”Tiedättekö näitä ”paskamutseja”, joilla on paha mieli siitä että lapsi käy kerran kymmenessä vuodessa hoidossa tai syö valmispuuroa (herrajumala sentään)?

Noh, tässä teille ihan ihka oikea paskamutsi: En aina jaksaisi olla äiti, itse asiassa enimmäkseen ajasta en jaksaisi sitä!

Tämä ei tarkoita sitä, etten rakasta lastani, tai haluaisin antaa hänet pois, tai ettei hänellä olisi kaikki tarvittava ja vähän enemmän, mutta kun haluaisin vaan olla rauhassa. En jaksa sitä härdelliä, kaaosta, sotkua, kiukkua, huutoa, itkua, viideltä heräämistä enkä jatkuvaa huolta.

Tässä ollaan nyt pari vuotta tätä katseltu, ja en ole vieläkään oikein sopeutunut siihen, että joku vie mun huomion aina kun yritän rentoutua/lukea kirjaa/katsoa telkkaria tai mitä tahansa mitä aikuiset haluaa tehdä.

Taannoin luin pari erittäinkin aggressiivista keskustelua siitä, kun jotkut vanhemmat vie lapsen päiväkotiin vaikka olisikin jostain syystä itse kotona. Jos Suomessa olisi käytössä kuolemanrangaistus, tämä olisi rangaistus niille äideille jotka tekevät niin!!

Minä olen yksi niistä äideistä. En käy töissä enkä ole työtön, olen itse kotona ja lapseni käy päiväkodissa 7h/päivä. Kun hän on siellä treenaan, luen, käyn kaupassa, siivoan tai teen jotain niistä asioista, joita haluan tehdä rauhassa. Ennen kaikkea nautin hiljaisuudesta ja hetken aikaa siitä että koti on siisti. Että näin.

Viikonloppuisin ja pyhinä oon ihan kypsä ja uupunut kun lapsi kotona. Annan hänet oikein mielelläni mummolaan hoitoon vaikka kolmeksi päiväksi. Syynä käytän sitä etten jaksa ajaa pitkää matkaa edestakaisin. Sitten oon vain kotona ja teen mitä huvittaa ja nukun aamuisin.

Ihan vain siksi että jostakusta tulee äiti ei tarkoita sitä että pitäisi olla jatkuvasti silmät auki, jopa öisin. Kai nyt ihmisellä on oikeus tehdä myös omia juttuja!

Tämä ei kuitenkaan ole ok, sen opin heti kun tulin itse äidiksi. Olen kuitenkin valinnut toisenlaisen tien olla hyvä äiti. Ja rakastan lastani silti yli kaiken. Silloin kun olemme yhdessä, hän saa (melkein) kaiken huomioni.”

Nimim. Maailman paskin äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

27 vastausta artikkeliin “”Haluan omaa rauhaa, ja siksi lapseni käy hoidossa vaikka olen kotona””

  • On äitejä ja äitejä sanoo:

    Ihmettelen kovasti, miksi kirjoittaja on hankkinut lapsen, jos hän ei halua olla lapsen kanssa. Kyllähän kaikki äidit tarvitsevat joskus omaa aikaa, mutta rajansa kaikella. Ihmisellä on arkipäivinä 7 tuntia ”rauhassa oloa” ilma ansiotyötä ja vieläkin tarvitsee lisää omaa aikaa viikonloppuna. Käsittämätöntä! Lapset ovat pieniä vain lyhyen aikaa, ja se aika kuluu todella nopeasti. Lasta tulee sääli, kyllä hän varmasti tajuaa, että äiti ei viihdy hänen kanssaan.

    Mielenkiintoista olisi tietää, kuka tämän perheen elättää.

  • Toinen paska äiti sanoo:

    Minusta tuntuu, että kirjoittajalla ei ole oman jaksamisen kanssa kaikki hyvin. Toivon, että kirjoittaja hakee itselleen apua.
    Olen itse erityisherkkä ja sairastan masennusta. En mitenkään olisi selvinnyt ilman päivähoitoa ja isovanhempien apua, osallistuvasta miehestäni puhumattakaan. Tarvitsen paljon lepoa, rauhaa ja erityisesti hiljaisuutta. Sosiaaliset tilanteet, aikataulut ja lasten tarvitsevuus uuvuttaa todella paljon. Eikä tätä voi terve ihminen ymmärtää, en ymmärtänyt itsekään ennen sairastumista. Miten olisin voinut lapset hankkiessani tietää, että sairastun vakavasti? Vaikka lapset ovat rakkainta ja tärkeintä maailmassa, he ovat myös niitä, ketkä uuvuttavat ja ärsyttävät eniten (nyt kun en kykene käymään enää töissä). Pyöritän arkea omien voimavarojeni mukaan, olen opetellut pyytämään apua kun omat voimat loppuu ja pyrin pääsemään irti syyllisyyden tunteesta kun lapset ovat hoidossa kun minä olen kotona. 2kk lapset ovat nyt kesällä kotona. Jotenkin pitäisi jaksaa kun ei isovanhempienkaan hoivissa voi montaa päivää olla.

  • Hanna sanoo:

    En minäkään tuollaista jaksaisi, todellakaan. Mutta ei mun lapset ole olleetkaan tuollaisia täystuhoja, kyllä minä olen saanut aika lailla rauhassa katsoa telkkaria ja lukea kirjoja vaikka oli kaksosetki. Lapset leikkii yksinään tai kahdestaan ihan hyvin, niillä on mielikuvitusta, ei ne mua tarvi siihen kyyläämään jatkuvasti, eikä ne koko ajan kurkku suorana huuda, ei ole ”härdelliä, kaaosta, sotkua, kiukkua, huutoa, itkua, viideltä heräämistä” Minä olen aamu-uninen ja olen lapsenikin opettanut siihen. Ja mies on aina tehnyt osuutensa olemalla omien lastensa kanssa.
    Toki lapset joskus huutaa, ja joskus tappelee keskenään, mutta niille voi sit huutaa että olkaa hiljaa ja tietysti ne sotkee mutta sen sotkun voi rajoittaa ettei nyt ihan koko taloa pistä päreiksi, sanoo niille että leikkikää vain omassa huoneessa jne. Kun lapset oli pieniä niin oli ovet ja portit kyllä käytössä etteivät menneet rappusiin tai kissankupeille tai vessaan. Lapsilla pitää olla kuri, ei sitä voi olla kuin pellossa miten tykkää vaikka lapsi olisikin, lapsi pitää opettaa pienestä asti ottamaan huomioon myös muut.
    Juuri sen takia en laittanut lapsiani hoitoon kun olin työttömänä koska päiväkodissa on järkyttävä meteli koko ajan ja sieltä tulee jotain kulkutauteja perheeseen jatkuvasti, kyllä pienen lapsen on parempi olla kotona rauhassa ja hiljaisuudessa, päiväkodissa oleminen käy työstä lapsellekin.

  • Nimetön sanoo:

    Sellainenkin näkökulma tuli tuohon selvästi hukassa olevaan vanhemmuuteen, että onkohan tuo äiti opettanut lapselle käytöstavat ja rajoja? Kuulostaa niin oudolta että yksi lapsi aiheuttaisi järjettömästi meteliä, kaaosta, sotkua ja vaatimuksia. Toki artikkelissa ei puhuttu minkä ikäisestä on kyse, mutta silti.

    Tuo ”jatkuva kiukku ja kaaos” on varmaan osin seurausta huomionhakuisuudesta ja lapsen pahan olon purkamisesta. Äitihän selkeästi ei jaksa lastaan ja haluaa olla rauhassa, tämän viestin lapsi tajuaa vaikka äiti kuinka yrittäisi antaa huomiota niinä hetkinä kun lapsen kanssa on.

    Lisäksi kun pienestä asti ohjaa siivoamaan lelut, olemaan koskematta sellaisiin tarvaroihin joihin ei kuulu koskea, ei anna kaivella ja purkaa laatikoita, ei anna holtittomasti levitellä vaatekaappien sisältöä, opettaa riisumaan kengät eteisessä, opettaa ettei vessassa olijaa saa häiritä jne, niin arki helpottaa pikku hiljaa.

    Tosi monen vanhemman näen vain siivoavan esim levitetyn keittiön laatikon, eikä käyvän keskustelua lapsen kanssa miksi niin ei saa tehdä, ja pyytää lapsi siivoamaan kanssaan.

    Lisäksi, välillä on ihan ok sanoa lapselle, että nyt leikit omia leikkejäsi ja äitiä ei saa häiritä nyt hetkeen. Tätä ei tietysti voi eikä pidä käyttää koko ajan, mutta tästä lapsi oppii että toisellakin on oikeus omaan tilaan.

  • Nimetön sanoo:

    Täällä sitten taas yksi äiti joka täysin vastakohta.. haluaisin tehdä kaiken lasten kanssa ja olla aina heidän seurassaan, välillä ei vain voi. – ilman heidän kaikkien tai edes yhden läsnäoloa tuntuu tyhjältä ja oudolta enkä silloin nauti olostani laisinkaan. Kun ovat muualla niin huomaan usein pelkääväni että jotakin tapahtuu heille

  • Äippä79 sanoo:

    Viiden lapsen äitinä ymmärrän tarpeen saada olla rauhassa, vaan en tätä että joka päivä?
    Itsekin odotan iltaa jotta saa pienimmät nukkumaan ja pääsee itse rauhoittumaan; telsu ja hyvää syötävää auttaa jo jaksamaan seuraavan päivän uhmat ja kiukut.
    Ja vuodatuksessa ei kyllä puhuta mummolassa olosta j o k a viikonloppu…

  • Jansku 13) sanoo:

    Nyt ei asiat taida olla kovin hyvin kasassa. Lähtisin purkamaan äidin läheisenä tilannetta. Ymmärrän hyvin, että jokainen tarvitsee myös omaa aikaa, mutta että tässä mittakaavassa.

    Ei ole lapsen kannalta hyvä tälläinen tilanne. Vaistoaa varmasti, että häntä pompotellaan paikasta paikkaan ja pahimmassa tapauksessa syyttää tästä itseään. Traumat lapsuudesta ovat varmasti näin syntymässä, joka voi oireilla pahastikin kasvaessa.

    Syyllistämättä ketään ja hyvällä avulla toivon äidille lisää työkaluja jaksamiseen arjessa ja opettelemaan nauttimaan lapsestansa. Lapsen liikut ja muut lieveilmiöt varmasti vähenisivät. Toki lapsuuteen kuuluu kaikki tunteen purkaukset ja siinä tarvitaan vanhempaa tukemaan lastansa.

  • E sanoo:

    Tästä ei nyt aukea mitä ongelmia taustalla on. Ehkäpä aistiyliherkkyyttä, masennusta, tai jotain muuta. Vaikka ei olisikaan niin kyllä siltä ihan varmasti kasvaa mukava ja täysjärkinen ihminen, ei ole syytä lynkata äitiä. Ennemmin kyseenalaistan ne äidit jotka ei anna lasta hoitoon koskaan, jolloin lapselle ei muodostu mitään muita sosiaalisia kontakteja tai luottamussuhdetta kuin äiti. Se on ihan hemmetin iso karhunpalvelus lapselle.

  • Titityy sanoo:

    Tån on pakko olla provo: ei halvattu noin paska äiti – ja siitä vielä ylpeä?

    Vai onko huonon äidin lukijat vähentynyt kesäloma-aikana, teksti kirjotettu click baitiksi?

  • Miee sanoo:

    Eipä sitä varmaan voinut tietää, ennenkuin lapsi tuli, jaksaako häntä vai ei. Onkohan aloittajalla yliherkkyyksiä, kenties äänille yms? Onkohan aloittaja introvertti ja kenties sosiaalisten tilanteiden pelkoinen, kun ei käy töissäkään ja viihtyy mieluiten yksin?

    Suosittelisin aloittajalle kuitenkin töihin menoa ja säästäisin ne hienot yksinäiset arjen hetket esim. Iltaan kun lapsi nukkuu tai siihen lomaan, jolloin lapsi on mummolassa. Toivottavasti lapsi kuitenkin saa joskus lomailla myös vanhempiensa kanssa. Mutta jos mummolassa lasta jaksetaan, rakastetaan ja huomioidaan, on se varmaan parempi paikka kuin äitinsä luona.

    Itsekin rakastan yksinäisiä hetkiä, joten kerran vuodessa mieheni lähtee lastemme kanssa reissuun ja silloin minä siivoan talon, luen rauhassa kirjaa, neulon, syön itsekseni kynttilän valossa, saunon ja nautin puhtaasta ja siististä kodista. Sitä hetkeä odottaa erityisesti, kun se tapahtuu niin harvoin.

  • Kyu sanoo:

    Noh. Minäki tunnistan tunteen, lapset on meilläkin pieniä, täyttävät 4 ja 6. Sitä metelin määrää.. 🙄
    Mutta me ollaan molemmat töissä.
    On ok, että lapsi käy joskus hoidossa. On ok, vaikka kävisi joka päivä, mutta tulee paha mieli kun hän on nyt ”töissä” viikon joka ikinen päivä 7h, ja kun tulisi viikonlopun lepo, hänet viedään mummulaan. Ei tunnu oikealta.
    Sinuna lähtisin paikalliselle mielenterveyspuolelle juttelemaan, saisit henkistä apua ja tukea, ehkä huomaisit mistä johtuu että lapsi tuntuu taakalta. Lyhennä lapsen hoitoaikaa, esim. 4h/päivä, katso miten se vaikuttaa sinuun ja lapseen.
    Ja sanotaanko näin: kyllähän jokainen meistä mielellään tekisi vain sitä mitä huvittaa, mutta kun on lapset tehty, niin heidät on myös hoidettava. Se ei kuulosta reilulta että sua nyt vaan ei huvita.
    Kyllähän meilläkin lapset oli sen kolme päivää, mitä minä pidin ”kesälomaa” niin hoidossa, 5h/päivä. Meille tuli koiranpentu, ja opetin sitä talon tavoille sen aikaa. Isänsä pitää loman heinäkuussa, ja todnäk käyvät silti pari kertaa viikossa, pääsevät leikkimään ym. Mutta ei koko päivää, joka päivä. Se ei vaan oo reilua.

  • IsoJohanna sanoo:

    Ehkä suurin ongelma tässä aloittajan tapauksessa ei ole itse lapsi vaan se että hän itse voi huonosti ja on mahdollisesti todella jaksamaton. Ehkä myös kykenemätön näkemään lapsen tarpeet eikä osaa asettaa niitä etusijalle vaan on tottunut olemaan hyvin itsekeskeinen. Pikkulapsiaika kestää vain muutaman vuoden kuitenkin joten koita kestää, tutustu lapseesi ja tee mukavia asioita hänen kanssaan. Voisit myös miettiä töihin menemistä niin saisit muuta ajateltavaa kuin oman napasi.

  • Kaita sanoo:

    Se vielä menee että on hoidossa mutta vielä viikonloput mummolassa kokonaan siis päivät ja yöt,kolme päivää…milloin äiti sitten ehtii olla lapsensa kanssa? Onko lapsi hankalassa uhmaiässä? Minulla 2.7v on tosi villi uhmis, ja on ollut 3 pv viikossa hoidossa, olen vanhempainvapaalla, ja lapsi jäi ansaitulle pitkälle kesälomalle. Välillä tuntuu että hermot menee riekaleiksi kun ei saa paljon mihinkään keskittyä, vauva, kouluikäinen ja tämä uhmis vievät välillä kaiken huomion, paitsi päikkäreiden aikaan ja kun lapsille keksii rauhallista tekemistä. Silloin voi itsekin tehdä jotain, mutta kyllä se on vain kestettävä kun ei ole lasten hoitajia suvussa paljon. Vastuullisena vanhempana täytyy hoitaa lapset vaikkei helppoa ole, ja kehittää kiintymyssuhdetta. Miten lapsi luottaa vanhempaan jos tätä ei näe, ja ajan myötä lapsi alkaa uskoa että hänessä on jotain vikaa kun äiti ei halua olla hänen kanssaan. Surullista lapselle.

  • Äiti x5 sanoo:

    Jos lapsia tehdään, eletään lasten ehdoilla ne muutamat vuodet, kun lapsi sitä tarvitsee. Tämä henkilö ei ole ollut kypsä äidiksi, eikä ole osannut luoda turvallista kiimtymyssuhdetta lapseen. Sehän saa lapsen kiukuttelemaan ja hakemaan huomiota itkemällä. Perhepsykologille mars, lapsi ja äiti.

  • Ymmärrän täysin sanoo:

    Ymmärrän täysin kirjoittajaa. Kun sais joskus edes hengittää rauhassa.

  • Huolestunutmymmeli sanoo:

    Ei työtön eikä töissä, eikä jaksa lasta. Mitä tämä ihminen ylipäätään jaksaa? Taitaa olla isompiakin ongelmia kuin vanhemuuteen liittyvä ongelma. Kirjoittajahan on syrjäytynyt naisihminen, jolla on lapsi.

  • Äityliini sanoo:

    Mun mielestä on ok, jos välillä haluaa omaa aikaa, on paljon syitä miksi lapsi on hoidossa ja äiti kotona… Eikä se kuulu kenellekään muulle mutta tästä kirjoituksesta tuli kyllä paha mieli…
    En tiedä millä tavoin äiti osoittaa lapselle rakastavansa tätä mutta jos lasta näkee muutaman tunnin illassa niin ei siinä paljon ehdi tutustua.
    Ei lapsi tarvitse koko aikaista huomiota. Ihan pieni tarvitsee tietysti eri tavalla huomiota mutta jos alkuun reagoi lapsen(vauvan) tarpeisiin nopeasti niin syntyy turvallisuuden tunne ja lapsi oppii että hänestä huolehditaan. Pikkuhiljaa hän oppii toimimaan myös itsekseen, ilman jatkuvaa huomiota.
    Mutta jokainen elää tavallaan.

    • Nuppu sanoo:

      Millähän ne työssäkäyvien lapset oppii vanhempiinsa tutustua, meillä lapset on kymmenenkin tuntia hoidossa päivässä ja vuorotyö ei asiaa kovinkaan helpotu kun ne viikonloput ei äiti ole kotona kun on sen 10 tuntia taas töissä.. Ehkäpä mä en sit tunne lapsiani..

      • Ruusu sanoo:

        Toi on kyllä totta, et varmasti opi tuntemaan lapsiasi kun olet niin vähän heidän kanssaan ja näin ollen sekä lapset että sinä jäätte paljosta paitsi. Voisitko harkita työpaikan vaihtoa? Toivottavasti pystyt jatkossa järjestämään elämänne niin ettei kaikki pyöri työnteon ympärillä vaan tärkeimmäksi nousee lapset ja perhe.

    • Nuppu sanoo:

      Mitenköhän yhteiskunta pyörii ja kukahan sen elämisen maksaa jos työtä ei tee, jonkunhan ne veroäyritkin on tuotava, jotta jollain on mahdollisuus olla kotonakin. Jos perheestä toinen on kotona niin silloin toisenhan on käytävä töissä, yleensä isä ja nytkö isät ei tunne lapsiaan kun käyvät töissä. Ja kyllä minä lapseni tunnen, haluaisin vaan perusteluja enemmän väitteisiin. Eikä vuorotyö ni tarkoita sitä, ettei lapset ole kotona ja saa olla Vanhemman seurassa. Se vaan en ole aina minä. Meitä kun on kaksi jotka tekevät ihan täyttä päivää töitä, tokikin eri vuoroissa mahdollisuuksien mukaan. Toiset antavat lapsille täyden huomion sen muutaman tunnin vuorokaudessa ja toiset ovat uppoutuneena omaan maailmaansa ja tekemisiinsä, vaikka lapsen kanssa olisikin päivästä toiseen. Me ihmiset kun ollaan erilaisia, mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle, se ei tee siltä siitä väärää

  • Salla sanoo:

    No on ihminen aika heikoilla raiteilla varustettu, jos ei ole ymmärtänyt, että se itsekäs elämä loppuu siinä kohtaa kun lapsia aletaan tekemään. Kyllä me kaikki halutaantreenata ja välillä hiljaisuutta sekä siisteyttä. Ei kun vainhempainkouluun ja psykologille, mars.

  • Kauhea äiti sanoo:

    Tähän on pakko sanoa että olen samoilla linjoilla, olen itse yh, 2 lasta jo maailmalla ja kaksi vielä kotona joista toisella dysfasia ja toisella Asperger&Adhd. Tällä hetkellä olen työttömänä ja ainoa tukiverkko on oikeastaan juuri päiväkoti jonne vien toisen lapseni joka päivä, toinen on jo ylä-asteella.
    Olen varmasti huono äiti minäkin mutta oma aika ja omien juttujen tekeminen on sitä mistä saan voimia jaksaa lasten kanssa iltapäivät, illat ja viikonloput.

    • Äityliini sanoo:

      Tukiverkosto on tärkeä ja varsinkin erityisten lasten kanssa kaikki apu on tarpeen , mutta aloittajan kohdalla asia oli kyllä kirjoitettu aika provosoivasti tai kuulosti siltä että vamhemmuus on vähän hukassa

      • Minja sanoo:

        Minäkin mietin olisiko ihan provona kirjoitettu, vaikka aika harvinaista sellainen tällä kivalla sivustolla. Jos ihan todellinen tilanne, niin apua kyllä tarvitsisi vanhemmuuteen hän.

    • IdaKatarina sanoo:

      Mä ymmärrän oikein hyvin sua ja sun jaksamista. Toi elämä on itsellekin tosi kuormittavaa ja raskasta, ihan vaan jo pelkästään yhden Aspergerin kanssa. Itsellä yksi, jolla ei vielä ole sen varmempaa diagnoosia kun monimuotoinen kehityshäiriö, mutta johonkin lievän autismin kirjoon se menee kun se jossain vaiheessa varmistuu (itse sanoisin Asperger, koska on niin tyypillinen sellainen, ja itsellä kokemusta niistä jo entuudesta). Hänkin aloitti tarhan vähän päälle 3-vuotiaana, 2-3 x viikossa 4-5 tunnin ajaksi vaikka itse olin vielä kotona, mutta se oli ihan lastenneurologian ”ohjeistuksen” mukaan, niin että saatiin hänet sosiaalistettua vähän enemmän, ja että sai muittenkin lasten esimerkkejä kun vaan isoveljen kotona. Oli meillä kyllä muuten sosiaalinen elämä ja näki paljon muita lapsia, mutta ei vaan ottanut kontaktia eikä viihtynyt niitten seurassa. 3 vuotta tarhassa muutti pojan jo aika paljon, mut hän oli onnekas ja sai tosi, tosi hyvät ”tarhatädit” jotka ymmärsi hänet täysin. Vielä on paljon maneereita välillä, rutiinit pitää olla aika samoja, muutoksiin reagoi tosi voimakkaasti ja ne aistiyliherkkyydet kuormittaa häntä tosi paljon, mut hänestä on tullut paljon sosiaalisempi ja ottaa nykyään paremmin kontaktia muihinkin. Nyt tulee vaan taas tosi isoja muutoksia syksyllä, ja pelkään mitä se tuo tullessaan, koska viime syksy oli jo kauhean rankka hänen kaa kun ensin oli kesällä muutto ja sit tuli pari uutta ”tarhatätiä” tarhaan, ja hän alkoi käyttäytymään aggressiivisesti muita lapsia kohtaan tarhassa ja yritti karkailla vähän väliä, ja ihan vaan niitten muutoksien takia mitä silloin oli, kotonakin oli ihan mahdoton, kävi pikkuveljeen käsiksi vähän väliä eikä oikein totellut mitään ja eläytyi omaan maailmaansa, ja ne muutokset oli vielä pientä verrattuna mitä syksyyn on odotettavissa, koska nyt aloittaa ihan eri lasten ja aikuisten kanssa eskarissa, hänen puheterapeutti lopetti nyt keväällä eli tulee vielä uusi puheterapeutti ja sit meille tulee vielä neljäs lapsi syksyllä, + että ne siirtyy vielä talvella parakeista uuteen kouluun jossa on yli 400 oppilasta, eli voi suoraan sanoa että on helvetti odotettavissa.
      Se on kaikkea muuta kun helppoa, se elämä, näitten kanssa, mut onneksi meillä on käynyt tosi hyvä tuuri että me ollaan hänen kanssaan saatu tosi paljon hyviä neuvoja, iso tukiverkosto ympärille ammattilaisten kanssa ja jos joskus mietityttää ihan mitä vaan niin ei tarvitse muuta kun soittaa neurologian poliklinikalle kysyäkseen neuvoja. Mä oon kyl tosi, tosi kiitollinen, ettei olla jääty vaan yksin.
      Eli et kyllä millään lailla ole paska mutsi, koska sä elät vielä ”rankemmassa” tilanteessa mitä ”normaaleitten” lapsien äidit elävät, sun lapset on tosi, tosi riippuvaiset susta, koska sä olet niitten henkireikä, se isoin tuki ja turva mikä niillä on, eli sun on pakko huolehtia itsestäsi että jaksat. Ja siinä ei todellakaan ole mitään väärää. Noita lapsia kun nyt ei muutenkaan yleensä noin vaan viedä mummolle tai muualle hoitoon, koska yleensä se vaatii kauheat keskustelut asiasta etukäteen et lapsi kerkeää tottua ajatukseen, ja monesti se menee vielä siihen et saa hakea lapsen kotiin kun sinne menee kun ei halua jäädä ja menee liian ylikierroksille (näin ainakin meillä).

      Mut hei,
      Tsemppiä sulle!
      Meille ei ole annettu mitään helppoa elämää näitten lasten kanssa, mutta on se silti omalla tavallaan palkitsevaa. Näkee elämää itsekin vähän eri tavalla, kun näkee niitten silmien kautta.
      Ja onhan tuo mun poika vaan maailman hienoin silti, vaikka häntä nyt ei voi kategorisoida normaaliksi, mut mikä nyt on normaali muutenkaan!? 😊

  • Järkyttynyt sanoo:

    Huh huh.
    Että lapsi on arkipäivät päiväkodissa ja viikonloput mummolassa.
    Ja ihan vaan siksi että äiti haluaa lukea ja katsoa tv:tä rauhassa.
    Silloin (harvoin) kun ollaan yhdessä saa melkein huomiota.

    Ei löydy ymmärrystä yhtään.
    Lapsiparka, äiti ei halua että lapsi on kotona häiritsemässä.

    • Ymmärtämätön sanoo:

      Samaa mieltä, ei löydy multakaan ymmärrystä. Paha mieli tuli lapsen puolesta 🙁