”Olen parisuhteessa ihanan miehen kanssa ja meillä on myös lapsia. Sinänsä asiat ovat hyvin. Molemmilla on vakaat työkuviot, olemme itsenäisiä ja elämänhallinta yleisellä tasolla kunnossa. Mutta minä masennuin lasten saamisen jälkeen. Olen ollut väsynyt ja vihainen, agressiivinen, ahdistunut, toivoton ja jopa toivonut kuolemaani. Pahimmillani olen saanut paniikkikohtauksia, joiden aikana olen luullut sekoavani. En ole jaksanut huolehtia ulkonäöstäni enkä liioin terveellisistä elämäntavoistakaan. Nyt asiat ovat menneet jonkin verran parempaan suuntaan. Oireeni vähenivät nuorimman lapsemme ohittaessa vauva-ajan, mutta jatkuva alakulo tuntuu silti seuraavan jatkuvasti.

Nyt olen alkanutkin miettimään parisuhdettani ja sitä, miten kauan mieheni jaksaa tukea minua masennukseni kanssa. En nimittäin juurikaan osoita miestäni kohtaan läheisyyttä, vaan yleensä nämä hellyydenosoitukset tulevat miehen puolelta ja joko otan ne vastaan tai torjun ahdistuneena. Olen väsynyt, etäinen ja toivon vain saavani olla rauhassa. Seksiä meillä ei oikeastaan ole enää, ihan muutamia kertoja vuodessa lapsien syntymisen jälkeen. Syynä varmaankin oma haluttomuuteni. Mies on kyllä yrittänyt lähestyä sekä jaksaa edelleen kehua minua, vaikka olen 10kg painavampi kuin ensitapaamisellamme. En ole varma miksi en halua seksiä. Tai välillä kyllä haluan, mutta koska en ole huolehtinut itsestäni, niin en pidä itseäni ollenkaan haluttavana. Haluaisin kuitenkin haluta, ja nimenomaan oman mieheni kanssa, koska minulla on häntä ikävä. Silti etäännytän häntä itsestäni! En ymmärrä mistä saamattomuuteni johtuu. Kun alan ajattelemaan asiaa, niin menen jotenkin lukkoon enkä kykene tekemään mitään, mistä ahdistun entistä enemmän.

Olen ollut yhteydessä lääkäriin, mutta aina hyvien jaksojen aikoina olen joko perunut vastaanottoajat tai vähätellyt oireitani, jonka vuoksi olen saanut vain ”neuvoja”. Lisäksi lääkkeiden mahdolliset sivuvaikutukset pelottavat. Minua pelottaa liioitellun paljon myös uudelleen raskautuminen, vaikka käyttäisimmekin ehkäisyä. En tiedä, miten pitkään mieheni jaksaa olla vierelläni, kun ei saa vastakaikua. Parhaansa hän on jo yrittänyt. Rakastan miestäni ja lastemme takia on vaikea tehdä eropäätöstä, vaikka soisin miehelleni mieluummin parisuhteen, jossa hänen ei tarvitsisi vain toivoa parempia aikoja. ”

Nimim. Masentuneen kanssa parisuhteessa

Kuvat: Eric Ward, Dmitry Schemelev

— Huono Äiti -toimitus

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

20 vastausta artikkeliin “Masennus pilaa parisuhteeni”

  • Susiäiti sanoo:

    Haluaisin toivottaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen. Erityisesti siihen, että jos asiat lähtevät selkiytymään, muutos voi tapahtua todella nopeasti. Oletko testannut, oletko erityisherkkä? Erityisherkälle vauva-aika ja lapsiperhe-elämä muutenkin voi olla todella kuormittavaa. Ehdottomasti kannattaa kokeilla terapiaa, jos siihen vain löytyy minkäänlaisia mahdollisuuksia. Mutta se ei ole mikään välttämättömyys. Olen kärsinyt kaikista mainitsemistasi oireista itsekin, ja setvinyt tieni niistä läpi itse. Suurimman avun olen saanut erityisherkkyyteen ja tunnelukkoihin perehtymällä. Tunnen muitakin, jotka ovat selättäneet masennuksen ilman lääkkeitä ja terapeuttia, lukemalla aiheesta, puhumalla läheisille ja ennen kaikkea harjoittamalla itsemyötätuntoa. Kaikkea hyvää, toivottavasti löydät itsestäsi voimia ja rohkeutta, joilla lähteä avaamaan tunteiden vyyhtiä.

  • Liian nuorena lääkitty sanoo:

    Minä en voi suositella lääkkeitä oman kokenämukseni pohjalta. Kaikki seksuaalisuus (halut sekä tuntoaisti) kuolivat kokonaan ja pysyvästi. Samoin kyky saada mielihyvää toisten läheisyydestä ai kokea aitoja voimakkaita sosiaalisia tunteita kuten ihastua, rakastua jne. Tämä kaikki tapahtui niin nuorena, että en ehtinyt kokea parisuhdetta omana itsenäni eikä äitiyskään oikein tunnu miltään, tai todella lattealta siihen verrattuna mitä kuvittelin. Tunteet ovat vähän kuin siirtyneet aidoista tunteista ajatuksen tasolle. En tiedä enää kuka olen, mutta paluuta ei ole. Lääkkeetöntä elämää takana vuosikausia, mutta en palaa ennalleni. Nykyään ikävöin jopa sitä negatiivista tunnemaailma ennen lääkkeitä. Koin sentään elämän tapahtumat; ilot ja surut aidosti. Olin oma itseni, menneisyyteni ja geenieni summa. Nyt en enää koe jännittämistä niin lamaavana, mutta en arvosta itseäni tai näe tulevaisuuttani kovin valoisana tällaisena zombina. Pahimmillaan lääkkeet aiheuttavat pysyviä seksuaalisia ongelmia joillekin jo parissa päivässä. Suosittelen kokeilemaan kaikki luonnolliset keinot; armollisuus itselle, luonto kokemukset, riittävä uni, puhuminen terapeutille tai vaikka nettikaverille. Hyvinvointiin liittyvän kirjallisuuden lukeminen, ennen kaikkea riittävä uni, vertaistuki, etsiä ehkä joku yhteisöllinen harrastus elämään. Löytää itselle sopivat elämäntavat ja ruokavalio. Mutta kaikki muutokset pienin askelin, kun yhdestä tulee rutiini alat miettiä toista. Omaa arvomaailmaa kannattaa myös miettiä, onko se sopusoinnussa työn ja puolison arvojen kanssa. Tee hyvällä omallatunnolla niitä asioita joista saat edes välillä voimaa. Mieti sisäistä puhettasi; kannustatko ja kehutko itseäsi vai epäilet ja tuomitset, oletko itsesi ystävä vai vihollinen? Toivottavasti löydät luonnollista apua!

  • Leelia sanoo:

    Kerroit että” Olen ollut yhteydessä lääkäriin, mutta aina hyvien jaksojen aikoina olen joko perunut vastaanottoajat tai vähätellyt oireitani, jonka vuoksi olen saanut vain ”neuvoja”.”

    Ota nyt viimein masennus tosissasi. Vain hoitamalla itseäsi, ja lopulta itsesi kuntoon, voit auttaa perhettäsi. Terapiaa, vastuun ottoa omasta voinnistasi ja ennen kaikkea itsemyötätuntoa. Rakkaus voi kantaa vaikeiden aikojen ylitse, mutta hoitamattomana masennus voi viedä liian paljon koko perheeltä.

  • Masennukselle hävinnyt sanoo:

    Älä tee eropäätöstä (tai mitään päätöstä!) miehesi puolesta. Jos hän ei jaksa masennustasi hän tekee sen päätöksen kyllä itse. Ja jos hän jää, sekin on hänen päätöksensä. Ja kuulostaa siltä, että masennuksestasi huolimatta rakastat miestäsi. Jos läheisyys on vaikeaa, niin aloita vaikka luottamalla häneen ja hänen arvostelukykyynsä ja anna hänen tehdä päätös jäädä.

    Masentuneena voi olla tosi vaikea vastaanottaa rakkautta, ja kiitollisuus tuesta muuttuu masentuneessa mielessä syyllisyydentunteeksi. Mutta niin vaikeaa kuin se onkin, yritä ottaa vastaan se, että hän rakastaa sinua, ja tahtoo rakastaa myös niinä huonoina aikoina. Ei vain silloin kun olet hehkeä ja kuuma, tai sen takia että olet hänen lastensa äiti, vaan koska sinä olet sinä.
    Masennus on siitäkin inhottava sairaus että se vääristää sen miten näet asiat, itsesikin. Miehesi silmissä olet tällaisenakin hyvä, ja mikäli hän ei ole masentunut on aika todennäköistä, että hän on oikeammassa ja näkee asiat, sinut, realistisemmin.

    Jos sinun ei ole hyvä olla suhteessa, voi ero olla sinulle parempi ratkaisu, mutta älä tee sitä sen vuoksi että miehesi olisi parempi ilman sinua. Et sinä pelasta häntä eroamalla, vaan särjet hänen sydämensä.

    (Ja komppaan muita:masennus on sairaus ja ihan niinkuin muutkin sairaudet joita voidaan hoitaa, se kuuluu hoitaa, lääkkeillä ja täydentävin hoidoin!)

  • Aurinkoa kohti sanoo:

    Mene ihmeessä lääkäriin, ei niinkään masennuslääkityksen vuoksi, vaan ensin mittauttaisin kaikki veriarvot etteivät oireesi johdu esim. raudan puutteesta tms. Toisekseen lääkäriltä voisit saada lähetteen psykologin juttusille, jotta pääset purkamaan ajatuksiasi ja saisit keinoja käsitellä pahaa oloasi.
    Kaikkein ensimmäiseksi kuitenkin: Sano miehellesi nämä asiat mitä hänestä kirjoititkin, että arvostat, rakastat ja kaipaat. Ilman toisen arvostusta ei kukaan jaksa pidemmän päälle, eikä hän osaa ajatuksiasi lukea varsinkin jos käyttäytymisesi antaa ymmärtää kaikkea muuta.
    Tsemppiä kovasti, keinoja masennuksen selättämiseen löytyy, mutta sitä täytyy itse myös haluta! Toivottavasti haet ja saat apua, jotta saat nauttia perheestäsi ja elämästäsi 🙂

  • Elämän kuluttama sanoo:

    Ilman lääkitystä olen elänyt masennuksen kanssa jo vuosia, kun se on ainoa mitä tarjotaan. Olen ollut yksinhuoltaja kymmenisen vuotta, enkä uskaltanut ottaa mitään kemiallisia aineita muuttamaan itseäni vieraaksi ja häivyttämään persoonaani ja tunteitani. Hyvässä ja pahassa.

    Olen jo 5-kymppinen, lapset lähestyvät täysi-ikäisyyttä enkä usko saavani tätä masennusta koskaan pois elämästäni. Parisuhteen se tappoi, ainakin osaltaan vaikutti siihen vaikka syitä oli siinäkin ettei miehestä ollut puhujaksi ja tukijaksi. Sain lähinnä syyllistämistä, myös vanhemmiltani. Lopulta en enää puhunut ongelmistani, kenellekään.

    Parempaa tulevaisuutta sinulle!

  • Nimetön sanoo:

    En ole lääkitystä vastaan, itsekin söin lähes 10v citalopraamia. Ahdistukseen ja masennukseen auttoi. Nyt olen ollut lähes 5v ilman, ja ikävin sivuvaikutus alkaa viimein mennä ohi. Ahdistuskin on palaillut elämään pikkuhiljaa, mutta sivuvaikutusten pelossa koitan vastaedes selvitä muilla keinoilla kuin lääkkeillä. Liki 15v seksiä ilman kykyä laueta on vähän turhan pitkä aika.

  • Nippuri sanoo:

    Lääkitystä, keskustelua, liikuntaa ja omia unelmia.
    Ei lääkitystä tarvitse pelätä. Olen ihan menestyvä, työssäkäyvä perheenäiti, josta ei uskoisi, että olen syönyt usean vuoden ajan mielialalääkitystä ja takana on vuosien terapia. Lääkitys on lievittänyt lasten jälkeistä pitkäaikaista ahdistusta ja masennusta niin, että terapian oivallukset mahdollistui ja liikunnan ja omaa mielialaa tukevan arjen rakentamiseen löytyi motivaatiota ja voimia.
    Minullakin päätös avun hakemiseen syntyi siitä, etten halunnut tuhota parisuhdettani ja siten perhettäni. Otin vastuun omasta hyvinvoinnistani.
    Apu kannattaa. Lähde rohkeasti liikkeelle löytämään itsellesi onnellisempaa arkea ja hyvää oloa itsessäsi.

  • Kohtalotoveri sanoo:

    Tuo kuulostaa aivan kilpirauhasen vajaatoiminnalta, mieliala ja paino yms. Hoidettuna oireet lievittyvät.

  • Mahdollista sanoo:

    Kuulostaa tutun epätoivoiselta. Itse kamppailin kauan ja vastustin lääkkeitä, mutta joskus masennuksesta ei ole muuta keinoa pois. Eli suosittelen pyytämään lääkäriltä lääkkeen masennukseen. Niitä on sellaisiakin, joita siedetään hyvin. Eikä tarvi ajatella että niitä pitäisi syödä loppuelämä. Mutta jos muu ei ole auttanut, lääkkeille kannattaa antaa mahdollisuus, koko perheen tähden. Voi olla mahdollista välttää ero, joka ei ainakaan auttaisi ketään.

  • BeenThere sanoo:

    Valitettavasti yleistä.
    Mulla ei ole kuin kaksi asiaa joita kehoittaisin pohtimaan, hoidon ja lääkityksen aloittaminen asap ja avoimuus miehelle. Jos on vaikeaa avautua, anna hänen lukea kirjoituksesi.
    Mielenterveysongelmat eivät häviä itsestään ja avun hakeminen voi tuntua mahdottoman vaikealta, mutta jos todella haluat muuttaa elämäsi parempaan suuntaan, hae apua NYT. ❤️

  • Metsä on ystäväni sanoo:

    Voimahalit❤
    Tämä oli kuin minun kirjoittama. Minulla on myös ihana mies ja kolme lasta. Sairastuin 2017 sukupolven vaihdoksen myötä, olen siis maatilan emäntä, hoidan paperihommia tässä kotona. 2018 meni lähinnä nukkuessa, kunnes alkuvuonna 2019 sain tarpeekseni ja menin kilpirauhaskokeisiin, todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, saatiin kilppari kuntoon. Elämä alkoi piristymään, kunnes elokuussa masennus otti otteen. Minulla on siis molemmat. Kävin 3 kertaa terapiassa psykoterapeutilla, jossa ensimmäisellä kerralla todettiin keskivaikea masennus ja olisi pitänyt aloittaa lääkitys. Mä en halunnut lääkitystä. Toisella kerralla terapiassa alkoi jo helpottamaan ja kolmannella kerralla koin jo turhaksi käydä siellä. Minulla todettiin myös, että minulla on tunnelukkoja. Minä en saanut kunnallisen puolelta mitään apua, vaan kävin yksityisellä.
    Mä sain avun lukemalla Miia Moision kirjan ”Toivon kirja masennuksesta”,se auttoi ymmärtämään masennusta. Käyn paljon metsässä koirani kanssa, pysähdyn metsässä, laitan silmät kiinni ja kuuntelen luonnon ääniä. Olen valinnut metsästä yhden puun, jota halaan ja se antaa uskomattomat voimat. Myös puron solina rauhoittaa. Jooga on myös hyvää mielenhallintaa. Tee jotain sellaista, mikä on sinulle itsellesi mieleistä❤vaikka jotain ihan pientä.Minä olin unohtanut itseni, mutta en enää. Minua on auttanut eniten koiran kanssa kolme kertaa päivässä lenkkeily, me mennään rauhassa, mihinkään ei ole kiire❤myös puhuminen miehen kanssa auttaa, kun hän ymmärtää, miksi olen sellainen kun olen. Lähetän sinulle paljon voimia, minä tiedän miltä sinusta tuntuu ja toivon, että jaksat mennä terapiaan, että saat puhua jollekin, joka oikeasti kuuntelee ja on sinun puolella❤

  • NN sanoo:

    Hoitamaton masennus siis pilaa parisuhteesi.
    Itse aikoinaan muka urheasti sinnittelin ihan turhan pitkään masennuksen kanssa. Raivosin lapsilleni ja itseskelin vessan lattialla. Onneksi jossain kohtaa tajusin vihdoin hakea apua. Sain suhteellisen lievän mielialalääkityksen, ja jo muutaman viikon päästä huomasin eron. Lääkkeitä söin vajaan vuoden, ja niiden myötä sain normaalin itseni takaisin – ja sitä myöten puolisoni ja lapseni saivat myös minut takaisin.
    Ota ihmeessä tarjottu apu vastaan.

  • Matkalainen sanoo:

    Hei,
    minua alkoi itkettää, kun luin tuon kohdan; ”Minulla on miestäni ikävä”. En osaa neuvoa sinua masennuksen kanssa, vaikka olen elänyt monta vuotta masentuneen tyttären vierellä ja nyt masentuneen miehen puolisona. Tiedän, että masennus vie tunteet, halut ja voiman. En toivoisi, että mietit eroa vaihtoehtona tällaisessa tilanteessa. Miehesi on selvästi sitoutunut, ja haluaa tukea sinua ja jakaa kanssasi nämä vaikeatkin vuodet. Ei sinun arvosi ole siinä, mitä jaksat, mistä pystyt kiinnostumaan tai miltä näytät. Masennus saa ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi, kelpaamattomaksi ja vastenmieliseksi – on todella vaikea uskoa niitä kannustavia viestejä, joita läheinen antaa. Muista, että masennus on sairaus, joka rikkoo sinua, et sinä itse toimisi niin, jos saisit valita. Toivon, että puhuisit miehesi kanssa näistä. Kaikkein parasta olisi jos pääsisitte pariterapiaan. Pidä kiinni miehestäsi, olet hänen huolenpitonsa arvoinen!

  • Inkku sanoo:

    Ammattiapu on tärkeää. Masennus on pitkäaikainen kumppani ja jos miehesi sen ymmärtää hän jaksaa olla vierelläsi. Mutta te tarvitsette molemmat siihen apua. Lääkkeellistä hoitoa ei pidä pelätä, asiata on tehty liian iso mörkö ja ihmiset uupuvat liian helposti kun olisi mahdollisuus eheytyä ja toipuakkin. Kodin ulkopuolista aktiviteettiä ja apua olisi hyvä olla. Neuvolan kautta saa tukea ja apua. Monesti on helpompi jäädä paikoilleen kuin esim lähetä vaikka kirjastoon tai kävelylle. Yhdessä tai erikseen. Jos on rakkautta ja tahtoa, on myös konsteja.

  • E.S sanoo:

    Olen samaa mieltä edeltävien kommentoijien kanssa. Lääkkeiden sivuvaikutukset voivat olla hieman ikäviä, mutta entäpä ne ”sivuvaikutukset” joita seuraa huonosta olotilastasi?
    Sain itse kesällä esikoiseni ja lähes heti synnytyksen jälkeen en nähnyt enää muuta kuin harmaata. Hain apua neuvolapsykologilta ja sain lähetteen psykiatrille. Nyt käyn viikottain keskustelemassa ja lisäksi aloitin lääkityksen. Masennukseni syy ei ole pelkästään hormoneissa vaan alakuloisuus on enemmän ja vähemmän pyörinyt mukana jo vuosia.
    Olen yrittänyt pitää itsestäni erityistä huolta. Aina se ei niin kiinnosta, mutta lapseni takia menen vaikka läpi harmaan kiven. Haluan hänelle terveen ja iloisen äidin.
    Mieheni on tukenut omalla tavallaan, vaikkei hän ehkä täysin ymmärrä olotilaani. Halut ovat olleet useimmiten kateissa, mutta olemme panostaneet muuten läheisyyteen ja sanoittaneet välittämistämme. Puhuminen on erittäin tärkeää! Ja tästä voidaan olla useampaa mieltä, mutta välillä sinne kammarin puolelle olen mennyt ihan vain mieheni takia vaikkei itseäni ole niin haluttanutkaan. Olen silti tuntenut suurta rakkautta ja läheisyys on tuonut hyvää oloa.
    Joku sanoi joskus viisaasti, että itseään tulee rakastaa ensin ennen muiden rakkautta. Uskon tähän. Kun itseään rakastaa, pitää myös huolta itsestään. Itsestään huolehtiminen tuo hyvää oloa, hyvä olo taas näkyy meistä muille. Se taas voi lisätä itsevarmuutta etc.
    Tsemppiä sinulle aloittaja! Varaa aika ja ota apu vastaan, se todella kannattaa.

  • Ennuli sanoo:

    Suosittelen lääkäriä (vaikka suoraan päivystykseen. Sieltä saa tietoa paukallisista akuuteista mielenterveyspalveluista ja hoito pääsee alkamaan) ja sitä kautta ensin säännölliset keskustelutapaamiset sairaanhoitajan kanssa ja mahdollisesti lääkitykset kuntoon. Lääkkeitä on monenlaisia ja sivuvaikutuksetkin kovin yksilöllisiä. Kuulostaa kuitenkin että lievät sivuvaikutukset kuormittavat elämänlaatuasi vähemmän kuin itse oireet tällä hetkellä. Kannattaa hakeutua Kelan tukemaan psykoterapiaan.
    En halua syyllistää ja olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa, joten ymmärrän kyllä hyvin, mutta sanon vaan että kannattaa muistaa hakea sitä ammattilaisapua. Lapset huomaavat kyllä että jokin on vialla ja puoliso tosiaan kuormittuu. Hikiliikunta, säännölliset unirytmit ja rutiinit auttaa välittäjäaineita myös lääkkeiden tavoin. Tiedän hyvin että perheellisenä nuo voi olla sula mahdottomuus, mutta mainitsin, jotta niitä voisi kokeilla jos vain suinkin mahdollista on. Ja korostan, että hae apua niin pian ja paljon kuin suinkin voit. Myös netistä löytyy mm. Mielenterveystalo, jonka linkkien takaa voi saada neuvoja. Voimia! Tiedän että on raskasta kamppailla omaa päätään vastaan ja hakea apua voimanrippeillä, mutta voin sanoa että se kannattaa.

  • Beenthere sanoo:

    Hei!

    Lääkkeitä on nykyään monenlaisia ja lääkärit etsivät sinulle sopivan lääkkeen. Sivuvaikutuksia ei toki sovi vähätellä, mutta ei mielestäni pelätäkään. Itse kaksi vuotta lääkkeitä syöneenä, voin kertoa, että sivuoireet kesti 3vkoa, sen jälkeen olo tasaantui. Ja niin tasaantui masennuskin. Muista kuitenkin, lääke on ehkä 10% hoidosta. Lääke yksin ei paranna masennusta, mutta antaa voimavaroja käydä terapiassa, syödä oikein, liikkua, vaalia parisuhdetta. ♥️

    Tee ihmeessä asialle jotain. Meillä on yksi elämä.

  • Hmmmh sanoo:

    Pelkäät lääkkeiden sivuvaikutuksia, mutta tuolla sinun toiminnallasi ja toimimattomuudellasi on myös sivuvaikutuksia. Nyt on lastesi lapsuus ja he ansaitsevat äidin, joka ei ole ahdistunut ja epätoivoinen, ja itse ansaitset nauttia heidän lapsuudestaan ja rakastavasta miehestäsi. Kunpa saisit voimia repäistä itsesi sinne lääkäriin.

  • Tipsu sanoo:

    Hei ja heti voimahali täältä ❤️

    Suosittelen vahvasti sinne lääkäriin menemistä, itselläni tilanne helpottui kun sai lääkityksen ja keskusteluapua.

    Välillä joutuu vielä itseään potkimaan siihen läheisyyteen ja seksiin mutta sekin helpottuu kerta kerran jälkeen.

    Erosta kannattaa puhua jos se oikeesti mietityttää, mutta muista että kumppanisi ei nää sinua kuten itse näät, etkä sinäkään nää itseäsi näin ikuisesti. Jos kumppanisi haluaa olla siinä, anna hänen olla siinä äläkä siitä ota turhia paineita.

    Puhuminen kaikesta auttaa ja paljon. Sinä näät nyt harmaiden lasien läpi kaiken ja siitä askel kerrallaan eteenpäin. Ne lasit kyllä kirkastuu.