Minä imetän, luuttuan vauva toisessa kädessä ja mies vain pelaa
Huono Äiti sai avatumisen:
”Olemme 3 lapsinen perhe. Meillä on pian 1-vuotias yhteinen lapsi. Ja olen aivan kertakaikkisen loppu arjen pyöritykseen, sillä teen kaiken yksin.Osittain syy on imetyksenkin. Herään vauvan kanssa öisin (edelleen 2-20) kertaa). Mutta vauva alkaa olla sen verran iso että odotan enemmän osallistumista toiselta osapuolelta.
Jokainen päivä joudun ehdottamaan, että toinen voisi syöttää vauvan, mennä vauvan kanssa johonkin tai leikkiä edes sen aikaa, että saisin juoda kahvin rauhassa – kotitöistä puhumattakaan.
Vastaukseksi saan vaan murjotusta ja tuhahtelua. Enkä jaksaisi toistaa samaa mantraa monta kertaa. Lapselle pitää kuitenkin syöttää iltapala joka ilta ja se tulee miehelle kuitenkin aina yllätyksenä. Lopulta teen itse, koska olen jo valmiiksi pahalla päällä enkä jaksa mulkoilua kun vaadin ”kohtuuttomia”.
Joka tapauksessa: kun minä luuttuan vauva toisessa kädessä, mies näpyttelee tietokonetta tai puhelinta. Siihen se rojahtaa töistä tultuaan ja laittaa koneen kiinni vasta kun huomautan, että lapset meni tunti sitten nukkumaan. Jos mies ei pelaa tai räplää puhelimella niin hän nukkuu. Kun olisi vihdoin aikaa viettää yhdessä illalla, mies vilkuilee peliään puhelimesta koko ajan. En koe enää olevani lainkaan tärkeä miehelleni. Iltaisin olen yleensä niin pahalla päällä, että paiskon astioita tiskatessa – jolloin mies tulee sitten vähän hyvittelemään ja silittelemään ja hiipii takaisin tietokoneelleen.
Mies ei ole muun muassa KOSKAAN käynyt lapsen kanssa kaksin ulkona. EI KERTAAKAAN. Olen pyytänyt häntä mukaan mutta ei kuulemma jaksa. Tunnin ulkoilun jälkeen tulen takaisin ja huomaan miehen pelanneen kaiken ajan niillä sijoillaan missä oli kun lähdin. Tiskit ja roskat tottakai odottelevat minua tunnollisesti.
Teen myös päivittäin ruoan. Emme kokkaa yhdessä enää kuten suhteen alkuaikoina. Tässäkin tilanteessa vauva roikkuu lahkeessani kiinni ja vien sen nenä kiinni puhelimessa makoilevalle miehelleni joka murahtaa että joo joo.
Vaikka mies selvästi näkee minun tekevän kaiken yksin ja kaipaavani apua, sitä ei tule pyytämättä ja nalkuttamatta.
Salaa haaveilen pakkaavani tavarat ja jättäväni kaiken. Tuskin mies peleiltään edes huomaisi minun kadonneen.
En. Jaksa. Enää.”
Nimimerkki Yksin
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Artikkelissa on 47 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ihminen käyttää elämänsä ajan siihen mistä eniten tykkää.
Perhe ei ole kaikille se tärkein, se vaan pitää hyväksyä.
Eikös yhdessä olemisen pitäisi olla mukavaa? Jos se ei ole, aina voi valita toisin.
Kannattaa lähteä, on yksi lapsi vähemmän hoidettavana
Jotkut ihmiset ovat läpilaiskoja vetelyksiä. Kuuluukohan miehesi heihin? Voit kertoa miehelle minulta nämä terveiset.
On kyllä sydämetön ukko ei ku monon kuva persuuksille kaiken kunnian annan äidille
Olen 56 vuotias ja elänyt juuri tuollaisen elämän. Edelleen sama jatkuu, lapset ovat aikuisia kyllä, mutta päivästä toiseen raadan yksin. Kannattaa miettiä, kun lähtemisessä on vielä jotain järkeä.. Jaksaako sitä tyyppiä katsella loppuun asti. Minä en jaksanut ajatella.
Kovin tutulta kuulostaa. Itsellä aikoinaan sama tilanne. Mies itsekkin halusi lapsia, vannoi vähentävänsä pelaamista. Mutta mutta, kuinkas kävikään. Lapset syntyi reilun kahden vuoden ikäerolla. Mies jatkoi entiseen malliin pelaamista. Itselle jäi kaikki kotityöt ja lasten hoitaminen. Siinä sivussa kävin töissä. Missään en apua saanut. Ensimmäisen kerran kun uhkasin erolla, oli noin 2 kk pelaamatta. Mut sit homma jatkui entiseen malliin. Viimeinen niitti itselle oli kun jouduin selkä leikkaukseen ja viikon päästä kotiutumisesta jouduin ambulanssilla sairaalaan kovien kipujen takia. Kotiin päästyäni, talo oli totaalisen sekaisin. Tuumasin miehelle et olisit voinut vähän siivota. Hän tähän, ei jaksanut kun oli joutunut olemaan kaksi päivää yksin lasten kanssa. Eipä siinä auttanut kun kyynärsauva toisessa, tartunta pihdit toisessa kädessä alkaa siivoamaan. Hyvin pian tämän jälkeen sanoin miehelle kiitti mulle riitti. Otin lapset ja muutin pois. Tuo päätös on ollut elämäni parhaita, päivääkään en ole sitä katunut.
Jatkoa edelliseen. Lapset oli tuolloin n. 6-8-vuotiaat.
Jätä ihmeessä tommonen laiskuri,tolla ei tee mitään..ei ku vaihtoon
Minulla on ollut sama tilanne ,lapset syntyivät pienellä ikäerolla ,itse sain tehdä kaiken ,hoitaa kauppa asiat laittaa ruuat hoitaa lapset ,kaikki mitä kotitöihin kuuluu. Mies teki vain poliittista uraa , ajatteli että kaikki kuuluu minulle ,ja ajattelee edelleenkin . On naisten työt ja miesten työt ,eikä tee tänäkään päivänä, mitään ei edes osaa käydä kaupassa,eikä edes halua koska nen on minun töitä.olemme jo eläkkeellä ,vaikeeta on .
Lähde hyvä ihminen lastesi kanssa pois. Niin minä tein. Alussa oli hyvin vaikeaa. Etsiä kultainen keskitie yksin lasten kanssa. Tulin kuitenkin tulokseen että lapset ja minä itse olemme tärkeitä ja jos toisesta aikuisesta ei ole sitä ymmärtämään ei keskustelujen jälkeenkään niin… minä lähdin. Me lähdimme ja selviämme.
Tiedän tunteen. Minulla oli samanlaista. Tosin siihen päälle mies vielä haukkui ja mitätöi. Myöhemmin selvisi pelien lisäksi myös muita nettiaddiktioita, kuten treffipalstat ja porno.
Nyt eronneena kohta kolme vuotta ja elämä hymyilee. Mikään ei muuttunut, paitsi se että nyt on enemmän vapaata kun lapset joskus isälläänkin.
Sun elämä. Muita ei voi muuttaa, vain itseään.
Kommentteja lukiessa tuntuu aina vain oudommalta. Eikö missään suhteissa mietitä etukäteen näitä tilanteita? Suunnitellaanko elämää etukäteen vai eletäänkö päivä kerrallaan keskustelematta siitä mitkä ovat kummankin odotukset perhe-elämältä, millainen työnjako vallitssee, miten elämän mielekkyys saadaan säilymään. Eikö perhe ole yksikkö, jossa puhalletaan yhteiseen hiileen? Jos ihminen ei kykene minkäänlaiseen kommunikaatioon tai omaa halua elää perhe-elämää, onko hänet vain jotenkin pakotettu siihen? Eikö kolme lasta ollut molempien toiveissa? Mitä toisille alunperin luvattiin? Miten luullaan, että yksin olisi helpompaa? Keskustelu on sitä, että kumpikin puhuu vuorollaan ja kumpaakin kuullaan ja kummankin näkemyksiä sekä työsarkaa arvostetaan. Kaiken tulisi tähdätä yhteiseen hyvään ja lasten parhaaksi.
Nuorin lapsihan on heillä ensimmäinen yhteinen.
Niin…? Sen takiako ei puhuttu etukäteen yhteisestä perhe-elämästä, mitä siltä odotetaan ja miten sovitaan työnjaosta jne. Mistään ei ainakaan käy ilmi, että mies olisi etukäteen sanonut, että pelaan muuten kaiken ajan kun olen kotona ja hoidat sitten itse kaikki lapsesi, siivouksen ja muut kotityöt. Jos toki näin on sovittu niin asia on eri. Etukäteen kannattaa keskustella ja sopia asioista. Olen huomannut, että näin ei taideta nykyisin tehdä. Siihen kuitenkin kannustan. Eihän se onnea takaa, mutta päätöksiä on helpompi tehdä, jos toinen ei pidä mitä on luvannut.
Rakastuneena sitä sovitaan mitä vaan, ei ne sitten arjen tullen päde. Ihmiset on ihmisiä ja moni aika itsekäs.
Ilmankos niin moni eroaa. Toinen saattaa hyvinkin muistaa ja noudattaa.
Teoriat on teoriota. Pitäishän sitä kaikenlaista, mutta jotkut ei välitä.
Yksin ovat