“Termi TIIKERIÄITI – tarvitaanko sitä? Oletko sellainen itse? Tunnetko sellaisia tai käytätkö termiä? Miten juuri sinä kuvaisit tätä äitityyppiä?

Minulla nousee nykyään karvat pystyyn, kun joku käyttää tätä termiä. Omassa työssäni ammattikasvattajana olen viime vuosina törmännyt toistuvasti siihen, että kun jonkun lapsen vanhempi avaa keskustelun sillä, että ”varoitan heti alkuun, että olen tiikeriäiti…”, niin tätä avausta seuraa lähinnä koko joukko ikäviä asioita. Tuo termi ikään kuin antaa luvan ja oikeutuksen aikuiselle, lapsen huoltajalle, käyttäytyä tökerösti ja muista välittämättä, koska ”tiikeriäitiydelle” ei nyt vaan mitään mahda ja niin kuuluukin käyttäytyä, koska puolustaa vimmatusti omaa jälkeläistään.

En ymmärrä tällaista käytöstä enkä ajatusmallia! Tiikeriäitien käytös ei oman kokemukseni mukaan ole ollut tasa-arvoista, oikeudenmukaista, muut huomioon ottavaa eikä tosiasioihin perustuvaa, vaan lähinnä raivokasta reagointia johonkin tunteita heilauttaneeseen asiaan/tilanteeseen. Kun tunne jyllää ja tunnekuohuntaa vielä pidetään yllä asioita muiden tiikeriemojen kanssa taukoamatta puiden, ei järjen äänelle, asian selvittelylle ja ratkaisujen miettimiselle jää juurikaan sijaa. Lopulta lapsi, se omakin, heitetään pois pesuveden mukana!

Kuva Christel SAGNIEZ. Ylin kuva Christine Sponchia.

Onko tiikeriäiti omasta mielestään myös hieman parempi äiti kuin me ihan normaalit ihmislasten äidit? Olemmeko me muut siis välinpitämättömiä tai muuten vain vanhemmuudessamme laiskoja? Saako tänä päivänä enää edes olla muuta kuin tiikeriäiti?

En halua esittää kysymystä omalla nimelläni, koska pelkään yhden tai pahimmillaan lukuisien tiikeriäitien lynkkausta, enkä ihan suotta. Itse olisin todella valmis luopumaan tästä termistä, mutta jos niin ei todennäköisesti kuitenkaan tule tapahtumaan, niin haluan avata keskustelua aiheesta ja ehkä jopa pystyn muuttamaan omaa ajatusmaailmaani ja kokemustani tästä lajityypistä. Yleensä en kaipaa vastakkainasettelua eri ihmisryhmien välille, enkä kaipaa sitä tässäkään asiassa – eikö kaikki voitais vaan olla ÄITEJÄ!?

Terveisin tavallinen äiti, kanssakulkija ja kuuntelija, kasvatustieteiden maisteri, mutta ei mikään eläintarhan täti.”

– Anonyymi kirjoittaja

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “Oletko sinä tiikeriäiti? Voisitko olla olematta?”

  • TiggerTrigger sanoo:

    Mieleeni piirtyy kuva tilanteesta, kun koululta soitetaan, että poikaani on käyty käsiksi, isommalla sakilla. Olin todistanut vastaavia tilanteita usein ja ahdisti sekä oman poikani että toisten lasten puolesta. Menin hakemaan lasta ja sain totaaliset kilarit kuultuani, että tilanne on ollut itse asiassa käsillä koulussa kuluvana syksynä täysin vastaavana useasti, niistä ei vain oltu minulle raportoitu eikä niistä oltu pidetty kirjaa. Lapseni ei halunnut mennä kouluun ja tuntui pahalta. Tiikeriäitinä siinä tilanteessa huusin vati punaisena ja sylki roiskuen, että miksi ei asiaan olla puututtu. Opettaja siinä pisti väliin että se on kyllä sun poika joka kiusaa muita. Kerjää verta nenästään, ei ihme että sai köniinsä. Tästä kommentista vasta separit sainkin, puoli vuotta piiloteltu minulta sitä, että poika on häirikkö? Eikö käynyt mielessä, että kiusaaminen loppuu, kun siihen puututaan ja yhteistyötä tehdään myös kodin kanssa? ”No kun lapset nyt vaan on sellaisia”. Onneksi kouluvuosi oli lopuillaan, kyläkoulussa menivät opettajakuviot uusiksi ja syksyllä uusi opettaja lasta muutaman viikon tarkkailtuaan kutsui minut palaveriin ja kehotti ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. Asiat etenivät ryhmäkuntoutukseen, ja sieltä suositeltiin lähetettä polille – noin vuoden sisällä valkeni, että lapsella on asperger. Koko luokka huokaisi helpotuksesta kun ymmärrettiin ettei poika ole ihan tavallinen – eikä hänestä sellaista tulisi – mutta outoudet saatiin vihdoin sijoitettua diagnoosilaatikkoon, niille oli joku syy, eikä toisten lasten ollut vaikeaa edes tietoa ottaa vastaan. Lapsi rauhoittui, kun ymmärsi olevansa fysiologisesti erilainen, lajitteli itsensä kuin älylaitteen, erilaisella käytttöjärjestelmällä toimivaksi. Kuntoutuksesta löytyi sovelluskelpoisia uusia arjenhallinnan ja sosiaalisten tilanteiden hallinnan temppuja ynnä taitoja. Opettaja rentoutui kun luokka rauhoittui ja arki myös kotona asettui, kun ymmärsin lastani, jäykkyyttä ja muutosvastaisuutta ja pelkoja, paremmin. Koko tunneskaala tavallisuuden tavoittelusta erityisyyden hyödyntämiseen on käyty läpi, mutta nyt lapsi pärjää mainiosti ilman tiikeriäidin raivokohtauksia yläasteella normaaliryhmässä, kun kenelläkään ei ole puolustautumisen tai uhatuksi tulemisen tunnetta/ tarvetta. Toisen lapsen kohdalla sai vääntää lastenlääkäreiden kanssa lapsen allergioista ja lapsikin mulkaisi lääkäriä pahasti, kun maidosta nousivat rakkulat poskille. Lääkäri katsoi minua hitaasti ja sanoi, että ”ai tää lapsi ei ihan oikeastikaan tykännyt maidosta, ettei äitikään ollut vaan huomionkipeä.” Olen itse hoitoalalla ja törmännyt työn puolesta yli sataan lääkäriin, joista ehkä 10% on fiksuja ja asiakasta kuuntelevia.

    Kyllä, jos lapset olisivat ”ihan tavallisia” niin olisi arki aika paljon helpompaa, kuin ilman allergioita ja diagnooseja. Mutta kuka lapsen puolia pitää, jos ei äiti? Ei meillä lasten isää ainakaan kiinnostanut tuon taivaallista. Joka ikinen palaveri koulun, penen ja erilaisten polien kanssa on ollut niin ikään minun huomiohakuisuuttani ja ämmien löpinää. Lapsen allergian hän ymmärsi tosiasiaksi, kun heinäkasassa hyppimisen päätteeksi neidin silmät olivat turvonneet kananmunan kokoiseksi – enkä minä ollut lähimaillakaan. Mummu oli vienyt päivystykseen ja soitti että niin olikos siitä ollut puhetta että tytöllä on heinäallergia. Kyllä oli. Tiikeriäitinä sitä uuvuttaa läheiset ja ammattilaiset, mutta ketään muuta ei taida lapsen asia kiinnostaa, ennen kuin oikeasti sattuu ja tapahtuu.

  • Hiiriäiti sanoo:

    Jos olisin itse vanhempana vahvempi, hankalampi ja osaisin puolustaa lastamme paremmin, hän ei luultavasti joutuisi kokemaan kiusaamista, koska siihen olisi puututtu päiväkodin toimesta jo ensimmäisistä merkeistä. Jos ei ole tiikeriäiti, joutuu kokemaan vähättelyä ja perusteltujen pyyntöjen ignorointia ammattilaisten toimesta. Kiusaamistilanteista näille tiikeriäideille ei kerrota, koska ope ei halua puhua kuin kultamussukan positiivisista asioista. Tällä tavoin lapset jaetaan jo päiväkodissa voittajiin ja häviäjiin vanhempien luonteen perusteella eikä kiusaamiseen puututa, koska kiusaajien vanhemmat eivät saa edes tietää mistään.

  • Äiti sanoo:

    Kukaan ei kyseenalaista poliisin, palomiehen tai jonku muun alan edustajan amnattitaitoa. Mutta heti kun ammattikasvattaja avaa suunsa on se paha asia. Äitiys on meillä niin pyhää, ettei se kestä yhtään sanomista. Usein kuulee, että kaikki vanhemnat tekee aina parhaansa. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkansa. Meillä on päihderiippuvaisia tai monissa muissa ongelmissa olevia vanhempia, jotka taatusti myös hyötyvät ammattikasvattajan avusta, näkökulmasta ja lujan lempeästä otteesta, että nyt suunta on väärä.

  • Jamssi sanoo:

    Siis oletteko te kaikki nyt ymmärtäneet oikein yämän tiikeriäiti-termin? Termihän syntyi kun Amy Chua kirjoitti vuonna 2011 kirjan Taistelulaulu tiikeriäidille, jossa hän kertoi vaativasta, oikeastaan piiskurimaisesta kasvatusmenetelmästään. Ei sellaisia äitejä onneksi Suomessa juuri ole. Eikä tuen tai avun hakeminen lapselle ole tiikeriäitiyttä.

  • Ulpukka sanoo:

    Itsellekin termillä on nykyään valitettavasti negatiivinen kaiku, vaikka lähtökohtaisesti kyseessä pitäisi olla positiivinen asia. Tässä on vähän sama tilanne kuin niillä ihmisillä, jotka kehuvat olevansa vain rehellisiä ja suorapuheisia, mutta tosiasiassa se on vaan tekosyy olla moukkamainen ja mulkku…

  • Tarvittaessa tiikeri ja muuten ihan vaan äiti sanoo:

    Siinäkin on ihan vissi ero, räyhääkö äiti ihan vaan räkyttämisen ilosta vai jonkun ihan oikean vääryyden takia.
    Osa vanhemmista vaatii omalle lapselleen erityiskohtelua olemalla se huutava tiikeriäiti. Usein tuolloin ne vaatimukset suuntautuu itsen ulkopuolelle, muiden pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta itse ei asian edistämiseksi voi laittaa tikkua ristiin.
    Riitelemällä ja huutamalla harvoin saavuttaa mitään oikeaa muutosta. Napakka voi olla, mutta pitää olla myös valmis keskustelemaan ja etsimään ratkaisua. Silloin lapsi ja hänen etu pysyy keskiössä eikä fokus siirry siihen, kuka saa sanoa viimeisen sanan.

  • Räyh. sanoo:

    Oi kuinka mielelläni olisin vain tavallinen äiti. Olen kuitenkin niin leijonaemo kuin tiikeriäiti, jotta lapseni saa tarvitsemaansa ja hänelle kirjattua tukea. Tuon osaamista apulaisten kera, jotta ymmärrys kasvaisi mutta pinttyneet asenteesta ja alimitoitettu resurssit eivät tunnu olevan vaikutettavissa. Turha hymistellä näkemättömien silmien takana sillä tärkeimmät asiat nähdään sydämellä.

  • Yksi tiikeriäiti sanoo:

    Niin…tiikeriäiti puolustaa lastaan lapsen kohdatessa epäoikeuden mukaisuutta aikuisten/muiden lasten tekemänä.
    Se että äiti on tiikeriäiti ei tarkoita sitä että voi käyttäytyä miten halua, se on moukkamisuutta.
    Itsekin olen kuullut olevani tiikeriäiti joka seisoo lapsensa vierellä kun niin tarvitaan,keskusteluiden kautta asiat selviää ja siinä kuunnellaan myös lapsen mielipide ja tunne.
    Itse myös kasvatus-& ohjausalan ammattilaisena en ole tavannut yhtään tiikeriäitiä joka ei kykene keskusteluun ja asioiden oikein selvittämiseen.
    Olen kohdannut niitä äitejä kyllä jotka yrittää piiloutua sanan taakse ja luulee voivansa olla, sanoa ja riehua miten lystää. Siitä on helppo vanhempi palauttaa ja pyytää asettumaan oikeaan asetelmaan joka on tasavertainen keskustelu
    Tilanne vain vaatii ammatilaselta ammattitaitoa tarttua asiaan ja saada puhuttua asioiden oikeilla nimillä

    • Yksi, jonka työssään on muistettava tämä sama sanoo:

      Juuri näin kuin edellinen kommentoija kirjoitti.

      Ikävää, että aloittajalle on syntynyt inha vaikutelma termistä. En toki voisi kuvitella tilannetta, jossa joku varoittaisi olevansa tikkeriäiti…

      Sen sijaan olen äitinä kohdannut useita tilanteita, joissa minuun lapsen huoltajana pyritään heti alkukeskustelussa suhtautumaan alentavasti, vähättelemään Suuren Ammatillisen Auktoriteetin nojalla – myös hetkeäkään miettimättä, että jopa lapsen vanhemmalla voi olla ammatillista sivistystä muutakin kuin hiekkakakuista. Vaikka vanhemmalla ei sitä olisikaan, olisi myös ammattilaisen toimittava asiallisesti. Minulla taas nostaa ne karvat pystyyn se asenne, että (murto-)osa ammattilaisista katsoo ylhäältä päin ja vähättelee vanhemman kertomaa, myös rikkoo lainsäädäntöä, luultavasti kyllä osaamattomuuttaan, ellei asiassa ole ”tiikeriäiti” eli tiukka ja vaativa. Minusta on kammottavaa, että vain vaatimalla saa sairaalassa asianmukaista hoitoa tai koulusta esim. tapaturmatodistuksen koulussa tulleesta ”vahingosta” jossa lasta heitettiin päähän. Ja niin edelleen. Minusta asiat menevät tosi hyvin ja onnellisesti, kun lasta koulussa, sairaalassa tai päiväkodissa hoitavat ihmiset asettuvat vanhemman asemaan ja toimivat, kuten itseään kohtaan toivoisivat toimittavan. Ilmoittavat vanhemmalle, että lapsellesi kävi tapaturma ja hänellä on aicotärähdysoireita, eivätkä jättäisi asiaa lapsen kerronnan varaan häntä hoidosta 5 h myöhemmin haettaessa, kun kukaan paikalla ei enää tiedä, miksi lapsella on haava päässä. Tai sairaalassa ei naureskeltaisi lähihoitajan arvovallalla, että ota Buranaa, kun tiukan vanhemman ah niin vastenmielisen tiikeriäitivänkäyksen jälkeen ollaan lopulta lääkäriin päästyä magneettikuvissa. Vastakkaisena kokemuksena taas opettaja, joka soitti pienestäkin, otti vakavasti minun kertomani koulukinahuolet ja ammattimaisesti selvitti lasten alkavat pulmat tiukalla otteella, sai minun ikuisen luottoni ja ihailuni. Ja aktiivisen vanhemman, joka tuki luokan juttuja aina, kun opettaja toi esiin tarpeita sille.

      Meitä voi nimittää tiikeriäideiksi. Itse kutsuisin sitä luottamuspulan johdannaiseksi: toiset lannistuvat, toiset saavat karvat hampaat. Kummallekaan ei pitäisi olla tarvetta, jos kaikki voisimme luottaa, että toimimme toisiamme kunnioittaen ja teemme työmme kunnolla. Epäluulo ja luottamuspula ei välttämättä ole sinun syysi vaan sen edellisen Suuren Ammattilaisen. Siksi jokaisella meistä on jatkuva vastuu, että ansaitsemme luottamuksen joka kerta, kun toimimme äitien, isien, lasten tai potilaiden kanssa. Jottei selviytyminen edellytä tiikeriäitiä.

    • Nimetön sanoo:

      Tunnistan tilanteen. Ilman tiikeriäidin rooliin nousua kiltistä äidistä olisi lapseni kuollut. Sellaisista tilanteista jää tiikerin raidat pitkäksi aikaa.

      • Nimetön sanoo:

        Jatkan vielä, että huonoa käytöstä se ei toki oikeuta. Huonoa käytöstä ei silti ole ammattilaisen näkemyksen kyseenalaistaminen tai eriävä näkemys ja sen esittäminen, tai lainsäädännön tuntemus ja sen noudattamisen edellytys. Sekin kun tunnutaan laskettavan Vaikeaksi.

        Teen itse eri alalla töitä, auktoriteettiasemassa, ja yhtä lailla tapaan Tiikereitä, valmiiksi epäluuloisia ja vihaisia ihmisiä, jotka puolustavat omaa tärkeää läheistään tai elämänpiiriään. Tunnistan tilanteita, joista puhut, absurdin oloisia keskusteluhetkiä, joissa tunne jyllää ja kaikki värittyy tuhatkertaisella kirjolla. Silloin voi vain kuunnella, yrittää ymmärtää toisen viestin, selvittää asian faktat puolin ja toisin ja keskustella ratkaisuista. Miettiä yhdessä rauhassa. Itse on välillä ihan uupunut sellaisen päivän jälkeen, kun on joutunut antamaan kaikkensa sosiaalisessa tilanteessa. Kun seuraava kohtaaminen on luottavaisempi, kolmas jopa leppoisa ja innostuneen rakentava, se tuo kuitenkin sitä voimaa muistaa, että itsekin olisi yhtä hankalassa tilanteessa varmaan yhtä tunteet pinnassa, ja toivoisi, että itseänikin kohdeltaisiin kuunnellen ja ihan fiksuna ihmisenä.

        Meitä on varmaan ns. Vakioräyhääjiäkin. Veikkaan sen silti olevan niin kuluttavaa, että pääosa kiukkuisista Tiikereistä vain puolustaa tärkeintään eikä luota minuun vastapuolena.