”Lapseni on lahjaton luuseri. Kismittää. ”
”Onko kukaan muu pienessä mustassa mielessään kateellinen geenijaosta, että miten joku sai jättipotin siinä missä toinen jäi nuolemaan tahmoja sormistaan? Tuntuuko kenestäkään koskaan, että toisten kersat ovat sosiaalisesti sulavampia, osaavat pöytätavat luonnostaan sekä artikuloivat selkeästi ja kysyvät kohteliaasti, että saisivatko mitenkään tätä hyvää ruokaa lisää. Oma lapsi önähtää, kun vieras ihminen puhuttelee, tai parhaimmillaan kohauttaa hartioitaan.
Oman ViliMutterin luokalla on Ruurik, joka soittaa taivaallisesti jokaista instumenttia ja esiintyy koulun kaikissa juhlissa kutrit hulmuten. Oma ipana ei soita kuin suutaan, ja sitäkin epävireisesti. Sama homma urheilussa. Oma tenava ei erota vasenta jalkaa oikeasta, ja mieluummin kehittyy sohvalla makaamisen maailmanmestariksi, kuin vetää pokaaleja extremelajeista ja treenaa säntillisesti harva se päivä. Ei kuulemma oo motii ja ihassama.
Naapurin lapsi on niin siro ja solakka, vaatteet aina viimeisen päälle mätsäävät. Oma ipana viilettää aina samoissa verskoissa persvako vilkkuen, eikä takuulla kampaa tukkaansa ellei ole vähintään hautajaiset tuloillaan. Syö räkää suoraan nenästä ja piereskelee äänekkäästi vieraiden läsnäollessa. Ihan hävettää myöntää pikkusika omakseen. Kaverin lapsi katsoo vain kummeksuen, ja luettelee juuri oppimansa maailman suurimmat järvet.
Millään ei jaksaisi uskoa, että kaikki vanhemmat ovat alati niin ylpeitä omista rakkaudentaimistaan koko aikaa. Vaikka niin halutaan uskotella, ja onhan se nyt tabu myöntää, jos kotoota löytyykin sellaisen ei-niin-jalostunut-yksilö. Kyllä meikämamma ainakin on kade. Siitä, että monen muun lapset tuntuvat puhuvan vanhemmilleen ja sisaruksilleen kauniimmin. Siitä, että monen muun lapset tuntuvat tekevän kotitöitä alati ja pyytämättä. Siitä, että monen muun lapset tekevät tietenkin oma-aloitteisesti läksynsä, ja kirmaavat sitten pihamaalle iloisesti leikkimään, eivätkä kärtä kännykkään uusia pelejä ja sovelluksia. Siitä, että monen muun lapset jakavat lelunsa pikkusisaruksilleen, kärräävät ja hoivaavat niitä. Eivätkä maalaa tussilla naamaan ja huuda idiooteiksi jatkuvasti.
Miten hyväksyä, että kotona kasvaa aivan hyvinkin keskinkertainen Pena tai Ritu, josta hyvin todennäköisesti varttuu sellainen perusduunari tai ehkäpä jopa lähiöpubeista viihdykettä hakeva sosiaalitapaus. Ei oikein mikään nappaa, elämä on yleisesti plaah ja intohimoja ei vaan ole. Paitsi se puhelin ja sipsit. Vai mitä hä, myöntääkö joku elämässään eteenpäin mennyt olleensa aivan toivottoman laiskanpulskea lapsi, jota ei napannut yleisesti ottaen niinku just ei mikään?”
Nimim. Ikinä en tätä nimelläni kirjoittaisi
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ihanaa kuulla että joku muukin on tätä mieltä
…. ”pernillapeppiingrid” sai jo kuusivuotiaana palkintoja viulunsoitosta ja pelkkiä ysiä kakesta ja puhuu espanjaa plus tietty koti on kolmikielinen ja harrastetaan fengshuita ja vegaanista jumppaa yhdessä ….
Samalla kun oma perus Liisani ruokin nakeilla ja ranskalaisilla, olen tyytyväinen kun tämä tuo 8 plussan kokeesta josta motkotin kaksi viikkoa ennakkoon mutta tämä luki välitunnilla mutta työpäivän jälkeen löydän keittiön siivottuna vaikka vaan kerran kuussa ja kaveritkin kehuvat että olen rento mutsi … Ja mikä paras lause esiteiniltä ”kuules mutsi kyllä mä hoidan sut mummona, kuitenkin karkaisit vanhainkodista” ♥️rakas riiviöni….
Nauratti ja samalla tuli myös surullinen olo. Aikoinaan mieheni (nykyään ex), valitti paljon ainoasta lapsestamme. Miten tästä ei ole mihinkään, kuinka työkavereiden lapset ovat parempia x asioissa ja mistä häntä itseään rangaistaan mokomalla luuserilapsella.
Erosimme, suuri syy oli, että halusin pelastaa lapsen mielenterveyden.
Nykyään lapsi on aikuinen, pääsi lukion (jossa paras) jälkeen ensiyrittämällä erittäin haluttuun yliopistoon. Isä on ylpeä hänestä.
Luulen, että meille kaikille jäi kuitenkin ikuiset arvet. Lapsi kompensoi ’isättömyyttään’ huonoilla miessuhteilla, etsii väärällä tavalla arvostusta. Itsellä myös peiliin katsominen parisuhteen epäonnistumisesta. Mies on ns.kunnollinen mies. Vaati itseltään ja meiltä kaikilta liikaa.
Uskon, että artikkelin kirjoittaja tekee parhaansa. Ja toivon, että kritiikki ei valu hänen lapsiinsa. Muille saa ja pitää valittaa. Nyt pitää sanoa lapselle, kuinka tärkeä ja rakas hän on. Ilman ehtoja.
Peiliin katsomisen paikka. Minkä takia lapselle ylipäätään annetaan älypuhelin tai sipsejä?
Kultaseni katso peiliin, sieltä löytyy useampikin vastaus. Älykkyys tulee äidiltä mutta motivaatio isältä. Meillä myös mennään mieluiten pieruverkkareissa vako vilkkuen. Pitänee myöntää että kotona piereskellään mielin määrin huumoria siitä repien. Hauskaa on kuitenkin ja rakkauden ympäröimä turvallinen lapsuus. Toki opetan kuinka käyttäydytään ja mikä on sopivaa, mikä ei. Ei kaikkien tarvitse olla hikareita avaruustieteilijöitä, perusduunareita tarvitaan huomattavasti enemmän. Kummasti se maalaisjärjen käyttö on unohtunut. Tsemppiä teille.
Lapset omaksuu arvomaailman ja käytöksen pitkälti vanhemmiltaan. Murkut sitten kapinoi vaikka vaatteilla ja evvk:lla.
Asialliset käytöstavat olisi hyvä oppia kotona, niistä on etua monessa paikassa.
Aikuisiakin on eri tavoin lahjakkaita ja lahjattomia, miksei sitten lapsiakin.
Lahjakas lapsi on muuten eri juttu kuin vanhempiensa nostama ihmelapsi. Vanhemmat, jotka toivovat lapsestaan suuria, voivat vahingossa aiheuttaa lapselle turhia paineita korostamalla tämän erinomaisuutta. Olisi varottava, ettei lapsi joudu oman pätemisentarpeen välineeksi. Vaikea asia kuitenkin tiedostaa
No en tiedä mutta loistavasti kirjoitettu pläjäys! 😁✌️ Kirjoittajalla on sana hallussa ja varmasti myös äly, ja äitiys 💗 Ihan varmasti näitä ajatuksia jakaa myös moni muu, minä ainakin 😆😅 Ei kai me niitä pilalle olla saatu. Rakastettu on.
Ei huolta, ei tarvitse potea alemmuuskompleksia vain siksi, että joku toinen vanhempi elää lastensa harrastusten ja saavutusten kautta. Suurin osa lapsista, kuten meistä aikuisista kun, on ihan peruspirkkoja -ja perttejä. Itse toivoisin kokeneeni lapsena samanlaista rakkautta ja läheisyyttä vanhempieni kanssa, kuin ystäväni naapurissa. En osaa itsekään kovin hyvin lapsilleni rakkautta ilmaista, mutta sen olen heille sanonut että ovat kallein aarre minulle mitä maa voi päällään kantaa, ja olen heidän tukenaan aina missä vain tarvitsevat.
Lapsi heijastelee vanhempiaan ja kodin tapoja ja ilmapiiriä, ei kai se ole sen kummallisempaa tai mystisempää. Ns. hienompaa ihmistä leikkiminen paljastuu nimenomaan lapsista.
Niin, onko se vika sitten kasvatuksessa vai geeneissä😉
Lapsesta vikaa ei kannattane hakea, mutta kaikki syy ei kyllä ole äidinkään! Elämäntilanteet, vanhempien voimavarat, perimäkin saattaa vaikuttaa niin, että jostakusta perheen lapsista tulee ns maanantaikappale. Itselläni keskimmäinen kolmesta syntyi keskelle perheen katastrofia ja jäi eloonjäämiskamppailumme jalkoihin. On sittemmin oireillut oppimis- ja käyttäytymishäiriöillä kiinnittymättä kunnolla mihinkään jatkossakaan.
Silti hän on rakas ja tärkeä. Pitää minut realistisesti elämän haasteista tietoisena. En pääse leijumaan opettaja- ja DI-koulutettujen lasten ansioilla. Reilusti äiti hyvässä ja pahassa.
Ehtivät ne myöhemminkin kehittyä. Omista lapsista toinen menestyy koulussa loistavasti ja on halutessaan hyvin aikuinen, välillä taas hyvin älykkäästi hermoille käyvä teini. Toinen taas luokkaa ihansama ja numerot sen mukaisia. Kumpikaan ei ole valitettavasti saanut valokuvamuistia tai yliluonnollista lahjakkuutta missään, toinen sen sijaan tajusi kun ei päässyt haluamaansa kouluun että näitä ominaisuuksia voi korvata ja kehittää ihan itse opiskelutekniikalla ja motivaatiolla. Toinen ei ole vielä löytänyt sitä juttua jonka eteen haluaisi sinnitellä. Kai ne keskustelut sinnikkyydestä ja pitkän tähtäimen suunnitelmista siihenkin joskus tarttuvat mutta se aika ei vaan ole vielä. Loppujen lopuksi niitä supermuistilla ja kapasiteetilla varustettuja on tässä maassa ja maailmassa hyvin rajallinen määrä. Kaikki loput on ihan tavan tallaajia, jotka on vaan löytäneet sen oman juttunsa ja jaksaneet nähdä sen eteen vaivaa. Jotkut ennemmin ja jotkut myöhemmin.
Meidän vanhimmasta peruspirkosta tuli opettaja ja hänen ihan tavallisesta esikoisestaan maisteri, YTM, ja nuorimmastaan di.
Naapurin hienoon käytökseen kasvatetuista tuli kokonainen perhekunta vakavista kasvu-ahdistuksista ja mielenterveysongelmista kärsiviä tiptop kieltä puhuvia, työhön kykenemättömiä aikuisia.
Eihän sille mitään voi, jos lapsi ei ole yhtä hyvä kuin vanhempansa. Lapsen pitäisi kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Huonoihin tapoihin saattaa auttaa kasvatus (vanhemmat tekee sitä) ja pukeutumiseen sopivampien ja tyylikkäämpien vaatteiden ostaminen.
Kasvatus!!!
Kasvatus!
Kehempä ne lapset tulis jos ei vanhempiinsa
Öö en, mun lapset ei harrasta mitään, kummatkin on autisteja ja omanlaisiaan olleet aina. En häpeä, ovat suorasanaisia, mutta hyviä tyyppejä. Kyllä, moni on katsonut kieroon. En todellakaan häpeä. Olen ylpeä, uskaltavat olla oma itsensä. Rakastan heitä just tollasena. Kyllä on kuulunut samat asiat meilläkin jossain kohtaa ikään, pojalla lähinnä, mitä sitten. Ihan normaalia. Vanhempien rakkaus, arvostus ja ylpeys lapsistaan niinäkin hetkinä, kun eivät varsinaisesti loista kantaa pitkälle eteenpäin. Toivottavasti lapsesi ei vaistoa häpeääsi, lapset on taitavia siinä. Se voi lisätä lapsen ei toivottua käytöstä. Ensi sijaisesti olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä omaa toimintaansa. Lapsi on lapsi ja käytös yleensä johtuu jostain. Jos oma lapsi käyttäytyy huonosti, ja lapsi ei ole erityislapsi, jolloin käytökselle on yleensä joku syy, niin vanhemman on syytä etsiä syytä ensisijaisesti itsestään.
Entäpä jos ei niin jalostunut yksilö on bonus-lapsi, koko ajan tuntee syyllisyyttä kun ei vaan kestä ja toivoo vuosien menevän nopeasti.
Tai: kun bonus lapsi on se neiti täydellinen, jolta luonnistuu lähes kaikki. Ja oma rakas biologinen lapsukainen kävelee usein kadun varjoista puolta. Samassa perheessä asuen, se on melko ristiriitaista.