”Kuvittelin aina olevani sellainen äiti joka on 3 vuotta kotona ja miestä odottaa ruoka valmiina työpäivän jälkeen. En ole. Sairastuin vauvan ollessa puolivuotias synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka oikeastaan lähti taittumaan kun pääsin opiskelemaan lapsen ollessa 1,5 vuotta.

Kaikista huvittavinta on, että äitiys oikeastaan laukaisi minussa sellaisen ”kroonisen itsekkyyden”, että omia juttuja pitäisi olla koko ajan saatavilla. Minulla oli paljon menoja, harrastuksia yms. Nyt olen viimeisen vuoden aikana jättänyt paljon pois menoja ja harrastuksia, koska väsyin jatkuvaan kiireeseen. Viime vuosi oli raastava parisuhteemme kannalta, riitelimme koko ajan. Olin todella uupunut kaikkeen, silti opintoni olivat siinä vaiheessa, että ei auta kuin porskuttaa eteenpäin, sairaslomia ei opiskelijoilla ole tai valmistuminen lykkääntyy.

Tämä herätti minuun valtavan oman tilan tarpeen. Haluaisin olla yksin, tätä pyysinkin mieheltäni, olisiko mahdollista saada sellaista “yksin kotona olemis” -aikaa. Tätä mieheni ei ole pystynyt järjestämään, koska häntä ei vain koko syksynä oikeastaan kiinnostanut, kuinka väsynyt olen ollut. Hän jotenkin ajattelee, että tämähän menee hyvin kun ollaan kaikki tässä kotosalla, että ei häntä häiritse, kun tyttäremme on ainoana lapsena vaatimassa koko ajan jotain.

Kävin päivät harjoittelussa ja illat olin joko lapseni tai mieheni käytettävissä, molemmat ovat melko vaativia persoonia. Joululomalla romahdin, tuntuu että happi loppuu totaalisesti, itkin väsymystäni, halusin erota. Mieheni tajusi että olen tosissani ja lupasi että nyt asiat muuttuu, noh, ei muuttunut, enkä usko että muuttuu. Voiko se oman tilan tarve oikeasti muuttua niin suureksi, että on valmis vaikka eroamaan? Mikä tähän auttaisi?”

Nimim. Haluun olla yksin, haluun olla hiljaa

Tämä kirjoitus on lähtetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Kuva Alex Holyoake.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

23 vastausta artikkeliin “Kaipaan omaa aikaa niin paljon, että harkitsen eroa”

  • Be patient sanoo:

    Voiko olla, että sinä vain et olekaan parhaimmillasi tuon ikäisen lapsen äitinä? Ehkä tuon ikäinen on uuvuttava, vaativa, jopa tylsää seuraa?
    Ehkä sytyt äitiyteen jossakin toisessa vaiheessa? Kun sieltä alkaa tulla esiin tarinoita, kysymyksiä kysymysten perään, persoonallisuutta, ihailtavia luonteenpiirteitä. Ehkä viihdyt hänen seurassaan paremmin myöhemmin.
    Ole itsellesi armollinen. Salli itsellesi omaa aikaa. Tee asioita joista iloitset. Tuolle pienelle kannattaa silti antaa läsnäoloa ja rakkautta. Luoda yhteyttä häneen. Jonain päivänä saatat huomata, että olet parhaimmillasi (äitinä) juuri nyt.

  • Ettäsillai sanoo:

    En tiedä auttaako tämä sinua mutta miestä tai ei noita oloja voi tulla. En ole silti koskaan edes ajatellut pystyväni täysillä harrastelemaan tai opiskelemaan. Arki on rankkaa jokaisella, oikeastaan sulle helpointa olis varmaan joko keventää tahtia tai mennä töihin tai harjoittelun. En halua loukata mutta itselle tulee noista omista oloista kuitenkin aina se jälkikatumus, että hei, nää ei ole perheen syytä ollenkaan. Esim jos sä opiskelija se luo sulle ne paineet. Ne odotukset ym luo ne!