”Kun äitipuoli, isäpuoli, exä ja nyxä tuntuu olevan täällä nyt toistuvasti tapetilla ja jokaista syytetään vuoron perään niin haluan kertoa teille oman tarinani.

Vanhempani erosivat meidän ollessa pieniä, jäimme isän hoiviin asumaan. Meillä oli vaatimaton mutta onnellinen lapsuus, kunnes kuvioihin astui äitipuoli, joka muutti meille omien lapsiensa kanssa, kutsutaan häntä tässä nimellä ”Liisa”.

Isän ollessa kotona, Liisa käyttäytyi asiallisesti, kun isä lähti töihin tai asioille, helvetti pääsi valloilleen. Me pienet lapset olimme Liisalle oman lapsiensa lisäksi pelkkiä kotiorjia ja rasitteita, kestimme asiat koska meidän oli pakko, meitä manipulointiin omia vanhempiamme vastaan ja kotona oli Liisan toimesta jatkuvaa henkistä, ja joskus jopa fyysistä väkivaltaa. Liisa kertoi meille, että äiti vihaa meitä ja jätti ja hylkäsi tietoisesti, miten isäkään ei välitä, että sen on vaan pakko pitää meidät koska äiti hylkäsi.

Liisaa piti kunnioittaa ja ylistää, koska hän hyvää hyvyyttään piti meistä huolta (ei pitänyt todellisuudessa) ja hän uhrasi oman elämänsä meidän takia. Muutamien vuosien päästä muutimme isän kanssa lähistölle omaan kotiin, tilanne osittain helpottui. Liisa teki yhteisen lapsen ja sitten toisen. Siitä alkoi helvetti ja meidät piti saada pois kuvioista.

Kuva Johannes Plenio. YLin kuva Liana Mikah.

Isä voi huonosti ja halusi erota, löysikin uuden naisystävän jonka kanssa viihtyi, kunnes Liisa tuhosi suhteen jatkuvalla manipuloinnilla ja vehkeilyllä. Tämä tilanne jatkui vuosia ja vuosia, jatkuu edelleen, tilanteet ja kaavat pysyvät samana. Isä voi entistä huonommin, on sairastunut vaikeaan masennukseen. Mistään ei saa apua, kukaan ei kuule. Nyt kun itselläni on jo lapsia, olen alkanut miettiä ja ymmärtää että Liisan toiminta oli vääriin, se on tuhonnut meidät ihmisenä. Onko kyseessä ilkeä äitipuoli vai psyykkisesti todella sairas ihminen.

Käyn nyt itse psykologilla saadakseni itseluottamukseni ja uskoni ihmisiin takaisin. Valmistelen psykologini kanssa tästä tutkinnan käynnistämistä poliisille. Fyysisestä väkivallasta ei ole näyttää mustelmia mutta henkinen väkivalta, se ei vanhene koskaan.

Haluan että te kaikki miettisitte kun niitä hyviä bonusäitejä ja isejä on olemassa, vaihtoehto voisi myös olla tämä. Arvostakaa ja kunnioittakaa niitä jotka teidän lapsista vilpittömästi välittää, on ne sitten oikeita tai leikkivanhempia. Lasten kanssa työskentelevät, kuulkaa ja nähkää lasten hätä. Ottakaa syliin, kuunnelkaa ja lohduttakaa, se on se mitä itse olisin lapsena tarvinnut, että joku olisi auttanut, ettei olisi tarvinnut olla liian vahva.”

Nimim. Lapsuus from hell

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

8 vastausta artikkeliin “Äitipuoli kuin suoraan satukirjasta”

  • Itsekin äiti sanoo:

    Lapsi on aina viimeiseen asti lojaali sekä vanhemmilleen että bonusvanhemmilleen. Jos epäilee perheen sisällä tällaista, kannustakaa lasta puhumaan asiasta ja rohkaiskaa häntä puhumaan opettajalle, kuraattorille tai muille turvalliselle aikuisille. Lapsi ei ymmärrä mikä on oikein, lapsia täytyy suojalla. Tälläistä ei saa tapahtua, mutta sitä tapahtuu 🙁 välittäjää ja auttakaa lapsia, usein tällaisen käytöksen takana on narsistivanhempi. He kuvittelevat toimivansa oikein, mutta eivät omassa itsekeskeisyydessään ymmärrä miten tuhoavat lapset omalla pahuudellaan 😪 Huoli-ilmoitus lapsesta ei ole koskaan turhaa!

  • Rauha sanoo:

    Mulle on kohdalle osunut sekä paskin, että parhain isäpuoli. Äitipuoli oli kaukana täydellisestä, mutta uskon että kaikkien vanhempien asialliset välit aina toisiinsa on vaikuttaneet paljon. Isä on kuollut, mutta edelleen olen äitipuolellekin läheisin henkilö, vaikka välit ei ole ns ”näkyvästi rakastavat” ja yhteyksissäkin lähinnä kuukausittain tai tiiviimmillään viikottain. Ehkä mulle on käynyt ihan hyvin elämässä kuitenkin.

  • Ymmällään sanoo:

    Äitipuoliin luodaan isoja odotuksia.Itse haluaisin olla hyvä äitipuoli mutta ongelmana on mieheni aikuinen tytär.Hän ei minua hyväksy ja on kertonut tekevänsä kaikkensa,että hänen isänsä eroaisi minusta.Häikäilemättömyyttä, valehtelua, selän takana toimimista.Tytär on kertonut olevansa mustasukkainen isästään .Olen miettinyt,onko tämä normaalia toimintaa ?Isä ei puutu tilanteeseen.Onneksi muiden bonuslasten kanssa on hyvät välit.

  • Menetettylapsuus sanoo:

    Minulla on hyvin samanlainen kokemus äitipuolesta. Aino että minä olin yksin ja 6. v kun hän astui kuvioon. naisella oli ennestään lapsia. He olivat hyviä, minä paha. Hän oli hyvin mustasukkainen isästäni ja joskus pahan riidan jälkeen ilmoitti että voin mennä isäni kanssa naimisiin koska isäni puolusti minua. Olin 18.
    Myöhemmin on käynyt ilmi monia psyykkisiä sairauksia. En pidä häneen yhteyttä ja harvoin lapsiin. Isäni oli naimisissa tämän naisen kanssa 20.v onneksi sai elämänsä takaisin erosi ja löysi ihanan puolison.

  • Koivunkanto sanoo:

    Musta on erittäin hyvä, että täällä huono äiti yhteisössä tuodaan esille erilaisia näkökulmia ja tilanteita. Koska kaikki eivät ole hyviä äitipuolia. Eivätkä kaikki ole pahoja äitipuolia. On rikkaus saada tietoa ja kokemuksia eri näkökulmista. Niitäkin kun on just niin monta, kuin on äiti/isäpuolta, biologista äitiä/isää tai huoltajaa ylipäätään.

    Kirjoittajalle paljon voimia toipumisen tielle! Vaikeasti psyykkisesti sairaat ihmiset saattavat sairastuttaa lähellä oleviaan, etenkin haavoittuvaisimpia, jos eivät hae apua tai ovat sairauden tunnottomia. Lapsilla kun ei vielä edes ole niitä suojamekanismejakaan samoin, kuin terveillä aikuisilla. Omat lapset ovat vähän saman tyylisessä tilanteessa isänsä puolison suhteen. Huolestuttaa miten vaikuttaa heihin tulevaisuudessa.

  • Keskitien kulkija sanoo:

    Tällä palstalla on ensin puolustettu ja sitte haukuttu äitipuolia. Onko seuraavaksi odotetattavissa juttua perseilevistä äideistä?? Niitäkin on ja paljon.

    • Toivo sanoo:

      No on, mutta ei ole täydellinen. Ja oletko kuullut sananlaskua, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa?

  • Titityy sanoo:

    Näitä ikävä kyllä on… Kun lasteni isä tapasi uuden naisen alkoi yölliset haukkuma puhelut. Lapsi hävitti lapasen sai tukkapöllyn ja muutenkin lastani kohdeltiin kaltoin. Äitipuoli vihasi lasta koska muistutti minua. Nämä kaikki ilmeni heidän eron jälkeen.