”On perjantai, melkeinpä paras päivä viikosta. Suljen työpaikan oven iloisena, uuden päiväkotiryhmän tunnuttua tänään siltä miltä sen haluaisinkin tuntuvan. Alku aina hankalaa niinhän sitä sanotaan. Mies on vastassa parkkipaikalla ja tuntuu tavalliselta perjantailta, mutta tänään kaikki muuttuu. Onnekseni en tiedä sitä vielä, kymmenen minuutin päästä kaikki on toisin.

Pysähdymme apteekille, tyttöjen lääkkeet täytyy hakea.

Palaan autolle ja höpötän jotain joutavaa, en enään muista mitä. Mies lähtee liikkeelle, mutta auto ei lähdekään tuttua reittiä kotiin vaan kaartaa parkkipaikan reunalle. Ihmettelen mitä nyt? käännyn katsomaan miestäni ja hän aloittaa; En olisi uskonut, että joudun ikinä sinulle tälläistä asiaa kertomaan. Ihmeellistä kuinka ihminen voi yhdessä hetkessä; kestääkö se sekunnin vai kaksi vai kenties vain puoli sekuntia ajatella niinkin pitkän ajatuksen, odottaessaan jatkoa. Mieleeni tuli kauhu skenaario sairaudesta, johon ei olisi parantavaa hoitoa tai pitkä yhteinen tie ennen aamunkoittoa.

Uutinen ei ollutkaan sairaus, joka veisi meidät erilleen. Mieheni kertoi ; minulla on ollut suhde toisen naisen kanssa kaksi kuukautta. En olisi uskonut; että näin käy … En olisi minäkään uskonut, mutta sillä mitä minä uskon ei ole enään väliä. Vastaan; Vai niin, mitä muutakaan pitäisi vastata? Kysyn oletko rakastunut? hän vastaa; kyllä mää sitä rakastan.. Vai niin. mitä siihen voisi vastata. Kehotan miestäni lähtemään liikkeelle, koira odottaa kotona lenkkiä ja tytöt meitä molempia. Matkalla kysyn, Oliko tämän ilmoituksen tarkoitus olla ero ilmoitus vai synnintunnustus? Mieheni vastaa, kyllä tässä  ainakin erillään jonkun aikaa pitäs asua. Siihen en osaa ajatellakkaan suostuvani. Joko erotaan tai sitten ei. Ajamme hiljaisuuden vallitessa, erotaan vastaa Mies. Selvä erotaan sitten,  vastaan minä.

Sisälläni tuntuu jäätävän kylmältä, ihan kuin olisin täyttynyt betonilla. Mies jatkaa: ”olet varmaan niin täynnä minun naamaani, että minun on parempi mennä A:n äidin asunnolle , se on vapaana. Suunnitelma on siis jo valmiina… näin jätän perheeni helposti. Ilmoitus vaimolle ja tyttärille, sitten onkin vapaa lähtemään. Vastaan; ei Mies, tästä et niin helpolla pääse. Olet tämän tilanteen aiheuttanut ja saat sen myös loppuun hoitaa. Kuvittelitko vaan ilmoittavasi ja sitten lähteväsi?

Kotona otan vastaani ilosta hyppivän koiran niin kuin aina ennenkin, mikään ei ole kuitenkaan niin kuin ennen. Lähden koiran kera ajamaan tuttua metsäreittiä kohti. Soitan Miehen siskolle, joka kuulostaa siltä miltä minusta ehkä tuntuu. En oikeastaan tiedä miltä minusta tuntuu. Lenkki sujuu epäuskoisuuden vallassa, onko tämä unta vai ei? Kentien dekkarin johdanto. Monta muistoa, hyvää ja huonoa käyn läpi. Yksi ajatus nousee korkeimmalle, Se suorastaan huutaa korvaani ja meinaa puristaa betonin kohti kurkkua. Tytöt, miten he kestävät yhtä-äkkisen ilmoituksen isänsä huorauksesta ja heidän jättämisestään. Mikäli minusta tämä asia on jotenkin kiinni tai voin siihen vaikuttaa niin. Tottakai voin! En aio heidän isäänsä haukkua tai muuten toiminnallani haitata mitään heidän välillään. Hyvin elävästi muistan tunteeni, oman isäni menehdyttyä , minun ollessani 15v. Sen ikävän ja tuskan, sitä en omilleni toivo, voi kuinka voisinkaan estää.

Palaan kotiin

Ensimmäisenä uutisen kuullut tyttö löytyy itkevänä ja vihaisena huoneestaan. Mikä sika, kuinka se voi tehdä noin? Mitä jälleen vastaisin? En halua jäädä tänne ton kusipään kanssa. Tässä kohtaa en puutu sanoihin, joita normaalisti en hyväksy, tämä ei ole normaalia. Tyttöni on soittanut ystävälleen ja pidän hyvänä ajatuksena, mikäli sellaisia tässä tilanteessa on? Että hän lähtee Ystävänsä luokse. Tällä tytöllä on kokemusta asiasta. Hänen vanhempansa ovat eronneet kaksi vuotta sitten. Muistan tyttöjen kertoneen, kuinka hän on itkenyt koulussa ja he ovat häntä lohduttaneet. Nyt on hetki antaa takaisin. Maailma jatkaa matkaansa, vaikka omani onkin ihan hajalla.

Jälleen kotona odottaa itkevä tyttö. Hän kysyy; miten se voi tehdä noin? Miten se voi tehdä noin sulle. Mies istuu sohvalla ja juo lonkeroa. Huomaan kassin sohvan edessä. Kysyn; et kai todellakaan ajattelut jättää minua tähän tilanteeseen yksin? Ottamaan vastaan tyttöjen surun ja tuskan. Vastaamaan kysymyksiin ja kestämään kiukun. Tätä en voi uskoa!!! Mies vastaa, et kai luule minun jäävän tähän sohvan nurkkaan istumaan? Jatkan, et kai luule minun jäävän tähän tilanteeseen yksin. Mies pakkaa laukkunsa, sinne menee useampi paita. Meinaako Mies todella lähteä pudottamansa pommin jälkeen.

Olin päättänyt, etten sorru mustamaalaamiseen. Tai paskanpuhumiseen, erityisesti tyttöjen takia, enkä koe moista muutenkaan omakseni. Nyt suustani lipsahtaa, Mies, panettaako? Harmillisesti tyttö tulee juuri keittiöön. Miltä hänestä mahtaa tuntua? Mies ottaa kassinsa ja lähtee. Ovelta kuuluu teatraalisesti,  hei nyt , mä meen.

Sanna

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa jatkosarjassa ”Avioero Online”, jossa kirjoittaja kertoo pitkän avioliittonsa kariutumisen eri vaiheet juuri, kuten ne hänen mielestään menivät. Toisella osapuolella on toki oma näkemyksensä, mutta tässä sarjassa keskitytään tällä kertaa jätetyn puolison ajatusmaailmaan. Tämä sarja on tositarina. 

Asiasanat avioero, uusi onni, rakkaus, jätetty

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Mies löysi uuden”

  • Selvisin sanoo:

    Olin itse se joka lähti viiden vuoden perhehelvetin jälkeen. Ei kolmansia osapuolia, vain täysin loppuun nääntynyt äiti. Lähdin lasten kanssa, ja kahden seuraavan vuoden aikana otin yksin vastaan kaiken sen murrosikäisten kivun ja tuskan ja oireilun, mitä ero ja huonot välit isään aiheuttivat. Isäviikonloppuina olin aina passissa odottamassa, milloin Exä soittaa ja pyytää hakemaan lapsen kotiin, ”kun se ei osaa käyttäytyä”. Ovesta ulos vaan. ”Tulkoon takaisin kun tietää, että kuka täällä käskee”. Kolmen kuukauden päästä exällä oli uusi suhde, josta tietysti piti kertoa heti lapsille. Sen jälkeen keskustelinkin lasten asioista ”hänen perheensä”, en isän eli huoltajan kanssa. Uusi perhe meni päätöksissä kaiken edelle. Ja minä äitinä olin se, jolle lapset raivonsa ja tuskansa purkivat…Tästäkin voisi kirjoittaa kirjan. Silti en kadu päivääkään, että lähdin. Minä selvisin, ja sinäkin selviät. Voimia sinulle.

  • 100% pettynyt sanoo:

    Voin niin samaistua tähän tarinaan, itselleni on käynyt samoin kahdesti. Kahdesti tuntuu jo maailmanlopulta! Viime erossa olin tilanteessa jossa kotona oli teini, 10 ja 3v. (nuorin oli miehen lapsi) Mies vain lähti, minulla ei ollut edes autoa ja joka paikkaan oli matkaa, vuokrat oli miehen toimesta 3kk rästissä, olin aivan shokissa ja paniikissa miten selviän ja miten jaksan työn, arjen ja muuton pienempään asuntoon jotta selviän vuokrarästeistä ym… Surullisinta kaikessa on aina se lasten tuska ja kuinka tuohon tilanteeseen jää sitten niin täysin yksin selviämään aivan kaikesta… vain mies voi tehdä niin että yhtäkkiä perheellä/ lapsilla ei ole mitään merkitystä.
    Pahinta on vielä se että jätetään sitten vielä elatusmaksut maksamatta eikä välitetä tuontaivaallista siitä miten lapsen äiti pärjää ja ennenkaikkea se oma lapsi. Oma tarinani on niin kamala ja pitkä että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Nyt yli kolme vuotta lasten kanssa keskenään olleena en enään usko uuteen parisuhteeseen, exältä ei heru mitään apuja, valtio maksaa elarit, exä tapaa lastaan vain sen pakolliset joka toinen viikonloppu, yksinkertaisesti vain siksi että tuo lapsi ei vain mahdu hänen uuteen elämäänsä… jne…

    • Mies vain sanoo:

      Ei riipu sukupuolesta vaan luonteesta. Sen verran tiedän itsekin tapauksia, jossa nainen on ollut jättäjänä. Uusi ollut katsottuna jo pitkään. Osa on jättänyt lapsetkin, osa on halunnut lapset mukaansa.

  • Papu 87 sanoo:

    Ero on synkkä isku, mutta hattu nousee äijälle, joka kertoo suoraan. Ja ymmärtää lähteä heti.

    Jos ydinperheen rinnalla on kulkenut sivusuhde, on jokin täytynyt olla todella vinksallaan kahden välillä.

    Jos vaimo on silti vetänyt lappuja silmille ja työntänyt päätä pensaaseen, ei tuota asiaa ole oikein muuten voinut hoitaa.

    Jäämällä ilmoituksen jälkeen perheen luokse, olisi syntynyt tälle laput silmillä kulkevalle vaimolle lisää ristiriitaista ymmärrettävää.

    Nyt asia tuli harvinaisen selväksi kaikille.

    Mies rakasti uutta. Lapset ei merkinneet siinä rinnalla. Vaimo ei merkinnyt.

    Turha yrittää muuttaa toista. Vaatia vastuullisesti kantamaan toisten surua. Tai jakamaan huolta ja tuskaa. Kun mies ei siihen kyennyt, sitä halunnut.

    Itseään voi muuttaa. Toista ei.

    Katkeran tilittelyn sijaan on hyvä katsoa faktat. Mies ei rakastanut perhettään. Ei halunnut kantaa vastuuta.

    Miksi siis tuskaisena ja katkerana huudella sitä häneltä?

    Nyt hän väistyi toisaalle, jolloin myös muilla on mahdollisuus löytää elämäänsä sopivia ihmisiä. Sellaisia, joita ei ole tarve muuttaa.

    Sohvannurkassa lonkeroa lipittäväksi äijäksi, hänestä löytyi yllättävän paljon suoraselkäistä rehellisyyttä! Kertoi totuuden, vain kahden kuukauden valehtelun jälkeen.

    Pahinta ei ole se, että äijä lähtee. Sr on hyvä teko.
    Pahinta on se, kun tuon tyypin sankari jää.
    Pettää, valehtelee, alistaa, haukkuu epäilijäksi ja näivertää itsetuntoa toiselta eikä suostu kertomaan totuutta, että rakastaa toista. Jää, vaikka joka eleellään, puheillaan ja käytöksellään saa toisten elämän synkäksi. Jää, koska nauttii kiusaamisesta, eikä selkäranka riitä olemaan rehellinen.

    Katkeruus veks ja pointsit rehelliselle äijälle !

  • Yksi hämmentynyt sanoo:

    Itse läpikäynyt saman. Kuinka toinen vaan ilmoittaa ja lähtee, jättää kaiken entisen taakseen. Suunnitelma oli jo valmiina, mihin muuttaa.. Eihän sitä ikinä unohda.

  • Centero sanoo:

    Meilläkin exä ilmoitti asian hymy huulillaan. Katsoi ovella, kun yritimme selvitä shokista äitini ja lapsiemme kanssa. Itkettiin ja halattiin toisiamme. Mies seisoi ovella vähän aikaa ja sanoi, että ”lähdenpä tästä”. Edes lapsiaan ei halannut, ei sanonut mitään lohduttavaa. Kääntyi kannoillaan ja meni.

    Siihen jäin. Kolmen pojan kanssa.

    Siitä on nyt 9 vuotta aika tarkkaan. Selvitty on. Kompuroiden, mutta kuitenkin. Silti muistot nostavat kyyneleet silmiin edelleen.

    Tsemppiä!
    Sinäkin selviät 🙂

  • Matto meni alta sanoo:

    Kiitos kirjoittajalle! Kovin tutulta tuntuu, meillä ei ollut lapsia. Fiilikset olivat samat vaikka tilanne oli erilainen. Miehen pettämisestä alkoi kolmen vuoden kärsimys joka päättyi siihen että minä sain lähteä. En vain päässyt luottamuksen menettämisestä yli, en mitenkään, eikä hän sen eteen juuri mitään tehnytkään. Kolmessa vuodessa minusta nousi esiin rumia, kivikovia puolia, joita en tiennyt olevankaan. Sanoin kaiken pahan suoraan ja mahdollisimman satuttavastikuin vcain osasin ja tähtäsin tietämiini arkoihin paikkoihin. Katkeruuttani lisäsi se, että joku satunnainen nainen kelpasi maattavaksi mutten minä. Ja se, että pettäminen tapahtuin pian häidemme jälkeen.
    Ehdimme olla puolitoista vuosikymmentä yhdessä. Viimeisissä keskusteluissa mies kertoi ettei halua lasta tai yhteistä omistuskotia juuri minun kanssani, ja että seuraavalla kerralla aikoo olla tarkempi minkälaisen perheen kasvatin parikseen ottaa. Ne sanat polttelevat vieläkin toisinaan.
    Joku sanoi että paras kosto on jatkaa Omaa elämää ja tehdä siitä itsensä näköistä. Ehkä. Parasta on ainakin pitää kiinni Omista unelmista ja uskoa itseensä.
    Ne unelmat joille entinen aviomieheni nauroi , vähätteli ja piti pikkuporvarillisena paskana, ovat kohdallani toteutuneet ja toteutumassa. Mikä parasta, löysin puolison joka rakastaa Minua juuri sellaisena kuin olen. Tästä väänsimme ex:n kanssa usein. Hän perusteli tarpeensa muutta minua sillä, että sellaista rakkautta jossa toinen hyväksytään sellaisenaan on vain elokuvissa.
    Heh! Taidan elää elokuvaa!
    Voimia eronneille, älkää luovuttako. Se päivä koittaa varmasti vielä, jolloin mietitte mennyttä ja ajattelette sydämestä asti hymyillen: Parempi näin!

  • Eroäiti sanoo:

    Saman kokenut 8v sitten. Pieni kuolemahan se oli, eikä mikään ole ollut sen jälkeen ennallaan, vaikka elämä toki on jatkunut ja jaloillani vahvasti olenkin. Jään odottamaan jatkoa tarinalle…

  • Tytär -82, yli 3v viime puhumisesta isän kanssa sanoo:

    Itse muistan samanlaisen tilanteen vieläkin elävästi vuodelta -92, miehenä isäni ja naisena äitini ja minä veljeni kanssa lapsina. Ainoa ero, että isäni kertoi asiasta kirjeitse, ei ollut pokkaa puhua edes suoraan. En vieläkään halua puhua asiasta isäni kanssa ja kyyneleet kohosi silmiin lukiessani, miten joku voi jättää perheensä, vaimonsa, lapsensa, tuollaiseen tilanteeseen keskenään…liikaa kysymyksiä ilman vastauksia, liikaa mietittävää ja oletuksia…toivottavasti edes lapset saavat isänsä kanssa välinsä kuntoon, toisin kuin minä joka sitä enää saan koskaan…

  • Sh-Äippä sanoo:

    Olen kokenut saman. Oksennus nousee kurkkuun. Siitä helvetistä kuitenkin selviää nimim. 1 v 8 kk ja elossa.

  • Ehjä tänään sanoo:

    Huoh. Mies lähti tavalliselle matkalle,eikä koskaan palannut. Ensin hätä ja huoli , jonka koetat lapselta salata. Totuuden valjettua ei löytynyt sanoja miksi näin. Miten selittää ku ei tajua itsekkään? Myöhemmin lapsi kysyy miksi isi oli saman peiton alla äidin parhaan ystävän kanssa kun äiti oli töissä. Mitä vastaan ettei omat raivontunteet tule ilmi. Kahteen vuoteen tilanteen jälkeen ei mitään yhteyttä edes lapseen. Satunnaisesti neljäntoistavuoden aikana. Pari viimeisintä vuotta leikkii superisää,joka on aina välittänyt,huolehtinut ja hoitanut oman osansa. Huoh. Mutta haukkumaan en häntä lapselle suostu. En vaikka sielu on tulessa ja harmitus lapsen puolesta. Miksi isi rakastaa enemmän uutta vaimoa kuin häntä? Miksi mun lapsen täytyy kärsiä näin jo pienestä pitäen? Ja kyllä,todellakin jäin selvittämään koko paskan yksin. Selvisin,mutta kahden ihmisen ikuiset arvet ja menetetty luottamus heihin joiden kuuluisi pitää perhe turvassa pahalta maailmalta.

  • Camilla sanoo:

    Meni kylmätväreet tätä lukiessa. Mieleen nousi muistoja omasta lapsuudesta ja nosti karvat pystyyn..
    Moni ei tuollaisessa tilanteessa ajattele lapsia. Sitä, miten heidän tekonsa jättävät jälkensä.. Jos oma isä, jota on aina pitänyt korkealla jalustalla kykenee moiseen, niin miten ymmärtää, että joku muu voisi olla erilainen?

  • Äiti -77 sanoo:

    Niin tutun kuuloinen tarina omasta elämästä. Siinä vaan ei ex ikinä myöntänyt että on jo uusi ihastus vaikka asia onkin selvinnyt jälkikäteen ja tiesin sen jo heti. Ikävää on se että toinen vaan lähtee ja jättää toisen osapuolen juuri ottamaan vastaan lapsen /lasten kysymykset, tunteet jne.
    Kovasti voimia kaikille jotka tällaiseen tilanteeseen ovat joutuneet!!

    • Osakeyhtiö vaimo sanoo:

      Mies oli hämmästynyt, kun hain eroa, vaikka oli 4 v aikaisemmin sanonut suoraan jättävänsä minut. Ensin kuvioissa oli salasuhteita, joista oli vaikeata saada faktoja. Sitten mies muutti lähes kokonaan asumaan yhden naisen luokse. Tälle kertoi, etten halua erota. He menivät myöhemmin naimisiin. Miehen monet naissuhteet jatkuivat ennallaan. Mies eli haaremin kanssa yli 50 v. Kuolema erotti kaikista niinkuin vihittäessä sanotaan. Alussa ei vain tiedä montako on mukana.