”Äititaipaleeni on vasta alussa, mutta hirvittää jo lasten kouluaika, kun se tuo tullessaan niin paljon uutta muistamista!

Olen hajamielinen äiti. Minulla on taapero ja vauva. Syytän osin ikuista univelkaa tästä hajamielisyydestä. Olen unohtanut pari kertaa hakea taaperon hoidosta. Onneksi hoitotädit soittavat että ”aiotko tulla hakemaan tämän kullanmurun vai otammeko hänet kotiin mukaan, meidän työpäivämme on loppu?”.

Koitan muistaa ruoat ja hampaidenharjaukset, potallakäynnit ja kylvetykset, vaihtovaatteet ja vaatteiden nimeämiset. Meidän perheessä on rutiineja, mutta äiti ei niitä muista. Onneksi isä on vähän täysipäisempi. Välillä mietin annoinko jo d-vitamiinin ja sitten annan sen ehkä kahteen tai kolmeenkin kertaan. Myrkytystietokeskukseen soitettu, ei ole harvoin tapahtuessaan vaarallista edes hyvin pienille vauvoille.

P.S. Klikkaa tästä seuraamaan Huonoa Äitiä myös instassa!

En muista neuvola-aikoja vaikka ne lukee seinällä. Välillä en muista iltaisin katsoa kelloa enkä hoksaa että taaperon nukkumaanmenoaika meni jo tunti sitten. Olen juuri se äiti, joka ei muista ottaa vaihtovaippoja mukaan ja sitten julkisella paikalla käärii vauvan päältään riisumaansa puseroon ja lähtee kotiin, koska vauva on yltäpäältä kakassa.

Kaiken huippu oli uuden vauvan ristiäiset. Unohdin tarjoilusta servettejä, maljakoita, kahvikermaa ja kahvisokerin. Juokoot maidolla ja kuka kahviin enää sokeria laittaa? Vauvan tutti tippui jatkuvaan lattialle, mutta unohdin varatutin, niin huutelin sylikummille että ”suuhun vain se tutti, vastustuskykyä!” Juhlaväen ja kaikkivaltiaan edessä tunsin olevani huono äiti. Sitten vauvan pää kasteltiin ja pappi pyysi kasteliinaa. Mikä se on? Olin unohtanut senkin. Pappi oli kiusaantuneen olonen. Mietin jo hetken, että pyyhkiikö hän vauvan pään papinkaavun helmaan. Lopulta hän pyysi juhlaväeltä nenäliinaa.

Palautuuko äitien aivotoiminta joskus vai onko se lasten myötä ikuisesti mennyttä?

Nimim. HajamielinenHuonoÄiti

Äitihajamielisyys on kyllä varmasti tuttu meistä useimmille, olisiko juuri sinulla tarjota lohduttavia sanoja avautujalle? 

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “Onko muisti lasten myötä ikuisesti mennyttä?”

  • Lea sanoo:

    Niin tutulta kuulostaa. Synnytyksen jälkeen tilanne pääsi pari vuotta huonompaan, kunnes tajusin pyytää ferritiinin mittausta. ”Mittaamattoman alhainen”. Jaahas. Rautakuurille ja puolen vuoden jälkeen olo on huomattavasti parempi. Pidä itsestäsi huolta!

  • Tintti sanoo:

    Olen huonomuistinen normaalistikin. En tiedä mikä päivä on tai monesko, ajanhallinta on huonoa. Mutta muistan 20 vuoden takaisia asioita helposti. Lasten syntymän jälkeen muistettavaa tuli enemmän joten oli myös enemmän unohdettavaa. Tavallaan oli helppoa kun oli lasten kanssa kotona eikä ollut vielä kaupanpäälle työ kuormittamassa muistia. Nyt kun lapset ovat isompia, unohtelen edelleen. Nyt on arkihommat ja työ joka kuormittaa. Koitan välttää multitaskaamista ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan koska muuten koko pakka leviää käsiin. Pitää olla itselleen armollinen vaikka se on vaikeaa ettei muista kaikkea.

  • Teinien äiti sanoo:

    Tutulta kuulostaa. Mietin esikoisen jälkeen, että hemmetti – oikeastiko olen näin tyhmä? Toisen lapsen jälkeen tajusin mittauttaa d-vitamiiniarvot (omani, ei lasten) ja ferritiinin sekä hemoglobiinin. Aloitin vitamiinikuurin ja söin eri rautatabletteja jotta löysin omaan fysiikkaani sopivan, mutta oikeasti apu tuli vasta kun lisäsin tablettivalikoimaan omega3 & B12 -tabletit.
    Nyttemmin olen joutunut uusimaan rautakuurin jo kahdesti. En ole oppinut, että vaikka pärjään oman kuukautisvuotoni kanssa ihan hyvin, se on silti todella runsasta ja rautaa pitäisi syödä koko ajan! Välimuisti taantuu kultakalan tasolle, unen laatu on kehnoa ja suihkussa istun lattialla kun en vaan jaksa seistä.
    Lapset ovat onneksi jo teinejä, ja ymmärsin kahden gynekologin valistettua että hormonikierukka olisi minulle hyvästä. On se. Vuoden kokemuksella osaan jo sanoa, että jaksan paljon paremmin.

    Tee siis palvelus itsellesi, ja pidä itsestäsi huolta <3 Älä sankaroi pikkulapsiaikaa kuten itse tein, ja suorita sitä puolinukuksissa: laaja verenkuva, osaava lääkäri ja oma hyvinvointi tavoitteeksi. Siitä hyötyvät kaikki perheesi jäsenet.

  • Momexperience sanoo:

    Voin rehellisesti sanoa, että muistini on huono. Kun on vuosikymmenen nukkunut huonosti ja viimeisten kahden kanssa en ole nukkunut yötä läpi sitten 2013, kyllä se tuntuu muistissa. Mutta, tähän mennessä, en ole kaikesta huolimatta unohtanut mitään tärkeää lapsiin liittyen. Olen leiponut kaikki lasten juhlien tarjottavatkin ja järjestän – toki delegoiden – sukujoulun. Työelämässä en juuri nyt pärjäisi, olen sen verran realisti. Kaikkeen ei yksinkertaisesti pysty näillä univeloilla. Ja vuosien kokemuksella meillä on aina täydessä arsenaalissa oleva hoitolaukku odottamassa, sen kun nappaa mukaan, kun ovesta poistutaan. Kerran vaippoja ei ollut, koska mies nappasi väärän hoitolaukun, mutta siitäkin selvittiin, sillä kyläpaikan vieressä oli kauppa.

  • Tnt sanoo:

    Olen unohtanut hakea lapsen eskarista 😆 oli hieman vihainen pikkumies kun kolme tuntia myöhässä hain. Nyt kaikki niin isoja ettei tarvii muistaa mitään kun lapset itse muistuttavat!

  • Juuri näin se menee sanoo:

    Kuulostaa niin normaalilta elämältä, näin sen kuuluukin mennä ja aikansa kutakin, täydellisyyttä on elää hetkessä ei se että kaikki menisi täydellisesti! Ja muista pitää välillä vapaata, lapset hoitoon ja äiti omalla tyylillään viihteelle

  • lapset -09 ja -11 sanoo:

    Kaikki tuo helpotti ainakin minulla jonkin verran, kun lapset kasvoivat. Se vauva-ajan univelkakooma oli kyllä ihan omaa luokkaansa, muistan että esim. syödessä koki verensokerin nousun tai ylipäätään ruoan saamisen niin voimakkaasti, että tuntui kuin olisi nousuhumalassa 😀 . Neuvolakäynneiltä oltiin lähes aina vähän myöhässä ja joitain kamppeita tuplat mukana, toiset unohtuivat matkasta… Sitten kun lapset alkoivat lähestyä kymmenettä ikävuottaan ja edelleen tietyt muistamis- ja rutiinissa pysymisen ongelmat minulla jatkuivat, mietin että voiko vielä syyttää imetysdementiaa… nyt olenkin menossa tarkkaavuushäiriötutkimuksiin.