Mitä väliä lapsipuolilla on, kun eihän ne ole omia!
Minne pistetään edelliset lapset kun uusi rakkaus iskee? Se on hankala dilemma. Jonkun täytyy hoitaa ne, mutta itsellä ei oikein ehtisi, kun on tämä uusi onni tässä!
Pitää olla aikaa nauttia aikuisten kesken. Voi olla uusikin lapsi, uuden rakkaan kanssa, ja täytyyhän sitä ensisijaisesti huolehtia siitä. Eksä voi hoitaa edelliset lapset, lasten vanhempi miettii.
Edellisen liiton lapset ovat käenpoikia, ei heidän tarvitse tunkea meidän pesäämme siipeilemään, uusi rakas uskoo. Mitä sitä turhia vaivaamaan päätään edellisen liiton lapsilla, meillähän on jo perhe keskenämme!
Valitettavasti puolisoa ei voi kokonaan kieltää tapaamasta edellisen liiton lapsia, mutta joku kohtuus pitäisi saada siihen, missä määrin ne voivat häiritä uuden perheen elämää! Voiko viikonloppuvanhemman esimerkiksi pakottaa ottamaan lapsen viikonloppuna luokseen myös silloin, kun lapsi on sairas? Eikö se ole jo hieman kohtuutonta! Olkoon sovitut tapaamispäivät, mutta tarvitseeko sitä toisen kotiin tunkea sairastamaan ja passattavaksi?
Oman perhe-elämän suojaksi pitää vetää rajat, ja ne ovat ne, että ylimääräisiä lapsia ei tarvitse alkaa katsomaan ja palvelemaan!
Kuva Shutterstock.
Kuulostaako kohtuuttomalta? Kenties jopa järjettömältä. Mutta valitettavasti nämä uusperheen vanhempien kuvaillut ajatukset eivät ole liioiteltuja.
Tällaista tapahtuu ihan oikeasti, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Löydetään se uusi onni, ja sen jälkeen edellisen liiton lapsista tulee paarialuokkaa. Uusi puoliso etäännyttää puolisoaan edellisen liiton lapsista eikä halua näitä sotkemaan perhe-elämäänsä. Lapsia pompotellaan ja heitellään edestakaisin kaikenlaisiin syihin vedoten. Toimitetaan kipeänä oleva lapsi takaisin eksän ovelle ja sanotaan, että en minä ala tätä hoitamaan! Lellitään omia lapsia ja syrjitään lapsipuolia aivan kuin oltaisiin jossain lastensadussa eikä elävässä elämässä.
Eksä tietysti kärsii tästä, ja ehkä lapsen toinen vanhempikin, kun ei uskalla sanoa uudelle rakkaalle vastaan. Mutta suurin kärsijä on lapset. Kyllä he huomaavat, että he eivät ole toivottuja ja haluttuja. Syrjiminen jättää traumat, joita voi joutua parantelemaan pitkälle aikuisuuteen. Se, että huomaa uuden lapsen tai uuden puolison olevan vanhemmalle paljon tärkeämpi kuin itse on, on voimakas hylkäämiskokemus ja trauma. Lisäksi sen joutuu kokemaan vielä vanhempien eron ja sen johdosta mullistuneen elämän aiheuttaman kriisin päälle.
Mikä siinä on, että uusi rakkaus sumentaa järjen niin, että lapset joutuvat kirjaimellisesti lapsipuolen asemaan?
Nimim. Sääliksi käy
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tunnen yhden toimivan uusperheen. Tosin siinä biologinen isä on edesmennyt. Lapset pitää isäpuolta isänään eikä eroa yhteisiin lapsiin huomaa. Onnellinen perhe
Uusperheet ei toimi. Ei ole toimineet koskaan eikä tule toimimaankaan.
Liian monen ihmisen tunteet pelissä ja kaikki aikuiset ei ole aikuisia. Lapset kärsii aina.
Joku poikkeus voi olla, mutta se vaan vahvistaa säännön.
Sadut pahoista äitipuolista ja näiden vallassa olevista isistä eivät ole syntyneet tyhjästä.
Paras olisi asua erillään ja viettää muuten aikaa yhdessä, kunnes lapset lähtevät pesästä. Raha tässä usein esteenä. Erillään asuminen on kallista.
Mies ei ole eron jälkeen pitänyt yhteyttä lapseen. Ei ole soittanut, käynyt tai muistanut merkkipäiviä. On kuin lasta ei olisi ollut olemassakaan. Ainoa yhteydenpito on ollut uhkailu elatusmaksujen lopetuksesta. Aikoinaan toivoi kovasti lasta, mutta tämän kasvaessa alkoi kohdella huonosti.
Yhteishuoltajuus, mutta mitenkään ei lapsen asiat ole kiinnostaneet. Itse olen aina neutraalin asiallinen, jos vaikka valtakirjaa joudun pyytämään, miehen käytös rumaa. Syyttelee minua omista teoistaan ja on kyvytön ottamaan vastuuta itselleen.
Nyt kun lapsi on kasvanut, hän on itse sitä mieltä, ettei hänellä ole isää eikä kaipaa tätä. Toteaa, että isä hylkäsi, mutta elämä on parempaa ilman isän ilkeilyä ja uhkailua.
Ajattelen joskus, että kaikki eivät ole ansainneet isän arvonimeä.
Mun isän uusi puoliso oli tollanen. Ekaks kelpas jotenki lapsen korvikkeena, ei oikeesti välittäny mut sai tehä jotai niitä lapsen kans tehtävii juttui meidän kans. Sit ku syntys yhteinen lapsi ni ilmotti mulle, 11v lapselle et toivois ettei me tultais enää pilaamaan heidän perheaikaansa sinne. Käytiin isällä vaan joka toinen vkloppu. Hänen oma isänsä oli hylännyt ekan lapsensa eron jälkeen nii äitipuoli koki et näin kaikkien isien pitäis toimia.
Välit isään on nykyään iha hyvät mut nähdään ehkä 1-2 vuodessa, puolisoa en oo nähnyt sen jälkee ku täytin 18v. Ovat nykyään naimisissakin mut eipä isä oo tästä mulle mitään sanonu. En tiiä ees viettikö oikeet häät vai maistraatissa, mut eipä tullu kutsuakaa mulle tai veljelle.
Oma avioliittoni kariutui ja jäin useamman lapsen kanssa, kun ex-puoliso hyppäsi uuteen suhteeseen. Vuoden kuluttua heillä oli jo sitten lapsi. Kauheaa tappelua mm. elatusmaksuista, tapaamiset peruuntuu ja valitettavasti lapset vieraantuu toisesta vanhemmasta luonnostaan. Uusi lapsi saa kyllä ulkomaanmatkoja ja monenlaista, mutta vanhemmat eivät edes syntymäpäivälahjoja.
Itselläni ensimmäisestä liitosta 1 lapsi,toisesta eli nykyisestä useampi.
Esikoisen isä ei pahemmin poikaa ottanut, vetosi aina naisiinsa etteivät ole lapsenvahteja ja hänel on töitätöitätöitä ja velkaa.
Nykyisen miehen edellisen suhteen tytön kanssa on ollut suoraan sanottuna ihan järkyttävää. Tyttö on todella mustasukkainen varsinkin kun minun poikani asuu hänen isänsä kanssa. Keksii milloin mitäkin törkyjuttuja saadakseen isänsä inhoamaan poikaani.
Yritetty ollaan vaikka ja mitä. On menty ja tehty porukalla, lopulta meni siihen ettei tytön isää kiinnostanut pätkääkään, tyttö saattoi raivota jopa 3 tuntia yhtä soittoa. Ja haukkua meitä, huora sanakin tuli tutuksi. Lopulta isä kittasi alkoholia kaikki lapsitapaamisviikonloput ja tämä neiti jätettiin meidän riesaksi. Kyllä, riesaksi, koska nui viikonloput olivat henkisesti raskaita meille kaikille. Äitiään ei kiinnostanut, hänen piti päästä tuulettumaan. Jopa repi väkisin raivoavan ja potkivan rimpuilevan tytön autoon kun olimme häntä hakemassa eikä halunnut tulla. Useita kertoja. Meillä tämä päätyi siihen että hankin oman asunnon ja isä saa hoitaa omansa omallaan.
Olen ollut tuo syrjään jäänyt lapsi. On jopa sanottu suoraan että en voi sinua rakastaa. Äitipuoli ei koskaan ottanut minua ”omakseen”, vaan vasta nyt kun olemme aikuisia isolla A:lla, hyväksyy minut osaksi elämäänsä, perheeseen en kuulu vieläkään. Sitä en kyllä ole edes odottanut enää vuosikausiin. Kun odotin esikoistani, suuttui, ja sanoi että ei tarvitse heille tuoda ”sitä” hoidettavaksi. On erittäin rakastava äiti omille lapsilleen, onneksi.
Miksi perustaa uusperhettä? Vain ongelmia tiedossa.
Harmillista kun ihmiset eivät osaa ajatella asioita esim 10 vuotta eteenpäin. Itse olen kiitollinen siitä että äitipuolena hoidin mieheni lasta kuin omaani, muistan kun omat vanhemmat erosi ja itsellä oli vaikeaa sen jälkeen. Osasin asettua silloin kyseisen lapsen asemaan, vaikka hän välillä haukkui mua, sylki päälle jne..nyt tyttö on 20 vuotias ja on edelleen pahoittelee käytöstään, olen sanonut että sä olit lapsi ja et ymmärtänyt..ollaan miehen kanssa erottu jo ajat sitten, mutta tytön kanssa ollaan edelleen yhteyksissä, tämä ihmissuhde on rikkaus. Ja vaikka tytön äiti välillä oli haukkunut mua, mutta kun hän huomasi etten muuttanut käytöstä tyttöä kohtaan niin hänkin oli jopa kehunut mua, kuinka olin toiminut tytön kanssa. Tästä on 15 vuotta aikaa…muistakaa aikuiset olla aikuisia, lapset on lapsia, aikuinen on aina esimerkki omalla käytöksellään.
Juurikin näin. Asiaa kirjoitit. Puhutaan lähes aina niistä hirveistä äiti -tai isäpuolista. Harvemmin siitä millainen mustasukkainen biologinen äiti voi olla exänsä nykyiselle puolisolle edellisen liiton jälkikasvun hyvästä kohtaamisesta uusperheessä. Uusi äitipuoli koettu uhkaksi lasten kiintymyksessä, vaikka biologinen äiti itsekin jo äiti uuden miehen lapsillekin. Mustasukkaisuus on sairautta synkimmillään.
Meillä oli sellainen tilanne, että eron jälkeen exän kanssa sujui hyvin, mutta kun hän vuosien päästä erosta löysi uuden kumppanin, niin omista lapsista ei välitä enää mitään. Toinen lapsista kärsii ahdistuksesta eikä pysty enää edes käymään koulua. Exä ei välitä yhtään mitään, hänellähän on nyt oma uusi perhe.