”Lapseni on lahjaton luuseri. Kismittää. ”
”Onko kukaan muu pienessä mustassa mielessään kateellinen geenijaosta, että miten joku sai jättipotin siinä missä toinen jäi nuolemaan tahmoja sormistaan? Tuntuuko kenestäkään koskaan, että toisten kersat ovat sosiaalisesti sulavampia, osaavat pöytätavat luonnostaan sekä artikuloivat selkeästi ja kysyvät kohteliaasti, että saisivatko mitenkään tätä hyvää ruokaa lisää. Oma lapsi önähtää, kun vieras ihminen puhuttelee, tai parhaimmillaan kohauttaa hartioitaan.
Oman ViliMutterin luokalla on Ruurik, joka soittaa taivaallisesti jokaista instumenttia ja esiintyy koulun kaikissa juhlissa kutrit hulmuten. Oma ipana ei soita kuin suutaan, ja sitäkin epävireisesti. Sama homma urheilussa. Oma tenava ei erota vasenta jalkaa oikeasta, ja mieluummin kehittyy sohvalla makaamisen maailmanmestariksi, kuin vetää pokaaleja extremelajeista ja treenaa säntillisesti harva se päivä. Ei kuulemma oo motii ja ihassama.
Naapurin lapsi on niin siro ja solakka, vaatteet aina viimeisen päälle mätsäävät. Oma ipana viilettää aina samoissa verskoissa persvako vilkkuen, eikä takuulla kampaa tukkaansa ellei ole vähintään hautajaiset tuloillaan. Syö räkää suoraan nenästä ja piereskelee äänekkäästi vieraiden läsnäollessa. Ihan hävettää myöntää pikkusika omakseen. Kaverin lapsi katsoo vain kummeksuen, ja luettelee juuri oppimansa maailman suurimmat järvet.
Millään ei jaksaisi uskoa, että kaikki vanhemmat ovat alati niin ylpeitä omista rakkaudentaimistaan koko aikaa. Vaikka niin halutaan uskotella, ja onhan se nyt tabu myöntää, jos kotoota löytyykin sellaisen ei-niin-jalostunut-yksilö. Kyllä meikämamma ainakin on kade. Siitä, että monen muun lapset tuntuvat puhuvan vanhemmilleen ja sisaruksilleen kauniimmin. Siitä, että monen muun lapset tuntuvat tekevän kotitöitä alati ja pyytämättä. Siitä, että monen muun lapset tekevät tietenkin oma-aloitteisesti läksynsä, ja kirmaavat sitten pihamaalle iloisesti leikkimään, eivätkä kärtä kännykkään uusia pelejä ja sovelluksia. Siitä, että monen muun lapset jakavat lelunsa pikkusisaruksilleen, kärräävät ja hoivaavat niitä. Eivätkä maalaa tussilla naamaan ja huuda idiooteiksi jatkuvasti.
Miten hyväksyä, että kotona kasvaa aivan hyvinkin keskinkertainen Pena tai Ritu, josta hyvin todennäköisesti varttuu sellainen perusduunari tai ehkäpä jopa lähiöpubeista viihdykettä hakeva sosiaalitapaus. Ei oikein mikään nappaa, elämä on yleisesti plaah ja intohimoja ei vaan ole. Paitsi se puhelin ja sipsit. Vai mitä hä, myöntääkö joku elämässään eteenpäin mennyt olleensa aivan toivottoman laiskanpulskea lapsi, jota ei napannut yleisesti ottaen niinku just ei mikään?”
Nimim. Ikinä en tätä nimelläni kirjoittaisi
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lasta pitää kasvattaa. Jos oma lapsi ei osaa käyttäytyä, jossain vaiheessa on mennyt kasvatus pieleen ja kannattaa katsoa peiliin. ”Menestyvien” lasten vanhemmat usein näkee myös paljon vaivaa lastensa käytöksen ja suoriutumisen eteen.