”Eilen pitkäaikainen miesystäväni alkoi valittaa, kun en ole enää ollenkaan läsnä. Kiukustun helposti, kaikki ylimääräinen vaiva on minulle ihan kamalan iso asia, jonka takia en välttämättä halua miesystävääni esimerkiksi meille kylään. Ahdistun, kun hän ehdottaa, että voisi korjata minun autoani, koska joudun itse kuitenkin siihen jotenkin osallistumaan. Ihan kamalaa, eikö!! Toinen tarjoaa seuraa tai apuaan, ja minä ahdistun.

Minä ahdistun hänen viesteistään tai soitoistaan, koska en juuri sillä hetkellä millään jaksaisi keskittyä mihinkään, mihin ei ole ihan pakko. Olen kuitenkin edelleen erittäin varma tunteistani häntä kohtaan, eli siitä ei ole kyse. Elämäntilanteeni on aika kiireinen. Olen kokopäiväisesti vaativassa työssä, lapsen yksinhuoltaja, ja viimeistelen opintojani. Työpäivät usein venyy, niiden jälkeen pitää tehdä ainakin pari kolme tuntia kouluasioita, lapsi pitää kuskata harrastuksiin, olla läsnä, laittaa nukkumaan, jutella päivän tapahtumista, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, joskus on jopa pakko myös siivota, tai ainakin järjestää ne astiat koneeseen ja pois. Useasti lapsi alkaa valittaa, kun ei ole enää puhtaita vaatteita.

Yhden arki-illan, ja yhden päivänä viikonloppuna olen käyttänyt omiin harrastuksiini, jotka kaikeksi onneksi ovat yhteisiä miesystäväni kanssa. Viikonloput menevät muuten lapsen harrastuksissa, pakollisissa kodin asioissa ja jäljelle jäänyt aika kouluasioissa. Ja sitten tosiaan se mies. Joka on niin ihana, seksikäs, komea, ja tukee minua. Mutta hänellekin pitäisi riittää aikaa tässä kaiken keskellä, ja se lähinnä ahdistaa.

Sielunkumppanit taululla

Kuva Darius Bashar. Ylin kuva Rémi Walle.

Tähän väliin on pakko mainita, että seksille olen kyllä järjestänyt aikaa, ainakin sen kerran viikossa. Mutta voi että, kun tuntui pahalta miehen eilinen vuodatus. Pyysin anteeksi, yritin selittää. Toivottavasti hän ymmärsi, ja jaksaa odottaa vielä vähän aikaa. Minun tunnelini päässä alkaa jo oikeasti näkyä valoa. Gradu on nyt virallisesti tarkistettavana, lopputentti kolmen viikon päästä, ja sitten vain tutkintoa hakemaan. Ehkä vielä kerään viimeiset voimani, ja teen kaiken tämän muutaman viikon vielä. Mutta kyllä on ollut pitkä taival. Olen koko opiskeluajan tehnyt vähintään melko paljon töitä, joten opiskelulle on pitänyt etsiä se aika juuri siitä niin paljon kaivausta omasta ajasta. Huaah.

Toivottavasti voin kuukauden päästä tästä kirjoittaa tälle tarinalle jatkoa, ja kertoa, että elämäni on vihdoin helpottanut. Että jaksan taas antaa sille ihanalle miehelleni kaiken hänen ansaitsemansa rakkauden ja huomion. Että en enää jää autoon istumaan työpäivän jälkeen, kun en vaan jaksaisi mennä kotiin kuuntelemaan sen ihanan lapsen juttuja. Tätä on jo jatkunut niin monta vuotta, että osaankohan enää edes palata helpompaan arkeen 😅”

Nimim. Väsynyt äiti ja tyttöystävä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Ruuhkavuodet – jaksa rakas vielä hetki”

  • Nöpö sanoo:

    Miksette muuttaneet yhteen? Arki olisi paljon helpompaa…

    • Aloittaja sanoo:

      Ehdin näköjään vastata tähän kysymykseen (alla) melkein samaan aikaan sinun kommenttisi kanssa. Vielä aiempaan lisäisin, että miesystäväni ei todellakaan ole niitä miehiä, joiden kanssa kannattaa perustaa perhe. Hän välittää tosi paljon minun lapsestani, mutta en silti ikinä näkisi häntä lapsiperheen osallistuvana isänä. Hän on itse tehnyt tietoisen valinnan olla tekemättä lapsia, ja se on hänen kohdallaan minusta hyvä päätös. Hänellä on vaativa työ, joka vie aikaa ja stressaa, aina jotain omaa mielenkiintoista touhua, hän haluaa harrastaa ja pelata (tietokoneella). Hän on niitä ihmisiä, jotka koko ajan tekee jotain. Ja sitoutuminen lapsiin rassaisi häntä varmasti todella paljon, ja siitä saattaisi seurata lähinnä kiukkua ja ahdistusta.

      Seuraava kysymys onkin sitten varmaan, että mitä minä sitten teen sellaisella miehellä 😁 Noh. Tämä mies on valittu minulle itselleni ja tunteella. Eron jälkeen (tyttären isästä) en edes etsinyt miestä taloon, tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin en etsinyt miestä ollenkaan. Tutustuin tähän mieheen yhteisen harrastuksen kautta (harrastamme kiipeämistä), ja vuoden verran hän sitkeästi yritti saada minua treffeille, ja vihdoin sitten suostuin. Meillä on kahden aikuisen välinen suhde, jossa edelleen on huomattavan paljon kipinää ja alkuihastusta ilmassa. Olemme yhdessä kiivenneet jo useammalle vuorelle, ja voin aina luottaa häneen. Voin luottaa siihen, että hän huolehtii aina ensisijaisesti minun turvallisuudestani (koska minä olen äiti, niin minun pitää pysyä hengissä). Aina, jos minä kaipaan jotain, niin hän raivaa tilaa kalenteriinsa. Hän auttaa pyytämättä ja usein myös vasten minun tahtoani 😅 kun minä kiireessä en jaksaisi hoitaa jotain asiaa, niin hän tulee kädestä raahaamaan. En ole koskaan uskonut, että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Hänessä on todella paljon hyvää, ja sitten on niitä asioita, jotka voisi olla paremmin. Hänet haluan pitää, ja ongelmakohdat sitten vain järjestetään niin, että homma toimii. Tässä tapauksessa siten, että hän ei asu meidän kanssa, jolloin kaikki siihen liittyvät ongelmat poistuu.

  • Yh myös sanoo:

    Eikö tämä ihana miesystävä voi osallistua arkeen kokonaisvaltaisesti? Jäisi kummasti enemmän aikaa myös sinulle kun ottaisit hänet siihen mukaan kunnolla? Koska niin se vaan on että yh:n arki on kuluttavaa ja vie kaikki voimat…
    Itse olen kokonaan jättäytynyt pois suhdemarkkinoilta. Kohta 3v ollut itsekseni lasten kanssa ja nautin!

    • Aloittaja sanoo:

      Hei! Olen eronnut tyttären isästä noin 10 vuotta sitten, ja yksi tärkeä syy eroon oli se, että kaipaan tosi paljon omaa aikaa. Oma tupa, oma lupa. Ahdisti ihan suunnattomasti se, että toinen oli siinä koko ajan. En siis enää erityisemmin halua miestä saman katon alle 😅 Sen lisäksi tämä mies asuu noin 50 km päässä, eikä oikein halua muuttaa meidän pikkukaupunkiin. Minä taas en lähde raahaamaan lasta pois tutusta ympäristöstä ja kavereista, vaikka minunkin työpaikkani sijaitsee miehen kodin lähellä. Miehellä on myös taipumuksia, joiden takia yhteenmuutto mietityttää. Hänellä on esimerkiksi koti aina täynnä tietokoneita, niiden osia, moottoripyörän osia ym, ym teknisiä vempeleitä. Hänellä ei myöskään ole mikään maailman paras huushollauskyky. Koti on aina sotkuinen, tavaroita täytyy kiertää, kun liikkuu, pöytätilaa on vaikea löytää jne. Nämä asiat eivät häiritse minua, kun kyseessä on hänen koti. Mutta omaani en kyllä haluaisi vastaavaa kaaosta 😁 Olenkin sanonut, että kun tyttö muuttaa kotoa, niin voidaan muuttaa yhteen, mutta sitten pitää ostaa kaksikerroksinen talo, jossa hänen aluettaan on alakerta ja autotalli, ja minulla on toisessa kerroksessa siisti olohuone ja keittiö. Ja tietokoneita saa tuoda minun alueelleni korkeintaan yhden kerralla. Ja moottoripyörän osia ei ollenkaan.

      Olen myös kova suojelemaan lastani (joo ehkä välillä liiankin kova) ja meillä ei esimerkiksi edelleenkään riidellä tytön kanssa, vaikka hän on jo teini-ikäinen. Olen tottunut itse ja totuttanut myös lapseni rauhalliseen kanssakäymiseen, ja asioista jutellaan ja sovitaan yhdessä riitojen sijaan. Mies taas on selvästi temperamenttisempi, ja hän saattaa hermostua nopeasti (vaikka hän ei huuda, tai heittele tavaroita tms, niin tyttö silti huomaa hermostumisen), enkä haluaisi stressata siitä, että onko tytöllä hyvä olla. Toki mies rauhoittuu yhtä nopeasti, kuin hermostuukin, ja pyytää anteeksi. Silti mieluummin pidän meidän kahden (tytön ja minun) elämän edelleen rauhallisena ja seesteisenä. Se aika tulee vielä (ehkä vain muutaman vuoden päästä!) kun tyttö muuttaa pois kotoa, ja sitten voidaan miettiä sitä yhteenmuuttoa uudestaan.

  • anonyymi sanoo:

    Sitten kun saat tutkintosi valmiiksi, niin elämä tuntuu helpolta sen jälkeen. Tiedän kokemuksesta. Aikoinaan opiskelin, kun nuorin kahdesta lapsesta oli 9kk. Mies ulkomailla töissä ja tällä pienellä jatkuvia korvatulehduksia. Kun valmistuin ja kävin ”vaan töissä”, elämä tuntui helpolta. Ihmettelin naisia, jotka valittivat työn paljoudesta ja kiireestä. Heillä kuitenkin oli miehet läsnä joka päivä. Ikinä kukaan ei ole kuullut suustani ”voi kun olisi aikaa tai on kiire, en ehdi”. Minä olen sen jälkeen ehtinyt.
    Jaksa vielä vähän ja voimia sinulle!

  • Lilja sanoo:

    Lapset ja seurustelu on haastava yhdistelmä ajankäytöllisesti. Toki siitä aikuisesta ihmissuhteesta saaniin paljon iloa ja tukea, että olen päättänyt itse raivata sille aikaa vaikka väkisin. Minullakin kokopäivätyö, lapset ja ihana seurustelusuhde miehen kanssa, jolla on lapset tahollaan. Aikataulupalapeliä tämä on. Joskus tarvitsee myös ihan vain IHAN omaa aikaa.