”Tuleeko sinulle helposti huono olo laivassa? Toisille tulee, toisille ei. Kutittavatko villavaatteet sinua? Toisia kutittavat, toisia eivät. Onko sinun vaikea nielaista isoja tabletteja? Toisten on, toisten ei. Alatko helposti kakomaan kun harjaat hampaitasi? Jotkut alkavat, jotkut eivät.

Me ihmiset olemme eri tavalla herkkiä. Minä olen herkkä äänille.

Se on vaikea juttu nykymaailmassa. ”Kyllä ihmisen pitää normaalia elämisen ääntä kestää”, ”Muuta maalle, siellä on hiljaista”, sanotaan. Vaikka meillä kaikilla on omia herkkyyksiämme, muiden herkkyyksiä on vaikea ymmärtää. Ne aiheuttavat jopa vihaa.

Ääniyliherkkyys hankaloittaa elämää paljon, ja siitä on vaikea puhua, koska ihmiset reagoivat negatiivisesti. Koskaan en ole pyytänyt vierasta ihmistä olemaan hiljempaa. Ääniyliherkän on vain pakko sopeutua. Tällaista se on:

Töissä on vaikea keskittyä kun ilmastointilaite pitää niin kovaa hurinaa. Hurina tuntuu lievänä tylppänä kipuna korvissa koko ajan. Tunnetta voi verrata ehkä siihen, että jokin kirvelisi silmiä jatkuvasti. Myös tietokoneen suhina tuntuu ikävältä. Kun koneen sammuttaa, tuntee ihanan helpotuksen tunteen. Ei siksi, että työpäivä on ohi vaan siksi, että rasitus korvissa loppuu. Lounasravintolassa veitset kirskuvat lautasia vasten, ja se ääni ei ole ainoastaan ällöttävä, vaan tuntuu siltä kuin veitsen työntäisi korvaan. Jos joku tiputtaa lasin lattialle, kipu on todella voimakas. Osaan ravintoloista ei voi edes mennä, kun tilan akustiikka on niin huono että kaikista äänistä tulee kovia ja teräviä.

Julkisessa liikenteessä on tukalaa. Kanssamatkustajien puhe voi sattua korviin. Pahimpia ovat itkevät lapset. Olen itsekin äiti ja ymmärrän kyllä että vauva on nälissään tai vaikka peloissaan, mutta itku sattuu niin, että joskus bussista on jäätävä pois. Ei sittenkään, kaikkein pahimpia ovat kirkuvat lapset, joita vanhemmat eivät käske olemaan hiljaa. Huuto on turhaa ja jokainen kirkaisu sattuu niin että pään sisällä säkenöi, mutta mitään ei saa sanoa. Muuten pidetään niuhona ja lastenvihaajana.


Kuva Malte Wingen, ylin kuva Gabriel Matula.

Vapaa-ajalla ei ole mitään asiaa urheilukilpailuihin, elokuviin eikä edes tanssitunnille ilman korvatulppia. Korvatulpat on oltava päässä myös konserteissa, oli kyse sitten klassisesta tai rockkonsertista tai vaikka oopperasta. Musiikinystävälle tämä on aikamoinen tragedia… Itse en tietenkään voi soittaa mitään soitinta, enkä voi olla samassa huoneessa kun lapseni soittavat pianoa, ääni on yksinkertaisesti kivuliaan kova. Kuntosalilla yritän käydä silloin kun siellä ei ole muita, koska painojen kirskunta ja kolahtelu nostaa tuskanhien pintaan. Ravintolakäynnit voivat olla mahdottomia siksi, että yleinen hälinä häiritsee niin paljon, että seuralaisen kanssa ei pysty keskustelemaan.

Lasten kanssa ääniyliherkkyys on todella hankala vaiva. Olen opettanut lapset pienestä pitäen siihen, että kotona ei huudeta. Lastenohjelmat ovat varsinainen koetinkivi: niissä hahmot kiljuvat korkealta. Lapset eivät ymmärrä kun kysyn, että eivätkö nuo äänet satu teitä korviin… Kaikista vaikeinta oli tietysti pienen lapsen ja vauvan kanssa. Kun vauva kokeili ääntään iloisena saunan pesutiloissa, melkein itkin kivusta. Sen jälkeen korvatulpat tulivat mukaan saunareissuillekin. Legon putoaminen laminaattilattialle aiheuttaa tuskallisen viillon korvaan. Koti on pitänyt päällystää matoilla ja verhoilla, vaikka sisustusmakuni on paljon askeettisempi.

Ääniyliherkkyys rajoittaa elämää todella paljon. Ennen kaikkea se huonontaa elämänlaatua. Kuvittele, että jokin satuttaisi sinua fyysisesti useita kertoja päivässä, odottamattomasti ja ilman että voisit mitenkään vaikuttaa asiaan… Osa äänistä aiheuttaa vain pientä epämukavuuden tunnetta, mutta kovat äänet aiheuttavat todella kovaa kipua. Sitä oppii pelkäämään ja varomaan. Joskus siihen reagoi tahtomattaan huutamalla tai itkemällä, aivan samalla tavalla kuin vaikka silloin, jos lyö vasaralla sormeen. Lisäksi ääniyliherkkyys aiheuttaa pelkoa. Kun äänet ovat niin kivuliaita, ne varmaankin myös vaurioittavat kuuloani?

Stressi pahentaa ääniyliherkkyyden oireita, mutta stressi pahentaa ihan kaikkia oireita! Rentoutumalla tämä ei lähde, eikä tahdonvoimalla. Jos näin olisi, olisin oireeton. Valitettavasti korvatulpatkaan eivät pitkälle auta. Asiantuntijat nimittäin sanovat, että jos ääniltä suojautuu, niitä kestää jatkossa entistä vähemmän. Ainoa apu on siedättäminen. On vain pakko kestää.”

Nimim. Ääniyliherkkä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Ääniyliherkkä kertoo: ”Koen joka päivä kipua, jolle ei voi tehdä mitään””

  • Äitiiii sanoo:

    Meillä asuu kolme kuulonaleneman omaavaa (isä ja kaksi lasta) sekä minä ääniyliherkkä äiti. Kaikki on täällä kovaäänistä; puhuminen (lue huuto), leikkiminen, telkkariohjelmat, musiikki, jopa laulaminen on suoramaista rääkymistä. Kukaan heistä ei ymmärrä, kun kuulen talon toisessa päässä olevan tietokoneen hurinan, jääkaapin, pesukoneen, mitä tekevät vessassa ja jokaikisen muunkin äänen talossa ja talon ulkopuolella. Suuttuvat, kun itkuisena sormet korvissa pyydän laittamaan täysillä olevaa telkkaria tai musiikkia pienemmälle. Heille enemmän ääntä on parempi, minulle täysi helvetti. Kuulokojeet laskevat telkkarin äänenvoimakkuuttaa pari pykälää, mutta puhe on edelleen yhtä kovaa. Kaikista kamalinta on ruokailu; maiskutus ja ruokailuvälineet, juoman ryystäminen, nieleminen. Tuntuu, kuin joku löisi haarukalla korvaan. Olen jatkuvasti ylikuormittunut ja täysin uupunut, voimavarat nollassa. En haluaisi sanoa, mutta elämäni on katastrofi. En pysty nauttimaan mistään lasten asioista, kun jatkuvasti tekee kipeää. En mieheni kanssa autoajelusta tai vaikka saunomisesta, kun musiikki sattuu. Elämäni on pelkkää selviytymistä. Että todellakin samaistun aloittajan tekstiin. Onneksi joogassa on välillä hetken hiljaista.

  • mimmu sanoo:

    Minä olen monella tapaa yliherkkä. Äänet lukeutuvat siihen ja irvistelin jokasesta kuvauksesta. Metallisen sukkapuikon kolahdus laminaattiin on kyllä legoakin pahempi, kun se ääni jää vielä kaikumaan huoneeseen, vaikka puikon pomppiminen on loppunut.

  • Herkät korvat myös sanoo:

    Voin niin samaistua legojen räminän osalta. Tuntuu, että pää räjähtää, kun laminaatille putoaa jotain ipanan tavaroita. Ihan kuvailemasi mukaisissa mitoissa oma ääniherkkyyteni ei ehkä ole, mutta voin todellakin samaistua. Toinen lapsi tulossa ja peltorit jo on. Ne päässä pystyy karjuvaa vauvaa sitten ehkä kohtuullisen tyynenä kanniskelemaan, kun korviin ei satu saatanallisesti.