”Meidän lapsiamme ei ole avioerolla sekoitettu ja olen siitä ylpeä”
”Luin artikkelin äidistä, joka iloitsi sitä, miten avioeron jälkeen koitti vapaus. Tekstistä tuli sellainen olo, että avioliitto on joku vankila, mikä tarkoittaa automaattista rajoitusta tehdä joitain asioita. Naimisissa oleva ei muka voisi lähteä viihteelle, tavata ystäviä tai olla ikinä itsekseen. Ei avioliittoon kannata ryhtyä sellaisen ihmisen kanssa joka rajoittaa hirveästi sitä omaa elämää. Mene kerralla naimisiin sellaisen tyypin kanssa, joka päästää sut keikuttamaan peffaa (jos se nyt välttämättä on sun juttusi), brunssille ystävän kanssa tai antaa sun olla välillä yksin.
Onko tämä uusi vapaus tehdä asioita – joita muuten jotkut kyllä pystyvät tekemään, vaikka ovat naimisissa – sen arvoista, että todennäköisesti kolmen ihmisen (ex-puoliso ja lapset) elämä on pitkäksi aikaa murskana? Ei avioliitto ja pikkulapsiaika ole mikään vaihe, jonka kuuluu aina päättyä avioeroon, jotta voi lähteä hakemaan onnellisuutta ja vapautta. En pysty iloitsemaan tämän äidin puolesta koska tiedän miten paljon surua äidin uusi onnellisuus on aiheuttanut muulle perheelle.
Olen kai kovin vanhanaikainen, kun ajattelen, että naimisiin mennään kerran ja erotaan sitten kun kuollaan! Naimisiinmeno ei tarkoita automaattista onnellisuutta ja autuutta koko loppuelämäksi (paitsi ehkä Disney-leffoissa). Avioliitto on helvetin raskasta ainakin pikkulapsiaikana, mutta kun on sen sopivimman hemmon ottanut siihen puolisoksi, niin kyllä sen kanssa selviää. Joka päivä (tai viikko, tai kuukausi) ei ole täynnä palavaa rakkautta ja läheisyyttä ja onnellisuutta – silloin tarvitaankin juuri sitä tahtoa, mistä pappi alttarilla jutteli.
Ei pikkulapsiaikana tarvitse koko ajan pohtia, että olenko nyt täydellisen onnellinen, ei kai kukaan ole! Kunhan päästään yli seuraavasta viikosta ja kuukaudesta, niin ollaankin jo edetty pitkä aika eteenpäin. Seuraavana hääpäivänä voidaan kysyä, että kai me vielä jatketaan yhdessä? Kyllähän niitä syitä löytyy, miksi nyt voisi erota; en ole onnellinen, en saa riittävästi huomiota, en ole saanut riittävästi vapautta, hellyyttä, seksiä jne. Asia ratkeaisi avioerolla, mutta kyllä se ratkeaa pysymällä yhdessäkin. Olisin onnellisempi, jos tämä ja tämä asia muuttuisi, voidaanko tehdä näin tai näin? Jos asiat pitää sisällään tyyliin ”pidä tunkkis”, niin ei kai toinen osapuoli osaa mitään muuttaakaan.
Kun lapset alkaa olla vähän isompia eivätkä vaadi ihan jatkuvaa hoitoa tai huomiota, riittää aikaa taas huomata, että se oma puoliso onkin ihan rakastettava. Ja siinä vaiheessa mä olen ajatellut, että olen aika ylpeä meistä. Olen ylpeä siitä, että ollaan vielä naimisissa. Olen ylpeä, että meidän lapset saavat kasvaa perheessä, jota ei ole avioerolla revitty ja sekoitettu. #avioliittoeiolevankila ”
Nimim. Avioliitto ei ole vankila
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 135 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Aika monissa kirjoituksissa toistuu harhakuvitelma, että kun vaan ottaa ongelmat puheeksi niin siitä ne taianomaisesti lähtevät ratkeamaan. Ei se niin ole. Eikä aina ei auta pariterapiakaan. Kohta neljän vuoden ajan käännetty kaikki kivet, keskusteltu, terapioitu yksin ja yhdessä, käyty nettikursseja, perheneuvonnassa, missä vielä. En haluaisi erota, olen samaa mieltä että siinä kärsivät kaikki, mutta kyllä kärsii tässäkin tilanteessa, alkaa voimat loppua.
Onneksi mun lapset ei koskaan tule näkemään mitä on onneton liitto. Kauheeta olis jos lapset näkis et vanhemmat on yhdessä vain koska niin kuuluu olla.
Jahas terveisiä 50-luvulta.
Tilanteita on yhtä monta kuin pariskuntia eli et voi tietää mitä kenelläkin on oikeasti eron syynä, eikä se sulle kuulukaan.
Oletko tuossa omahyväisyydessäsi ajatellut minkälaisen mallin annat lapsillesi jos väkisin yrität ylläpitää jotain mitä ei ole olemassa? Ja koska avioliittoon kuuluu kaksi henkilöä niin myös puolisosi voi hakea eroa vaikka kuinka yrittäisit pitää kiinni.
Kirjoitus on selvästi osunut niihin jotka ovat oikeasti eronneet ns kevyistä syistä. Siksi raivo ja viha sinullakin.
”Kirjoitus on selvästi osunut niihin jotka ovat oikeasti eronneet ns kevyistä syistä. Siksi raivo ja viha sinullakin.”
Siellä kirjoittaa joku katkera liittoonsa jäänyt 😂. Kommentissa mihin kommentoit, ei ollut mitään vihaa tai raivoa. Kannattaa miettiä itse, miksi sinusta tuntuu, että on.
Ihmisiä ja liittoja on erilaisia ja kyllä, jutun kirjoittajan kaltaisia omahyväisiä on myös jätetty. Siinä omassa omahyväisyydessä voi jäädä huomaamatta, että se puoliso ei olekkaan siinä vieressä onnellinen. Liitossa on AINA 2 IHMISTÄ, voit puhua vain omasta puolestasi mikä on sinun mielestäsi liiton tila. 80% avioliitoista päättyy eroon, tähän mahtuu jättäjiä ja jätettyjä hyvinkin erilaisista syistä. Ihmiset muuttuvat ja elämä muuttuu, kysyppä itse puolisolta miten meillä menee ja onko hän onnellinen. Jos vastaus on pelkkä murahdus tai et saa muuten selkeää vastausta, kannattaa alkaa omahyväisyyden sijaan miettimään suhteen tilaa
Puhuuko siellä joku lennosta vaihtaja? Jos puhuu niin oletko ylpeä sellaisesta? Miten opetat tämän lapsillesi?
Niin minäkin nuorena sinisilmäisenä kuvittelin.
Yli 20 v liitossa, jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pakkoseksiä, miehen juopottelua sekä jatkuvaa yksinoloa 3 lapsen kanssa. Mies lähti omille reissuilleen jopa 2 viikoksi jättäen meidät autotta (lähikauppa 10 km päässä ja lapset pieniä).
Onneksi sinisilmäisyys kaikkosi ja uskalsin lähteä myrkyllisestä suhteesta. Erosta on yli 20 v ja yhä edelleen kannan traumoja mukanani.
Kirjoitus herättää varmasti tunteita ja suorastaan vihaa sellaisissa jotka ovat vaan hajottaneet perheensä koska ei ole sitä kipinää. Tästä kipinän puutteesta toiselle tietenkään kertomatta. Sitten ratkaistaan asia mahdollisimman dramaattisella erolla, kenties suoraan toiseen suhteeseen hyppäämällä pettämisen kautta.
Tietenkin väkivalta, päihteet, uskottomuus on aivan viisaita syitä erota. Ei kukaan sitä kiistä.
Kritiikin kärki kohdistuu niihin jatkuvan alkuhuuman tavoittelijoihin jotka eivät kerro tätä haluaan ääneen suhteen alussa jotta näitä osaisi välttää.
Olen samaa mieltä, että naimisiin mennään kerran elämässä, mutta joillekin avioliitto voi olla vankila.
Narsisti ei tasan tarkkaan kerro olevansa narsisti, sen huomaat vasta siinä vaiheessa, kun hän on saanut sinusta kaiken irti; käytettyään sosiaalista, taloudellista ja henkistä väkivaltaa sinuun. Jatkoin liian pitkään sillä ajatuksella, että lapsella pitää olla yhtenäinen perhe.
Eron jälkeen huomasin, että lapsi voi paremmin ja itsekin aikanaan, kun sain käytyä läpi kaiken huomasin voivani paremmin. Sain tehdä niitä asioita, jotka liitossa oli minulta kielletty ja ennenkaikkea olin vapaa.
Ole onnellinen, että liittosi on kestänyt, mutta älä arvostele meitä, jotka olemme eronneet. Et voi tietää mitä neljän seinän takana eletään ja millaista kulissia pidetään yllä muiden läsnäollessa.