Suhde on nyt painosta kiinni?
”Elän pitkässä parisuhteessa mukavaa elämää. Kiireistä, lapsiarjen ja töiden tuomien paineiden keskellä, mutta olemme selvinneet pikkulapsiajasta kunnialla. Kotitöistä ei tarvitse juuri tapella, molemmat osallistumme lasten asioihin ja meillä on vanhemmuudessa pääosin samat arvot. Perhearki menee siis ihan hyvin. Olemme mieheni kanssa myös kasvaneet yhdessä ja tuntuu, että meillä on ollut yhteinen suunta – toiset kasvavat erilleen, me olemme kasvaneet samaan suuntaan.
Sitten tulee mutta. Onko koko parisuhteen onnellisuuden mittari? Meillä on. Nimittäin rouvan koko. Olen tilanteessa, jossa ulkonäköäni ja painoani kommentoidaan jatkuvasti. Välillä vähän harvemmin, välillä monta kertaa päivässä. Kritiikki on sitä luokkaa, ettei sitä voi olla huomaamatta: puristelua, ikäviä tuijotuksia, suoria kommentteja, huokailua sekä kuittailua syömisestä. En varsinkaan saisi koskaan syödä mitään epäterveellistä kotona, tai siitä seuraa välittömästi ”palaute”, tavalla tai toisella. Et kai sä nyt pullaa ota? Älä nyt enää syö.
Minulla on ylipainoa ja 20-vuotisen yhdessäolon aikana sitä on tullut lisää. Omasta mielestäni peilistä katsoo kuitenkin varsin kivan näköinen keski-ikäinen. Tykkään urheilla ja myös vähän laittautua. Siitä huolimatta en ole koskaan ollut sopivan kokoinen mieheni silmissä. Tämä on siis aina ollut tällaista. Aiheesta on käyty lukemattomia vakavia keskusteluja, on tapeltu, mökötetty ja huudettu. Olen mm. sanonut, ettei kenenkään pidä joutua kotonaan kuuntelemaan tällaista eikä kunnioittavaan parisuhteeseen kuulu toisen ulkonäön arvostelu. Hän ei näe asiaa aivan näin, vaan kokee kritisoivansa ylipainoa, ei vaimonsa ulkonäköä.
Meillä on myös läheisyyttä, on halauksia ja kauniita sanoja. On paljon huumoria, kivoja hetkiä ja yhteisiä reissuja. Lapset elävät onnellista ja tasapainoista elämää ja molempiin vanhempiin on lämmin ja hyvä suhde. Tätä yhtä asiaa lukuun ottamatta tilanne on siis kaikin puolin hyvä.
En osaa asettua tässä toisen asemaan millään tavalla. En pysty kuvittelemaan tilannetta, että mieheni ulkoinen olemus aiheuttaisi minussa noin suurta tyytymättömyyttä. Vaikka yritän miettiä millaista se olisi, jos kokisin hänet jotenkin vastenmielisenä, en pysty siihen.
Niinpä mietin, kummalla meistä on tässä asiassa suurempi vastuu? Onko se oikein, että vaatii toiselta tiettyä vaakalukemaa ja verhoaa sen huoleksi toisen terveydestä? Onko se oikein, että pakottaa miehensä elämään sellaisen ihmisen kanssa, jota ei pysty pitämään haluttavana ja jota jopa häpeää (en tiedä häpeääkö)? Pitäisikö myös minun ”tehdä töitä” tässä asiassa onnemme eteen? En pääse yli siitä tunteesta, että mielestäni oma puoliso pitäisi aina hyväksyä sellaisena kuin hän on. Pitäisi rakastaa ja kunnioittaa vaikka näyttäisi miltä. Mutta onko se niin?”
Nimim. Tätäkö tilasin
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Eihän tuommoista käytöstä oikeastaan tarvitse hyväksyä. Mutta toinen puoli asiassa on se, että jos ei vaan pidä eikä kiihoitu ylipainoisista ihmisistä. Sille ei vaan voi mitään. Minä itse kuulun siihen jengiin. Ei vaan viisari värähdä. Oletko ajatellut hankkiutuvasi eroon kiloistasi? Tuo voisi olla ratkaisu ongelmiin. Työtähän se vaatii, mutta voi myös olla kaiken sen vaivan arvoista. Usein sanotaan, että ei se paino saa vaikuttaa rakkauteen. Mutta kyllä se voi tappaa kaiken halun ja sen myötä sen rakkaudenkin. Ikävä kyllä.
Minä en koe lihavia miehiä haluttavaksi, joten en ota lihavaa miestä.
Se on jokaisen omasta mielestä kiinni mistä tykkää tai ei. Ketään ei voi pakottaa tuntemaan toisin kuin itse tuntee.
Olen havainnut samaa vanhempieni suhteessa. Kumpikin on saanut ylipainoa vuosien saatossa, ja haluavat tehdä asialle jotakin, koska ovat huolissaan terveydestään. Ovat tehneet terveellisiä valintoja ruokapuolella ja liikkuvat enemmän. Ovat kuitenkin aineenvaihdunnaltaan erilaisia ja isä laihtuu helpommin, äiti ei. Tiedän sen, koska olen perinyt saman ruumiinrakenteen ja kilpirauhasvaivat äidiltäni. Elän terveellisesti, mutta vaikka painoni ei nouse, se ei myöskään laske. Sama juttu äidilläni, kunto kohenee ja kilojakin lähtee, mutta merkittävää laihtumista ei tapahdu. Jostakin syystä isäni pitää tätä meiltä naisilta jonkinlaisena itsekurin puutteena, vaikka hyvin tietää, miten asiat ovat. Omasta mielestään hän auttaa ja tukee, kun huomauttelee kahvipullan syömisestä tai satunnaisen suklaapatukan ostamisesta. Se on ärsyttävää ja turhauttavaa, kun kyse on kuitenkin yksittäisistä herkkupaloista, ei jatkuvasta syömisestä.
Itse sanoisin miehelle et jos ei mielytä nii tuossa on ovi. Kenenkään ei pitäisi joutua kuuntelemaan tuollaista.
Mielestäni on ihan sama mikä aihe on, jos parisuhteessa puhuu toiselle toistuvasti niin että toinen pahoittaa mielensä, on siinä menty pahasti pieleen. Toisen loukkaamista on ihan turha selittää sillä että olisi huolissaan. Sillä tehdään vaan kiusaamisesta hyväksyttävää. Jos on oikeasti huoli, sen saa ja pitää sanoa. Mutta tuollainen ei ole rakastavan puolison käytöstä.
Minulla on pullukkainen mies ja olen saanut painoa liikaa itsekin. Juurikin verenpaineeseen on miehen työterveydessä kiinnitetty huomiota ja itselläni on 2 diabetestyypin rasite, mutta en ole missään arvoissa vielä joutunut edes tarkkailuun. Olen sitä mieltä, että painoonsa kuuluu olla itsekritiikkiä, ei pelkkää hyväksyntää. Me olemme yhdessäkin laihduttaneet ja keskustelleet annoskoosta jne. Mieheni lapsetkin ovat jo ongelmapainoisia. Lievä ylipaino on vielä helppo korjata ja itsensä rakastaminen ei ole itselleen kaiken sallimista tai lapsilleen.
Suosittelen totuuden näkemistä peilistä ja asian korjaamista vähitellen, monestikin se on päänsisäinen prosessi, johon koko elämäntaival vaikuttaa.
Kerrot, että olette olleet 20v yhdessä ja sinulle on kertynyt painoa lisää tänä aikana.
Olisiko niin että puolisosi on huolissaan sinun terveydestä ja osittain myös siitä, että olet ehkäpä muuttunut hänen silmissään epäedullisempaan suuntaan? Hän ei vaan osaa sanoa/kertoa asiaa niin, että se ei olisi tuollaisia tölväisyjä, jotka automaattisesti aiheuttavat kuulijassa negatiivisen vastareaktion.
Kuitenkin itse olet vastuussa siitä, mitä suuhusi laitat ja miten paljon, joten onko kyseessä myös oma pahaolosi siitä, että olet perheeseen myötä laittanut itsesi ja hyvinvointisi toissijaiseksi?
Jos teidän elämä on noin kuin kirjoitat ja molemmat ovat asiasta samaa mieltä, niin silloin näkisin että kyse on vain puolisosi aidosta välittämisestä, jota hän ei osaa vain tuoda julki oikein.
Ehkä teidän kannattaisi keskustella asiasta ihan kahden kesken ja kysyä suoraan puolisolta, että miksi hän kommentoi asiaa kuin kommentoi. Puolisosi on paras ihminen antamaan vastauksen esittämääsi kysymykseesi, ei kukaan muu.
Noh, samanlaista kokenut myös itse. Nyt päätin että jos yksikään ihminen tulee minulle sanomaan yhtään mitään painoon tai ulkonäköön on vastaus valmiina: oi!! Näyttäisit niin hyvältä 35senttinen musta dildo syvällä siellä minne aurinko ei paista.
Okei, myönnän, lapsellista, mut ei kenenkään tarvitse kuunnella toiselta tölväilyjä. Jos kumppani on huolissaan toisen terveydestä, voi asian ottaa muutoinkin esille.
”Tätä yhtä asiaa lukuun ottamatta tilanne on siis kaikin puolin hyvä.”
Voiko ylläoleva lainaus pitää paikkansa, jos kirjoittajan ja puolisonsa tilanne on oikeasti sellainen, mitä kirjoittaja kuvaa?
Puoliso kommentoi kirjoittajan painoa todella ikävästi enkä itse ainakaan osaisi eriyttää painosta kommentointia versus muuta elämää. Miten parisuhde-elämä voi muuten olla hyvää, jos sen perustana on tuollainen mollaava ja ilkeä käytös? Eikö kirjoittajalle tule jokaisen halaamisen ja läheisyyden hetkellä mieleen se, että ”tässä se puoliso nyt halailee niitä inhoamiaan kiloja?” Kuinka sellaisesta läheisyydestä voi nauttia?
Samaa mieltä. Aloittajan mies ei ole rakastava puoliso vaan kiusaaja. Sano aloittaja miehelle että miehesi peni,s voisi olla isompi.
Laihduta ja jätä tuommoinen pska.
Erittäin isosta väärin, ei ole oikein eikä tarvitse kuunnella!!!
Ei liity jutun kirjoittajaan, vaan kommentteihin. Kun kyseessä on nainen, jota arvostellaan kaikki sanoo yhtenä suuna väärin. Joskus oli ihan samanlainen postaus miehen kirjoittamana, nainen arvosteli. Se olikin ihan oikein, mitäs lihotti itsensä, ei tarvitse katsella. Kyllä puolison pitää näyttää hyvältä. Oikein pisti silmään tämä asia. Huoh 🙄
Meillä mies on vatsakas, muuten hyvässä kunnossa. Huomauttelen kyllä mikäli huomaan että napostelee, syö ylisuuria annoksia tai kittaa olutta. On jo tottunut kontrollointiin, joten ottaa asiasta vaarin, ei tykkää huonoa vaan yrittää tsempata. Lähisuvussaan kuitenkin nuorena sydänperäisiin tauteihin menehtyneitä ja 2.tyypin diabetesta ja miehellä ikää juurikin 50 v.
Jokaisella on omat kriteerit sille, että mitä pitää ulkoisesti viehättävänä. Eikä sille asialle yleensä voi yhtään mitään. Itse olen aina sanonut, että jos en pidä puolisoa haluttavana, niin se voisi yhtä hyvin olla kaverisuhde. Kavereita voi olla kenen kanssa vaan, mutta puolison on ihan välttämättä edes oltava seksuaaliseti haluttava. Ja jos miehesi nyt sattuu pitämään hoikemmista naisista, niin sille ei kukaan voi mitään. Ei edes se mies. Vaikka haluaisi. On siis ehkä aika kysyä, että haluaako miehesi oikeasti parisuhdetta kanssasi, vai oletteko ennemmin kumppaneita ja kavereita. Ja (olettaen että mies vastaa rehellisesti) jos mies toteaa, että olette ennemminkin jälkimmäisiä, niin sitten sinun on aika päättää, että haluatko puolison, joka haluaa seksuaaliseti oikeasti sinua, vai haluatko jatkaa suhteessa, jossa olette enemmän vain hyviä kavereita. Älä kuitenkaan syyllistä miestä, koska näihin asioihin ei yleensä tosiaan voi oikeasti vaikuttaa.
Voi kyllä!
Kumpa olisi noin hyvä tilanne kuin kirjoittajalla, meiltä puuttuu myös ne positiiviset puolet.
On kaikenlaista oletuksiin perustuvaa kommentointia syömisistä ja liikkumisesta, rumaa nimittelyä ja syömisten tarkkailua, laihtumisesta kyselyä ja rentoutumistavoista kommentointia.
Mutta lisäksi minua katsotaan ärtyneenä, perus kohtelias käytös on kadonnut, selvästi hävetään julkisilla paikoilla, hellyyttä tai fyysistä läheisyyttä ei ole ikinä ollut ilman seksiä ja koska tiedän ettei hän oikeasti halua minua niin en ole suostunut enää seksiinkään sillon kun on yrittänyt. Ja se vaan lisää hänen ärtymystä ja arvostelua, koska nyt hänen seksi puutekin on mun läskien ja laihtumattomuuden syy, mun tarpeilla ei ole muutenkaan ollu merkitystä.
Miksi ihmeessä olet vielä suhteessa hänen kanssaan?? Ja ’lasten takia’ ei ole hyvä perustelu, koska myös lapset kärsivät paljon vanhempien huonosta suhteesta. Tee kaikille palvelus ja irrottaudu suhteesta, ei kannata tuhlata aikaa enempää.
Siis jos asia on ollut noin ”aina” niin mikä siitä _nyt_ on tehnyt ongelman? Mies on ottanut pullukan vaimon ihan vapaaehtoisesti, nainen painosta huomauttelevan miehen. Mihin se siitä muuttuisi? Paitsi ehkä laihduttamalla.
Itselleni on tullut painoa yli kilo per naimisissaolovuosi (yli 20) eikä ikinä, koskaan, edes vihapäissään mieheni ole painoani moittinut. Tykkää minusta myös fyysisesti yhtälailla kuin nuorena ja hoikkana. En usko, että jaksaisin montaakaan viikkoa sellaista, että huomauteltais, kun itsellä on muutenkin aina syyllisyys ja morkkis, jos jotain hyvää syön…
Meillä vaikuttaa parisuhteeseen paino, mutta kyse on huoli terveydestä, ei niinkään ulkonäkö.
Olen keski-ikäinen ja puolisollani on keskivartalolla lihavuutta. Kroppa on siis kunnossa muuten, mutta hänellä on iso vatsa. Oikeasti siis iso. Hänellä on kakkostyypin diabetes ja hän on juuri saanut myös verenpainelääkkeet korkean verenpaineen myötä.
Hän liikkuu kyllä, mutta syö ”pelkkää roskaa”. Olen yrittänyt kannustaa yhteiseen paremman syömisen projektiin, Mutta hän ei ole kiinnostunut asiasta. Ilmeisesti hän kokee tämän arvostelemisena ja ottaa asiasta itseensä. Olen kertonut hänelle, että haluaisin elää vielä pitkään hyvää elämää hänen kanssaan ja matkustella vielä siinä vaiheessa kun ne eläkepäivät koittaa. Pidämme molemmat myös seksistä paljon, ja hänen vatsansa rajoittaa tosi paljon sitä, minkälaisia asentoja on mahdollista käyttää.
Nuo lääkkeet tuhoavat kropasta sisäelimiä. Häntä ei kiinnosta se, että lääkkeistä on aina myös haittavaikutuksia. Tämä asia vaivaa minua, ja olen mielessäni päättänyt että en ala omaishoitajaksi, kun hänen kroppansa ei enää toimi ja hän päätyy sänkypotilaaksi. Kaikki nämä nykyiset terveysongelmat olisi vielä hallittavissa ruokavaliolla tässä vaiheessa.
Asuimme aiemmin yhdessä ja meillä toimi asiat muuten hyvin, mutta tämä ruokapuoli oli ongelma. Hän on luonteeltaan pihi, eikä halunnut rahallisesti panostaa laadukkaaseen syömiseen. Kaupasta hän toi kaikkea halpaa hiilarimättöä. Tällä hetkellä asumme eri osoitteissa mutta olemme edelleen pari. Nyt minun ei tarvitse katsella sitä, kun hän syö roskaruokaa, ja hyvä niin. Yhteen en enää aio muuttaa.
Puolisosi käytäytyy huonosti. Pieraise vaikka joka kerta puolisosi naaman edessä kun hän käyttäytyy huonosti, osaa sitä muutkin huonosti käyttäytyä.
Mielestäni puolison ylipainon voi ottaa puheeksi, mutta se ei saa mennä toisen haukkumiseksi, vähättelyksi tai arvostelemiseksi. Näen työssäni millaisia terveysongelmia ylipaino tuo ihmisille. Jos puolisolleni kertyisi paljon ylipainoa, olisin huolissani hänen terveydestään ja yrittäisin kannustaa terveellisempiin elintapoihin. Toista ei voi kuitenkaan muuttaa, joten vastuu muutoksen tekemisestä jäisi puolisolleni. Ajattelen myös niin, että kun jaetaan yhteinen elämä lapsineen kaikkineen, on kummallakin jonkinlainen vastuu pitää huoli omasta terveydestään ja jaksamisestaan, jottei toinen ole kohta yksin tai joudu huolehtimaan huonokuntoisesta puolisosta. Todennäköisesti puolison ylipaino myös vähän vähentäisi hänen vetovoimaansa minun silmissäni, mutta silti häntä rakastaisin enkä haluaisi loukata. Ehkä surisin puolison ylipainoa välillä itsekseni.