Avioero on valtava muutos elämässä ja tuottaa aina stressitilan elimistölle. Jokainen käsittelee eroa omalla tavallaan ja mitä haavoittuneempi ihminen eron jälkeen on, sen isompi stressi siitä aiheutuu. Sureminen saattaa jopa muistuttaa monella tavalla suruprosessia, jota käymme läpi läheisen kuoleman jälkeen. On hyvä muistaa, että tässä prosessissa on useita vaiheita ja on aivan normaalia, etteivät ne aina välttämättä seuraa toisiaan. Joskus yhden vaiheen jälkeen koittaa paluu edelliseen vaiheeseen ja prosessi saattaa olla hyvinkin pitkään vievä. Lopulta suru kuitenkin antaa periksi ja elämä alkaa jälleen voittaa.

Miksi ero tuottaa surua?

Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus, jossa molemmat antavat toisilleen rakkautensa ja luottamuksensa. Hyvin monelle aviopuoliso on turvasatama ja se ihminen, johon voi luottaa kaikissa elämäntilanteissa. Avioeron myötä tämä luottamus väkisinkin hajoaa ja valitettavan monelle se aiheuttaa ongelmia myöhemminkin mitä tulee luottamuksen rakentamiseen ihmissuhteissa. Turvallisuuden tunne kokee myös kovia ja se on omiaan tuottamaan surua.

Puolison kanssa on koettu lukemattomia asioita, hyviä ja huonoja, ja usein puolisot tuntevat toisensa paremmin kuin kukaan toinen ihminen. Vaikka avioliitto päättyisikin eroon on selvää, että kiintymyksen ja välittämisen tunteet pysyvät hengissä vielä hyvän tovin. Rakkaudesta luopuminen koskee ja on tuskallista nähdä rakastettu ihminen elävän uutta elämäänsä. Aviopuolisoon on saattanut vuosien varrella tottua joten yksin oleminen voi tuottaa suuria vaikeuksia. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen vie aikaa ja suru vanhan ja tutun elämän menettämisestä on kohtaamisen paikka.

Avioeron tuottamat tuntemukset

Eron koittaessa tunneskaala vaihtelee melkoisesti riippuen siitä, onko kyseessä eron toimeenpaneva osapuoli. Itsesyytökset, itsesääli ja viha ovat tuttuja varsinkin, jos puoliso lähtee toisen matkaan. Vaikka voikin olla näennäisesti helpompaa syyttää kolmatta osapuolta, tulee jossakin vaiheessa mieleen etsiä vikaa myös itsestä. Kuten suruprosessissa, myös ero alkuvaiheessa kieltämisen tunne on hyvin vahva. Jätetyksi tullut saattaa elätellä toivoa siitä, että toinen palaa vielä takaisin. On mahdotonta ajatella, että avioliitto on todellakin tullut tiensä päähän. Koko elämän pyörähtäminen päälaelleen on niin suuri muutos, että sen hyväksyminen on pitkän henkisen matkan tulos.

Vasta kun eron todellisuus on saavutettu, alkaa varsinainen tunnemyrsky. Pelkoa, vihaa, surua, masennusta ja suunnatonta tuskaa, joita tuntuu olevan mahdoton saada hallintaan. Itsesäälissä ja surussa vellominen tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta, kun mihinkään tolkulliseen toimintaan ei riitä kapasiteetti, mutta toisella hetkellä saattaakin tuntua vapauttavalta ja helpottavalta. Uusi elämä odottaa! Aivot pyrkivät jäsentelemään tapahtumia ja tunteita, jotta elämä todellakin voisi jatkua.

Kun ymmärrys siitä, että ero on totta koittaa, saattaa alkaa hätäisten lupausten aika. Jätetty lupaa itselle ja toiselle vaikka kuun taivaalta, että tilanne normalisoituisi. On helppoa luvata mitä tahansa ja sanoa muuttuvansa, mutta todellisuudessa kukaan ei voi muuttaa toista ihmistä eikä edes avioero tee neliskulmaisesta pyöreää. Kaupankäynti ei muuta avioliittoa onnelliseksi eikä toisen ihmisen tunteita pysty muuttamaan muuksi.

Jossakin vaiheessa ihmismieli ymmärtää, ettei todellisuuden kieltäminen auta mitään. Annetut lupaukset eivät tuottaneet paluuta yhteen vaan ero etenee. Tunteet alkavat viimeinkin tasoittua ja mieli hyväksyä uudenlaisen elämäntilanteen. On aika päästää irti menneestä ja suunnata pikkuhiljaa kohti tulevaa. Helpotuksen ja toivon tunne löytyvät ja usko elämään alkaa jälleen kukoistaa. 

Prosessin viimeinen vaihe on hyväksyntä. Ero ei enää sävytä päivittäistä elämää eikä se pyöri mielessä jatkuvasti. Uudessa elämässä on paljon uusia mielihyvää tuottavia osasia ja ero on enää osa menneisyyttä. Vihan tunteet ex-puolisoa kohtaan ovat laantuneet ja suru on päästänyt otteestaan. Avioliitosta muistaa jo hyviäkin asioita ja avioero on tuottanut henkistä kasvua. Elämä on jälleen voittanut!

Jokainen näistä prosessin vaiheista on tärkeä ja käytävä läpi, jotta surusta voi aidosti päästää irti. Katkeruus ja vihamieliset tunteet ovat alkuvaiheessa täysin ymmärrettäviä, mutta niihin ei voi jäädä vellomaan. On annettava itselle aikaa, kyettävä peilaamaan omia tunteita ja hyväksyttävä ettei niitä voi muuttaa väkisin. Parhaassa tapauksessa avioero voi olla uuden ja paremman elämän alku.

Nimim. Uusioäiti

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

13 vastausta artikkeliin “Pieni kuolema – avioero”

  • Yksi naapuri sanoo:

    Olen sitä mieltä,että kun oon oikein röyhkeä puolisoleen,valehtelemalla olemalla kokouksissa,koulutuksissa,,jen
    Kaiketi osaa hallita toisen omaisuutta täydellisesti,johon entinen vaimo joutui tyytymään
    oli liian sinisilmäinen.
    Kun osaa puhua,olla edestäpäin mitä on takanpäin saa röyhkeydellä omaisuutta vain itseleen.
    Tätä touhua seurasin naapurina vuosia,ei voi kun ihmetellä.
    No,olihan hän entinen kunnallispolitiikko.
    Tais siivet palaa omalla paikkakunnalla.
    Nyt asustelee uuden rva;n kanssa toisellapaikkakunnalla

  • Erot sanoo:

    Olen siinä sama mieltä että avioliitto on vain pala paperia, ei se ole sen kummempi, kuin muukaan suhde tai sen päättyminen. Jokaisellahan on omat syynsä mennä avioon ja usein se on se tuloillaan oleva lapsi tai koska niin kuuluu tehdä. Useasti ne jotka on rakastuneina menneet kihloihin, ovat sitä yhä edelleen, eikä naimisiin ole menty, sillä jokainen tietää että elämä on arvaamatonta.
    Varsinkin haaveilijoille ja henkilöille jotka kyllästyy tai on egovammaisia, parisuhteet on vaikeita ylläpitää,
    eivätkä suhteet ei kestä. Myös alhainen älykkyysmäärä korreloi pika-avioliittojen ja erojen kanssa,meneeehän monet päihdeongelmaisetkin pian naimisiin ja sitten kohta ollaankin kaverin kaverin kanssa vihillä ja pieni piiri pyörii. Ei tietenkään saa vähätellä eroja ja avioeroja, mutta vertaan tässä toisiinsa koko avioliittoa instituutiona. Eikö se ole vähän kuin painekattila ja koetinkivi, pystyykö hommaan ylipäätään, toisille se tuo jännitystä itsessään, toisille se on vain käytännön poishoidettava asia tai pintaliitojuttu.
    Joten, en ymmärrä miksi avioliitto olisi mikään pyhempi asia eron tullessa, kuin mikään muukaan suhde. Huonot lyhyetkin suhteet voi vahingoittaa syvästi, eivätkä arvet parane koskaan. Eikö tuo avioliiton loppumien ole vaan sellaista melakoolista haikailua – verrattuna todellisiin huonoihin ihmissuhdekokemuksiin joista ei välttämättä toivu? Ketään ei voi omistaa. Elämä ei pääty eroon. Yhtälailla ihmisten suree ja käy asioita läpi oli siinä papin aamen taustalla vai ei. Avioliitto on vain symbolinen lupaus.

  • Ex-edustusvaimo sanoo:

    Joskus avioliitto saattaa olla kulissi ja kulissien romahtaminen tuottaa suurta häpeää, koska on ns. epäonnistunut täydellisessä kiiltokuvaelämässä. Siitä huolimatta se häpeän tunne on niin voimakas, että ero ottaa koville, vaikka parisuhde olisi kuollut jo monia vuosia aiemmin.

  • MS sanoo:

    On melko vanhanaikaista kirjoittaa vain avioliiton näkökulmasta. Pitkä suhde, jossa asutaan yhdessä, etenkin yhteiset lapset, muodostaa ihan samanlaisen kokonaisuuden riippumatta siitä onko vihitty. Väitän, että ero lapsettomasta avioliitosta voi olla helposti kevyempi kuin avoliitosta, jossa on ollut yhteiset lapset.

  • Eronnut nainen sanoo:

    Juu ei tosiaan tarvitse olla avioliitto, kun ihan samat tunteet ja lupauksrtkin ihminen käy läpi eron kohdatessaan. Itse otin eron yli 20 vuoden avoliitosta, en tunne kaipuuta entiseen elämääni, mutta ex-puoliso haluaisi näyttää miten on muuttunut ja halajaa minua takaisin. Ja tunne on ahdistava minulle. Hän käy läpi juurikin tuo kirjoituksessa mainittua tunneskaalaa. Mutta ehkä se siitä tosiaan ajan kanssa helpottaa.

  • Emilia sanoo:

    On ollut kaksi avioliittoa, hyviä puolisoita, ns kunnon miehiä, jotka hoitavat asiansa, mutten koskaan olisi voinut täysillä luottaa heihin tai puhua turvasatamasta.
    13v, kaksi lasta ja ero oli suuri helpotus.
    Seuraava 5v liitto, josta ero vaikeampi koska rakkaus niin suurta edelleen, erosta jo 3v. Mutta yksin lasten kanssa on niin paljon helpompaa. Mies on ollut kotona kuin yksi kiukutteleva lapsi, työelämän menestyjä, kummatkin liitot näin. Olen saanut syyt niskoilleni, ovathan he olleet aina niin ihania muiden silmissä.

  • Mari sanoo:

    Tarviin häntä. Tuntuu etten koe mitään hyvää yksin. Meidän suhde ei ollut täydellinen mutta hyvä. Minulle riittävä ei hänelle. Itken vielä päivittäin. Miten paljon kestän vielä? Haluaisin olla yhteydessä mutta en tiedä tekeekö minulle enää hyvää. Odotan häntä takaisin elämääni. Ehkä hän ei enää tule. Kun tämä vaihe on ohi. Ehkä sitten elän taas. Rakastan sua vielä Timo ❤️

  • Yhden lapsen yh-iskä lahest sanoo:

    Jaa-a että pieni kuolema?

    Eniten vitutti kaikki paskanpuhuminen, joillekin väitettiin et olisin lyöny, joilleki sanottiin et oon juoppo, toisille taas et oon ollu elätti, ja eniten etten yhtään osallistunut mihinkään.
    Ei ollu yllätys löytää juuri pihalle muuttanutta exää deittisaitilta ”etsimässä vaan sitä” (profiili oli ollu olemassa jo pitkään). No, selvähän tuo, alusta asti vieraat oli ollu jännempiä, kun itsellä ei ole metrimelaa eikä sadoittain kaatoja.
    Liitto oli kuolema, ero jonkinlainen henkiinherääminen. Eipä ainakaan joka päivä tarvi kuunnella olevansa ihmisjäte.

  • Vähän vanhanaikaista sanoo:

    Ymmärrän kyllä vaiheet, mutta tunnetaidot omaava ymmärtää tunteiden olevan tunteita. Ei ole syytä hulluun käytökseen ja vihan purkamiseen toiseen. Täytyy sanoa, että tietyistä sukupolvista kyllä näkee, ettei vanhemmillaan ole ollut kykyä opettaa näitä taitoja. Nykynuorille nämä asiat onneksi aukeavat paremmin ja maailma muuttuu. Kipua saa olla, mutta jos käytöstään ei hallitse, voi tutkailla tosiaan omia tunnekäsittelytaitojaan, ei exän toimintaa.

  • Erilainen avioero sanoo:

    Mun parisuhde kesti 15v, avioliittoa siitä 13v enkä kyllä mitään tuollaisia tunteita eron jälkeen ole käynyt läpi. Yhä 7v eron jälkeen ovat helpotus ja vapaus ne tunteet jotka erooni liittyvät. Ei ole tullut vastaan yhtään tilannetta jossa olisin kaivannut ex:ää tai ydinperheaikaa. Kolmen yhteisen lapsen takia siis ollaan oltu yhteyksissä koko eron jälkeinen aika ja tässä on saanut vierestä seurata myös ex:n kahta pidempää suhdetta, uutta avioliittoa ja lapsen syntymää. Mikään niistä ei ole herättänyt edes hetkellistä kaipuuta luokseen.

    Samalla olen itse kokenut muutaman lyhyemmän suhteen ja niiden perään olen käynyt läpi omaa surutyötäni, eli täysin tunnekylmä ihminen en silti usko olevani.

    Ei jokainen avioero ole pieni kuolema. Joskus se on pikemminkin henkiin herääminen. Toki näissä tapauksissa varmaan se henkinen ero kumppanista ja parisuhteen lopettaminen on tehty jo sen avioliiton aikana.

    • Ei kaikki katkeroidu sanoo:

      Olen samaa mieltä. Kyllähän uusi elämä hakee muotoaan, mutten kokenut tarvetta toisen määräilyyn tai arvosteluun saatika vihaan. Olemme hyvissä väleissä.

    • Ero oli helpotus sanoo:

      Täällä samoin. Ero oli vain ja ainoastaan helpotus. Liitto oli vankila, jossa voin huonosti vuosia. En ole kertaakaan kaivannut takaisin. Nyt olen uudessa, hyvässä liitossa. Jos tämä nyt loppuisi, surisin.

  • Kirsikka sanoo:

    Ei tarvitse edes avioliittoa, kun itselle erot olleet aina todella kovia paikkoja.