Vanhempi, tulosta tästä itsellesi kevättodistus!!
Aina sitä arvioidaan vaan lapsia! Ihan epää!
Siispä tässä sulle vanhempi todistus tulostettavaksi. Kirjoita arvosanat itse tai jos olet oikein rohkea, voit pyytää arviointia lapsilta tai puolisolta. Ei ehkä kannata pyytää sitä anopilta. Riippuu tietysti anopista!
Arviointiperusteet eli hyvän arvosanan täyttymisen ehdot on esitetty jokaisen aineen jälkeen, käytä niitä pohtiessasi oikeaa arvosanaa! Muista hankkia todistuksen jakoon myös esim. kukkia, jätskiä, skumppaa tms.
Vanhempi (nimi tähän) on selviytynyt vanhemmuuslukukaudesta seuraavasti:
Käytös
Vanhempi ei ole kiroillut raikuvasti lapsen opettajan tai hoitajan edessä. Vanhempi on rähjännyt kotona vain asiasta. Vanhempi on osoittanut hellyyttä lapsilleen, lemmikilleen ja ehkä jopa puolisolleen.
Huolellisuus
Vanhempi ei ole unohtanut lastaan kouluun, päiväkotiin tai harrastuspaikkaan (ainakaan kovin montaa kertaa), ja jos onkin, niin on kierinyt syyllisyydentunnossaan jopa tarpeettoman pitkään. Vanhempi on muistanut lapsen lippulappuset ja pitänyt lapsen suuren osan ajasta puhtaissa ja siisteissä vaatteissa.
Äidinkieli ja kirjallisuus
Vanhempi on lukenut lapselleen ja kannustanut siihen, tai ainakin vanhempi on puhunut lapselleen ja opettanut tälle uusia sanoja (mieluiten ei kirosanoja).
Toinen kotimainen kieli
Vanhempi on lukenut makaroonipussin kyljestä också på svenska eller myös suomeksi, että kuinka paljon makaroonia tulee makaroonilaatikkoon.
Vieraat kielet
Vanhempi on onnistuneesti ostanut lapselleen jäätelöä ulkomailla, esim. Tallinnassa tai kertonut lapselle mitä vieraskielinen sana telkkariohjelmassa tarkoittaa (esim. ”se tarkoittaa mirriä, niinkuin kissimirri, tiedäthän”).
Kuva j-e-w-e-l-m-i-t-ch-e-l-l, ylin kuva Mel.
Biologia
Vanhempi on tutustunut lasten kanssa yhdessä jännittäviin eliöihin, kuten täihin ja kihomatoihin, taikka vältellyt lapsensa kanssa näitä.
Maantieto
Vanhempi muistaa seuraavien kohteiden maantieteellisen sijainnin: koti, työpaikka, päiväkoti/ koulu, ruokakauppa.
Uskonto
Vanhempi on käyttänyt ilmaisuja ”herranjestas”, ”jumalauta”, ”peeveli”, ”voi luoja”, ”hitto” ja niin edelleen.
Historia
Vanhempi on kertonut lapselle dinosaurusten ajasta eli siitä millaista oli kun vanhempi oli itse lapsi.
Matematiikka
Vanhempi on jakanut asioita todellakin prikulleen tasan sisarusten välillä.
Fysiikka ja kemia
Vanhempi on puhallellut lapsen kanssa saippuakuplia/ vanhempi on saanut sähköiskun kuivausrummussa pyörineistä lapsen vaatteista/ vanhempi on juonut viiniä/ kaikki edelliset.
Musiikki
Vanhempi on laulanut lapselleen/ kuunnellut lapsensa kanssa musiikkia/ huutanut lapselleen, että nyt hiljemmalle se!
Kuvataide
Vanhempi on nyökkäillyt arvostavasti ja ihaillut lapsen piirustusta (paitsi jos se on ollut seinässä, tällöin kuvaamataidon arvosanaan vaikuttaa se, kuinka hillitysti vanhempi suhtautui huulipunasuhruun uudessa tapetissa).
Käsityö
Vanhempi on ommellut irronneita nappeja, tehnyt kisa- tai esiintymisasuja, letittänyt lapsen hiuksia tai ainakin irroittanut uudesta vaatteesta hintalapun saksilla.
Liikunta
Vanhempi on nostanut lasta syliin sekä kävellyt ihan itse sohvalta keittiöön. Arvosanaa nostaa se, jos vanhempi on rampannut ympäri asuntoa kuljettamassa ja nostelemassa muiden ympäriinsä jättämiä tavaroita.
Terveystieto
Vanhempi on käskenyt lastaan pesemään hampaansa ja hoitanut lasta jos tämä on ollut sairas.
Päivämäärä, allekirjoitus (oma käy)
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.