”Tiedättekö näitä ”paskamutseja”, joilla on paha mieli siitä että lapsi käy kerran kymmenessä vuodessa hoidossa tai syö valmispuuroa (herrajumala sentään)?

Noh, tässä teille ihan ihka oikea paskamutsi: En aina jaksaisi olla äiti, itse asiassa enimmäkseen ajasta en jaksaisi sitä!

Tämä ei tarkoita sitä, etten rakasta lastani, tai haluaisin antaa hänet pois, tai ettei hänellä olisi kaikki tarvittava ja vähän enemmän, mutta kun haluaisin vaan olla rauhassa. En jaksa sitä härdelliä, kaaosta, sotkua, kiukkua, huutoa, itkua, viideltä heräämistä enkä jatkuvaa huolta.

Tässä ollaan nyt pari vuotta tätä katseltu, ja en ole vieläkään oikein sopeutunut siihen, että joku vie mun huomion aina kun yritän rentoutua/lukea kirjaa/katsoa telkkaria tai mitä tahansa mitä aikuiset haluaa tehdä.

Taannoin luin pari erittäinkin aggressiivista keskustelua siitä, kun jotkut vanhemmat vie lapsen päiväkotiin vaikka olisikin jostain syystä itse kotona. Jos Suomessa olisi käytössä kuolemanrangaistus, tämä olisi rangaistus niille äideille jotka tekevät niin!!

Minä olen yksi niistä äideistä. En käy töissä enkä ole työtön, olen itse kotona ja lapseni käy päiväkodissa 7h/päivä. Kun hän on siellä treenaan, luen, käyn kaupassa, siivoan tai teen jotain niistä asioista, joita haluan tehdä rauhassa. Ennen kaikkea nautin hiljaisuudesta ja hetken aikaa siitä että koti on siisti. Että näin.

Viikonloppuisin ja pyhinä oon ihan kypsä ja uupunut kun lapsi kotona. Annan hänet oikein mielelläni mummolaan hoitoon vaikka kolmeksi päiväksi. Syynä käytän sitä etten jaksa ajaa pitkää matkaa edestakaisin. Sitten oon vain kotona ja teen mitä huvittaa ja nukun aamuisin.

Ihan vain siksi että jostakusta tulee äiti ei tarkoita sitä että pitäisi olla jatkuvasti silmät auki, jopa öisin. Kai nyt ihmisellä on oikeus tehdä myös omia juttuja!

Tämä ei kuitenkaan ole ok, sen opin heti kun tulin itse äidiksi. Olen kuitenkin valinnut toisenlaisen tien olla hyvä äiti. Ja rakastan lastani silti yli kaiken. Silloin kun olemme yhdessä, hän saa (melkein) kaiken huomioni.”

Nimim. Maailman paskin äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

48 vastausta artikkeliin “”Haluan omaa rauhaa, ja siksi lapseni käy hoidossa vaikka olen kotona””

  • Opettaja sanoo:

    Kun tekee lapset tarpeeksi nuorena ei tule mieleen se, että haluaa eroon lapsistaan. Nykyään kolmevitoset alkaa miettimään josko sen yhden tai korkeintaan 2 lasta hankkisi. Sitten tarvitaan lääkärin apua kunnei siinä iässä enää muuten edes tulla raskaaksi. Likemmäs nelikymppiset ovat sitten väsyneitä ja tottuneet olemaan omassa rauhassa. Ei ihme, että syntyvyys laskee koko ajan. Oma rauha tuntuu olevan tärkeämpää kuin lapset. 1990- luvulla ei saanut edes viedä päiväkotiin jos oli itse kotona. Ja lapset piti hakea tarhasta ennen, kuin meni edes kauppaan. Nykypäivän äidit eivät jaksa yhtään mitään, yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki. Näkyy kyllä koulussakin tämä ilmiö.

  • Mummeli sanoo:

    Mulla on omaa aikaa ihan riittävästi….ehdin harrastaa ka tehdä mitä haluan.
    Kämppä on siisti, tavarat paikallaan.

    Joskus sitä ei ollut ja mietin että olisiko elämä sujunut toisin jos lapset olisivat olleet aikoinaan hoidossa ja olisi ollut sitä omaa aikaa.
    Parikymmentä vuotta meni lasten kanssa käytännössä yötä päivää… oli lapsilla isäkin, paljon töissä.
    Työ löytyi lasten parissa, perhepäivähoitajana…Lapset kasvoivat
    Ovat muuttaneet omilleen jo vuosia sitten, työ ja elämänkumppani vaihtuivat.
    Vuosiin on mahtunut onnea ja iloa, masennusta ja uupumusta…mutta ennenkaikkea paljon muistoja.

  • Nimetön sanoo:

    Kerjätäänkö tässä nyt hyväksyntää ja ymmärtämystä? Pelkäänpä, ettet minulta ainakaan sitä saa. Lapselle päiväkodissa olo on aikuisen työpäivään verrattavissa oleva asia. Kai se lapsikin on kotipäivänsä ansainnut? Etkö ennen raskaaksi tuloa lukenut ihmisten kokemuksista, että vanhemmuus voi olla raskastakin?

  • Nimetön sanoo:

    Noh, minä olen hoitanut vammaista lastani 32 vuotta, enkä koskaan ole ajatellut, etten jaksa. Yhteiskunta ei juurikaan annan ns. vapaata ja vielä kun hoitaa yksin, ei silloinkaan. Jokainen elää elämänsä omalla tavalla. Minä olen lapsestani onnellinen, mutta miettikää kuinka onnellinen olisin, jos hän olisi terve. Teidän terveillä lapsilla on kavereita, joiden kanssa leikitään pihalla, mennään kouluun, opiskelemaan, biletetään, lähdetään kotoa, mennään naimisiin jne.jne. Minun lapseni ei tee mitään noita… noh, ns. koulussa käy, jonka jälkeen päivätoiminnassa ja toki voit laittaa vammaisen lapsesi laitokseen. Minä nyt olen valinnut näin ja hoidan itse. En tarvitse kultaista kruunua, mutta en valitakaan niin kuin terveiden lasten äidit.

  • Nimetön sanoo:

    Miksi sä olet halunnut lapsen?
    Moni hankkii siksi, koska niin kuuluu tehdä??
    Kirjoituksestasi saa kuvan että lapsi estää sua nauttimasta itsesi näköisestä elämästä eikä siihen sovi lapsi tarpeineen.
    Toivoisin että ihmiset miettisivät tarkkaan ennen lapsen hankkimista ovatko valmiita vanhemmiksi. Lapsia ei tarvitse tehdä yhteiskunnalle. Sen kun kaikki ymmärtäisivät. Lapsi kyllä vaistoaa, että hän on ns. jotenkin tiellä ja että on hyvä että vanhemmat saavat olla rauhassa ilman häntä.
    Kirjoitan tämän omasta kokemuksestani omassa elämässäni sekä lastensuojelulaitoksessa työskennelleenä. Ja voin kertoa, että se lapsen kokema tunne kulkee mukana koko elämän.
    Jotenkin on outoa että vanhemmat puolustelevat valintojaan kuten sinä sanomalla, että olet paska äiti eli haetko hyväksyntää sillä vai mitä? Se että lapsesi on poissa päivät häiritsemästä sinua ja muina aikoina mummilla on varmasti juuri sinun tapauksessasi oikea valinta, jos et kerran halua olla hänen kanssaan..

  • Marju sanoo:

    Lapsi on sopeutuvainen ja sopeutuu moniin asioihin, valitettavasti.
    Aikuinen ajattelee että lapsen on hyvä olla päivähoidossa, joku jopa ajattelee että lapsi tarvitsee sitä tai se on lapsen oikeus. Mutta entä itse lapsi? Nauttiiko lapsi 7 h päivähoidosta, nauttii jos ei muusta edes tiedä. Tarvitseeko lapsi oikeasti päivähoitoa? Tarvitsee jos vanhempien pitää olla töissä tai kotiolot oikeasti ovat huonot, esim äidillä masennus. Onko lapsella oikeus päivähoitoon? Mutta kysyykö kukaan koskaan onko lapsella oikeus kotona olemiseen, kotona rauhoittumiseen, vapaa päivään, lomaan.
    Aikuisen vapaapäivä on vapaa päivä työstä, eikö lapsenkin oikeus ole vapaapäivää omasta työstään eli päivähoitosta? Miksi nämä oikeudet ovat vain aikuisella?

    Mutta tätä vanhempien itsekkyyttä en ymmärrä. En ymmärrä miksi pystytään ajattelemaan vain itseään, mutta ei sitä lasta.
    Kovasti puhutaan lapsen oikeuksista, mutta moni unohtaa siinä sen lapsen ja sen mikä lapselle oikeasti on hyvä.

    Tämän päivän elämä on itsekästä, kunhan minä vain, minun pitää saada, minä….

  • Joelle sanoo:

    Minulla on monta lasta ja yhtä vaille kaikki ovat olleet kotona aina äitiyslomien aikana, tavallaan rankkaa mutta tavallaan ihan parasta kiireetöntä tavallista arkea. Parasta oli se että sai tehdä kotityöt päivällä omaan tahtiin eikä kiirehtiä niitä miehen kanssa enää töiden jälkeen. Niin koko perhekin sai yhteistä ja molemmat vanhemmat välillä omaakin aikaa. Kun kuopus syntyi yksi lapsista sairastui vakavasti ja silloin hain hoitopaikkaa oman jaksamiseni ja lastenkin vuoksi. Kaikki toimivat ihan oman jaksamisen rajoissa ja mukaan.

  • Aika ja vapaus, niin erilaisia eri ihmisille sanoo:

    Kai se on niin, että eri ihmisillä aika kulkee eri tavalla. Olin lasten kanssa kotona 4,5 vuotta. Silti pystyin käymään tunnin juoksulenkillä 3-4 kertaa viikossa ja opiskelin gradun ja sivuaine cumun verran siinä samalla. Lasten kanssa ulkoiltiin kaksi kertaa päivässä ja leivoin ja tein ruuat itse. Silti ei ollut kiirettä. Omasta ajasta oli pulaa vain silloin, kun mies oli työmatkoilla, sillä silloin en päässyt juoksemaan (ei tullut ostettua juoksurattaita).
    Pidin todella paljon siitä, ettei ollut mitään aikataulua jota olisi pitänyt noudattaa, eikä mitään sovittua.
    Jos lapset olisivat olleet hoidossa, niin olisi ollut enemmän kiirettä. Lasten kuskaamista ja ajoissa ehtimistä. Ja olisi pitänyt seurata kelloa, että milloin pitää lähteä hakemaan.

    Meille kaikille vapaus on erilaista. Minulle oli vapautta olla lasten kanssa. Aloittajalle on vapautta olla yksin ja kuskata lasta hoitoon. Aikakin taitaa olla erilaista. Minulla oli koko päivä aikaa tehdä omat asiani lastenhoidon ohessa, aloitta kirjoitti, että hänellä on omaa aikaa se 7h putkeen.

  • maksumies sanoo:

    Kirjoitelmasi tarkoitus on tietenkin provosoida keskustelua.
    Mutta jos olisit tosissasi, saanen muistuttaa, että hoidatat lapsesi ja laiskottelet minun kustannuksellani. Muista kiittää!

  • Äiti vm82 sanoo:

    Ymmärrän täysin. Itse voisin tehdä samoin. Kyllä vien lapseni päivähoitoon jos minulla sattuu olemaan arkivapaa töistä. Lapsi myös tarvitsee vertaistaan seuraa eli muita lapsia. Ei se ole mikään vapaapäivä jos on lapsen kanssa. Lapsi vaatii jatkuvaa huomiota ja viihdyttämistä. Ei leiki hetkeäkään yksin. Rakastan lastani, mutta tarvitsen omaa aikaa muuten pää hajoaa. En aio hankkia enempää lapsia, koska vanhemmuus on raskasta. Antoisaa ja parasta myöskin samaan aikaan. Tässä yhteiskunnassa tuomitaan ihan liikaa vanhempia monista asioista.

  • Nimetön sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Myös minä olen valinnut omaa aikaa! Me ollaan ihmisiä kaikki!! Hyvät äidit eivät ole marttyyrejA! Asennemuutosta tarvii tää maa!

  • Mirkku sanoo:

    Toivon, etteivät nyt korona-aikana kotona olevat vanhemmat veisi lapsiaan päivähoitoon. Päiväkodeissa lapset saavat muulloinkin tartuntoja helpommin kuin kotihoidossa.

  • Työssäkäyvä mutsi sanoo:

    Onhan toi 7 tuntia tosi paljon omaa aikaa. Harvalla lapsettomallakaan on noin paljoa jos lisäksi nukkuu ja käy töissä. Miten ajan saa kulumaan kotona? Kai itsestään ja kodistaan huolehtiminen vähemmälläkin ajalla hoituu? Vaikka ajelisi säärikarvat ja pyyhkisi yläpölyt joka päivä niin luulisi että tulee tylsää. Eikö tule ikävä töihin nyt kun lapsikin on hoidossa? Ja onhan jonkinlainen paketti kasassa meillä työssäkäyvilläkin vanhemmilla vaikka en väitäkään olevani säärikarvaton ja yläpölytön 🙂

  • Silläsipuli sanoo:

    Kommentit kertovat ikävä kyllä kateudesta tuon kirjoittajan oo maa aikaa kohtaan. Miettikääpä nyt vähäsen. Suomessa on subjektiivinen päivähoito oikeus ja se on HYVÄ asia sillä työttömyys ja köyhyys ei ole kovin kivoja asioita vai mitä. Kuinkahan monen mielestä työttömän vanhemman tehtävä on seistä yksin lapsen kanssa puistossa kun toiset lapset leikkii kavereiden kanssa tarhassa. Olisiko sen lapsen kivempi vaikka tutustua muihin lapsiin, eikä tuntea sitä jaettua yksinäisyyttä. Mutta ei😃 tärkeitä asioita on vain ilmeisesti kommentoijille se että saa arvostella. Kuinka moni täällä voi sanoa että jaksaisi intopuukeena vuodesta toiseen olla täydellinen vanhempi kotona ollessa. Tai olisko kovin monen omasta vanhemmasta ollut siihen, ja olisko sitä sitten itse lapsena siinä ollut kovin hyvinvoiva ja onnellinen lapsi, vanhemmasta puhumattakaan.. Lasten hoito on rankkaa siksikin että se on yksitoikkoista ja henkisen läsnäolon vaativaa. Älkääkä siis arvostelko jos teillä ei omatkaan kantimet kestäisi. Jopa opettajalle tai muulle metelissä ja lapsiryhmässä työskentelevälle ilme pari päivää omien lasten kanssa voi olla haasteellista mutta toki siitä suoriutuu. Tärkeintä on että asiassa ajatellaan lapsen parasta ja että lapsen muut tarpeet tulevat huomioiduksi vaikka hui kamala olisikin päivähoidossa 7h. Samalla tavalla ne työssäkäyvien lapset on siellä ehkä jopa 9h pvä. Ehtiikö siinä muuta kun syödä. Silti valutetaan että on rankkaa. Niin varmaan…heh.

  • Ihan aiheesta sanoo:

    Millä elät, jos olet kotona ilman mitään syytä? Kotirouvana miehen ylläpitämänä? Jos olet sairauslomalla, on ymmärrettävää viedä lapsi pois. Mutta luulen, että monia ärsyttää hoidattaminen yhteiskunnalla, jos ei ole mitään kunnon syytä siihen. Siksi olisikin parempi, että hoitopaikan saamiseksi on oltava töissä, opiskelemassa tai sairauslomalla.

    • Elämme vuotta 2019 sanoo:

      Lapsilla on nykyaikana oikeus varhaiskasvatukseen, päiväkotipaikkaa ei nähdä pelkästään lasten säilöntäpaikkana päivisin vanhempien ollessa töissä/opiskelemassa/yms, joka tilanne vaatii kiistatta lapselle hoitopaikan. Jokaisella lapsella nähdään olevan jo aika nuoresta tarve ja oikeus omanikäiseen sosiaaliseen verkostoitumiseen ja monipuoliseen ja yhtäläiseen taitojen ja kouluvalmiuksien harjoittamiseen. Sen takia on monin paikoin jo subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus. Eli asuinkuntaa ei nähdä hoitopaikan järjestämisvelvollisuuden takaajana vaan jokaisen lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen -täyttäjänä, riippumatta vanhempien tilanteesta. Ja jokainen perhe on omien lastensa ja perhetilanteensa asiantuntija ja varmasti haluaa lastensa parasta.

    • The breadwinner sanoo:

      Niin, vai voiskohan hän ihan itse olla riittävän rikas, että on voinut valita oman ajan? Jos olisin, minäkin valitsisin oman ajan, surutta. Lapset on rakkaita ja ihania, mutta voi jumalauta, että ne osaavat olla myös rasittavia, tylsiä ja vaativiakin. Kun mulla on omaa aikaa tarpeeksi, jaksan olla se hermonsa kurissa pitävä, mukava äiti myös näissä rasittavammissakin tilanteissa. Jos en saa omaa aikaa, päädytään vain riitelemään ennemmin tai myöhemmin koko porukka. Miehellä pinnaa on vielä paljon vähemmän kuin mulla. Ja vanhempi lapsi myös kaipaa kavereitaan ja tykkää päiväkodista. Mutta kun en oo riittävän rikas. Vaikka olenkin meillä se, joka tienaa melkein kaksinkertaisesti sen, mitä mies. Ja mies haluaa kalliin omakotitalon, jossa on sitä tätä ja tuota. Kerrostalo tai rivari ei kelpaa ja joka paikkaan pitää liikkua autolla, ei missään nimessä julkisilla. Niinpä mun täytyy jatkossakin jatkaa töissä, kun ei mun tämän hetkinen 300 000 € omaisuus ja lähes 8000 €/kk palkkakaan meinaa vielä riittää siihen, että saatais kaikki, mitä herra haluaa 🙄 Että usko tai älä, on näitä vaimonsakin rahoilla eläviä miehiä olemassa, ei vain toisinpäin. Toki oma mieheni käy sentään itse töissä, hän ei vain juuri hallitse säästämistä, joten valtaosa hänen palkastaan tulee kulutettua milloin mihinkin.

  • Vv sanoo:

    Näin masentuneena äitinä ymmärrän hyvin kirjoittajaa. Itse en osaa olla lapsen kanssa ’puoliksi’; joko annan hänelle kaiken huomioni tai sitten keskityn kokonaan johonkin muuhun. Ja se huomion antaminen on henkisesti todella väsyttävää! Lisäksi se tunne, että en siltikään ole tarpeeksi läsnä, tekee tilanteesta vieläkin raskaamman.
    Ja muut kommentoijat voivat taas mennä itseensä ja lopettaa keittiöpsykologian opinnot. En minä tiennyt, millaista elämä on lapsen kanssa ennen kuin niitä hankin (ja kukapa tietää, lapsetkin ovat erilaisia), lapselle ei koidu traumoja siitä, että hän on muidenkin kuin äitinsä kanssa kahden (eihän lapsi edes tiedä muusta!) ja mitä edes tarkoittaa ettei ole kypsä äidiksi? Määritelmää kehiin, kiitos.
    Ja vanha kunnon lapset ovat pieniä vain hetken: luojan kiitos! Itse tykkään teineistä enemmän kuin söpöistä pikkulapsista. Eivät kaikki meistä nauti lapsen yksinkertaisten touhujen seuraamisesta sen enempää kuin bb:n katsomisesta.