Minne pistetään edelliset lapset kun uusi rakkaus iskee? Se on hankala dilemma. Jonkun täytyy hoitaa ne, mutta itsellä ei oikein ehtisi, kun on tämä uusi onni tässä!

Pitää olla aikaa nauttia aikuisten kesken. Voi olla uusikin lapsi, uuden rakkaan kanssa, ja täytyyhän sitä ensisijaisesti huolehtia siitä. Eksä voi hoitaa edelliset lapset, lasten vanhempi miettii.

Edellisen liiton lapset ovat käenpoikia, ei heidän tarvitse tunkea meidän pesäämme siipeilemään, uusi rakas uskoo. Mitä sitä turhia vaivaamaan päätään edellisen liiton lapsilla, meillähän on jo perhe keskenämme!

Valitettavasti puolisoa ei voi kokonaan kieltää tapaamasta edellisen liiton lapsia, mutta joku kohtuus pitäisi saada siihen, missä määrin ne voivat häiritä uuden perheen elämää! Voiko viikonloppuvanhemman esimerkiksi pakottaa ottamaan lapsen viikonloppuna luokseen myös silloin, kun lapsi on sairas? Eikö se ole jo hieman kohtuutonta! Olkoon sovitut tapaamispäivät, mutta tarvitseeko sitä toisen kotiin tunkea sairastamaan ja passattavaksi?

Oman perhe-elämän suojaksi pitää vetää rajat, ja ne ovat ne, että ylimääräisiä lapsia ei tarvitse alkaa katsomaan ja palvelemaan!

Kuva Shutterstock.

Kuulostaako kohtuuttomalta? Kenties jopa järjettömältä. Mutta valitettavasti nämä uusperheen vanhempien kuvaillut ajatukset eivät ole liioiteltuja.

Tällaista tapahtuu ihan oikeasti, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Löydetään se uusi onni, ja sen jälkeen edellisen liiton lapsista tulee paarialuokkaa. Uusi puoliso etäännyttää puolisoaan edellisen liiton lapsista eikä halua näitä sotkemaan perhe-elämäänsä. Lapsia pompotellaan ja heitellään edestakaisin kaikenlaisiin syihin vedoten. Toimitetaan kipeänä oleva lapsi takaisin eksän ovelle ja sanotaan, että en minä ala tätä hoitamaan! Lellitään omia lapsia ja syrjitään lapsipuolia aivan kuin oltaisiin jossain lastensadussa eikä elävässä elämässä.

Eksä tietysti kärsii tästä, ja ehkä lapsen toinen vanhempikin, kun ei uskalla sanoa uudelle rakkaalle vastaan. Mutta suurin kärsijä on lapset. Kyllä he huomaavat, että he eivät ole toivottuja ja haluttuja. Syrjiminen jättää traumat, joita voi joutua parantelemaan pitkälle aikuisuuteen. Se, että huomaa uuden lapsen tai uuden puolison olevan vanhemmalle paljon tärkeämpi kuin itse on, on voimakas hylkäämiskokemus ja trauma. Lisäksi sen joutuu kokemaan vielä vanhempien eron ja sen johdosta mullistuneen elämän aiheuttaman kriisin päälle.

Mikä siinä on, että uusi rakkaus sumentaa järjen niin, että lapset joutuvat kirjaimellisesti lapsipuolen asemaan?

Nimim. Sääliksi käy

P.S. Menikö teilläkin erossa ihan kaikki pieleen?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

32 vastausta artikkeliin “Mitä väliä lapsipuolilla on, kun eihän ne ole omia!”

  • Eevie sanoo:

    Meillä kyllä enemmänkin riidellään siitä kuka saa lapset luokseen kun kumpikin haluaa olla lasten kanssa. Kipeänä kyllä saa sairastaa siellä missä sairastui, ei aleta kipeitä rahtaamaan paikasta toiseen ellei kunto nyt anna hyvin myöten..
    Nyxät meillä on kavereita lapsille eivätkä joudu tekemään ikäviä päätöksiä tai käymään ikäviä keskusteluita. Me äiti ja isä kannamme yhdessä vastuumme ja päätämme asioista. Samat säännöt päätee silti kodissa aina kuten samat seuraumuksetkin. Niihin nyxätkin voivat aina tukeutua.
    Meillä on kaksi vuoroviikkoista ja yksikokoaikainen kaikki yhtä arvokkaita.

  • Puolikaslapsi sanoo:

    Itse olin tuo syrjitty ja hyljeksitty lapsi…. äidin ja isän eron jälkeen isä muutti uuden naisen ja tämän lapsen luokse. Minä jäin äidin kanssa. Suuret oli isällä puheet mutta uusi nainen ei halunnut minua sinne koska oma lapsi oli kuulemma niin vaikea. Äidin sairastuttua paranoidiseenskitsofreniaan ei hän enään kyennyt minusta huolehtimaan. Isä lupaili sossuille maat ja taivaat mutta koskaan ei ollut hyvä hetki muuttaa isälle. Lopulta pääsin sijaiskotiin jossa minun oli hyvä olla. Oli turvallinen olo. Isän kanssa välit meni poikki melkein 20vuodeksi… olin asenteella että koska et ollut tukenani silloin kun sinua tarvitsin, en tulisi tarvitsemaan sinua enää koskaan. Kun esikoiseni syntyi isäni yritti olla jonkin verran yhteyksissä , mutta sekin on hiipunut. Kolmannen lapsen jälkeen isäni kävi vain ristiäisissä mutta eipä ole muuten viimeisen 1,5vuoden aikana näkynyt. Vanhemmat lapset joskus kyselee Vaari mutta ei meillä siitä oikeastaan puhuta… hän on minulle isä fyysisesti muttei henkisesti. En oikein osaa vieläkään käsitellä asiaa. Jäljet näkyy vieläkin 32vuoden iässä. Aihe on kipeä mutta nyt jo pystyn asiasta puhumaan jonkinverran niin etten rupea heti rääkymään ihan valtoimenaan….

  • Sairas lapsi huilaa kotona sanoo:

    Kuka helvatti ronttaa kipeät lapset ylipäätään mihinkään? Silloin kun ollaan kipeitä, huilataan kotona. Jos toisessa perheessä on esim vauva tai pieniä niin ei silloin ihan tosiaankaan tartte mennä tauteja levittämään. Joku järki tosiaan.