”Minulla on kylmä koko ajan. Aamulla on erityisen kylmä, hyvä etteivät hampaat kalise. Tarvitsen kuuman suihkun, että voin kuvitellakaan lähteväni minnekään.

Kotona on pakko pukeutua moneen kerrokseen vaatteita ja jalassa piti olla villasukat heti kun helteet loppuivat.

Ulkona palelen vuodenajasta tai vaatetuksesta riippumatta. Palelen kesäisin ja palelen talvisin. Palelen myös sisällä niin, että se vaikuttaa voimakkaasti työpukeutumiseeni. Joudun ottamaan jokaiseen tilaisuuteen varalta ison huivin tai villatakin, koska sisätiloissa on aina kylmä. Ravintolaankaan en voi pukeutua pelkästään nätisti, aina pitää olla mukana joku lämmitin.

Matkustaessa tarvitsen villasukat ja huivin kun junissa ja lentokoneissa on niin hirveän kylmä. Reippaalla kävelyllä olen huulet sinisinä. Juoksulenkin jälkeen palelen pari tuntia. Kylmä sattuu sormiini ja jalkoihini. Liikun paljon, olen harrastanut avantouintia, juonut kuumaa ja syönyt chiliä, mutta mikään ei ole vaikuttanut asiaan. Palelu on jatkuvaa.”

Tiedätkö tämän tunteen? Paleletko sinäkin jatkuvasti?

Jatkuva paleleminen tuntuu olevan varsinkin naisten ongelma. Miehet useasti valittavat, että sisätilassa on liian kuuma silloin, kun nainen istuu huopien alla värjöttelemässä. Mutta mistä ylenmääräinen paleleminen johtuu?

Palelemisen voi aiheuttaa:

– Anemia. Oletko myös kalpea ja väsynyt? Heikottaako? Tällöin syynä voi olla anemia. Asian voi selvittää verikokeilla.

– Kilpirauhasongelmat. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa uupumusta, hiustenlähtöä, lihomista, ummetusta, ihon kuivumista ja kuukautishäiriöitä. Kilpirauhasongelmia voi selvittää lääkärin vastaanotolla.

– Verisuoniongelmat. Niihin liittyy yleensä myös sormien tai varpaiden värin muuttumista, pistelyä ja ihon tuntumista kylmältä.

– Diabeteksen aiheuttama munuaisvaurio. Palelemisen lisäksi oireisiin kuuluu pahoinvointi, sekavuus, kutina, turvotus ja ruokahalun menetys.

– Riittämätön syöminen, alipaino tai anoreksia voivat aiheuttaa palelua.

– Myös univaje voi saada palelemaan.

Liikunnan lisääminen ja tupakoinnin lopettaminen voivat auttaa. Suurempi lihasmassa auttaa pitämään kroppaa lämpimänä ja tupakointi taas supistaa verisuonia. Jos vika ei ole missään näistä, oikeastaan ainoastaan pukeutuminen, sisälämpötilan nostaminen ja aktiivinen elämä auttavat. Kylmään voi yrittää totutella esimerkiksi avantouimalla tai kylmillä suihkuilla, mutta sekään ei auta kaikilla.

Lähteet 1, 2.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

2 vastausta artikkeliin “Miksi palelen jatkuvasti?”

  • Aanskuu sanoo:

    Itselläni palelu johtuu jostain syystä alhaisesta pulssista, levossa noin 55, vaikka en ole erityisen urheilullinen. Sama on myös äidilläni. Huomasin tämän yhteyden vasta, kun olin raskaana ja pulssini nousi lisääntyneen verimäärän takia 60-80. Raskausaikana ei palellut missään, oli ihanaa olla ulkona t-paidassa, vaikka ei ollut hellettä!

  • Mummu sanoo:

    Mulla on ongelma toisinpäin.Mulla on aina kuuma,oli kesä tai talvi.Toppatakin alla on vain lyhythihainen T-paita eikä pitkiä kalsareita voi ajatellakaan.Moni vois ajatella että mulla on vaihdevuodet mutta ne on ollut sitte lapsesta lähtien.Kilpirauhasarvot äärirajoilla mutta sallitulla puolella vielä eikä lääkitystä ole.