”Tiedättekö näitä ”paskamutseja”, joilla on paha mieli siitä että lapsi käy kerran kymmenessä vuodessa hoidossa tai syö valmispuuroa (herrajumala sentään)?

Noh, tässä teille ihan ihka oikea paskamutsi: En aina jaksaisi olla äiti, itse asiassa enimmäkseen ajasta en jaksaisi sitä!

Tämä ei tarkoita sitä, etten rakasta lastani, tai haluaisin antaa hänet pois, tai ettei hänellä olisi kaikki tarvittava ja vähän enemmän, mutta kun haluaisin vaan olla rauhassa. En jaksa sitä härdelliä, kaaosta, sotkua, kiukkua, huutoa, itkua, viideltä heräämistä enkä jatkuvaa huolta.

Tässä ollaan nyt pari vuotta tätä katseltu, ja en ole vieläkään oikein sopeutunut siihen, että joku vie mun huomion aina kun yritän rentoutua/lukea kirjaa/katsoa telkkaria tai mitä tahansa mitä aikuiset haluaa tehdä.

Taannoin luin pari erittäinkin aggressiivista keskustelua siitä, kun jotkut vanhemmat vie lapsen päiväkotiin vaikka olisikin jostain syystä itse kotona. Jos Suomessa olisi käytössä kuolemanrangaistus, tämä olisi rangaistus niille äideille jotka tekevät niin!!

Minä olen yksi niistä äideistä. En käy töissä enkä ole työtön, olen itse kotona ja lapseni käy päiväkodissa 7h/päivä. Kun hän on siellä treenaan, luen, käyn kaupassa, siivoan tai teen jotain niistä asioista, joita haluan tehdä rauhassa. Ennen kaikkea nautin hiljaisuudesta ja hetken aikaa siitä että koti on siisti. Että näin.

Viikonloppuisin ja pyhinä oon ihan kypsä ja uupunut kun lapsi kotona. Annan hänet oikein mielelläni mummolaan hoitoon vaikka kolmeksi päiväksi. Syynä käytän sitä etten jaksa ajaa pitkää matkaa edestakaisin. Sitten oon vain kotona ja teen mitä huvittaa ja nukun aamuisin.

Ihan vain siksi että jostakusta tulee äiti ei tarkoita sitä että pitäisi olla jatkuvasti silmät auki, jopa öisin. Kai nyt ihmisellä on oikeus tehdä myös omia juttuja!

Tämä ei kuitenkaan ole ok, sen opin heti kun tulin itse äidiksi. Olen kuitenkin valinnut toisenlaisen tien olla hyvä äiti. Ja rakastan lastani silti yli kaiken. Silloin kun olemme yhdessä, hän saa (melkein) kaiken huomioni.”

Nimim. Maailman paskin äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

32 vastausta artikkeliin “”Haluan omaa rauhaa, ja siksi lapseni käy hoidossa vaikka olen kotona””

  • Ihan aiheesta sanoo:

    Millä elät, jos olet kotona ilman mitään syytä? Kotirouvana miehen ylläpitämänä? Jos olet sairauslomalla, on ymmärrettävää viedä lapsi pois. Mutta luulen, että monia ärsyttää hoidattaminen yhteiskunnalla, jos ei ole mitään kunnon syytä siihen. Siksi olisikin parempi, että hoitopaikan saamiseksi on oltava töissä, opiskelemassa tai sairauslomalla.

    • Elämme vuotta 2019 sanoo:

      Lapsilla on nykyaikana oikeus varhaiskasvatukseen, päiväkotipaikkaa ei nähdä pelkästään lasten säilöntäpaikkana päivisin vanhempien ollessa töissä/opiskelemassa/yms, joka tilanne vaatii kiistatta lapselle hoitopaikan. Jokaisella lapsella nähdään olevan jo aika nuoresta tarve ja oikeus omanikäiseen sosiaaliseen verkostoitumiseen ja monipuoliseen ja yhtäläiseen taitojen ja kouluvalmiuksien harjoittamiseen. Sen takia on monin paikoin jo subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus. Eli asuinkuntaa ei nähdä hoitopaikan järjestämisvelvollisuuden takaajana vaan jokaisen lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen -täyttäjänä, riippumatta vanhempien tilanteesta. Ja jokainen perhe on omien lastensa ja perhetilanteensa asiantuntija ja varmasti haluaa lastensa parasta.

  • Vv sanoo:

    Näin masentuneena äitinä ymmärrän hyvin kirjoittajaa. Itse en osaa olla lapsen kanssa ’puoliksi’; joko annan hänelle kaiken huomioni tai sitten keskityn kokonaan johonkin muuhun. Ja se huomion antaminen on henkisesti todella väsyttävää! Lisäksi se tunne, että en siltikään ole tarpeeksi läsnä, tekee tilanteesta vieläkin raskaamman.
    Ja muut kommentoijat voivat taas mennä itseensä ja lopettaa keittiöpsykologian opinnot. En minä tiennyt, millaista elämä on lapsen kanssa ennen kuin niitä hankin (ja kukapa tietää, lapsetkin ovat erilaisia), lapselle ei koidu traumoja siitä, että hän on muidenkin kuin äitinsä kanssa kahden (eihän lapsi edes tiedä muusta!) ja mitä edes tarkoittaa ettei ole kypsä äidiksi? Määritelmää kehiin, kiitos.
    Ja vanha kunnon lapset ovat pieniä vain hetken: luojan kiitos! Itse tykkään teineistä enemmän kuin söpöistä pikkulapsista. Eivät kaikki meistä nauti lapsen yksinkertaisten touhujen seuraamisesta sen enempää kuin bb:n katsomisesta.