Mistä tietää, milloin on aika erota? Milloin suhteesta lähteminen on pelkkää mukavuudenhalua, entä milloin siihen jääminen? Tämä kirjoittaja miettii, onko parisuhdeuupumus oikea syy erota:

”Mä haluan erota.” Ajatus,joka pyörinyt takaraivossa viime kuukaudet, hyppäsi sammakkona suusta ulos.

”Mä haluan erota.” Miehen romahdus. Anelu. Yhden mahdollisuuden pyytäminen. Itkua ja hampaitten kiristelyä, mutta pysyin päätöksessä.

Voiko parisuhteeseen uupua? Tai saako siitä edes suoraan puhua? Siitä, että koko miehen olemus ärsyttää.

Miksi se ei ole käynyt taas suihkussa, haisee hielle? Taasko sille piti pitää luentoa, että ei aikuinen ihminen elä koko päivää yhdellä keksillä ja pannullisella kahvia, vaan raavas mies tarvitsee niin ja niin monta kaloria pelkkään olemassaoloon.

Miksi se taas pyytelee anteeksi, eihän se ole edes tehnyt mitään? Miksi se ei vaan ole tajunnut jättää mua rauhaan, kun olen sitä eniten tarvinnut, onhan tästä ollut ennenkin puhetta että tarvitsen omaa tilaa ja aikaa enemmän kuin se!!

Seuraavana päivänä iskee jo katumus. Oliko päätös sittenkään niin varma? Olihan meillä hyviä hetkiä, paljonkin, enemmän kuin niitä huonoja. Ehdotan kompromissia. On sun koti, on mun koti, tapaillaan, käydään treffeillä, aloitetaan puhtaalta pöydältä tai niin puhtaalta kuin se ylipäänsä on mahdollista.

Pyydänkö liikaa? olenko hullu kun edes ehdotan sen jälkeen, miten taas kerran romutin toisen maailman. Jos mä olisin sä, en mäkään olisi mun kaa. Mutta ei vielä. Tästä uupumuksesta on ensin selvittävä, tehtävä itselle jotain, ryhdistäydyttävä.

Ehkä se vielä onnistuu ja voidaan kiikkustuolissa muistella, kuinka asiat kaikesta huolimatta järjestyivät. Tai ehkä se menee vielä enemmän metsään, löydän itseni taas hakkaamasta päätä seinään ja miettimästä miksi annoinkaan sen mahdollisuuden. Mutta ei sitä voi tietää ennen kuin kokeilee. Vai?

Nimim. Mistä sen tietää?

Tämä kirjoitus on lähetetty avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

14 vastausta artikkeliin “En jaksa parisuhdettani, onko pakko erota?”

  • Tähän jäin sanoo:

    Niin, sitä miettii ja miettii käytännön asiat… todetakseen että omat taloudelliset resurssit eivät riitä neljän lapsen yh arkeen. Miehen tuntien hän ei tekisi sitä minulle helpoksi vaikka lastensa asiat hoitaisi kyllä kunnialla. Olisipa nuorena tajunnut että opiskella parempi palkkainen ammatti eikä lasten ollessa pieniä olisi uskonut miehen sanoihin ”ole vain kotona hetki heidän kanssa kyllä me pärjätään”. Olisi oma puskurirahasto ja mahdollisuus tehdä ratkaisuja. Lapsen tekoon kannustetaan mutta se ei ole kenellekään taloudellisesti järkevää. Noh onhan meillä kivaakin, mutta niin on minulla ja ystävillänikin. Salaisin pimeä toiveeni on että mies kertoisi joku päivä että hänellä on toinen ja hän haluaa erota. Silloin hän ei heittäytyisi minulle hankalaksi. Itse en pysty erota. On kulissiliittoa, rakkausliittoa, järjestettyä liittoa, pakkoliittoa ja järkiliittoa. Tämäkin on yksi noista.

  • Erkki sanoo:

    Ei voi tietää, mutta ajattelin kommentoida sen mitä itselle tuli mieleen tuosta. Jos mies pyytelee anteeksi ja ei anna tarpeeksi omaa tilaa, se kuulostaa ylikiltteyden ja läheisriippuvuuden piirteiltä. Keksillä ja kahvilla eläminen voi olla merkki myös jostain mielen ongelmasta.
    Noille on syynsä ja ei oo helppoja juttuja. Toivon voimia ja kaikkea hyvää!

  • Think about it sanoo:

    Miehet laittaa yleensä erossa hanttiin sen takia, että pelkäävät menettävänsä lapset. Ja useinhan niin myös käy, tavalla tai toisella. Jos eron syynä on esim. isän osallistumattomuus, teini-iän saavuttaneet lapset ovat sen jo huomanneet ja voivat senkin takia alkaa hylkiä isäänsä. Naisena kannattaa miettiä myös taloudellinen puoli. Suomessa ei saa mitään isoja elatuskorvauksia mistään, vaan pitää tulla toimeen omillaan ja maksimissaan muutaman sadan euron elatusmaksuilla lapsesta. Oletko siihen valmis? Mies voi myös lopettaa maksamisen suutuspäissään ja myös lapsen tapaamiset. Sitten ei ole rahaa eikä myöskään vapaata lapsesta.

  • Been there sanoo:

    Ainakin itsellä oli hetkellisesti paha olla suhteessa kun itse olin väsynyt kotiäitiyteen ja töiden hakuun ja siinä stressitilanteessa tuli myös miehen kanssa riideltyä enemmän. Joskus noina aikoina ajattelin eroa. Kun oma elämä alkoi rullaamaan paremmin ja sain myös omaa aikaa, palasin töihin ja jatkoin vuosien tauon jälkeen harrastuksia niin myös parisuhteessa alkoi mennä paremmin. Onneksi itse en silloin huonoina hetkinä päättänyt lähteä, koska katuisin sitä nyt. Kannattaa siis miettiä ärsyttääkö se miehen naama sen miehen takia vai jostain ulkopuolisesta syystä ennen kuin teet päätöstä.

  • Tarde sanoo:

    Itse olin samassa tilanteessa…. pitkitin ihan liian kauan… koko se aika kun se möykky oli sisälläni, niin inho/kiukku/tyytymättömyys toiseen kasvoi toiseen. Ja niin kasvoi sillä kumppanillakin. Molemmilla oli paha olla… mutta siitä ei puhuttu. Lopulta löysin itsestäni sen voiman, että otin asian esille. Mutta kun itsekin epäilin, että se on vain joku kausi, niin ehdotin parisuhde terapiaa. Samalla jatkoaikaa asioiden miettimiseen ja mahdollisuuden ehkä ihastua tai jopa rakastua puolisooni jälleen. Kävimme terapiaa ensimmäiset 3-4 hyvässä hengessä, maailma näytti valoisammalta ja tulevaisuus oli ihan yhteinen ja positiivinen. Kunnes tuli lomien vuoksi terapiaan pari pitempää taukoa….. hyppäsimme saman tien 6kk taaksepäin…. itselle pettymys, ehkä jopa epätoivo. Samalla terapiassa käynnit olivat antaneet minulle valtavasti työkaluja käsitellä asioita uudesta vinkkelistä…. 9kk terapian aloituksen jälkeen ilmoitin haluavani erota! Puolisoni taisteli vastaan kynsin ja hampain – jopa todella epäreiluin keinoin. 11kk kohdalla kerroin, että MINÄ eroan, halusit tai et. Että eikös nyt pitäisi keskittyä jo enemminkin lasten hyvin vointiin ja käytännön järjestelyihin. Kuin luoda vielä lisää tätä masentavan ahdistaa ilmapiiriä kotiin. Lopulta asiat saatiin vireille. Ymmärrän, tilanne oli tiukempi paikka miehelleni. Mutta siihen aika auttoi ja se, että asiat hoidettiin lopulta yhteisymmärryksessä ja sovussa. Itse en ole päätöstä katunut! Tänäkin päivänä voin sanoa entistä miestäni hyväksi ystäväkseni, mitä en olisi voinut liittomme viimeisen 2 vuoden aikana sanoa!

  • Karmeleon sanoo:

    Minä erosin aikoinani ja lähdin pienen lapsen kanssa. En ole päivääkään katsonut taakseni ja voin kertoa, että omalla kohdallani ratkaisu oli paras mahdollinen. Koko maailma avautui ihan uudestaan ja ilo ja onnellisuus ja hauskuus palasi elämään

  • "Tulta tähän sammuvaan hiileen" sanoo:

    Kyllä. Tunnustan. Samanlaisia ärsyyntymisen tuntemuksia täältäkin löytyy. En siis voi neuvoa suuntaan taikka toiseen. Yhdessä elettyjä vuosia takana liuta, teinistä asti yhdessä oltu ja siinä varmaan yksi syy tähän sotkuun. Joukkoon mahtuu tottakai pirusti hyviä aikoja ja rakkautta ja huumaa ja onnea. Mutta myös ahdistusta, ärsyyntymistä jopa ajoittain vihaakin. Kukaanhan ei meistä täydellinen ole, eikä tarvikkaan. Mutta nyt kun aikaa on kulunut ja lapset ovat kasvaneet, halu vapauteen on kasvanut suunnattomaksi.

  • anonyymi sanoo:

    Lähe hakemaan apua ennen kuin teet mitään päätöstä – siis perheterapeutille yhdessä. Jos eroat, kestätkö sen, että miehellä on hetken päästä uusi naisystävä. Leskiä, eronneita ja naimattomia naisia riittää.

  • Minä sanoo:

    En jaksa enää edes nostaa kissaa pöydälle ja aloittaa parisuhteen tervehdyttämistä. Nähty ja tehty liian monta kertaa ja aina sama meno jatkuu. Miehen nettipornoaddiktio ja ties mitkä suhteet vaan lakaistaan pöydän alle ja puhumattomuus on jo arkea. Erota en halua niin pitkään kun lapset kotona asuvat. Päällisin puolin kaikki hyvin. Matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä. Pinnan alla kaikki päin persettä. Parisuhdetta ei ole. Vain minun väsynyt, ahdistunut ja elähtänyt olemus joka sinnittelee päivän kerrallaan ja miehen ikuinen viidenkympin villitys.

    • Päivänsäde sanoo:

      Mikäs siinä, jos haluaa olla joka päivä ahdistunut ym. Itse en jaksaisi. Todella kuluttavaa. Arvostan itseäni niin paljon, etten ansaitsisi kuvatunlaista elämää. Ja kokemuksesta voin sanoa, että lasten takia yhdessäoleminen on vihonviimeinen juttu. Lapset voi paremmin kun vanhemmat voi hyvin, niin pienet kuin aikuisetkin lapset.

  • Eräs sanoo:

    Kannattaa tarkkaan miettiä että mistä se parisuhdeuupumus johtuu? Onko niinkään kyse miehestä vai jostain itseesi liittyvästä. Sitä kannattaa pohtia, tarvittaessa ammattiauttajan kanssa rnnen kuin tekee mitään lopullisia ratkaisuita. Itse purin oman pahan olon siihen että näin vain negatiiviset jutut parisuhteessa ja toisessa, ja mitä meiltä puuttui, ja hyppäsin sivusuhteeseen. Asian julkitulon jälkeen seurasi kriisi, jossa ammattiauttajan kanssa pureuduttiin siihen että mikä johti siihen. Peiliin katsomisen paikka, ja aika moni ongelma ei johtunut toisesta vaan itsestä ja omasta yleisestä pahasta olosta. Olin se kiltti tyttö joka aina teki ja toimi niinkuin odotettiin, ja samalla olin kadottanut itseni. Olin tyytymätön kaikkeen. Onnekseni, kolmen vuoden kriisin, itsetutkiskelun ja omien toiveiden ja haaveiden kaivamisen sekä oman äänen löytymisen jälkeen, matka puolison kanssa jatkuu eteenpäin – parempana kuin koskaan.

  • Kukkahattutäti sanoo:

    Erosta puhuminen rikkoo aina suhteesta jotain. Eli suhde jatkuu entistä huonompana, jos jatkuu.
    Toivottavasti miehesi käyttää suhteessanne roikkumisen hyödykseen, ja etsii uuden.
    Älä sitten avaudu, että sika löysi uuden ja jätti yllättäen.

  • tietäisinpä sanoo:

    Samat fiilikset. Sitten hetkittäin sen unohtaa, kunnes taas alkaa tökkiä. Eroaminen tuntuu liian raskaalta päätökseltä ja prosessilta, että en vaan jaksa ryhtyä siihen. Etenkään kun en ole varma. Kaipa tää joskus tästä paranee.

    • Sara sanoo:

      Kirjoitit ihan kuin mun elämästä. Yhdessä oltu teinistä asti. Välillä vähän aina tökkinyt, mutta sitten se on unohtunut. 16vuotta takana ja kaksi lasta. Asuntolaina ja lapset on monesti saanut jäämään vaikka kaikki muu on mennyt päin prinkkalaa. Nyt on vaan viime aikoina alkanut tökkiä niin paljon, että oon miettinyt onko tämä sellaista elämää jota tahdon elää. Eroaminen on iso prosessi, se muuttaa kaiken. Mutta jos jatkaisin tällä samalla tavalla niin vain katkeroituisin.