"Uusperheet eivät sovi kenellekään"
”Olen omien piirieni uusperhedraamoja seuratessa tullut siihen tulokseen, että uusperhe ei voi olla mikään toimiva perhemalli. Paras malli kaikille osapuolille ja etenkin lapsille on perusperhe, jossa on isä ja äiti tai äiti ja äiti tai isä ja isä, sillä ei ole väliä, mutta perhe koostuu niistä ihmisistä, jotka ovat yhdessä saaneet lapsia.
Uusperheissä tulee aina painolastina entisiä ja nykyisiä aikuisia, joiden pitäisi käyttäytyä aikuisiksi, mutta ei se niin vaan onnistu. On katkeruutta, vihaa, kaunaa, kateellisuutta ja kaikkea sitä, mitä kaikin keinoin yritetään syytää uusperheen tai entisen perheen niskaan. Uusperhe on mahdottomuus, koska perhe on perhe eikä sitä voi mitenkään tehdä uusiksi, kun sen on kerran pistänyt säpäleiksi.
Nykyään erotaan ihan hirveän helposti ja useimmiten niin, että uusi ja ihana ihminen on jo kiikarissa. Ihmisillä ei ole mitään kärsivällisyyttä toisiaan kohtaan niinä haastavina aikoina, kun lapset ovat pikkuisia. Olen itse sen käynyt läpi ja hammasta purren seurannut oman edelleenkin nykyisen mieheni kipuilut liitossamme, jossa ei edes sitä kuuluisaa seksiä ole ollut kovin paljoa. Silti on yritetty olla yhdessä eikä menty tähän jatkuvaan erorumbaan mukaan.
Oikeasti en ole nähnyt yhtään toimivaa uusperhettä. Mutta olen kyllä nähnyt erittäin huonosti voivia lapsia, joita esimerkiksi uudet puolisot eivät kohtele yhtään hyvin eikä aikuismaisesti. Voi kun uusperheelliset ihmiset tietäisitte, miten uudet vaimot esimerkiksi teidän lapsistanne puhuvat. nehän suorastaan tuntuvat vihaavan niitä teidän exänne kanssa yhdessä tehtyjä lapsia.
Jos on ihan pakko erota esimerkiksi väkivallan takia, onko pakko sännätä heti yhteen? Onhan sekin mahdollista, että jää elämään yksin lastensa kanssa eikä rasita lapsia uusperheellä. Mietin vain, mutta tämä ei ole varmasti yhtään muodikas miete.”
Nimim. Liitossa pysyvästi
Editoinut Huono Äiti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 42 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jos eronneet vanhemmat pystyvät asialliseen kommunikointiin niin uusioperhe on ihan toimiva. Lapsi huomaa ettei siinä järjestelyssä ole mysteeriä. Kun vanhemmat ja ”uusiovanhemmat” puhuttelevat toisiaan oikeilla nimillään (ei isä, äiti, äitipuoli, isäpuoli) niin lapsi huomaa että he kaikki ovat aikuisia, joille voi puhua ihan asiallisesti.
Jos tuntee ”bonuslapsen” olevan jotenkin erilainen niin luultavasti suhtautuminen kuin naapurin lapseen (hyväksyvä, mutta ei liian tuttavallinen) saattaa helpottaa yhteiseloa. Lapsen biologinen isä voisi olla hänelle se läheisempi aikuinen.
Minä eikä mieheni ole kokenut uusioperhettä mitenkään ongelmalliseksi. Aikuiset on aikuisia ja lapset on lapsia riippumatta kumman puolison ovat. Siinä sitten kaikki (sinun, minun ja meidän lapset) kasvoivat tasapainoisiksi aikuisiksi.
Ps. Itse en pidä sanasta bonuslapsi, käytän mieluummin lapsen nimeä, kun puhun hänestä höystettynä sanalla meidän …….
Tämä jos joku on katkeran ihmisen tekstiä. Uusperhe ei ole mahdottomuus vaikka normaalia perhettä hankalampi kuvio onkin. Uusperhe on asenne kysymys.
Minä menin naimisiin ja otin avosylin vastaan mieheni kaksi tytärtä, enkä näistä bonus lapsista voi olla muuta kun kiitollinen ja onnellinen. Toki asioita helpottaa se, että tyttöjen äiti on myös ottanut minut hyvin vastaan mutta kaikista tärkein asia tässä kaikessa on ollut mieheni asenne, teot ja suhtautuminen minun mietteisiini.
Mieheni on tehnyt alusta alkaen selväksi lasten äidin suuntaan että minä olen meillä tasavertainen vanhempi ja lapsille samoin. Kukaan ei tätä ole alkukankeuden jälkeen kyseenalaistanut, päinvastoin. Koen olevani tytöille samanlailla turvallinen aikuinen kun iskä ja äiti, tietysti heitä kumpaakin kunnioittaen.
Vastaavasti minun lapseni on saanut miehestäni mahtavan isäpuolen, minun ja oman isänsä lisäksi yhden turvallisen ja välittävän aikuisen lisää.
Joten jos tarkkoja ollaan niin lapsia ajatellen ei kannata jäädä huonoon suhteeseen. Lapsi voi paremmin silloin kun sen ympärillä on joukko tasapainoisia, onnellisia ja hyvinvoivia aikuisia. Oli ne aikuiset sitten äiti ja isä.. isäpuoli tai äitipuoli.. vai mitä luulet.. kärsiikö lapsi siitä että sillä on vierellään onnellinen äiti ja äidin mies, isäpuoli, yhtenä bonus aikuisena turvaamassa elämässä alkuun?
Olen samaa mieltä. Mikäli perhearki huolineen ja vastuineen ei ole napannut aiemmin jompaakumpaa osapuolta, miksi se nappaisi uudestaankaan. Erillään asuminen mahdollistaa aikuisille omaa, ”hemmotteluaikaa”. Uusperheen asumukset ovat lasten koteja, eivät ”lapsivapaita” yksiköitä.
Olen samaa mieltä, että uusperheen kuviot on todella vaikeita ja juuri tämän takia olen ollut yksin ilman uutta miestä. Koko ajan kuuntelen lasteni pahaa oloa siitä, että ex-miehelleni omat lapset tulevat jonon viimeisenä ja kaikki muu on tärkeämpää. En halua lasteni kärsivän yhtään enempää.
Olen päätynyt samaan lopputulokseen ja halunnut rauhoittaa lapseni elämän. Koskaan ei ole tarvinnut lapsen kohdata vierasta ihmistä omassa kodissaan. Tämä on mun ja tyttäreni juttu ja toimii meillä.
No onhan nyt taas yleistystä.
Meidän ei väkivaltainen ydin perheemme oli todella onneton. Riidat veivät lapsilta huomion, jokainen päivä toivoin että mies ajaisi pienen kolarin niin ettei tulisi kotiin ja tarvitsisi kuunnella häntä.
Kun ero tuli se oli ihanaa mutta riitoja oli jatkuvasti kaikesta.
Tilanne tasoittui vasta kun exä löysi uuden ja jätti minut rauhaan.
Lopulta meistä tuli kaksi uusio perhettä jotka tulevat kohtuullisesti keskenään toimeen mutta ennenkaikkea lapset saavat huomiota, heillä on hyvinvoivat vanhemmat ja kaksi turvallista kotia.
Ikävää jos aloittajalla on noin kurja kokemus mutta kyse on mielestäni enemmänkin hänen parisuhteestaan ja väleistään kumppaniin.
Miehen täytyy tukea vaimoansa sekä ottaa vastuuta kaikkien hyvinvoinnista. Tästä täytyy yhdessä puhua ja miettiä ratkaisuita.
Olen kolmannessa liitossani. Lapset ovat jo aikuisia ja lapsenlapsiakin on. Eniten kadun ensimmäistä eroani, kun nuorin kolmesta lapsesta oli 4-vuotias. Meillä oli ihan kiva ja sopusointuinen liitto, mutta mulla vaan veri veti uusiin seikkailuihin. Jälkikäteen ajatellen minä olin itsekäs paska. Meillä olisi voinut olla nyt ihana elämä yhteisten lastemme ja lastenlastemme kanssa. Ero mursi mieheni henkisesti, eikä hänole toipunut siitä, vaikka aikaa on kulunut kohta 25 vuotta.
Eron jälkeen tapasin uuden miehen ja muutimme nopeasti yhteen, menimme naimisiin ja saimme yhteisen lapsen. Ensi kuukausien jälkeen tiesin, että tämän liiton päättyminen oli vain ajan kysymys. Mies ei sietänyt lapsiani. Hänen oma poikansa asui myös kanssamme ja totta puhuen minäkään en oppinut rakastamaan poikapuoltani. Tämä mies numero 2 osoittautui itsekkääksi narsistiksi, joka pystyi kääntämään mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Hän uhkaili minua henkisesti ja fyysisesti. Alkoholia kului paljon ja silloin hän haukkui minua täydeksi idiootiksi ja vaikka miksi. Outoja raivonpuuskia tuli milloin mistäkin. Syynä saattoi olla vaikka joku asia, jonka olin sanonut hänelle monta viikkoa sitten. Sain ihan omituisia syytöksiä ja mustasukkaisuutta päälleni.
Lopulta, 20 vuoden jälkeen, hankin itselleni oman asunnon ja muutin pois. Edelleenkään mies ei suostunut mihinkään pariterapiaan tai oikeastaan edes keskustelemaan kanssani. Olisin voinut muuttaa takaisin, jos ”kielletyt” aiheet olisi keskusteltu auki. Kävin lasteni kanssa liittoani ja heidän isäpuolensa käytöstä läpi ja itkin silmät päästäni tajutessani, kuinka huonosti olin antanut lapsiani kohdella.
Nyt kun tästäkin erosta on nelisen vuotta aikaa, olen jälleen uudessa suhteessa. Tätä suhdetta varjostaa oma sairauteni. Kaikki muut palaset ovat loksahtaneet paikalleen, mutta olen sairastunut parantumattomasti eikä elinpäiviä liene enää vuottakaan. Olen niin kiitollinen nykyiselle miehelleni, joka jaksaa huolehtia minusta ja olla tukenani. Ja onhan meillä myös todella hauskaakin, yritämme unohtaa sairauteni ja tehdä kaikkea hauskaa.
Kunpa voisin kääntää kelloa 1990-luvun puolelle. Toimisin aivan toisin ja pitäisin perheeni koossa.
Voin itse Uusperheellisenä sanoa, että tottahan toki se on haasteellista, mutta osalla meistä on asiat myös ihan hyvin. Kuitenkin, kärsivällisyyttä se on ehdottomasti vaatinut. Kärsivällisyyttä sovittaa yhteen erilaiset kasvatustavat, kykyä olla mahdollisimman tasapuolinen lapsia kohtaan ja kykyä pysyä aikuisena niissä hetkissä, kun lapsi toteaa sinun olevan ”ihan tyhmä” sen vuoksi, että toisella vanhemmalla saa tehdä sitä ja tätä, mutta täällä ei. Meillä on käynyt hyvä tuuri myös siinä, että meidän lapset viihtyvät keskenään. Heistä huomaa, että he kaipaavat toisiaan silloin, kun joku ei ole paikalla.
Täytyykö siis aikuisen ihmisen tyytyä deittailu suhteeseen eronsa jälkeen koska on saanut edellisessä suhteessa lapsia.. Odottaa siihen asti kunnes lapset ovat muuttaneet pois kotoa, ennen kuin jakaisi kotinsa uudestaan toisen aikuisen kanssa?
Uusioperheitä on tuhansia ja varmasti useat niistä ovat todella kivisiä ja saattavat päättyä eroon.
Uusioperheitä on erillaisia ja joissain lasten on varmasti huono olla, mutta kyllä uskallan väittää että parempi on lapselle nähdä oma vanhempi onnellisessa uusioperheessä kuin vanhassa suhteessa jossa yhdessä ollaan vain lasten vuoksi.
Jälkimmäisessä tapauksessa uskon lasten oikeastaan kärsivän enemmän, koska kyllä ne lapset huomaavat kuinka paha heidän vanhempien on olla.
Olen uusioperheen ”uusio”. Minulla ei ole lapsia, enkä oikeastaan koskaan halunnut lapsia. Rakastuin kuitenkin ihmiseen jolla oli edellisestä suhteesta kolme lasta.
En todellakaan ole pullantuoksuinen äitipuoli, olen tiukka ja vaadin puolisoni lapsilta perus tapoja. Meillä on kuitenkin hyvä ja toimiva perhe koska kunnioitamme toisiamme ja hyväksymme myös lasten toisen kodin.
Välillä saatan olla niin mitta täysi lapsi arjesta että sen näkee naamastani, mutta se ei tee rakkauttani lapsia kohtaan yhtään vähäisemmäksi.
Uskon uusioperheen toimivan silloin kun aikuiset muistavat sen olevan uusioperhe!
Hep, täällä toimiva uusperhe! ❤️
Nyt 4,5 v yhdessä, oltiin alle 40 kun aloitettiin. Paras suhde mitä koskaan on ollut. On vaatinut molemmilta omien tunteiden suhteuttamista lasten hyvinvoinnin rinnalle, mutta muuten ollut jopa helppoa. Nautitaan kovasti yhdessä olosta kun ollaan kaikki paikalla. Nautitaan myös kahden kesken ajastamme kun lapset poissa.