”Pitäähän lapsella olla sitä, tätä, ja tuota” – No kun EI pidä!
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Lapset tulevat kalliiksi”, sanotaan. Ja niinhän ne tulevatkin, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Siis ainakaan jos ne meinaa ruokkia ja vaatettaa jollain, mikä on sopivaa ja myös ehjää, kasvavalle lapselle kun joutuu tiheään ostamaan uutta.
Mutta entäs ne kaikki muut kulut? Harrastukset, pelit, kahvila- ja ravintolakäynnit, viikko- tai kuukausirahat, ulkomaanmatkoista puhumattakaan? Täältäkin sitä on saanut lukea, että lapset tulee niin kalliiksi kun PITÄÄHÄN sillä nyt olla jos ei nyt se uusin puhelin niin kuitenkin enintään vuoden tai pari vanha, PITÄÄHÄN lapsella olla tarpeeksi taskurahaa, että pääsee halutessaan kavereiden kanssa syömään/elokuviin/keilaamaan, PITÄÄHÄN lapsella olla juuri niitä hänen haluamiaan merkkivaatteita, PITÄÄHÄN lapsella olla joku todella kallis harrastus kalliine seuramaksuineen, PITÄÄHÄN lapselta löytyä omat monot, sukset, luistimet ja polkupyörä ja ennen kaikkea: PITÄÄHÄN lapsen päästä ainakin kerran vuodessa ulkomaille! … No kun EI pidä!
Ei sillä, ihan mahtaavahan se on että joillain on oikeasti varaa kustantaa tuo kaikki lapselleen, tai jopa useammalle, ja heillä on siihen täysi oikeus. Heidän, ja kaikkien muidenkin, tulee kuitenkin muistaa, että kaikilla niihin ei ole varaa ja että se ei kuitenkaan tee heistä sen huonompia vanhempia. Toki jos lapsi tai nuori saisi itse päättää, niin hän saisi tuon kaiken. Ja suurin osa vanhemmistakin varmaan antaisi lapsilleen tuon kaiken ja enemmänkin, jos se vain olisi mahdollista. Mutta kun aina se ei ole.
Ja kyllä, tämä koskee muitakin vanhempia, kuin vain päihde- tai peliriippuvaisia tai elämäntapatyöttömiä. Rahat voivat olla tiukassa monesta syystä, eivätkä nämä syyt todellakaan aina ole sen köyhän vanhemman oma vika. Vanhempi/vanhemmat voivat olla vähissä varoissa, koska:
– On jäänyt työttömäksi syystä, joka ei johtunut omasta töppäilystä. Esim. Koronarajoitukset.
– On ollut yrittäjä, mutta yritys on kaatunut. Se toki voi olla osittain omaakin syytä, mutta varsinkin näin korona-aikana kaikkien luulisi tietävän, että aina asiat eivät suju vaikka kaikkensa tekisi.
– On sairastunut/vammautunut siten, ettei enää kykene kokopäivätyöhön tai työhön ollenkaan.
– On jo nuoresta, ellei peräti syntymästä, asti omannut vamman tai sairauden, joka rajoittaa tietyille aloille menemistä ja näin ollen hankaloittaa työllistymistä.
– On (tai lapsi tai puoliso on) sairas tavalla, joka aiheuttaa isot lääkäri- ja/tai lääkekustannukset.
– On pienipalkkaisella alalla. Tämä on toki pitkälti oma valinta, mutta jos kukaan ei näitä hommia tekisi, meillä ei olisi hoitajia, siivoojia…
– Ja sitten on ne peli- ja/tai päihdeongelmaiset kanssa ja heidän PUOLISONSA. Hyvinkin voi käydä niin, että vaikka on itse hoitanut raha-asiansa hyvin, niin valitsee puolison huonosti ja saa niskaansa tämän velat.
Köyhyys ei siis aina ole oma syy eikä siitä tällöin tarvitse tuntea syyllisyyttä, ei vaikka olisi lapsia. Eivät lapset pilalle mene, vaikkeivat aina saisi uusinta uutta ja kaikkea haluamaansa. Lapsi tarvitsee täyttävää ja monipuolista ruokaa, mutta se onnistuu ilman säännöllistä ulkonasyömistäkin. Lapsi tarvitsee ehjiä, puhtaita ja sopivia vaatteita, mutta niiden ei tarvitse olla niitä kalleimpia merkkejä. Lapsi tarvitsee katon päänsä päälle, mutta ei välttämättä omaa huonetta tai kotia sillä parhaalla sijainnilla. Lapsi tarvitsee koulurepun, kynät ja kumit, mutta aina ei tarvitse ostaa suksia ja luistimia, joita ei välttämättä tule käytettyä kuin ne pari liikkatuntia, sillä koulu ei voi velvoittaa tähän, vaan sen on tarvittaessa lainattava tarvikkeet tai keksittävä muuta heille, joilla niitä ei ole.
Nykypäivänä lapsi, tai viimeistään esiteini, tarvitsee puhelimen ja/tai tietokoneen, mutta niiden ei tarvitse olla uusinta uutta, ei edes viimevuotisia. Lapsi tarvitsee mielekästä tekemistä, mutta se ei välttämättä tarkoita kalliita harrastuksia ja välineitä, vaan halvallakin tai jopa ilmaiseksi voi saada hyvää. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen uusia kokemuksia, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa kallista ulkomaanmatkaa, vaan jotain voi keksiä pienemmälläkin rahalla. Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia aikuisia, enempi parempi, mutta se ei tarkoita, ettei yksinhuoltajan lapsista voisi kasvaa yhtälailla kunnon kansalaisia kuin ydinperheessä elelleistä.
Joten eiköhän lakata hokemasta, että lasten teko tulee kalliiksi, koska lapsi ”tarvitsee” sitä, tätä ja tota. Kyllä, lapsi tarvitsee paljon kaikenlaista, mutta iso osa niistä tarpeista tupataan vetämään överiksi, kenties vanhempien kilpailuhengen vuoksi. Kyllä, lapsesta voi tuntua pahalta, jos itse ei saa niitä samoja juttuja kuin kaverit, tämän tiedän kokemuksesta, mutta todellisuus nyt vain on, että kaikkea ei voi saada. Kyllä, lasta saatetaan kiusata siitä, ettei hänellä ole asiaa X tai ole sitä uusimpana mallina, mutta se ei ole lapsen eikä hänen vanhempiensa vika, vaan pelkästään kiusaajien.
Vanhemmilta vaaditaan nykyään paljon, mutta jos nyt kuitenkin jätettäisiin edes tämä kilpavarustelun vaatiminen pois. Jos ei enää sanottaisi, että eihän lapsen puhelin nyt voi olla kahta vuotta vanhempaa mallia tai eihän teini mitään markettivaatteita huoli! (Kyllä muuten huolii, jos hänelle opetetaan rahan arvo ja selitetään, että muuhun ei vain ole varaa.) Lakataan sanomasta, että lapsi tarvitsee X, Y, Z, jos ei puhe ole ihan oikeista elämisen kannalta välttämättömistä asioista (ravinto, vaatetus, koti, aikuisen huomio ja läheisyys jne.). Se luo vain lisää paineita vähävaraisille vanhemmille, jotka jo valmiiksi saattavat tuntea pahaa oloa siitä, etteivät voi antaa lapsilleen kaikkea sitä, mitä haluaisivat.
Keskitytään vain olemaan niin hyviä vanhempia lapsillemme kuin vain voimme, vaikkemme voisikaan tarjota heille kaikkia samoja asioita kuin naapuri tai se netin Äiti/Isä Täydellinen omilleen eikä arvostella heitä, jotka eivät pysty antamaan lapsilleen kaikkea sitä, minkä me pystymme.
Nimim. Pienituloisen perheen kasvatti
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Köyhempien perheiden lapsille niitä paineita aiheuttavat myös omat vanhemmat. Kun kotona puhe on aina siitä mitä muilla on, niin lapsi kasvaa ajatukseen omasta ”huonommuudestaan” muihin verrattuna.
Oma kokemukseni on, että keskiluokkaisen perheen nuori jolla on mahdollisuus saada kaikki aloittajan mainitsemat vehkeet, ei välitä juuri rahasta vaan on jo nähnyt, ettei se uusi kännykkä koskaan tee onnelliseksi.
Miksi tässä oli tarpeellista korostaa sitä, että vähävaraisuus ei AINA ole oma syy tai valinta? Onko kirjoittaja sitä mieltä, että jos vähävaraisuuden taustalla on joku itsestä johtuva asia, ihminen on huono vanhempi? Että vain itsestä mitenkään riippumattomista syistä johtuva vähävaraisuus on hyväksyttävä syy olla ostamatta lapselle kaikkea, mitä tämä keksii pyytää?
Pienituloisen perheen kasvatiksi kirjoittajalla on melkoisen negatiivinen asenne vähävaraisia ihmisiä kohtaan. Työttömyys tai pienituloisuus, johtui se mistä tahansa, ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Eiköhän tässä ajettu takaa sitä, kun usein rahanpuutetta tuskailevista todetaan, että menisivät töihin ja oletetaan, etteivät he edes yritä työllistyä ja parantaa elintasoa omin voimin. Suurin osa ei ole näitä, mutta osa on ja heillä se on kyllä ihan oma vika. Myös mm. päihdeongelmat, siis nimenomaan omat, ei puolison, on pitkälti omaa syytä; harvemmin kukaan muu sitä alkoholia alkoholistin kurkusta alas kaataa tai narkkarin suuhun tai suoneen huumeita väkisin tunkee.
Kyllä yläasteikäiset ja vanhemmat lapset tarvitsee myös niitä mäkkärikäyntejä kavereiden kanssa, jotain mukavaa lomalla tapahtunutta josta kertoa koulussa, tietyn merkkisiä vaatteita ja älypuhelimen. Tuon ikäiset on niin tyhmiä, että helposti yksi jää pois porukoista jos ei pääse mukaan sinne mäkkiin tai välitunnin karkki/energiajuomaostoksille jne.
Tuon ikäisillä monesti yhteisöllisyys on todella tärkeää ja porukasta ulos joutuminen on paha juttu. Merkkivaatteita voi ostaa kirppareilta/tutuilta, kännykkä voi olla käytetty, itse voi tehdä pikku hommia vaikka naapureille joilla saa vähän rahaa, mutta kyllä minä ymmärrän sen tarpeen kuulua porukkaan.
Niin, siinähän se usean ongelman ydin tulikin. Itsekin ymmärrän sen tarpeen, mutta entä jos me aikuiset, joilla on varaa tuohon kaikkeen, onnistuisimmekin kasvattamaan omat lapsemme niin hyvin, että he EIVÄT jätä ketään porukan ulkopuolelle, vaikka tällä ei olisikaan ”oikeanlaisia” vaatteita tai laitteita tai jos tämä ei aina pääse kaikkialle mukaan? Eihän se toki aina ole vanhemmista kiinni; huonoa esimerkkiä voi tulla liikaa kavereiltakin, mutta vanhempien velvollisuus on ainakin yrittää.
Kerroimme, että meille tulee perheen lisäystä. Siitä SE alkoi… Sukulaisten, ystävien, työkaverien, naapurien yms.jatkuva, loputon mantra:”voi voi kun teille tulee nyt rahanmenoa, teidän pitää hankkia tavaroita, nyt teidän pitää muuttaa isompaan asuntoon”. Ja melkein välittömästi alkoi myös jumalaton tavaroiden tuputtamis ja myymis-sekä ostamisyritykset.
Olimme mieheni kanssa ihan ymmällämme, miten iloinen uutinen pienestä solumytystämme aiheutti ihmisissä näin voimakkaita materiaan liittyviä reaktioita!
Vauvalle hankittiin käytettynä mitä katsoimme tarpeelliseksi, ja asuimme kaksiossamme monta vuotta vielä toisenkin lapsemme syntymän jälkeen.
Me olemme keskituloinen perhe, joka pystyisi kyllä ostamaan lapsille kaiken tuon yllämainitun ja enemmänkin. Haluamme kuitenkin opettaa lapsille ekologisuutta ja kestävää kuluttamista. Ei ole mitään järkeä ostaa uutta puhelinta vuoden välein, sukset kahta käyttökertaa varten kannattaa ostaa käytettynä, merkkivaatteet sinänsä ihan Ok, jos ovat hyviä ja kestäviä, mutta niissäkin pieni määrä riittää. Toivon, että lapset oppisivat ettei kuluttaminen ole hienoa. Jos tätä periaatetta mietittäisiin laajemminkin, ei köyhän perheen lapsetkaan tarvitsisi hävetä sitä ettei saa uutta.
Juurikin tämä yletön kuluttaminen on itsellänikin aiheuttanut sen, että aion kasvattaa lapseni niin että ymmärtää ettei ihan kaikkea tarvi ostaa. Varsinkaan uutena, käytettynä löytyy myös hyviä tuotteita.
Elämme valtavassa yltäkylläisyydessä ja tavarapaljoudessa, aikamme haaste on oppia olemaan hamuamatta sitä kaikkea, mitä meille tuputetaan. Jos kaiken mahdollisen saa varsin vähällä vaivalla, ei mitään opi arvostamaan -ennemminkin päälle jää mielikuva siitä, että mihinkään vähempään ei voi tyytyäkään. Nuorten ensiautot ovat järjestään saksalaisia huippumerkkejä, ja ensiasuntojen sisustukset suoraan sisustuslehtien sivuilta.
Merkkitietoisuus lähtee vanhemmista, hehän niitä vaatteita hankkivat -ja itsekin käyttävät. Omien lasten kanssa on tullut keskustelua, kun kaverit ovat pyytäneet, että lapsi käyttäisi aina ”hienoja” vaatteita. Itselleni ei ikinä selvinnyt, tarkoittaako kaverin mielestä ”hieno” vaate glitterin kimallusta vai jotakin muuta, mutta keskustelimme siitä, miten muiden mielipiteet eivät vaikuta siihen, minkälaisia vaatteita meidän perheessä käytetään.
Jos teini-iässä joudumme palaamaan aiheeseen merkkinäkökulmasta, niin lapsi voi valita, hankitaanko hänelle merkkivaatteen hinnalla useampi erilainen vaatekappale, vai haluaako kulkea koko vuoden samassa paidassa.
Lapsella ei tarvitse olla kaikkea. Ennemmin oppii arvostamaan sitä, mitä on. Ja kasvavan lapsen kaikki vaatteet, tarvikkeet ja harrastusvälineet kannattaa ehdottomasti hankkia käytettyinä. Uskon, että suurin osa hankintapaineista on meidän vanhempien pään sisässä. Armoa itsellenne siis!
Rivien välistä voi lukea, että myös aloittaja mielellään tarjoaisi näitä luettelemiaan asioita lapsilleen, mutta ei pysty. Jokainen voi asettaa omat rajat siihen, mitä lapsi tarvitsee ja mitä ei. Vaikka olisin voinut ostaa lapsilleni laskettelukamat kaupasta, en nähnyt siinä järkeä. Ne ostettiin käytettyinä. Kyse ei ole siitä onko varaa vai siitä mikä on kenenkin mielestä järkevää. Huono fiilis ja ajatus ettei lapsi saa mitä ”tarvitsee”, johtuu siitä ettei pysty tarjoamaan sitä mitä ajattelee lapsen tarvitsevan. Minusta sen voi kertoa lapselle.
En ole törmännyt aikuisiin, jotka olis kertoneet että teen hankintoja väärin. Ei myöskään lapsen kaverit ole olleet sellaisia. Onko siis kyse kiusaamisesta? Ehkä korona tuo helpotusta näihin ”tahtomisiin”.
No ei sen pitäisi olla köyhemmältä pois, jos jollakin lapsella on sukset ja luistimet. Eikä sen pitäisi rahakkaamman pyllyä hiertää jos jollakin ei ole. Mun kokemuksesta, ei lapsia kiinnosta taloudellinen eriarvo ja eivätkä he sitä huomaa JOS ei sitten kotona vanhemmat moiti köyhempää/rikkaampaa ääneen. Siitä se kierre sitten taas lähtee. Oli tilanne mikä hyvänsä, kiitollisuutta pitäisi opettaa, oli rahaa tai ei. Ja tosiaan, käyttäkää ihmiset kirppiksiä! <3
Minä kasvoin köyhänä, äidilläni ei ollut varaa moneenkaan asiaan.
Hän tunsi siitä syyllisyyttä ja stressiä, hän koki myös kaiken aina vertailuna ja yritti väkisin vääntämällä saada kasaan rahoja jotta minulla olisi jotain mukavaa.
Aihe oli hänelle herkkä ja hän reagoi vahvasti aina siihen kun puhuttiin rahasta. Hän halusi tarjota minulle enemmän.
Minä olen nyt äiti, korkeata keskiluokkaa taloudellisesti. Mieheni palkka on ikäluokkansa keskitulo ja minulla ikäluokastani miesten keskitulon mukainen palkka. Meidän ei tarvitse miettiä pahemmin rahaa. En ota stressiä siitä mitä lapsilla on. Heille ostetaan se mitä tarvitaan ei mitään erityisen hienos tai kallista. Eikä meidän lapset ole moisesta niin välittäneet.
Ainoa oli vanhimman vinkuma untuvatakki joka oli kalliimpi mutta senkin eteen sai tehdä kotihommia useemman kuukauden.
Huomaan eron äitiini itsessäni joka päivä. Kun rahaa on siitä ei ota paineita. Ei vertaile tai sitä tarvitse yrittää näennäisesti näyttää.
Kun rahaa ei ole kaikki tuntuu paineilta ja vaatimuksilta.
Omasta näkökulmasta sanoisin että älä huoli, lapset stressaavat sitä että sinä stressaat.
Minä lakkasin teininä välittämästä. Kävin kirppareilla ja ompelin itse vaatteeni. Hommasin nuorena töitä jotta sain pyörät ja luistimet.
Se ettei ole rahaa on kasvattavaa ja motivoivaa. Itse joudun kamppailemaan sen kanssa kuinka pidän huolta etteivät tavarat tule lapsilleni liian helposti.
Jos et opi että kaiken eteen on tehtävä töitä ei mikään ole minkään arvoista sinulle ja emmeköhän kaikki tiedä kuinka hyvin siinä käy.
Kulutusyhteiskunnan tulevaisuus on kiinni siitä että tiedetään että asioita on arvostettava, pidettävä huolta ja kierrätettävä.
Hyvä kirjoitus ja niin totta.Meidän perheen lapset on kirppistelijöitä,ovat löytäneet merkkivaatteita ja nyt jo omiin koteihinsa desing-tuotteita ja huonekaluja yms.muutamilla euroilla.Olen iloinen kun eivät ole nokkaansa nyrpistelleet kierrätykselle.Kouluaikana hankittiin urheiluvälineet käytettyinä ja ne kulki perintönä isoilta pienille jos pysyivät ehjinä.Me molemmat vanhemmat käytiin töissä mutta käytimme mieluummin rahaa hyvään tavalliseen kotiruokaan.
Harrastukset ovat olleet pojillamme kotopuolessa,korjailivat autoja ja mopoja itselle ja pikkumaksua vastaan toisille pienestä pitäen.Tyttäret olivat kovia leipomaan ja kokkailemaan niin ikään itselle ja kakkuja sekä piiraita tutuilleen muutamilla euroilla.Mies opetti jokaisen ajamaan autoa,oli iso säästö.Olen äitinä ja mummuna iloinen kun eivät ole vaatineet kaiken olevan viimeisen päälle.
Vanhemmat pukee lapset kalliisiin merkkivastteisiin pienestä pitäen. Siinä ei halpismerkit kelpaa nimenomaan äidille, vaikka lapselle olisi ihan sama.