”Tiedättekö mikä on surullista. Kun kaikkien vuosien jälkeen huomaat että ne rakkaimmat ja tärkeimmät ystävät, ne sieltä lapsuudesta tai se joku muu tärkeä, eivät vaan välitä..

Kun olet väsynyt, masentunut ja aivan loppu vauva-arkeen, taapero-arkeen, koululaisarkeen, harrastusrumbaan, jatkuvaan imettämiseen, huutoon, yksinoloon ja siihen kaikkeen… Kyllä te tiedätte, tai ainakin te jotkut tiedätte, millaista on kun joka päivä meinaa hajota palasiksi. Podet huonoa omaatuntoa koska et TÄNÄÄNKÄÄN jaksanut pelata koululaisten kanssa tai lähteä taaperon kanssa puistoon.

Omassa tapauksessani uskon että loppupeleissä ei ole ollut kyse masennuksesta vaan sana UUPUNUT on kuvaavampi termi. Pyysin muutamia kertoja lasten kummeja hoitamaan lapsia, mutta ei heillä ollut halua eikä aikaa. Kovasti puhuivat kuinka tulevat ja auttavat mutta…

Kyllä joku pyyteli kanssaan konserttiin, baariin, syömään jne. Mutta en minä jaksanut… minä olin uupunut. Ei siihen auta se että lähden illaksi pois bilettämään. En jaksanut olla sosiaalinen.

Olisin kaivannut sitä mitä pyysin, sinua lasten kanssa olemaan. Edes hetkeksi. Että edes joskus olisin saanut siivota rauhassa, katsoa leffan tai nukkua. Sanoin monesti muille olevani aivan loppu ja uupunut, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Ei vanhemmat, eivät sisarukset eikä ystävät, vaikka heitä meillä molemmilla mieheni kanssa on.


Kuva Andrik Langfield, ylin kuva Rex Pickar.

Monesti kerroin kuinka huonosti meillä miehen kanssa menee, kiitos kuormittavan arjen. Monestiko tarjottiin apua että pääsemme vaikka syömään kahdestaan? Minä kerron, NOLLA. Toivottiin kuitenkin ettei me erottaisi koska olemme luodut toisillemme. No ei me olla eroamassa, mutta olisihan se mukava joskus nähdä ja kuulla se toinen ihan rauhassa.

Joten sanonpa vaan. Kun ystäväsi sanoo olevansa aivan loppu ja väsynyt.. auta häntä! Älä odota että hän PYYTÄÄ apua, koska sitähän ei kaikki todellakaan tee.

JOS hän pyytää apua, etkä juuri sillä hetkellä pysty häntä auttamaan, pidä huoli että autat häntä ensi viikolla, ensi kuussa, pian! Sen ei tarvitse olla mitään suurta, sen ei tarvitse kestää tunteja. Sen ei tarvitse olla viikoittaista. Meillä jokaisella on omat kiireemme mutta kyllä jostain joku hetki aina löytyy.

Jos ystäväsi ei soittele tai viestitä, soita sinä! Vaikka se olisi yksipuolista! Koska kun toinen on väsynyt, ei jaksa huolehtia edes ihmissuhteista. Tällä hetkellä olen omasta puolestani jäädyttänyt ystävyyssuhteeni. Olen edelleen liian Väsynyt – ja samalla todella pettynyt kaikkiin läheisiin ympärilläni.

Mutta no, itsepä nämä lapset tein, eikö niin?”

Nimim. Vaativa ystävä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

13 vastausta artikkeliin “En ole masentunut, vaan tosi poikki – ja yksin”

  • Nimetön sanoo:

    Hmm. Kun siellä mies on yleensä kuvassa mukana ja vieläpä asumassa, työnjakoa voisi tasata. Tehkää tarkka lista kummankin velvollisuuksista. Siihen listaan voi lisätä myös metatyön, esim. ”luo kotiin hyvää ilmapiiriä” :D. Isommat lapset voi komentaa viihdyttämään pienempiä. Ulkopuolisten apuun ei voi luottaa, ikinä. Onkohan kukaan kokeillut sanoa esim. lasten lapsettomille kummeille, ettei jaksaa olla kunnon ystävä, jos he eivät koskaan auta kummilapsensa hoidossa? Mihin kummeja ylipäätään tarvitaan, jos he eivät millään tavalla tue lasta ja perhettä? Kummiudestahan voi myös kieltäytyä sen sijaan, että antaa tyhjiä lupauksia auttamisesta.

  • Kookoo sanoo:

    Tsemppiä sinulle, jutun kirjoittaja! Usko pois, et ole asian suhteen yksin, ikävä kyllä. Hienoa, että jaksoit kirjoittaa tämän ja muistutit ystäville avun tarjoamisesta! ❤️ Vinkkinä sinulle, jos et tätä jo tiennyt, niin tietyt puutokset hivenaineissa saa aikaan myös uupumusta. Itselläni on kokemusta raudanpuutteesta ilman anemiaa. En saanut neuvolasta muuta kuin ohjauksen perheneuvolan puolelle, josta täti tuli kotiin juttelemaan. Purin/itkin hänelle väsymystäni ja sitä, etten jaksa touhuta lasten kanssa, että olen lähinnä kärttyisä, kaikesta. Ainoa neuvo oli, että yritä saada nukuttua paremmin. Lääkärillä eivät osanneet ohjata oikeaan suuntaan, kunnes itse törmäsin raudanpuutteen aiheuttamiin oireisiin. Entisenä verenluovuttajana ilmeisesti luovutin myös oman terveyteni.. Mutta niin, Tsemppiä sullekin!! ❤️

  • Ei kavereiden vastuulla sanoo:

    Sina et siis viitsi pitaa yhteytta ystaviisi mutta mangut sita etteivat he tule lapsiasi vahtimaan? Kuulostaa kivalta asenteelta. Ei taida olla suurikaan ihme ettei ketaan kiinnosta sinun asiasi.

  • roo sanoo:

    palkkaa lastenvahti.

  • Haluaisin auttaa sanoo:

    Olisin itse kaivannut apua ja seuraa enemmän kun lapset olivat pienempiä. Näin kavereita mutta välillä olin ihan poikki. Ei olisi tarvinnut muuta tehdä kuin vaan tulla istumaan sohvalle. Olisi riittänyt. Nyt kun lapset ovat vähän isompia (4-8v) haluaisin auttaa ystäviä jotka ovat nyt samassa tilanteessa kuin itse olin. Se vaan on hankalaa kun ollaan molemmat töissä ja kaikkien kolmen lapsen systeemit vievät kaiken ajan. Pitäisi olla enemmän tunteja vuorokaudessa. Halua olisi mutta…

  • Nimetön sanoo:

    En ole ymmärtänyt oikeasti että miten sie jaksat noin kiireistä elämää ilman apuja, mutta kyllä se virta joskus vain loppuu kesken, pakostaki Voi kun olisin lähempänä niin tulisin tuuraamaan sinua een päiväksi niin saisitte kahdenkeskeistä aikaa ja käydä vaikka kylpylässä tai jotain muuta rentouttavaa. <3 Mari

  • Hoida mun rakkaudenhedelmät sanoo:

    Molemmilla on vanhemmat, sisaruksia ja ystäviä, eikä kukaan halua tulla hoitamaan lapsia? Miksi?

    Minä ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät oman elämän keskeltä jaksa antaa voimia ja vapaa-aikaansa toisten lapsien hoitamiseen. Erinäisitä syistä kasvatin kaksi lastani ilman tukiverkostoja. Rankkaa oli, myönnän. Mutta en syyllistänyt ystäviä tai läheisiä.

    Sinun kannattaisi pikaisesti hakea apua neuvolasta, koulusta tai lastensuojelusta. Toivottavasti saat ystävyyssuhteesi kuntoon ja voit olla ystävä myös omalta osaltasi.

  • Kiire sanoo:

    Tästä jää olo, että ystävyys ei ole enää aikoihin ollut vastavuoroista. Äiti ei uudessa elämäntilanteessaan uupuneena jaksa enää lähteä, ei soitella eikä panostaa laisinkaan kodin ulkopuolisiin suhteisiin. Samalla kuitenkin ystävien olisi irrottava omasta elämästään hoitamaan tämän äidin lapsia, että äiti pääsisi miehen kanssa vapaalle.

    Jos ystävyyssuhteet ovat olleet tauolla jo pitkään, vain ja ainoastaan toisen yhteydenottojen varassa ja toinen kieltäytyy kaikesta ystävyyden vaalimisyrityksistä ja ensimmäinen yhteydenottopyyntö pitkään aikaan on ”hoidatko meidän lapsia niin minä ja mieheni pääsemme ravintolaan?” niin kyllä itsekin kieltäytyisin. Hyväksikäytetty olohan tuossa tulisi. Mistäs sen tietää, jos ystävät painivat ihan samojen ongelmien kanssa omassa elämässään ja perheensä pyörityksessä, oli lapsia tai ei. Ehkä ystävät ovat pyytäneet lounaalle päästäkseen itsekin purkamaan oman elämän paineita, mutta kirjoittaja on kieltäytynyt aina.

    Mieti tätä kirjoitusta sen toisen osapuolen kannalta.

  • Satu sanoo:

    Mitenköhän se miehenpuoliskosi voisi jakaa emotionaalista taakkaasi?

    Usein uupumus pahenee kun ajatukset jumittaa kielteisyydessä, jolle on toki perustettakin kertynyt. Yleensä tähän auttaa toinen ihminen!

    Vapaaehtoisjärjestöt kuten Hope ja Helsinki Missio esim. tarjoavat ilmaista ihmistukea sinunkaltaisillesi uupuneille, ihanille äideille. Jakavat tunteitasui olemalla läsnä Siinulle! 😊💕

  • Mami sanoo:

    Tuli tuosta otsikosta mieleen kun itse valitin väsymystäni kahden pienen lapsen ja kokopäivätyön vuoksi. Olin siis todella poikki, hyvä että puhua edes jaksoin. Sinkkuystäväni patisti hakeutumaan psykoterapiaan, ja melkein suuttui kun sanoin että en tarvitse sitä nyt vaan lastenhoitoapua. Ko ”ystävä” myös kieltäytyi auttamasta kun kerran kysyin suoraan voisiko auttaa lasten kanssa. Hän kun ei kuulemma ollut ”lapsi-ihminen”. Niin, itsepähän ne lapset tein…

    • että näinkin sanoo:

      Tämä on niin tuttua, Itselläni oli käytännössä hyvin hankala tilanne äitini kuoltua perintöverojen, omakotitalon tyhjennyksen ym. kanssa. Eräs etäisempi kaveri suositteli psykoterapiaa. Kerroin takaisin, että minä en todellakaan ole se tarpeessa vaan tarvitsisin lainopillista apua, talon raivaajan (itse autoton ja ajokortiton) ja monta muuta käytännön apua, joiden ostamiseen ulkopuoliselta minulla ei liioin ollut varaa. Saati mihinkään terapiaan, josta ei tilanteessa olisi ollut sen enempää apua. Ennemmin suosittelisin uupuneelle äidillekin sen terapiarahan käyttöä ulkopuoliseen lastenhoitajaan. Jos sitä rahaa siihenkään olisi.

  • Luuserikamu sanoo:

    Totuus on että varmaan suurin osa niitä ruuhkavuosia elävistä äideistä kokee tätä ihan samaa, syyt vaihtelee kun toisella se saattaa olla vaikea taapero tai sairas vauva, toisella masennuksen kanssa painiva teini tai kuormittava työ, jollakin ehkä puoliso on uupunut.. Kaikki nämä vievät voimavarat todella kuluttavalla tavalla mutta eihän sitä yleensä näe kuin sen oman arkensa rasittavuuden, omien ongelmien keskellä muiden elämä näyttää suorastaan helpolta ja kadehdittavalta. Niin se vaan on. Mutta että auttaako asiaa sitten tämmöinen syyllistys? Että olisit nyt sinäkin parempi ystävä ja tekisit minulle niinkuin minä haluan kun minulla on niin vaikeaa. Samaan aikaan kun se toinenkin on ehkä voimiensa äärirajoilla omien kipuilujensa kanssa ja kaipaa tukea vaikka juuri sinulta.

    Itse saan tätä syyllistystä osakseni ystävältäni, tämä vuodatus voisi hyvin olla hänen kirjoittamansa. Eikä siinä mitään, siinähän vuodattaa ja siinähän on pettynyt, se on hänen oikeutensa. Mutta niin se vaan on että vaikka hänen silmin minun arkeni näyttää varmaan helpolta ja kivalta niin ei se ole sitä, pelkään joka päivä että nuoren ahdistus pahenee ja hänestä tulee taas itsetuhoinen. Nuoren kokeman väkivallan jäljiltä kärsimme molemmat pitkään traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kokemieni menetysten vuoksi pelkään aina että milloin seuraavan kerran maailma murenee ja joku läheinen kuolee. Keikkatyöläisenä murehdin kuukauden jokaisena päivänä että millä ensi kuun laskut maksetaan, tämä ystävä murehtii lähinnä että onko lomareissulla varaa syödä joka päivä ravintolassa vai joutuuko välillä kokkaamaan itse. En minä väheksy hänen elämänsä raskautta enkä sitä että hän kaipaa apua ja tukea, ei minulla kuitenkaan oikeasti ole voimia ja mahdollisuuksia olla sellainen pirskuva, yllätysreissuja ja vapaaviikonloppuja järjestävä ystävä jollaista hän kaipaa.

    Pakko oli itsekin vuodattaa.

  • Yx äiti vaan sanoo:

    Kuormittava arki ja kuormittava työ. Tukea ei mistään niin tuttua.