Eikö tämä lasten tekeminen jo riitä?!

Uusi perhe ja uusi vauva? Mutta jos ei jaksa edellisiäkään? Tilanne on nyt erittäin SOS! (Ei saa silti ottaa liian vakavasti, tarkoitus on saada just sut nauramaan…!)

Iästä viis, koska kukaan ei halua myöntää olevansa jo niin ja niin vanha, muuta jossain vaiheessa voi hyvinkin tulla tunne että vielä yksi pieni vauva voisi olla kiva. Ongelma on vaan siinä kun niillä ei ole taipumusta pysyä vauvoina kovinkaan pitkään. Lapsi on kuitenkin vauva vain noin viisi prosenttia kokonaishuoliajasta*.

Kun perheessä on jo neljä lasta, kaksi sun ja kaksi mun, mutta kaikki ovat jo kouluikäisiä, kolme alakoulussa ja yksi teinikin vielä. Olisi niin ihanaa saada lelliä pilalle vielä yksi pieni jälkeläinen. Sen voisi sitten kasvattaa paremmin, yhdessä, kun muiden kasvatuksiin yhtyy niin paljon muitakin henkilöitä. Lisäksi olisi varmasti jo tosi hyvä äiti, kun tietäisi mitä pitää välttää tällä kertaa, ettei lapsi kasva kieroon. Tarpeeksi vettä ja auringonvaloa? Siitä huolimatta meidän muratti kituu kuukausi hankkimisen jälkeen, mitä ihmettä me** tehdään väärin? Ehkä pitäisi miettiä ravinteitakin.

Ystäville tulee perheenlisäystä ja siinä pieniä päitä nuuhkiessa ajattelee helposti että tämmöisen minäkin haluan. Eikä ajatusta yhtään hälvennä se yöheräily ja valvominen ja erinäisten ulosteiden koostumuksiin yllättävän paljon keskittyminen. Olihan se vaikeaa, se pikkuvauva-aika, mutta kun sillä on niiiiin pienet suloiset varpaatkin ja se saa ne omaan suuhun asti, katso! Ei tässä muutenkaan kukaan ole nukkunut kunnolla vuosiin, samoilla silmillä menisi yksi lisää. Sitäpaitsi sittenhän uudella tulokkaalla olisi neljä innokasta sisarusta auttamaan vaipanvaihdoissa ja soseiden syöttämisessä. Melkein kirjoitin että valmistamisessa mutta kokeiltiin sitä esikoisen kanssa eikä taida olla vieläkään “meidän juttu”. Hurraa Piltti ja Bona ja Semper ja mitä niitä nyt on!

Järki sanoo että kyllä se vauva-aika menee heittämällä (ei sitten hei heitellä niitä vauvoja, se on sanonta vaan), mutta ongelmia tulee siinä vaiheessa kun ne oppivat kävelemään ja kiipeämään ja huutamaan äitiä ja vaatimaan Vansseja ja Dickies-huppareita (meni aika kauan että äiti ymmärsi että kysymyksessä ei ole jotkut internetistä löytyvät digihupparit, varmaan niihin digimoneihin liittyviä?). Kummasti katoaa vauvahaaveet, hetkeksi, kun käy väittelemässä että onko siihen matikan kokeeseen sittenkään harjoiteltu eilen niin kuin väitettiin, jos penaali on jäänyt kouluun ennen vapaita. Tai että onko edes väitetty harjoittelua, ihan varmasti oli kyse muista päivistä kuin eilisestä.

Mutta siis kun yhdessä tehdään ja kasvatetaan ja tiedetään ne sudenkuopat ja osataan niitä varoa, niin iltatähden kanssa näitä ongelmia ei tulisi? Maailman tasapainoisin lapsihan siitä kasvaisi, aina niin hyvin käyttäytyvä ja tottelevainen. Eiks je?

Eikös aina ollut haaveissa että kun lapset tekee ensin niin sitten on vielä aikaa vanhempana matkustella ja nähdä maailmaakin? Jos nyt pyöräyttää vielä uuden tenavan niin otetaanko se sitten niille reissuille aina mukaan? Sen verran tiedetään jo nyt että isovanhemmille ei oikein voi matkan ajaksi lykätä, sanotaan syyksi vaikka että alkavat olla jo vanhoja hekin.

Entäs ura sitten? Kun tuntuu ihan kivalle että voi ostaa mitä milloinkin kokee tarvitsevansa, ilman että pitää murehtia riittääkö se äitiyspäivärahan loppu sitten vaippoihin ja liivinsuojiin. Tai villanpesuaineeseen vaippahousuille ja korvikkeeseen, täällä ei tuomita. Kun sitä vihdoin on jotain ihan omaa, vuosien kotiäitiyden jälkeen, niin halutaanko me oikeasti luopua siitä?

Puoliso kysyi jos tehtäisiinkin jouluvauva. Sehän on kehittänyt huumorintajuaan, varmaan allekirjoittaneelta tarttunut. Kuitenkin ajatus jää välillä kummittelemaan mieleen. Voisi hankkia ultrasöpöjä pieniä vaatteita ja kaivaa kaappien kätköistä ne edellisten säästetyt ultrasöpöt haalarit. Saisi kulkea ympäriinsä semmoinen pieni tiukasti pakattu jokelteleva nyytti mukanaan. Saisi purra huulta kun joku puree nänniä. Voisi olla ihan paras äiti. Tai vaikka ihan hyvä. Sitäpaitsi autokin on seitsemän hengen ja meitä on vasta kuusi. Tosin tätä kirjoittaessa on äiti keskeytetty lasten taholta jo viitisentoista kertaa, osa ihan paikan päällä ja osa whatsappviesteillä. Siihen vielä päälle taaperon vaatimukset, ja vasta äsken on päästy siihen pisteeseeen että voi käydä pissalla rauhassa. No välillä joutuu yhä huutamaan vastaukseksi että “äiti on nyt kulta vessassa!”

Kuinkahan kauan sitä pystyy itselle vielä vakuuttamaan että ehkäisyn käyttö on ihan positiivinen juttu. Tai takaa sen ettei positiivisia tuloksia ainakaan tule!!

*Ajasta jolloin sinä vanhempana kannat huolta lapsen elämästä. Syntymästä jomman kumman kuolemaan saakka, tai sen jälkeenkin jos haluat jatkaa huolehtimista esim. pilven reunalta, tai olet hyvä kummittelemaan.

**Minä, ehdottomasti minä. Kaikki muutkin kasvit on aina tuomittu kuolemaan kun minun kynnykseni yli astuvat. Vaikka eiväthän kasvit astele itse, ei niillä jalkoja sentään ole. Vaikka olisipas se näky. Ihan Taru Sormusten Herrasta Enttien tyyliin.

Nimim. Jos yksi ihan pieni vauva vielä…

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.