”Saako äiti heittää hanskat tiskiin? Saako äiti sanoa ettei jaksa enää, tai että lapsi oli virhe? Missä on parisuhde? Saako näin sanoa jos on yrittämällä yritetty edes sitä ensimmäistä lasta kärsien lapsettomuutta?

Esikoistamme yritimme ja teimme töitä 3 vuotta keskenmenoineen, viimein lopulta syntyi ihana pieni lapsemme, jonka alku ei lähtenyt ihan hyvin käyntiin, koska ilmeni vatsaongelmia. ”Vauvallanne on koliikki” -neuvolassa sanottiin. Jippii! Tätähän sitä toivottiinkin! No onneksi vatsanväänteistä selvittiin aika helpolla ja nopeasti. Vuosi meni nopeasti ja vauvastamme oli kovaa vauhtia kasvamassa taapero.

Vuoden aikana sattui paljon ja rahaa paloi niin epäonniseen autoon, ulkomaan matkaan kuin asunnon remontoimiseen, joten oli aika palata työelämään ja laittaa vauva päiväkotiin vuoden vanhana. Päiväkotielämä alkoi, ja niin alkoi myös kauan odotettu sairastelukierre korvatulehdusten kanssa. 4 kk aikana taaperollamme oli ollut 6 korvatulehdusta räkätauteineen, kunnes pääsimme leikkaukseen. Leikkaus meni hyvin. Siitä selvittiin, mutta parin kk päästä korvatulehduskierre alkoi taas.

Kuva Picsea. Ylin kuva Kat Jayne.

Odotetaan, odotetaan, syödään välillä ab-kuuria ja taas odotellaan. Tätäkö tämä elämä nykyään on? Odottamista? Käytät lasta yhdellä sun toisella lääkärillä. Päivystyskäyntejä alkoi tulla harva se viikko. Ensin räkätauti, parin viikon päästä taas räkätauti, sitten influenssassa koko perhe, parin viikon päästä taaperossa rs-virus, sitten korvatulehdus, sitten mahataudissa koko perhe. Vihdoin ja viimein saatiin lähete uudelleen operoitavaksi. Josko tällä kertaa onnistuttaisiin? Taapero piti käyttää vielä neuvolassa, jotta saataisiin viimeiset mitat ennen leikkausta. Neuvolasta kysyttiin: ”kuinka olette jaksaneet?” Mietit, mietit ja parahdat itkemään. Yrität siinä sopertaa hyvin mutta vain… itkusta ei meinaa tulla loppua. Kun viimein saat koottua itsesi, lohduttaa mukava neuvolatäti kyllä se tästä, tässä vielä esitteitä mistä saat apua. Helppohan se on vaan työntää esitteet käteen ja kadota itse paikalta.

Muuttaminen lähemmäksi isovanhempia on ajankohtaisempi kuin aikaisemmin. Olisi apu lähellä, saisi omaa aikaa ja aikaa levätä. Aina puhutaan että vauvavuosi on rankka, sitten helpottaa. Omakohtaisella kokemuksella tämä taaperovuosi se vasta on ollut rankkaa, ja lisää rankkoja vuosia varmasti on tulossa.

Voiko vielä perua? Saisinko vielä valita? Valitsisin yhden lapsettomuusvuoden lisää, tai ehkä parikin, jos etukäteen tiedän mitä on tulossa. Muuttaisin lähemmäksi isovanhempia. Pois isosta kaupungista. Takaisin maaseudulle, minne osa kavereista jäi perustamaan perheen.”

Nimim. Epäonninen

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

23 vastausta artikkeliin “”En jaksa olla äiti – voiko vielä perua?””

  • maisa sanoo:

    Onneksi löytyy se paikka missä saat sanoa. Eihän se käytännössä auta akuuttiin väsymykseen, mutta tunteisiisi sinulla on silti oikeus. Ja! On oikein ja kohtuullista kertoa tuntosi näin, kuin antaa täysilaidallinen esimerkiksi lapsellesi. On täysin ok että ottaa pattiin. Olethan armollinen itsellesi, olet pärjännyt selvästi hyvin kun edelleen pystyt ja haluat käsitellä fiiliksiäsi. Rakasta, itseäsi ja perhettäsi. Se auttaa.