Nyt kun arki monissa perheissä jälleen alkaa, ehkä mietitään, millaista se arki oikein on. Mihin voimat riittävät, mitä jaksaa tehdä, mitä saa aikaiseksi, mitä jää hoitamatta?

Kaveri kertoi, että hän oli saanut kesälomalla hiukan siivottua. Siis hiukan. Hän oli raivannut vaatehuoneesta pari kassia tavaraa, imuroinut myös olohuoneen maton alta ja pyyhkinyt pölyt. Kaikki sellaisia asioita, mitä hän arjessa ei jaksa tehdä.

”Ajattelen aina, että jonain päivänä minäkin olen pirteä”, hän sanoi. ”Sellainen ihminen, joka jaksaa pitää kodin siistinä ja tehdä muutakin kuin pakolliset.”

Vuodatus oli pitkä, ja meni tiivistettynä suunnilleen niin, että hän on koko aikuisikänsä ollut jotenkin väsynyt ja vetämätön, ja kokenut että ei saa asioita tehdyksi. Että hän ei millään pysty tekemään sitä kaikkea, mitä ”kaikki muut” tekevät. Tai sitä kaikkea, mikä ”pitäisi tehdä”.

Ihmisillä on tietysti erilaiset odotukset sen suhteen, mitä pitäisi tehdä ja mitä pitäisi jaksaa. Joillekin on tärkeää, että koti siivotaan lattianpesuja ja pölyjen pyyhintää myöten kerran viikossa, toisille riittää se, että ei asuta kaatopaikalla. Toiset eivät kestä mitään sotkua tai epäjärjestystä, toisia taas ei pieni siivottomuus edes haittaa.

Siinäkin on eroja mitä vapaa-ajan vietolta odotetaan. Toisille riittää se, että töiden jälkeen voi asettua loppuillaksi sohvalle. Toiset haluavat harrastaa ja rientää menoissa sekä arjet, viikonloput että lomat.

Ei ole mikään ihme, jos ei jaksa tehdä töitään superhyvin, pitää kotia tiptopkunnossa, hoitaa lapsia läsnäolevasti, hoitaa parisuhdetta, tavata ystäviä, treenata tavoitteellisesti ja harrastaa kulttuuria kaikkea yhtä aikaa. Se on vaativaa, ja suurin osa meistä joutuu karsimaan jostakin. Usein karsiminen tapahtuu itsestään: ehkä se siivous ei ole meillä prioriteetti, ehkä päätämme että viikonloput vietetään kotona laiskotellen.

Mutta mikä on vikana jos tuntuu siltä, että ei jaksa edes tavallista keskivertoelämää?


Kuva David Cohen, ylin kuva Edu Lauton.

Siitä kaverini nimittäin puhui. Perusarjesta. Normaalisti kuormittavasta työstä, tavallisesta lapsiperhe-elämästä, keskiverrosta harrastelusta…eikös sen verran pitäisi jaksaa?

Mutta eivät kaikki jaksa. Eivät kaikki uupuneet ole uupuneita siksi, että he yrittävät suorittaa ihan mahdottomasti. Tai siksi, että he olisivat keskimääräistä paljon vaativampia itselleen. Moni meistä uupuu ihan tavalliseen arkeen.

Sehän tietysti herättää sekä ärsyyntymistä että ihmetystä: mikä on kun ei tavallista arkea jaksa?

Sama kysymys ihmetyttää myös uupunutta itseään. Miksi en jaksa tavallista elämää? Miksi en saa siivottua viikottain kunnolla? Miksi en jaksa tavata ystäviäni? Miksi en jaksa lähteä jumppaan? Miksi arki on taistelua?

Toisilla väsymyksen ja uupumuksen takaa löytyy ihan oikea univaje. Joillain syyksi löytyy sairaus, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai anemia. Joidenkin elämäntilanne on ollut aiemmin tai on nyt erityisen raskas, vaikka sitä ei itse tajuaisikaan. Toiset ovat yksin vastuussa kaikesta ja väsyvät siihen. Toiset aiheuttavat tilanteen itse kuormittamalla itseään epäterveellisillä elintavoilla ja töiden haalimisella.

Syitä on monia. Mutta aina selvää syytä ei löydy, kaverinikin on terve ja elää terveellisesti. Kyllä hän tietää ohjeet, ihan samalla tavalla kuin varmasti jokainen uupunut ja väsynyt tietää: älä vaadi itseltäsi liikoja, ota aikaa levolle ja palautumiselle, harrasta kevyttä liikuntaa, nuku tarpeeksi, syö hyvin, vältä alkoholia, opettele ottamaan rennommin, älä vaadi itseltäsi niin paljon, hae apua…

Ehkä noihin voisi panostaa enemmän – tai sitten kaikki on jo tehty. Jokainen tietää sen omalta kohdaltaan parhaiten. Ehkä arkikin on sellaista, että sitä voisi järjestää uudelleen, jotta elämä kuormittaisi vähemmän.

Mutta joskus jäljellä on pelkästään se toive, että asialle löytyisi jokin selitys ja ratkaisu. Se toive, että ”jonain päivänä minäkin olen virkeä”.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “”Ajattelen aina, että jonain päivänä minäkin olen pirteä””

  • Elämä muuttuu sanoo:

    Minunkin jaksamattomuuteni oli raudanpuutetta. Rautakuuria takana kohta 11 kuukautta ja vielä jatkuu. Jaksan jo huomattavasti enemmän, mutta en vieläkään ole oma aikaansaava itseni.

    Perehtykää aiheeseen ja käykää labrassa! Lääkärit ei tätä asiaa aina tunnista ja raudanpuutteisia naisia on Suomessa läjäpäin.

  • Joku vaan sanoo:

    Kuulostaa tutulta, olen pitkään ollut myös niin uupunut ettei jaksaisi edes perusjuttuja. Tilanne ei aivan hirveästi ole helpottunut vaikka nuorinkin lapsi on jo pian 11 v.
    Minulla on myös varastorauta alhainen ja luulen sen aiheuttavan suurelta osin uupumuksen. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että ei huvittaisi. Mieli haluaisi tehdä mutta kroppa ei jaksa.

  • mimmi sanoo:

    Minä en jaksa perusarkea yhtään. Just ja just jaksan kerätä lapsen levittämät roskat lattialta ja täyttää ja tyhjentää tiskikonetta. Pyykinpesukone pyörii myös viimestään siinä vaiheessa, kun puhtaat loppuu kaapista. Onneks mies imuroi kerran kuussa, koska en halua vaatia hänen tekevän aivan kaikkea fyysisen työn lisäksi.
    Minulla on varastoraudat ollu matalalla pitkään, mutta myös kilpirauhanen on hiljaa hiipumassa, enkä saa lääkitystä siihen, vaikka valitan väsymystä ja jaksamista.

  • Hissuli sanoo:

    Jos meinaa hakea apua niin se apu saattaa hyvinkin olla rankempaa kuin tehä itte. Jos itte kuormittuu ihmisistä niin ei todellakaan kannata hakea nenänvartta kattelevia perhetyöntekijöitä kotiin ja lisää niskaan hengittelijöitä jotka kertoo vain mikä on puhdas koti. Miten lapset pitää käyttää kolme kertaa päivässä pihalla ja hankkia heille kolme uutta harrastusta. Monesti näillä tahoilla saattaa olla epärealistiset odotukset perheelle joilla saattaa olla toimiva arki ottaen huomioon ettei kaikki lapset ees jaksa toiminnan täyteistä viikkorytmiä. Miten se 3v jaksaa joka päivä kulkea isosiskon ja äidin mukana odottaen kiltisti että 7v balettitunnit ja ratsastukset on ohitte ja pääsee kotia.. Tms.