4 v ”En ikinä huoli mitään ALEsta tai ihme halpaa”
Meillä on aika uppoava laiva, jos päiväkoti-ikäiset kommentoivat toistensa vaatteiden merkkejä ja kotien ruokatarjoiluja.
”10-vuotiaalle pojalle olen aina haalinut kirpputorilta vaatteet, ei mitään luteisia ja kulahtaneita rääppänöitä, vaan ihan perussiistejä ja ehjiä releitä. Hyvin ovat kelvanneet. Eivät vaan enää. Tänä syksynä on käytössä olleet pelkät yhdet verkkarit. Vaikka niissä on reikä molemmissa polvissa, niin kuulemma vain ne kelpaavat. Pesuun ja taas uudestaan käyttöön. Kaappi pullistelee vaihtoehtoja, mutta kun niissä ei ole sitä hyväksyttyä urheilumerkkiä. Sama vika t-paidoissa. Olisi vaikka kuinka kivoja värejä ja kuoseja, toki vain äidin mielestä, mutta tasan kaksi paitaa kelpaa. Skeittimerkin ja sen toisen. Muut kuulemma aiheuttavat kommenttiryöpyn ja kettuilua.
Sama meno on jo ekaluokalla. Lippis pitää on tietynlainen, ja kengät just tiettyä merkkiä. Ei tässä jeesustelemassa olla, sillä kyllä aikoinaan itselläkin ne levikset tai muut piti olla, mutta vasta yläasteella. En ole päivittelemässä nykyajan menoa, eikun kyllä sittenkin olen. Viime keväänä tuli nimittäin päiväkodistakin viestiä, että kertokaa lapsillenne, että kiusaaminen ja toisten vaatteiden mollaaminen aiheuttaa pahan mielen. Kyllä tarhaikäisillä pitäisi olla tärkeintä se, että saa aamuisin tulla turvalliseen paikkaan peuhaamaan, eikä se joutuuko haukutuksi väärien puputossujensa vuoksi. On kyllä raadolliseksi mennyt meininki!
Huhuilenkin siis, että missä kohtaa lapset poimivat brändiuskollisuuden ja markkinavoimien viestit tajuntaansa polttomerkattuna? Eihän se sentään äidinmaidossa tule, ja koskee monesti myös niiden perheiden pilttejä, joissa vanhemmat eivät ole äärimaterialistisia. Hyvä esimerkki viimeisiltä syntymäpäiviltä, jotka lapsen kavereille järjestin. Pöydässä oli herkkua jos jonkinlaista, mutta kaksi vieraista totesi vähemmän vieraskoreasti, että oletteko te jotenkin köyhiä kun teillä on tollasta köyhänruokaa? Totta, meillä oli tarjolla kaupan oman merkin mehua sekä sipsejä. Mutta eikö niitä muka voisi tarjoilla valveutunut kuluttajakin, joka vain säästää rahansa siellä missä kykenee.
Tulee mieleen toinenkin tuore esimerkki. Toinen kaveri oli meillä kylässä ja jutteli pojallemme, että ei koskaan suostuisi ajamaan niin huonolla ja vääränmerkkisellä skuutilla kuin lapsemme. Kun lapsi sanoi, että ihan ok se on, niin kaveri kuittasi: mä oon sanonut meidän iskälle, että mä en tuu ikinä ottamaan mitään liian halpaa mulle, tai sellasta joka on jossain ihme alessa. Elämä etenee ja lisää kulutettavaa tulee joka vuosi, mutta olemme kyllä aika uppoavassa romulaivassa jo arvojenkin suhteen, kun 4-vuotiaana joutuu kelailemaan vääränmerkkisiä lenkkareitaan.”
Nimim. Se köyhä äiti
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 110 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisään myös vielä että jos kuulisin tällaista, osoittaisin vilpitöntä kiinnostusta lapsen ajatusmaailmaa kohtaan: Miksi hän yhdistää tietyt asiat köyhyyteen? Miksi köyhyys on hänestä niin paha asia? Ja pelkääkö hän itse että häntä luullaan köyhäksi ja miksi? Kiusaavatko muut? Sitten kertoisin että edullisten tai käytettyjen tuotteiden ostaminen ei aina kerro köyhyydestä vaan voi olla myös taloudellista ja järkevää rahankäyttöä. Kertoisin myös siitä, miten monet kalliit tuotteet tehdään ikävissä oloissa, eivätkä kaikki halua tukea sitä. Kertoisin ihmisten erilaisista arvoista ja myös ekologisesta näkökulmasta. Kaiken tämän lasta avoimesti kuunnellen ja hänen ajatuksiaan kunnioittaen mutta oman perheeni arvoista kiinni pitäen.