tarvitsee rutiineja joista pidetään kiinni tiukasti jotta pysyy ns. homma kasassa, tätä ei moni tunnu ymmärtävän. Lapsella on rajat mutta mikään kurittaminen ei auta, vain pahentaa.
Lapsen neuroepätyypillisyys on näkynyt myös siinä, että kun emme ole tienneet mistä on kyse ja asiaa ei ole tutkittu, niin olen päätynyt lopputulemaan, että olen vain sellainen vanhempi, jolla ei lapsia pitäisi ollakaan. Vasta viimeiset pari vuotta olen kyennyt ajattelemaan, että ehkä kyse ei olekaan siitä, että minä olen vain niin surkea vanhempi, joka ei osaa kasvattaa vaan lapsi kuuluu neurovähemmistöön. Lapsi on rakastettu ja molemmille vanhemmille mielettömän tärkeä mutta hän vain vaatii enemmän kuin muut lapset. Lapsen aivot toimivat eri tavalla kuin valtaosalla ihmisistä. Se on sitä ihmisyyden ja ihmisenä olemisen moninaisuutta.
Haluaisin huutaa näitä asioita koko maailmalle ja puhua omilla kasvoilla ja nimellä, mutta lapsen yksityisyyden vuoksi en sitä tee. Nepsylapset ovat jo muutenkin suurennuslasin alla ja saavat paljon negatiivista palautetta, paljon enemmän kuin muut ikätoverinsa. Lisäksi aihe on niin sensitiivinen että aiheen kanssa ulostuleminen on vaikeaa, ihmisillä kun tuntuu olevan mielipiteitä ilman että tietävät ja tuntevat.
Jos sinusta joskus tuntuu että tekisi mieli vähän sanalla sivaltaa tai vain ohjeistaa ja ojentaa nepsyperhettä, älä tee sitä. Sen sijaan kysy vanhemmilta ”miten te jaksatte?” tai ”voinko jotenkin auttaa?”.
Älä jaa neuvoja ja ohjeita, jos et tiedä perheen tilannetta.
Älä myöskään kommentoi arvostelevasti, vaan pidä mölyt mahassa ja sammakot suussa.
Jos et tiedä aiheesta, etsi tietoa.
Jos on vaikea hyväksyä, tutustu ihmisyyden ja neuromoninaisuuden laajaan kirjoon. Se on sama kirjo, jolle sinäkin ja minä myös kuulutaan.
Ja usko pois, me neurokirjon lasten ja nuorten vanhemmat pyrimme tekemään kaikkemme jotta lapsi voisi hyvin ja hänellä olisi tasapainoinen ympäristö. Usko pois lapsi ei suinkaan aina ole rajaton tai huonosti kasvatettu vaikka hän haastava olisikin.”
Nimim. Huono vanhempi jo 14 vuotta
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä on nepsy-kaksoset ja molemmat ovat hyvin käyttäytyviä ja empaattisia. Haasteet ovat mitä ovat ja niiden kanssa eletään. Olemme ”käyneet” peruskoulun maksujen kanssa eli olemme mukana läksyjen tekemisessä ja jokaisessa kokeeseen valmistautumisessa. Koulu tehostetun tuen päätöksineen ei ole tietenkään riittävää tukea ja emme ole sitä odottaneetkaan. Perusopetus on nenttejä varten ja muut ovat aika paljon vanhempien jaksamisen ja resurssien varassa. Olemme tehneet aikoinaan valinnan, että me olemme lastemme erityinen tuki, nepsyvalmentajat ja ynm. Diagnoosit tulivat aikoinaan, mutta vain antamaan kattokäsitteen sille, mitä tiesimme jo etukäteen. Aikojen saatossa olemme itkumme itkeneet ja surreet lastemme erityisiä haasteita, mutta lempeydellä olemme pärjänneet mielestäni hyvin.
Normaalit ei huomaa miten he itse kiusaa. Se kiusaaminen tulee piilokeljuiluna esim toisen taitoihin liittyen. Henkisenä väkivaltana kuten tyhmäksi, jälkeenjääneeksi ja viralliseksi haukkumisena. Normaalit eivät vain myönnä omaa osuuttaan siihen miten nepsyn kohtaaminen sujuu. Monesti se menee niin, että jos NS normaali lapsi sanoo jonkun toista loukkaavan asian kiertoilmaisuna sitä ei pidetä kiusaamisena vaikka oikeasti on haluttu piikitellä toista henkilönä. Nepsy ihminen voi sanoa saman asian mutta voimallisemmin. Normaali lapset kun osaavat piilovittuilla ja myös jättää ulkopuolelle vaikkei se nepsy olisi tehnyt mitään väärää. Esim olin nepsy lapseni kanssa junassa lastenvaunussa kun vaunuun tuli joitakin isompia lapsia istumaan ja pieni 2 vuotias vilkas poikani oli innoissaan nää NS normaalit lapset alkoi katsoa tableteiltaa joltakin ja luoda vihaisia katseita ja tuhahdella ilkeästi taaperolleni. Että ihan kuin se vaunu olisi vain heitä varten ja lasten vaunussakin olisi pitänyt istua vain hiljaa eikä leikkiä kun joidenkin lapset kasvatettu siihen ettei mitään ääniä saa kuulua eikä mitään elämää olla paitsi silloin kun he itse puhuu. Normaalit eivät ole täydellisiä, osaavat omalla tavallaan myös kiusata.
Samaa olen kokenut. minun ensimmäinen lapsi on ADD ja laaja alainen hahmotushäiriö. Meitä on niin moneen junaan. Ja minua on arvioitu armottomasti vanhempana, paska äiti huutoa on saanut kuunnella, selitykset eivät ole auttaneet, päinvastoin kaikkitietävät rouva henkilöt ovat kertoneet minulle, että tyttäreni on alkoholin vaurioittama. Juu, minä kuulema ryyppäsin ja rankasti. Olen ollut lastensuojelu toimenpiteiden kohteena vuosia. Sosiaalin neuvot eivät auttaneet, päinvastoin pahensivat jo ennestään uupuneen äidin oloa. Parisuhde on kadonnut historian hämäriin. Miehen kyllästyttyä kuulemaan ryyppäävästä akasta, noh ehkä me molemmat vain väsyimme, myös nuorimmainen on erityilapsi. Ja ei hänkään kärsi alkoholin vaurioista.
Ensinnäkin haluaisin sanoa sinulle Kaksipuolta, että kaikki nepsylapset eivät todellakaan ole haistattelevia ja huonosti käyttäytyviä. Itse olen kahden enemmän vetäytymiseen ja omiin kuvioihinsa uppoavan nepsyn äiti, joka on saanut puolustaa lapsiani neurotyypillisten lasten kiusaamiselta ja syrjimiseltä. Neuromoninaisuus on kirjo, josta löytyy molemmat ääripäät ja kaikkea siltä väliltä. Siksipä on varsin tietämätöntä ja jopa tökeröä leimata kaikki nepsyt häiriökäyttäytyjiksi, joita nenttien on ”siedettävä”. Ihan samalla tavalla ja enemmänkin nepsyjen pitää oppia toimimaan ja ”sietämään” neuroenemmistön maailmaa ja sääntöjä.
Sitten aloittajalle: voimia! Lapseni saattaa kuormittuessaan tai innostuessaan alkaa ihan arkisissakin tilanteissa stimmailemaan (hänellä stimmit ovat kehenkään kajoamatonta ääntelyä ja liikehdintää), mutten jaksa enkä halua häntä estellä enkä hävetä. Pahoja katseita ja mutinoita saan siis joka markettireissulla ja jopa vanhempainilloissa. Paras lääke ympäristön tuomitsevuuteen ja tietämättömyyteen on psykoedukaatio IHAN KAIKILLE: aikuisille ja lapsille. En jaksa selittää kaikille lapseni piirteistöä enkä varsinkaan pyydellä sitä anteeksi. Olenkin suunnitellut printtaavani käyntikortteja, joissa lukee ”Tältä näyttää AuDHD”, ja alla on QR-koodilla linkki Autismiliiton sivuille.
Täällä heti kommentoijat suorilta olettaa, että kun puhutaan nepsylapsesta, niin lapsi lyö, kiroilee tai muuten käyttäytyy asiattomasti. Meijän nepsyt on kilttejä, empaattisia ja haluavat kaikille hyvää ja huomaavat myös jos muita kiusataan ja tulevat siitä itsekin surullisiksi. Mutta väsymys ja kuormittuminen saa heidät ärtyneiksi, äänet ja hälinä sattuu korviin, eivät pidä siitä, että asiat muuttuvat, ovat välillä äänekkäitä, häseltävät kun toiminnanohjaus ei toimi, keskittyminen on vaikeaa ja poukkoillaan asiasta toiseen, mutta mikään ei tule valmiiksi, ohjeet menevät ohi korvien, kun lapsi vaipuu niin ajatuksiin ja asiat unohtuu, kun työmuisti on hyvin kapea ja syövät valikoiden, koska aistit on herkät ja halu pysyä tutuissa ruuissa. Autisminkirjon tuo haasteita vuorovaikutukseen ja lapsi voi joskus töksäytellä ja vaikuttaa epäkohteliaalta ja ajattelee asiat hyvin mustavalkoisesti.
Yksikään kommenteisssa mainittu asia, kuten toisten satuttaminen, kiroileminen, kiusaaminen tai muu asiaton käytös ei ole nepsyä, vaan ihan vaan huonoa käytöstä.
Asioilla on kaksi puolta. Harvoin nepsyjen vanhemmat tulee ajatelleeksi syyttelyissä sitä toista puolta. Usein nepsy lasten kohteeksi joutuu toiset lapset tai aikuiset. Ei se elämä ihan niinkään ole että ”normaalien” lapsien pitää vain purra hammasta kun se yksi lapsi jatkuvasti, tönii, lyö, huutaa, sotkee leikit tai muuten jatkuvasti asiaton. Vaikea siinä on opettaa että kyllä nyt tämä Pirkko-Petteri pitää hyväksyä ja leikkiin mukaan ottaa kun vastavuoroisuus usein luokkaa että joku itkee leikkien lopuksi tai aina saa kuunnella miten taas siellä päikyssä/koulussa tuli vähän läpsyä kaverilta kun ei se ymmärrä mitä tekee.
Ei se aikuisenkaan rooli ole kiva olla usein kaiken kuran vastaanottajana ja loputtomasti vain hymyillä että kun erityislapsesta nyt kyse niin eipä ne haistattatelut ja läpsimiset haittaa.
Enemmän tuntuu olevan vallalla miten nämä erityiset pitää pelkästään ottaa huomioon ja he saa tehdä mitä huvittaa eikä poikkipuolista sanaa saa sanoa vaikka kuinka asiatonta käytös olisi toisia kohtaan.
Kyllä ainakin itse vedän rajan siihen että en todella opeta lastani hyväksymään asiatonta käytöstä ihan sama keneltä se tulee, erityiseltä tai ei erityiseltä. Ne ”normi” lapset ei voi olla kenenkään opettelun kohde miten toista kohdellaan.
On varmasti raskasta vanhemmille ja itse lapselle, mutta kyllä jotain edes alkeellisia käytöstapoja pitäisi olla vaikka olisi erityislapsi. Tuntuu, että nykyisin pitäisi kaikilla muilla olla jonkinlainen koulutus, että pystyy ymmärtämään, kuinka erityisten kanssa toimitaan. Olen seurannut läheltä suvussa olevia erityislapsia ja koen että myös meitä sukulaisia syyllistetään sillä, kun emme osaa näiden lasten kanssa toimia.