”Aluksi muistutus:
introvertti eli sisäänpäin suuntautunut persoona ei tarkoita sitä, että henkilöllä olisi huonot sosiaaliset taidot tai hän vihaisi ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ei tuo energiaa vaan kuluttaa sitä, jopa silloin kun seuraa pitävät ne kaikista rakkaimmat. Siksi hänelle on tärkeää päästä lataamaan akkuja yksin. Ypöyksin. Edes joskus. Edes vähän. Ja siihen ei riitä autossa punaisissa valoissa istuminen.

On tehokkaita, ripeitä ja iloisia äitejä, jotka palautuvat äitiyden rasituksista ystävien seurassa, parisuhdehetkessä, jumpparyhmässä tai uppo-outojen kanssaäitien kera hiekkalaatikon reunalla. Äitien kertomuksista saa käsityksen, että kotona vauvan kanssa on rankkaa, koska “ei pääse koskaan mihinkään”, mutta se helpottaa sitten kun opiskelut tai työ jatkuvat. On myös äitejä, jotka eivät ymmärrä edellämainittua kokemusta, koska lapsethan ovat parasta! Sitten on meitä tällaisia äitejä, jotka ovat tehokkaita, ripeitä ja iloisia (joille myös lapset ovat parasta!), kunnes väsyvät siihen, että palautumisen mahdollisuuksia ei ole. Introverttia ei ahdista kodin seinät vaan se, että seinien sisällä ei saa olla hetkeäkään rauhassa.

Introvertille oma aika tarkoittaa, ettei silloin tarvitse seurustella kenenkään kanssa. Saa rauhassa uppoutua omaan maailmaansa ja introvertille se on helppoa melkein missä vain, kunhan sitä suurinta häiriötekijää – eli huomioitavia ihmisiä – ei ole. Vaatii suurta ymmärrystä puolisolta ja muilta läheisiltä, että äitiä ei saa nyt häiritä. En haluaisi tehdä tästä sukupuolikysymystä, mutta aavistelen että oman perheensä luota pois sulkeutuminen sallitaan helpommin isille. Ja sulkeutuminen omiensa luota myös tulkitaan loukkaavaksi, jos introvertti ei tunne itseään eikä osaa kuvailla olotilaansa toisille, jolloin heillä olisi edes mahdollisuus ymmärtää.

Pienen lapsen äideille tarjotaan apua ja neuvoja hyvin monesta suunnasta, mutta lähes kaikki perustuu ulospäinsuuntautuneeseen persoonallisuuteen. Kun olin vauvani kanssa kotona, en kaivannut yhtään enempää aikuiskontakteja, perhekerhoja tai pois pääsyä kotoa. Kaipasin kotona puuhastelua yksin. En kaivannut juhlia, matkoja ja elokuvailtoja, vaan sitä että saisin kuunnella lempiartistini levyn ilman keskeytyksiä. Onneksi puolisoni ymmärsi asian hyvin ja hän otti tavaksi lähteä vauvan kanssa mummulaan joka sunnuntai, koko päiväksi. Sen ansiosta pysyin järjissäni. Isän ylle toki tuosta uroteosta sovitetaan sankarin viittaa hyvin helposti, mikä onkin sitten toinen keskustelu kokonaan.

Opin myös, että paras tukihenkilö ei ole itsestäänselvästi toinen vauvan äiti. Jos persoonallisuus on erilainen, hyvää tarkoittavat neuvot vain lannistavat ja mitätöivät introvertin tarvetta olla itsekseen. Hyvin helposti se leimataan itsekkyydeksi ja seuraavaksi varmistellaan, että ethän ole masentunut. Sen sijaan rohkaisevaa ymmmärrystä osaa antaa toinen introvertti. Vaikkei hän ymmärtäisi vauvoista mitään, hän ymmärtää miltä tuntuu kun oma jaksaminen murenee atomeiksi sosiaalisen kuormituksen alla.

Kuinka sitten tarjota tukea ystävälle, jolta vauva-arjen pyöritys vie värit elämästä? Se on yllättävän helppoa: kysy mistä hän saa energiaa ja voitko auttaa häntä siinä. Vastaus voi yllättää. Joskus siihen riittää se että katsot vauvaa vartin, että äiti voi vain istua keittiön pöydän ääressä, katsoa ikkunasta ja sulkeutua omaan kuplaansa, jonne ei kukaan muu pääse.”

Nimim. Introvertti äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

18 vastausta artikkeliin “Introverttiä äitiä eivät perhekerhot auta…”

  • Miia sanoo:

    Nyt oli kyllä bullseye. Ihan hemmetin totta

  • P sanoo:

    Kaipaan sitä että saan istua ihan rauhassa, hiljaisuudessa omien ajatusten kanssa. Ja ihme sen ajan jälkeen jaksaa taas touhuta lasten kaa:D

  • Satu sanoo:

    Kaipaan sitä omaa aikaa että voi ihan vaan olla ajatustensa kanssa. Päikkäriaika on aika passelia tähän. Sitten kaipaan kuitenkin sitä että saan touhuta ja harrastaa sellaista mikä on ihan omaa. Nekin vaan meinaa olla sellaisia yksin tehtäviä juttuja. Pikkasen odotan sitä aikaa kun lapset jaksaa leikkiä keskenään pihalla ja voit uppoutua ite vaikkapa kirjaan tai hiomaan pöytää ja antaa ajatusten lipua minne lie.. Muutama vuosi vielä!

  • Igf sanoo:

    Tosi hyvä kirjoitus. Kiitos!

  • Ei aina anneta sanoo:

    Kyllä tuon minusta vähän tyhmempikin puoliso ymmärtää… Siis jos on puoliso. Tai joku muu läheinen, joka lapset hoitaa. Ja suomalaisethan suorastaan tunnetaan introverttiydestään, mutta se ominaisuus ei toki sovi yhteen äitiyden kanssa, kun pitää koko ajan puhua pälättää ja ohjata lapsia. Sehän ei suinkaan lopu pikkulapsiaikaan, vaan suorastaan korostuu lasten ollessa murkkuja ja teinejä. Sitten sitä vasta pitääkin pälättää ja selvittää juurta jaksaen elämän tarkoitukset yms. filosofiset asiat.

  • Tiuti sanoo:

    Tunnistin tekstistä itseni, ainakin osittain. Esiteinin ja kahden alle kolmevuotiaan äitinä olen huomannut, että tarvitsen päivittäin edes pienen hetken jolloin minun ei tarvitse puhua kenellekään eikä huomioida ketään. Valitettavasti ainoa mahdollisuus siihen on vasta muun perheen mentyä nukkumaan, jolloin omat yöunet jäävät helposti vähiin.
    Puoliso huomauttelee valvomisestani, ja olenkin joutunut selittämään hänelle että kestän fyysistä väsymystä paremmin kuin henkistä.
    Käyn mielelläni lasten kanssa kyläilemässä, tapahtumissa ja jopa siellä perhekahvilasssa, mutta seuraavana päivänä olen usein paljon normaalia väsyneempi.
    Haaveilen, että kunhan pieninkin pärjää vähän pitempään ilman minua (tissiä), vuokraan viikonlopuksi syrjäisen erämökin jostain ja vetäydyn sinne IHAN YKSIN!

  • Tiia sanoo:

    Hyvä kirjoitus mutta se että haluaa itselleen välillä omaa aikaa ei tarkoita automaationa että olisi introvertti. Extrovertit tarvitsevat sitä myös ja he tulevat myös usein väärinymmärretyiksi koska odotetaan että he ovat aina valmiina sosiaaliseen kontaktiin. Olemme siis ihmisiä emme vain tiettyä selkeää tyypittelyä. Mutta jees jos tästä uskalletaan puhua ilmiönä.

  • Äiti sanoo:

    Juurikin näin.pystyin samaiStumaan täysin kirjoittajan kanssa.

  • Po-diskeleva sanoo:

    Hyvä kirjoitus johon samastun täysin. Ensimmäisen lapsen kanssa yritin olla kuten muutkin ja käydä vauvakerhoissa yms. Toisen lapsen kanssa olen antanut itselleni luvan olla sellainen kuin olen. Kaikki on mennyt paremmin. Introvertille oma sisäinen maailma on värikäs ja tärkeä.

  • Vauva 10kk sanoo:

    Samaistuin täysin kirjoitukseen. Minua ei kiinnosta hillua päiviä perhekahviloissa tms. tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei se, että kaikilla on vauva, tee ihmisistä automaattisesti hengenheimolaisia. Lapsen vuoksi käymme muskarissa ja värikylvyssä, jotta hän saa ihmiskontakteja. Minä en niitä tarvitse 🙂 Itsellä tulee mitta täyteen sosiaalisuutta jo kotona, kun on mies ja vauva. Hartain toiveeni olisi saada olla joskus yksin kokonainen päivä 😀

  • Ei vertti vaan ihan vaan ihminen sanoo:

    Vuosien mittaan olen tullut siihen lopputulokseen, että introvertti on vaan kansankielellä ’itsekäs’. Tutkimusalustana työpaikat, urheiluseurat, perhekerhot.. Ei aina tarvitse olla iloinen ja helposti lähestyttävä, mutta määritellä itsensä joksikin muotisanaksi ja sen tuomalla oikeudella vaatia itselleen milloin mitäkin? Tapaamieni introverttien sosiaaliset taidot ovat kokemusteni mukaan melko normaalit. Kuitenkin, kuten vegaanit pari vuotta sitten, introvertti haluaa julistaa muille olevansa erityinen ja vaatii itselleen erikoiskohtelua, koska nyt on vaan päättänyt lokeroida itsens introvertiksi. Työpaikalla tyly käytös selitetään introvertin ongelmilla, miksi siis olet töissä sekä asiakaspalvelussa että HR-toimissa? Myöskin parisuhteessa, jossa ollaan yhteisessä konsensuksessa koettu hyväksi synnyttää lapsi (vaikka siis ollaan näitä tyyppejä, jotka tarvitsevat eniten omaa aikaa), löytynee aikaa myös puolisoille tehdä omia hommiaan omillaan. Ei kummankaan tarvitse suorittaa persoonallisuusanalyysiä ollakseen oikeutettu omaan irrottautumiseen. Siihen tarvitaan vain normaaleja parisuhdetaitoja.

    Elikkä pointti, lakatkaa selittämästä itsekkyyttänne pompöösein termein ja tekemästä itseistänne jotenkin erityisiä. Introverttisiä piirteitä löytynee myös kaikista sosiaalisimmilta.

    • Yksäiti sanoo:

      Sulla ei näytä todellakaan olevan mitään käsitystä, mitä introvertti tarkoittaa!
      Minä olen introvertti, mutta en todellakaan ole itsekäs ja vielä vähemmän huomionhakuinen!
      Suosittelen sinua perehtymään aiheeseen ihan huolella!

    • JK sanoo:

      No johan pomppasi :D. Lakkaa sä pätemästä aiheella josta et tiedä mitään näköjään.

      Olen sosiaalialalla töissä, olen hyvä tässä mitä teen. Olen empaattinen, tulen toimeen ihmisten kanssa. Olen erittäin ammatillinen ja käyttäydyn hyvin sekä asiakkaitani että työtovereitani kohtaan.

      Oman introverttiyteni olen kunnolla tajunnut vasta noin 35-vuotiaana. Muksut on jo suht isoja, työpaikat ovat vaihtuneet. Mutta löytyi selitys sille, miksi siitä huolimatta, että tykkään ihmisistä, olen aina kovin väsynyt. Kävin kaikenmaailman perhekerhot, harrastin ja osallistuin ja tapasin ystäviä ja tulin ja menin, kun ajattelin että se kuuluu asiaan. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että ei ole pakko. Tai pakko ja pakko, muksujen luokkaretkiin ja harrastuksiin liittyviin juttuihin annoin aikaa ja tein jonkun verran, mutta en tosiaankaan halunnut olla missään päävastuussa mistään, ja rasituin tehomammojen (ja pari isääkin) toimeliaisuuden tuottamista ”velvotteista” -ts. kaikkien olisi pitänyt olla yhtä tehokkaita ja osallistua yhtä suurella intensiteetillä kaikkeen… Pikku hiljaa jätin pois kaiken, ja nykyään onkin paljon helpompaa. En juurikaan jaksa tavata kavereita, en ole minkään yhdistyksen toiminnassa enkä ota vapaaehtoista vastuuta mistään tämmöisestä. Käyn töissä, teen työni hyvin, tulen kotiin ja huomioin ilman muuta miehen ja lapset, muuten vetäydyn omaan ihanaan rauhaani. Lähden koiran kanssa metsään. (On hetkiä, jolloin tykkään koirastani enemmän kuin yhdestäkään ihmisestä…) Ja voin hyvin.

    • Jane sanoo:

      Miksei tälläiselle ihmisille saisi olla käsitettä? Miksi tämä harmittaa sinua niin paljon? Voimia! 🙂

    • Lorien sanoo:

      Introverttiys ja ekstroverttiys ovat psykologisia peruskäsitteitä eivätkä introvertit ole sen itsekkäämpiä kuin ekstrovertitkään. Luepa vaikka Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoituksia tai perehdy hänen teoksiinsa aiheesta!

  • Pikku Myy sanoo:

    Me ollaan kaikki niin erilaisia! Mulla lapset jo aikuisia ja puolisokin on ex-puoliso. Mutta just sitä omaa aikaa olisin joskus tarvinnut. Vielä vähemmälle oma aika jäi, kun erottiin, mä jäin kolmen ipanan kanssa eikä isää olis vähempää kiinnostanut lasten tapaaminen. No, silleen meni elämä. Toivottsvasti seuraava sukupolvi osaa elää viisaammin.

  • Pöllönhelmi sanoo:

    Tunnistin itseni enkö tiennyt että tälle on olemassa nimikin. Kivi tippui sydämeltä ihan, luulin olevani huono ihminen mutta olenkin introvertti äiti. Nyt astetta viisaampana myös mieheni kanssa keskustelen tästä että hänkin ymmärtää ettei vika ole heissä vaan minussa. Joskus on ihanaa olla yksin.

  • Minka sanoo:

    Tämä on niin totta!!!!! En mitään muuta oo kaivannut näiden 3,5vuoden aikana niin paljon, kuin sitä että sais olla yksin!!! Yhden kokonaisen päivän oon saanut vaan olla… Enemmän todellakin tarvis.