Ennen sitä kuuli usein. Varsinkin viikonloppuisin ja lomilla, mutta myös arkena.

Sen saattoi kuulla monta kertaa päivässä. Sen saattoi kuulla heti aamusta. Se saattoi kaikua kuorossa useamman lapsen suusta.

Valitus on niin vanha, että samaa muistaa toistaneensa itsekin. Muistaa sen tunteen, mikä siihen liittyi. Kyseessä oli hyvinkin aito kokemus. Sitä saattoi maata lattialla tai tuijottaa ulos ikkunasta. Tyyylsäää.

Mulla ei oo mitäääään tekemistäääää.

Aikuinen keksii helposti vaikka mitä tekemistä, velvollisuudet painavat tai sitten voi tehdä jotain mukavaa jos on aikaa. Lapsella on usein aikaa liiankin kanssa, mistä tylsyys sitten kumpuaa. Eikä velvollisuuksiakaan samalla tavalla kuin aikuisella. Vanhemman ehdotukset huoneen siivoamisesta tai muiden kotitöiden tekemisestä eivät tietenkään auta tylsyydestä kärsivää lasta! Eikä vanhempi osaa ehdottaa mitään kivaa tekemistä: emmä haluu ulos, emmä jaksa piirtää, emmä halua pelata…

Mankuminen siis jatkuu. Tai siis jatkui.

Enää sitä valitusta ei kuule. Lapsilla kun on nykyään aina tekemistä, olettaen että vanhemmat antavat lapsen olla tämän ”tekemisen” äärellä rajattomasti.

Nimittäin kun lapsi saa puhelimen, tabletin tai tietokoneen ruudun eteensä, ei tylsyydestä ole tietoakaan. Tai tylsää saattaa yhä olla, mutta videoiden tuijottaminen turruttaa sitä riittävästi. Eipä kuulu enää manguntaa, ei.


Kuva Caleb Woods.

Kun antaa lapselle luurin käteen tai lupaamalla peliaikaa, on tylsyys on tiessään. Lapsi viihtyy laitteen parissa vaikka nukkumaanmenoaikaan asti! Vanhemmallehan se on tietysti helpotus. Mankumista on rasittava kuunnella.

Eikä nykyaikana voi ajatella, että lapset pitäisi pitää poissa teknologian ääreltä. Ei se ole realistista eikä edes järkevää. Lapset tykkäävät pelata ja katsoa videoita, joten pitäähän se ihan siinäkin mielessä sallia: toki lapsilla saa olla kivaa!

Mutta kieltämättä vähän mietityttää. Ehkä se tylsistyminen ja ei oo mitääään tekemistäää -mankuminen on lapsille hyväksi?

Eikös se tekemättömyys kuitenkin opeta lapsia sietämään tylsyyttä. Ja anna aivoille lepoa? Sekin on varmaan hyväksi, että lapsi oppii kehittämään tekemistä itse. Luovuus kehittyy ja niin edelleen.

Ennenhän me ihmiset osasimme tuijotella ulos bussin ikkunasta tai lojua kotona tekemättä mitään. Nykyisin ovat harvassa ne aikuiset ja lapset, jotka sietävät sitä, että mitään ei tapahdu eikä mikään viihdytä. Kenties sitä taitoa olisi syytä opetella uudestaan? Eihän se tarkoita teknologiasta luopumista, mutta ehkä sitä käyttöä voisi vähän rajoittaa.

Jos kotona ei enää koskaan kuulu ei mitääään tekemistääää -valitusta, ehkä olisi syytä järjestää lapsen elämä pikkuisen tylsemäksi? Kenties voisi myös itsekin asettua sohvalle pelkästään ajatuksineen, ilman että jokaiseen hengähdystaukoon täytyy tuoda jotakin viihdettä puhelimen välityksellä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.