Äitiys. Ehkä maailman haastavinta ja vaikeinta hommaa. Vaikka ammatiltani olen lastenhoitaja, ei se takaa sitä, että osaisin omaa lastani hoitaa hyvin ja kasvattaa pedagogisesti oikein. Olisin huippu äiti, jos työminäni olisi myös äitiminä, mutta ei.

 On suorastaan uskomatonta miten kotona lapseni kiukutellessa vajoan hetkessä samalle tasolle ja me molemmat marssimme eri huoneisiin kiukuttelemaan. Toisaalta kyllä myös sovimme riidat ja erimielisyydet melko nopeasti. Jälkeen päin mietin ja kysyn itseltäni ajatuksissani: ”Miten meni noin niinku omasta mielestä?” ja ihmettelen miten taas kävi niin. No, se on elämää.

Entä ne kaikki ulkopuolisilta tulevat paineet? Ne saavat ainakin tämän äidin puntit tutisemaan ajoittain, vaikka mielestäni olen suhtautunut melko lunkisti tällaisiin. Tai no, en oikeastaan. Poden salaa huonoa omatuntoa, kun oma äitini usein mainostaa (pahaa tarkoittamatta, ehkä), että ”silloin kun sinä olit pieni, niin meillä oli aina kunnon ruokaa. Laitettiin ruoka uuniin ja sitten kävimme ulkoilemassa ennen syöntiä”. Tämä äiti kun välillä kiireisten työpäivien ja nälkäkiukun välttämiseksi sortuu tarjoamaan toisten äitien tekemää ruokaa.

Entäs tämä kieltohomma. Pyrin nykyisin valitsemaan taisteluni enkä jäkätä ihan kaikesta. Paitsi joskus. Tai ehkä jopa joka päivä, ainakin siivoamisesta, mutta siis tarkoitan nyt sellaista, että ”Älä koske siihen äläkä siihen”, ”Älä kiipeä puuhun, voit pudota”. Älä sitä, älä tätä. Ymmärrän, ettei lapsi silloin ota enää tosissaan niitä oikeita ja tarpeellisempia kieltoja. Tietenkin on tilanteita, ettei puuhun juuri silloin oikeasti ole soveliasta kiivetä, mutta ihan normiulkoilussa mielestäni on lupa kiipeillä ja vaikka vähän pelleillä kaverin kanssa. Usein kuitenkin mietin, että ajatteleeko kanssaihmiset minun olevan huono äiti, kun en tietyissä tilanteissa kiellä lasta. Yritän siitäkin huolimatta välttää turhia kieltoja.

Nyt äidit, käsi ylös, jos olet joskus haaveillut asuvasi taas yksin. Tämän ajatuksen takia kylven ajoittain huonossa omatunnossa. Omaa aikaa minulla on melko harvoin, koska yleensä ulkoilen ja liikun muutenkin lapseni kanssa. Miehellä on omat harrastuksensa ja juttunsa, mutta minun juttuni olisi olla kotona yksin. Ihan yksin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa tai oman lempimusiikin pauhatessa. Ehtisi joskus ajatella ja olla vaan. Ei tarvitsisi palvella ketään ja kuunnella ”Äitiii..Äiti… ÄITIII!”. Silloin harvoin saadessani omaa aikaa, kaipaan kuitenkin omaa pientä rakastani. Olen kuitenkin taas hetken parempi äiti, kun hermot ovat saaneet hieman levätä.

Tähän tulisi vielä varmaan kilometrin pituinen lista äitiyden haasteista, mutta haluaisinkin kuulla teiltä, mikä tai mitkä asiat ovat teistä olleet äitiydessä haastavinta?

kuva: Sarah Louise Kinsella

Nimim. Äitee 33

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “”Olen ammattilainen ja silti huono äiti””

  • Haikeaa sanoo:

    Kovin samanlaisia tunteita on minullakin (työskentelen vakan parissa) ja kaipaan omana aikana nimenomaan tuota, että saan olla yksin kotona. Olen mielestäni ollut salliva äiti mutta ammatillisuus unohtuu kotona minultakin, mielestäni se on inhimillistä.

    Haastavinta on ollut riittää lapsille ja aviopuolisolle, joskus itsellekin. Nyt lapset ovat jo koululaisia ja haaste onkin hyväksyä se, että he tarvitsevat äitiä vuosi vuodelta vähemmän. Koitan pitää kiinni vähenevistä lapsuuden hetkistä esim. kysymällä lapsilta, voidaanko lukea unikirjaa, jotta saan luvan olla lähellä, jutella, silitellä ja halailla. Muistelen, kuinka lasten ollessa pieniä ajattelin väsyneenä, ettei tämä koskaan opi kuivaksi, nuku öitä heräämättä, lopeta uhmaamista, lopeta riitelyä sisaruksen kanssa, miksi aina pitää lukea unikirjaa ym. Nyt tätä kaikkea arvostaa ja nautin siitä, että lapset töissä ”eivät koskaan kasva isoiksi”, kun aina tulee tilalle uusia, tarvitsevia lapsia.

  • Take a flight and leave sanoo:

    ”Take a flight and leave” oli yhdessä vaiheessa mottoni, unelmani, haaveeni, joka tuntui ainoalta vaihtoehdolta kaaottisen arjen keskellä. En nähnyt muuta ulospääsyä ja ajatus siitä, että voisi jättää kaiken taakse, vastuun, velvollisuudet ja huolet tuntui houkuttelevalta. En koskaan lähtenyt. Pelkkä ajatus toi lohtua, mutta samalla myös epäonnistumisen tunteen. Haastavinta äitiydessä on juuri se, että tietää, mitä pitäisi tehdä, tietää millainen olisi hyvä äiti, mutta itse ei siihen kykene, vaan löytää toistuvasti itsensä itkemästä omaa surkeuttaan, kun hermot meni ja tuli huudettua turhasta tai kaaos karkasi käsistä, vaikka sen olisi voinut estää jollain keinolla, asiat unohtuivat, läksyt jäi tarkistamatta, eväät pakkaamatta, riidat selvittämättä, ei ollut aikaa kuunnella lasta, ei aikaa kuunnella itseä. Väsyneenä tuntuu, ettei kykene mihinkään.

  • Huono äitikö? sanoo:

    Nimenomaan se oman ajan puute.
    Rakastan lapsiani mutta joskus en halua edes nähdä heitä vaan olla yksin ja omassa rauhassa.
    Meillä on kaksi alle kouluikästä joista toinen on alle vuoden ikäinen ja nukkuu tosi heikosti illat ja yöt. Iltaisin sitten ei äidin hermot kestä toisen lapsen väsy kitinöiden kanssa, kun itse ei saa nukuttua yöllä edes kolmea tuntea putkeen.
    Ajattelen vain, että tämä on vain vaihe ja tämä menee ohi. Onneksi lapsilla on hyvä isä joka auttaa kotona.

  • Äiti on vähän väsynyt sanoo:

    Samaistun vaikka eri alalla työskentelen päivisin. Aamut alkaa 4 aikaan ja yöunet useasti jää liian lyhyeksi. Töitten jälkeen alkaa arjen pyöritys, ruuan laitto, siivous, pyykit, kaupassa käynti, lapsi hoidosta. Toinen onkin kotona odottamassa kun tulen töistä. Lapset yleensä aloittaa ihme hössötyksen ja esittämisen kun nähdään. Toisaalta suloista että saan tällaisen reaktion aikaan mutta monesti tekisi mieli vain sanoa että NYT HILJAA!!! Nautin omasta ajasta ja silloin kun olen yksin kotona, poppi huutaa täysillä ja tanssin ja laulan mukana. Joskus jopa leikin että olen musikaalin päähenkilö… Että näin kypsää käytöstä täällä 😂

  • Ammattilainen kans sanoo:

    Jep. Omiin lapsiin on ihan erityinen tunneside, ja sitä, joka pystyy olemaan ärsyyntymättä ihmiseen, jonka kanssa elää koko ajan, ei kutsuta ammattilaiseksi vaan yli-ihmiseksi. Lisäksi töissä kuluu ainakin meillä kahdeksasta neljään työskentelevillä aivojen prime time – en kyllä vetäisi kovin hienosti töissäkään enää viidestä yhdeksään illalla.

    Mikäkö on äitiydessä haastavinta? Varmaan tilanteet, joissa koen, etten meinaa saada yhteyttä omaan lapseen, etten kertakaikkiaan tavoita, mistä on kyse. Tai se, kun on itse väsynyt, eikä meinaa löytyä paukkuja hoitaa tilannetta fiksusti.

  • Miimu sanoo:

    Voi kuinka pystyn samaistumaan tähän.. olen lastensuojelualalla töissö, 12-17vuotiaiden nuorten kanssa ja oma lapseni 14v. Tyttäreni käy läpi todella vaikeaa teini-ikää ja kuinka monta kertaa olenkaan itkenyt sitä ettei minulla ole mitään kosketusta lapseeni( tai siltä minusta tuntuu). Tiedostan että äitiminö ja työminä on täysin eri asia ja puhutaan täysin eri tunnesiteistä mutta silti.. Kunpa joskus ei tarvitsisi miettiä että ”miten meni niinkuin omasta mielestä”..

  • Mummu sanoo:

    Käsi ylhäällä täälläkin uusperheen äiti,(6)pentua jotka jo maailmalla.Yksi kasvatti ollut omien lisäksi ja tällä hetkellä sijaislapsi.Uhkailu,kiristys ja lahjonta on tuttua meillä.Teen vuorotyötä ja saan siitä varastettua itselleni hengähdyshetket kun lapsi on koulussa ja mies töissä. Nyt loman aikaan ne hetket on vähissä mutta ehkä taas sitten joskus,pois en antaisi mitään.
    Ps.Olen kyllä joskus kaivannut yksin asumista kun on vaikeita murkkuja ollut talo puolillaan + vielä heidän kaverinsa.

  • maria sanoo:

    En ole alan ammattilainen mutta tunnistan tämän. Vaativa työ vaatisi rauhallista vapaa-aikaa mutta kahden pienen miehen orjalle sitä ei juuri ole tarjolla. Hetken hengähdyksen tuo onneksi tukiverkko.

  • Äiti ja lastentarhanopettaja sanoo:

    Voin samaistua. Sillon harvoin kun olen yksin kotona menee kaikki aika siivoamiseen. Poden huonoa omaatuntoa siitä etten vietä lasteni kanssa tarpeeksi aikaa kun pitää myös siivota ja toisaalta siitä että koti on sotkuinen ja minä vaan leikin. Ikuinen ristiriita ja tyytymättömyys.

  • Niin meilläkin sanoo:

    Jotenkin sitä sortuu aivan samaan, kasvatusalan ammattilainen itsekin, mutta kotona äiti. Sitä tulee vaan huomattuu että oman lapsen kanssa se kärsivällisyys ei riitä niin pitkälle kuin vieraan kanssa. Itse sellaisessa työssä jossa meteliä riittää, joten minullekin olisi tärkeintä saada olla kotona joskus ihan kaikessa hiljaisuudessa. Mutta kun tuut töisyä, niin oma lapsi on jo ovella kertomassa kaiken ja puhetulva ei meinaa loppua, samoin mies kaipaa huomiota saman verran. Jaksaa paremmin työssä ja perheen kanssa, jos saisi kaikessa hiljaisuudessa välillä huokaista.

  • Lastenhoitajana jaksaa, äitinä väsyttää sanoo:

    Kyllä voin niin samaistua! Meilläkin miehellä paljon omia harrastuksia, joten minun aikani menee töissä muiden lapsia hoitaessa tai kotona oman lapsen kanssa touhutessa. En tietenkään kiellä miestä harrastamasta, päinvastoin, mutta olen joskus mustasukkainen, kun hänellä on niin paljon omaa aikaa. Ja tosiaan, suutarin lapsella ei ole kenkiä. Oman lapsen kanssa olen ollut helisemässä jo useamman vuoden, hänellä kun löytyy temperamenttia ja muutenkin käytöstavat kadoksissa. Jokaisen töissä käyttämäni konstin olen kokeillut ja muiden ammattilaisten vinkkejä yrittänyt toteuttaa, mutta mikään ei tunnu toimivan. Ulkopuolisten ohjeet vaan alkaa nykyisin ärsyttää, kun itse tietää jo kaikkea kokeilleensa.

  • Lastentarhanopettaja ja äiti sanoo:

    Käsi ylhäällä täälläkin…. Työskentelen lastentarhanopettajana ja usein tulee vajottua kotona kahden erityisnuoren tasolle….. Onneksi meillä on hyvät välit kuitenkin. Tärkeintä on sopia ja jutella kaikki asiat läpi. Meillä ainakin se on toiminut aina.

  • MiMi sanoo:

    Käsi ylhäällä 😉 Haastavinta itselle on lasten välisen kiusaamisen sietäminen. Saatan liian herkästi puuttua ja siitä liikaa suuttua. Ja väsyneenä tuntuu että lapset kiusaavat minua ja taannun. Ja tietysti tulee syyllisyys ylireagoinnista..

    • Tupajumi sanoo:

      Kiitos tästä!
      Olen yh ja lapsi käy isällään vain lomilla ja silloinkin max viikon kerrallaan ja itse olen töissä. Kyllä, haaveilen välillä yksin asumisesta. Minulla ei ole tukiverkkoa, eikä rahaa maksaa hoitajaa kotiin vain siksi, että pääsen iltaa istumaan. Pakko säästää niihin pakollisiin kertoihin kun koulusta on vapaata mutta töistä ei. Lataan suuret odotukset niille harvoille lapsettomille päiville vuodessa, jolloin luen rauhassa tai katson Netflixiä tms. Käyn illalla lenkillä ja vietän rauhallisen aamun.