”Vuosi 1998. Olin 16-vuotias. Halusin lasta ja sanoin äidille kotoa muuttaessani että oon ihan tosissani.

Helmikuussa 2000 lääkäri sanoi että tuskin tulet saamaan lasta luomuna ikinä. Sulla on endometrioosi ja tää näyttäisi olevan aika ärhäkkä.

Vuodet vieri ja lapsenkaipuu oli suuri. Silloisella poikaystävälläni oli tytär joka muutti luoksemme asumaan vuonna 2006, 4-vuotiaana. Tytön äiti huiteli missä huvittaa ja lapsi oli väsynyt ja huonotuulinen äidin luota tullessaan. Olin varsin onnellinen että sain olla pienen ihmisen kasvussa mukana joka toinen viikko. Mutta kaipasin silti omaa lasta. Se parisuhdekin kariutui lopulta. Onneksi, sittenkin.

Kateellisena katsoin kavereita, niiden lapsia ja raskausvatsoja. 2008 syntyi mun kummipoika. Se oli kaverilleni jo toinen lapsi. Mietin et miks elämä on niin epäreilua että muut on ehtineet saada jo useamman lapsen ja mä vasta löysin elämäni miehen jonka kanssa voisin sitä yrittää. Katsoin pientä ihmettä joka nukkui tyytyväisenä meidän sohvalla. Mun kummipoika. Ihmeellisin pieni ihminen.

2010 alkupuolella mietin että miksi kummipoikani äiti välttelee mun näkemistä ja ei juuri soiteltukaan. Yhtenä päivänä pitkän tauon jälkeen ystäväni ilmestyi oven taa itkien ja kertoi olevansa taas raskaana. Itkien että ei ole reilua että hän saa lapsia vähän väliä ja meille ei suoda edes yhtä.

Mietin pitkään että olinko ollut niin kamala ystäviäni kohtaan että he eivät enää uskaltaneet kertoa mulle mitään vauvoista. Tavallaan olin. Se pysäytti.

Itkettiin yhdessä ja kerroin silti olevani onnellinen niiden ystävien ja sukulaisten puolesta jotka voivat saada lapsia. Mutta en osannut enkä enää halunnukaan piilotella omaa pahaa oloani. Ystävät on siinä, eikä ne lähde mihinkään vaikka mulla olisikin paha mieli.


Kuvat Jelleke Vanooteghem.

Kummipoikani sai pienen sisaren elokuussa. 20.8.2010. Meillä oli ivf-hoito menossa ja pumppasin kaikenlaista hormonia kroppaani sisäsisesti ja ulkoisesti. Päätin aamulla 21.8.2010 että menisin katsomaan ystäväni vauvaa. Sitä ennen tein positiivisen raskaustestin. En unohda sitä koskaan.

Nyt se positiivisen testin tulos meni kouluun. Mun pieni ivf-ihme. Joka päivä mietin et millaista mun elämä ois ilman poikaani. Joka päivä tunnen oloni etuoikeutetuksi. Jokainen päivä alkaa halauksella ja päättyy sanoihin rakastan sinua.

Miltei jokainen päivä ajattelen naisia tai miehiä jotka ei voi saada omaa lasta tai se on vaikeeta. Miltei jokainen päivä odotan että joku sanoisi että alkioiden adoptoiminen olisi sallittua Suomessa. Voisin auttaa kahdella pakasteessa olevalla alkiolla jonkun lapsettomuudesta kärsivän tuskaa. Antaa toivoa.

Mä haluisin et jokainen voisi tuntea sen onnellisuuden joka oman lapsen syntymästä ja elämästä saa.”

Nimim. Onnellinen

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “”Olen niin etuoikeutettu kun lopultakin sain lapsen””

  • Vvvvv sanoo:

    Onhan alkiot mahdollista luovuttaa adoptioon.

  • Äidiksi kuitenkin sanoo:

    Osu ja uppos, itsekin lapsettomuustuomion sain vuosia sitten mutta tuossa tuo äitin rakas tuhisee ❤ Munasolujahan voi ja saa luovuttaa, onneksi. Harmittaa vaan omalla kohdalla periytyvä geenivirhe joka estää minua tarjoamasta tätä ihanaa mahdollisuutta 😔

  • Ellu2005 sanoo:

    Milloin alkioiden eteenpäin luovuttamisesta on tullut Suomessa kiellettyä? Me saatiin niitä 2005-2006 vuosina.