Tasan ei käy kotihommat?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Tilanteemme kotona on se, että puolisoni kanssa meillä on täysin erilaiset näkemykset yhteisestä arjesta.
Minä olen ollut kohta kaksi vuotta kotona lapsemme kanssa. Tässä kohtaa elämää minun olisi pitänyt jo olla takaisin opiskelemassa, mutta asiat eivät menneetkään ihan niin.
Ensin sairastuin minä. Synnytyksen jälkeinen masennus pääsi pitkittymään, asiaa hoidetaan edelleen mielenterveyspolilla.
Sitten sairastui lapsi. Outoja oireita, joita käytiin tutkimassa 400 km päässä sairaalassa. Samaan aikaan alkoi unettomat yöt. Syyskuussa lapsemme alkoi heräillä öisin 5-10 kertaa. Useimmiten omat yöuneni ovat jääneet 4-6 tuntiin vuorokaudessa, sillä lapsi ei nuku juurikaan päiväunia. Heräämme lähes joka aamu klo 5.30-6.00
Lapsi on myös huonolla tuulella ison osan ajasta. Lääkärit tietenkin selvittävät mahdollisia syitä kaiken tämän takana. Vielä mitään selittävää ei ole löytynyt.
Olemme hakeneet myös päivähoitopaikkaa, jonka jonossa olemme olleet kohta kolme kuukautta. Olemme myös pyytäneet apua perhetyöstä. Odotamme aikoja erilaisille lääkäreille, useita tutkimuksia on tulossa. Lapsi on pian kaksivuotias, mutta ei esimerkiksi kunnolla liiku vielä itse.
Minun tehtäväni on kotona hoitaa koti sekä ruoanlaitto. Puolisoni on töissä. Ymmärrän, että häntä väsyttää töiden jälkeen. Olenkin yrittänyt mahdollistaa hänelle joka päivä tunnin omaa aikaa heti töiden jälkeen.
Olen kuitenkin niin väsynyt jatkuvasti, että kotityöt kasaantuvat. Olen pyytänyt apua puolisoltani, mutta hän vetoaa joka kerta siihen, että ei töiden jälkeen jaksa. Ei edes niinä kahtena päivänä viikossa, kun työpäivät ovat kolme tuntia lyhyemmät.
Minä siis hoidan kotihommat ja lapsen asiat nukkumaan menoon asti. Useimmiten en ehdi tehdä kotitöitä päivisin, joten illalla pääsen tekemään pakolliset kotityöt. Pääsen nukkumaan noin klo 22.00 ja heräilen yön lapsen kanssa. Puolisoni tulee nukkumaan kahden aikaan yöllä, hän herää töihin vasta yhdeksältä aamulla. Olen yrittänyt pyytää puolisoani heräämään parina päivänä arkiviikolla lapsen kanssa esimerkiksi niin, että herätän hänet kahdeksalta ja itse ehtisin nukkua tunnin. Tämä ei koskaan käy.
Viikonloppuisin ”saan” nukkua toisena päivänä pidempään. Useimmiten ehdin nukkua kymmeneen, kun tullaan huhuilemaan ovelle. Puoliso haluaa nukkumaan. Hänen nukkumisvuorollaan lähdemme lapsen kanssa käymään muualla, useimmiten puoliso nukkuukin 13-14 asti.
Isänä hän on rakastava ja osallistuva. Ei ikinä valita, vaikka asunto toisinaan hukkuu tiskeihin ja hiekkaan. Silloin kun on hänen vuoronsa olla lapsemme kanssa, hän todellakin on 100% läsnä. Viikonloppuisin hän auttaa kotihommissa ja on apuna ruuanlaitossa. Yhden päivän hän siis puuhaa kotiasioita, toisena päivänä liiskautuu omiin harrastuksiinsa, omaan yksityiseen maailmaansa.
Parisuhde ei kuitenkaan ole ennallaan. Olemme kumpikin väsyneitä, iltaisin ei huvita viettää aikaa kahdestaan, sillä haluan hetken vain omille ajatuksilleni, hetken kun ei tarvitse olla ketään varten.
Minä olen puolisoni mielestä välillä kohtuuton, kun pyydän apua arkiaskareissa tai heräämään aiemmin parina aamuna arkena.
Kenties olen kohtuuton, sillä olen kovin väsynyt. Minulla ei ole omaa aikaa. Kaverit ovat hävinneet jo aikaa sitten. Yhteyden pitäminen on ollut omalta osaltani heikkoa. Olen yrittänyt korjata asiaa.
Tukiverkkoa ei täällä ole. Toiset isovanhemmat asuvat 600 km päässä, toiset eivät halua olla elämässämme mukana.”
Nimim. Joskustääloppuu
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ikävä kuulla sekä väsymyksestäsi, että huonolla tolalla olevasta parisuhteestasi.
Mielestäni parisuhteen tulee aina olla tasapuolinen: vastuut jaetaan tasan, ellei muusta ole sovittu. Normaalisti sanoisin, että koska sinä olet päivät kotona lasten kanssa ja miehesi on töissä, on sinun vastuulla myös kodinhoito päivisin: siivous, pyykkäys, ruoanlaitto ym ja kyllä, tämä tehdään lasten ”hoitamisen” ohella. Ilta, yö ja viikonloppu vastuut taas jaetaan tasan, kun molempien vanhempien työpäivä on ohi.
Mutta, nyt kuulostaa siltä, että jaksamisesi on tällähetkellä rajallinen ja kaipaat selkeästi apua oman työpäiväsi hoidossa. Tällöin tasapainoisessa parisuhteessa toisen tehtävä, jopa pyytämättä, olisi auttaa puolisoa: kodin, lasten ja työn lisäksi, pitää huolta myös omasta puolisostaan. Jos puolisonkin resurssit on rajalliset, voi väsymyksestä puhua neuvolasta, mistä sinut voidaan ohjata saamaan apua, on se psykologi, parisuhdeneuvontaa tai lastenhoito apua.
Toivon, että saat väsymykseesi helpotusta pian, ja pystyisitte keskustelemaan olostasi ja tarpeistasi miehesi kanssa rakentavasti, syyttelemättä ja riitelemättä. On hyvä myös muistaa, että toisinaan ongelman ydin voi olla myös arvomaailmojen erilaisuus, sinulle saattaa siisteys olla prioriteetti ja likaiset astiat tiskialtaassa estää rentoutumisen. Kun taas miehesi mielestä, likaiset astiat voinhoitaa vaikka seuraavana päivänä ja hänelle tärkeintä on olla läsnä lasten kanssa tai esim oma harrastus.
Kuulostaa tutulta. Mun lapset on jo isompia ja olen täyspäiväisessä työssä jossa ei ole kuin yksi pieni tauko päivässä. Tukkaputkella viilletän töissä ja sieltä kauppaan ja kotiin laittaa ruokaa (mies kokkaa ehkä kerran kuussa). Siivoan, pesen pyykit ja hoidan juoksevat asiat (laskut, mahdolliset varaukset ym). Toinen lapsista on erityislapsi ja hänen terapiat ym asiat on hoidettava siinä sivussa, sekä koulutöissä auttamiset. Mies käy töissä, tulee kotiin väsyneenä, vaikka hänellä on tunnin ruokatauko eikä hän tee kotona oikeastaan mitään. Jos hän laittaa tiskit koneeseen ehkä pari kertaa viikossa, niin siitä tehdään oikein numero ”huomasitko, kun tiskasin”. Eli sekö sitten korvaa sen että minä teen kaiken muun. Riitaa on ollut asiasta, kun hänen mielestään tunteista ja kotitöistä ei voi puhua samassa lauseessa. Minä en saa olla väsynyt ja jos alan illalla torkkumaan TV:n ääressä, niin siitä tulee sanomista. Vapaapäivänäänkään hän ei käy edes kaupassa, vaan tänäänkin sain tulla kotiin ja taikoa tyhjästä ruokaa, kun hän oli syönyt kaiken edellisenä päivänä valmistamani ruuan. Minä myös maksan suurimman osan ruoasta, koska hän valittaa rahasta mutta syön siitä vain murto-osan. Vituttaa.
Joka toinen ilta lapsi yksin isän vastuulla. Lähde pois kotoa silloin.
Kirjallinen lista kotitöistä, kotityöt puoliksi.
Työssäkäyvän tulisi maksaa kotona olevalle kompensaatiota kotona olemisen ajalta eläkekertymän menetyksistä. Tämä siis mikäli vanhempainvapaata ei ole jaettu puoliksi.
Mitä vitun auttajia miehet on? Keskenkasvuisia teinejäkö? Hommat kotona hoidetaan yhdessä tai ostetaan ulkoa. Jos ei miehelle käy, niin mäkeen vaan semmonen ukko. Näitä äidin pikku apulaisia kannata kenenkään hyysätä!
Olen pahoillani tilanteestasi. Kuulostaa liiankin tutulta. Avun raapiminen on arjen väsymyksestä käsin ja päivien pinnistyksessä myös liiankin raskasta, jos apua ei, oikeista pyynnöistä ja osoitteista huolimatta vain tule. Ei mieheltä, ei neuvolan ja perhetyön kautta, ei terveydenhuollosta, odottavan aika kun on siinä väsymyksessä todella pitkä. Hyviä neuvoja ja kaikkea pööpöä tyyliin ”lähe lenkille, se piristää” kyllä tulee, kun oikeasti tarvitsisi NUKKUA ja saada hetken hengättää, hetken huolenpitoa myös itselle. Myös huoli ja suru tuovat lisäkuormaa.
Tarvitset ja ansaitset apua. Minunkin mieheni ajatteli jo tekevänsä paljon, kun teki 20 %. Samaan aikaan se 80 % jäi silti minulle. Lopulta vain lakkasin tekemästä iltaöisin, kaaduin vain sohvalle, ja kaaoshan siitä juuri minun päiviini kasautui tielle ja riesaksi. Jos rahaa on jemmassa, nyt sillä ehkä kannattaa ostaa arvokkainta eli aikaa, ja sen pitäisi olla miehellesikin arvokkainta, että jaksat. Lastenhoitoapua ei kaikkialla saa, mutta esim MLL kyllä välittää kokeneitakin hoitajia, siivousapu tai Feelian valmisruoka, yksityislääkäritutkimukset lapselle, mikä vain, mistä saa minuutteja unelle, on minulla ollut välttämätöntä. Toki senkin etsiminen oli väsyneenä tuskaa, ja rahan laskeminen oli myös tuskaa, kunnes itselleni tuli pelivaraa. Puolisostahan apu oli liian kallista, mutta omaa aikaansa hän piti näemmä vielä kalliimpana, kun vaihtoehto oli hänen hoitaa samat hommat. Minulla työhön paluu oli pelastus, sai hetken ”levätä” ilman jatkuvaa valppautta, tuijottaa vain tietokonetta ilman, että kukaan kaatuu tai tiskikasa on tiellä. Aikuiset kivat ihmiskokemukset olivat myös lataavia, vaikka uniaika öisin oli mitä oli. Myös miehet voivat jäädä hoitovapaalle, mikä helposti heiltä unohtuu. Päiväkotipaikkaa ei pidä joutua odottamaan noin pitkään, oli selitys mikä tahansa kunnalta. Puoliaan ei jaksaisi väsyneenä pitää, mutta hitto kun se tuntuu olevan pakollista olla ärhäkkä js vahva vaatija, että saa apua. Ihan nurinkurista. Minä lakkasin ymmärtämästä kuntaa, resurssipulaa, ”seurailua”, puolison työrasitusta, ja toettuani vähän aloin ”hankalaksi”, kantelin, valitin esimiehelle, vaadin ja tivasin määräaikoja… Edes vasurilla meilillä yöllä jalat täristen lasta nukutellessa. Ja harmittaa, etten vaihtanut puolisoa. Se tuen saanti ja tasajako ei näet meillä lopulta koskaan alkanut, kun ei raskaimmilla vauva-aikojen hetkilläkään alkanut. Toki tuo aika on raskainta ja elämä siitä voi helpottaa, mutta sen yksin polvillaan olon ja tuetta jäännin tunne ei kaikonnut enää suhteesta, vaikka pariterapiaakin yritettiin. Muut kohtalotoveriäidit, joihin sitten jokin väli jaksoi tutustua, myöhemmin muotoutuivat minun tukiverkokseni, väsyneitä kun olimme vuorollamme kaikki.
Voimia ja paljon armoa itsellesi. Uni on myös joskus työtä, joks sinun on välttämättömintä tehdä, ja miehen on vain siinä lopulta autettava, halusi tai ei. Jos ei auta itse, maksaa avun. Niin, tiedän, vastaus on pöyristynyt ilme, mutta ei aina voi enää valita, järjestääkö apua vai ei vaan vain, miten järjestää. Ainoa valinta on äidin lepo, tapa järjestää se on isälle vapaa. Sinun jaksamisesi on kumminkin kalleinta nyt – pidä sitä itsestäänselvyytenä kaikista pöyristelyistä piittaamatta.
Nyt on pakko sanoa tähän juuri oppimani termi weaponized male incompetence. Googlaa se ja lue mitä siitä sanotaan.
Ja siihen kannattaa muidenkin naisten (yleensä) tutustua.
Jos englanti taittuu, on olemassa kirja Fair play ja siihen liittyvät kortit.
Ei ole oikein, että se vastuu kasaantuu vain yhdelle aikuiselle kun taloudessa on kaksi täysin kykenevää aikuista.
Puolison tehtävä ei ole auttaa, vaan kantaa omalta osaltaan täysi vastuu niistä asioista, jotka kuuluvat hänelle. Siis jotka olette sopineet olevan hänen.
Työt kannattaa jakaa siinä suhteessa, että molemmat pystyvät tehdä ne. Jos miehen työ on liian kuormittavaa eikä hänelle jää sen jälkeen enää annettavaa kotiin – hänen tulee vaihtaa työtä ja varmistaa, että perhe tulee ensin.
Älä tyydy. Pidä huoli siitä, että et joudu tämän weaponized incompetencen uhriksi.
En kyllä sanoisi miestä osallisuvaksi, jos hän osallistuu yhtenä päivänä viikossa lapsen ja kodin hoitoon. Sulla on ihan täysi työpäivä samaan aikaan, kun miehes käy töissä, lisäksi sä ilmeisesti hoidat myös yöt, joten iltojen kotihommat olis syytä jakaa puoliksi. Vaikka joka toinen ilta sulle vapaata ja miehelle joka toinen. Tän vois ottaa sen perhetyön kanssa puheeksi. Päivähoito on subjektiivinen oikeus joten kunnan on sitä teille tarjottava. Yhtään ei auta, jos selitellään, että paikkoja ei ole. Niitä nyt vaan täytyy olla. Jos tunnet olevasi ihan loppu, tee lastensuojeluilmoitus itse. Se helpottaa palvelujen saamista. Voi myös herättää miehen huomaamaan, että hän laiminlyö perhettään.
Jos puhuminen, pariterapia ei auta, ota ero.
Et tarvitse aikuista lasta, joka ei tee mitään kotitöitä.
Lähdin juuri muutama vuosi sitten tuollaisesta suhteesta. Meillä oli kaksi aika vaativaa lasta. Homma eskaloitui ja levisi käsiin toisen lapsen syntymän myötä, kun mies muutti saman katon alle.
Minulle kuului kotitöiden ja öastenhoidon lisäksi (sekä yöheräämiset), myös miehen sotkujen siivous. Sukat tipahtivat tasan keskelle lattiaa eivätkä liikkuneet siitä mihinkään. Samoin roskat ja astiat pöydälle. Yleensä mies paineli lautasen kanssa sänkyyn ja jätti astiat sinne, odottaen että palvelija kerää ne. Kaupassakäynti autottomana kuului myös minulle, miehellä oli auto, mutta kun hän ei jaksa kauppaan. Ruoanlaitto kuului myös palvelijan työnkuvaan, sillä aikaa kun mies istui kädet munissa sohvalla haukotellen ja valittaen.
Kun palasin töihin, vaadin uutta työnjakoa, joka miehen mukaan ei käynyt päinsä, koska hän tekee tärkeämpää ja raskaampaa työtä. Lasten viennit ja haku hoidosta kuului myös minulle. Kaikki metatyö kuului minulle. Viikonloppuisin miestä oli aivan turha houkutella mihinkään. Perjantai meni humalassa, lauantai krapulassa, sunnuntai oli miehen oikeutettu vapaapäivä.
Viimein meni kuppi nurin ja sanoim että avain jää pöydälle, tuossa on ovi. Sain miehen suvun vihat niskaani, miten en ajattele lapsia ollenkaan ja ”hyvän miehen” pistin menemään. En ole päivääkään katunut.
Onneksi joku uskaltaa tehdä tällaisen ratkaisun. Mua miehenä kyllä hävettää tollaset loisijat, kuten tämä mies osoitti olevansa.
Ei kuulosta tasaiselta jako.
Jos mies menee klo9 töihin. Paljonko tarvitsee valmistautumis aikaa. Mies heräämään 2aamuna klo5 lapsen kanssa ja herättää sinut kun täytyy valmistautua töihin, klo8?
Ei ole reilua että sinä heräät 6aamuna lapsen kanssa ja mies yhtenä?
Jos miehen ”oma aika” on sunnuntaina klo13, niin sulle sama homma lauantaihin.
Mun on itse pitänyt kovasti opetella ottamaan omaa aikaa. Tunsin siitä syyllisyyttä ja ajattelin ettei mies halua että lähden. Mut pakko oli vaan mennä. Oisi ollut helpompi olla ”martyyri”. Hul.asin kyllä miten oli sitten paremmalla tuulella.
Tai miten ois sulle 1 arki ilta viikossa omaa aikaa. Kyllä se on reilua.
Ja miten se on edelleen se ajatus et mies on hyvä isi kun se ”auttaa”. Naisen pitää hoitaa kaikki ja Isit ”auttaa”. Jos lähdet töihin/opiskelemaan puolet kotihommistahan on Isin. Miten hän sitten jaksaa?
Nyt reilusti avointa keskustelua ja yritä kuunnella myös miehen näkökulmaa.
Sitä se aikuisuus on. Lapsen kanssa oleminen on nyt sitä sinun omaa aikaasi. Nauti siitä. Suurimman osan elämääsi tulet elämään hânen muutettuaan pois. Miehesi ei ole sinun piikasi. Hänelläkin on oma työ ja vaastuu asioista joista hän tuskin koskaan sinulle puhuu koska ei halua rasittaa sinua omolla asioillaan. Koti ja lapsi on nyt sinun työtäsi. Ota kodinhoitaja jos haluat vapaata ja lopeta kitinä.
Kauheeta kommentointia sinulta vanhemmalle joka on selkeästi väsynyt. Koetko olevasi jotenkin oikeutettu syyllistämään väsynyttä vanhempaa? Minulla ei ole edes lasta ja ymmärrän että jutun kirjoittaja on väsynyt erityislapsen vanhempi, joka tarvii apua ja tukea eikä sitä että tuntematon syyllistää ja sättii! Kaikkia täällä netissäkään ei tarvitse kirjoittaa mitä ajattelee!
Hyi miten ikävästi kirjoitat. Yritäpä sinä, Työ on tehtävä tai työstä pois, kasvaa aikuiseksi ja opetella käyttäytymään ja kantamaan vastuu omasta käytöksestäsi. Vaikutat ihmiseltä, joka kuvittelee olevansa ”rehellinen” ja ”siitä ei pidä kenenkään loukkaantua”. Voisit miettiä mistä oma paha olosi kumpuaa, kun tunnet tarvetta asettua muiden yläpuolelle ja potkia sitä, joka jo makaa maassa. Haluatko kenties kostaa tuntemattomille sen, että oma elämäsi on ollut raskasta ja puolisosi ei ole ollut tukenasi? Henkisesti voit kasvaa iäkkäämpänäkin, loppuelämää ei ole pakko viettää katkerana ja muita alentamalla.
Kirjoittiko tuon kommentin tekstiin joku mieslapsi? 😄
Ehei, kodinhoitajalle kyllä peukku, ja sitä apuahan on tässä on koetettu saadakin, mutta kyllä se ”piikamies” voi varmasti myös vaihtaa osia tai maksaa sen kodinhoitajan. Isäthän ovat varsin kannustettuja jäämään kotiin. Meillä ainakin alkoi se ”kitinä” ensimmäisen 2 viikon aikana 1 kk hoitovapaalla ja jäi hommat tekemättä. Vähensi isän itsekkyyttä kyllä toviksi. Tasajako on taktiikkaa. Hmf, kommentoija voi ”nauttia” itse jatkuvasta univajeesta ja armottomasta väsymyksestä. Eihän tässä lapsesta nauttimisesta ole kyse vaan uupumisesta, ihme harhautusyritys asiasta.
Osta sinä trolli jostakin äly itsellesi.
Tämä munaton mukamies kannattaa jättää huomiotta, hänellä ei ole mitään arvoa.
Jaa, ja mitens se eroaa lapsen isän vapaa-ajasta? Lapsen äidin vapaa-aikaa on lapsen kanssa olo ja isän vapaa-aikaa kaikki muu. Ja ”mies ei ole piikasi” – vaimoko on sitten miehensä piika. Tosin provohan tämän täytyi olla.
Vasatauksissa on jo hyviä pointteja. Jos perhetyö tulee apuun, on ensimmäisenä varmaan keskustelu siitä, miten perheen rytmi muodostetaan uudelleen. Unen, työn ja vapaan vuorottelut tasapuolisesti. Vastuullinen arki ja töiden tasa-arvoinen jakaantuminen edellyttää myös oman (molempien vanhempien) päivärytmin järkeistämistä, että jaksaa perheen arkea.
Joskus on käytttävä esim kalenteria, mihin vastuut ja vapaat jaetaan etukäteen, jotta molemmille toteutuu ansaitut omat vapaat hetket ja kotitöiden jakautuminen. Tsemppiä ja pidä puolesi.
Ennen vanhaan vain elettiin ja oltiin tyytyväisiä kun oli katto pään päällä ja ruokaa. Naiset hoiti lapsikatraan, lehmät ja teki kotityöt ilman kodinkoneita. Nyt naiset valittaa yhden lapsen hoidosta ja pyykinpesusta koneella. Tavallinen elämä pitää suunnitella että jokainen voi tasapuolisesti kuormittaa aikaansa kodin ulkopuolisilla harrasteilla niinkuin nuoruudessa.
Aivan, enne sai vaimoja ja lapsia myös hakata. Töitä raadettiin, koska oli pakko ettei kuole nälkään, kunnes kaaduttiin suoraan saappaat jalassa hautaan. Ennen myös lapset on saanut laittaa töihin, vähintäänkin kaitsemaan niitä nuorempia, jo hyvin varhain, kun ei ollut koulua tai lastensuojelua siinä haittana. Vammaiset tai muuten erityiset kuoli pois tai piilotettiin peräkammariin pois häiritsemästä. Eikä ole enää kulkutauditkaan yhtä tappavia kuin ennen. Kyllä oli ennen kaikki paremmin.
Lähde pois kotoa. Lenkkarit jalkaan ja pitkälle lenkille joka päivä kun mies on tullut kotiin. Jos miehen ei tarvitse olla lapsen kanssa, ei hän koskaan opi ymmärtämään kuinka raskasta se voi olla erityislapsen kanssa.
Muutama ajatus: ensinnäkin, miehesi ei ”auta kotitöistä” vaan hänen pitää tehdä kotitöitä, kuten sinäkin.
Toiseksi: ilmankos miehesi on väsynyt jos hän menee nukkumaan klo 02. Aikuisen ihmisen pitää nukkua 7-9 tuntia, muuten väsymys iskee.
Kuulostaa siltä että olette molemmat uupuneita, sinä koska et voi muutakaan, mutta miehesi omasta valinnasta.
On syytä käydä vakava keskustelu miehesi kanssa ja jakaa kotityöt paremmin. Esim mitä jos kaikki pyykinhoito olisi hänen vastuullaan? Kone tekee ison osan työstä (varsinkin jos on kuivausrumpu), sitten on vaan lajittelu.
Kunta on velvollinen tarjoamaan lastenhoitopaikkaa, joten hieman ihmetyttää tuo puoli.
Lapsen terveyskysymykset on ehkä ytimessä tässä: vaatikaa että lapsenne tila tutkitaan perusteellisesti. Vaatikaa jatkotutkimuksia Helsingin Lastenklinikalla.
Kaikki lähtee kuitenkin rehellisestä keskustelusta.
Kyllä se kunta sen varhaiskasvatuspaikan löytää, mutta siihen saa kulua 4kk lain mukaan. Turha kuntaa on syyttää, sielläkin ollaan puun ja kuoren välissä. Kaikki lapset pitää hoitaa, mutta tiloja ja resursseja ei missään ole niin paljon, että paikka hetkessä järjestyy. Tässä on vastuuta molemmilla aikuisilla lapsen huoltajilla. Isä on saatava ymmärtämään vastuunsa myös.