Välillä tuntuu siltä, että vanhempana pitäisi olla ihan täydellinen. Lapsen kanssa täytyy olla koko ajan innokkaasti ja lempeästi läsnä. Yhteydet päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin täytyy hoitaa nopeasti, aktiivisesti ja virheettömästi. Lapsen liikunta- ja taidekasvatus täytyy muistaa. Perheen kanssa on aina istuttava yhteisessä pöydässä syömässä ja keskustelemassa tai lapset joutuvat hunnigolle. Pallerot on puettava siististi, kauniisti, muodin mukaisesti ja mielellään myös kalliisti. Lapsille täytyy lukea ja laulaa joka päivä, mutta heille ei saa koskaan huutaa. Lapsen ruokavalion on oltava ehdottoman oikeanlainen ja ulkoilua täytyy olla tietty tuntimäärä viikossa.

Huh.

Kaikkeen ei millään pysty täydellisesti. Riittävän hyvä vanhemmuus on ihan oikeasti riittävää. Mutta entäs kun kaiken tämän lisäksi lapset imevät itseensä koko ajan kaikkea kuin pienet sienet? Vanhemman pitäisi vielä muun suorittamisen päälle olla esikuva…

Tästä kaikesta lapsi ottaa mallia kotona koko ajan, halusit tai et:

Puhelimen käyttö

Onko lapsesi koko ajan käsi ja naama kännykkään kiinni liimautuneena? Mistä lienee oppinut..? Kyllä some ja pelit ovat pahasta, koukuttavat viattomat lapset tuolla tavalla!!

Äännähdykset

Tiedäthän sellaisen halveksuvan tuhahduksen? Tai kyllästymistä osoittavan syvän huokaisun? Ne tuntuvat täysin relevanteilta tunneilmaisuilta siihen asti, kunnes kuulet lapsesi toistavan niitä. Auts.

Oman ulkonäön arvostelu

Pyöritkö peilin edessä puristelemassa vatsamakkaroitasi? Sitten se on enää ajan kysymys että ihana täydellinen lapsesi katsoo itseään peilistä ja valittaa, miten läski on.


Kuva Ruvim Noga.

Puhetapa

Jos olet rohkea, salakuuntele lapsesi leikkejä. Melkoisen kylmäävä tunne on, kun huomaa kuuntelevansa omaa puhettaan…enhän minä ole tuollainen mankuja tai nalkuttaja?!

Reagointi asioihin

Palaako pinna tosi helposti? Oletko vähän taipuvainen ylireagointiin? Todennäköisesti lapsellasi MENEVÄT HERMOT IHAN YHTÄ NOPEASTI!!!!

Käytöstavat

Hei jotain positiivistakin välillä: onko lapsesi ystävällinen ja kohtelias? Kotona sekin opitaan!

Vapaa-ajan vietto

Missä vietät iltasi? Sohvalla vai kuntosalilla? Nämäkin tottumukset periytyvät lapsillesi, joten kannattaa yrittää nostaa sitä peppua penkistä edes joskus…

Muiden arvostelu

Pieni lapsi ihmettelee muiden ulkonäköä ja laukoo ”totuuksia” ihan luonnostaan, mutta siinä vaiheessa kun suusta alkaa tulla hirvee tukka, hirvee takki, hirvee naama– tyyppistä juttua, niin ei ole vaikea arvata mistä innoitus muiden haukkumiseen on tullut.

Kiroilu

Ensin ne taatanat ja peekeleet ovat söpöjä ja hauskoja. Hupi loppuu aika äkkiä kun sukupuolielimiä aletaan heitellä välimerkeiksi. Aijai, ehkä äidin ja isin pitäisi pestä suu saippualla…

Täytesanojen käyttäminen

Tota noi siis niinku tiiäks, se sellainen niinku puhe missä on tota sellaisia niinku täytesanoja, kyl sä tiiät niinku? Omassa puheessa ne eivät haittaa ennen kuin tajuaa, että lapsi on selostanut asiaa puoli minuuttia sanomatta yhtäkään järkevää sanaa tota niinku.

Pahat tavat

Kynsien pureminen, nenän kaivaminen, turhan vapautunut piereskely, maiskuttelu, sottaisuus…täältä näitä löytyy, ei muuta kuin omaksumaan lapsukaiset!!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia