Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Joskus tekis mieli näyttää kaikille keskisormea, laittaa aurinkolasit päähän ja kävellä pois. Mut enhän mä niin voi tehdä. Jollekin voi tulla paha mieli.

Päiväkodin tädit vuorollaan kyselee että ”joko teillä on loma ollut? ” Ja ”milloinkas teillä on loma”. Hymyilen ja kerroin jokaiselle että meillä ei tänävuonna ole lomaa, koska aloitin heti valmistuttua uudessa työpaikassa pari kuukautta sitten. Sitten he vuorollaan voivottelevat ja tuovat omilla tavoillaan esille sitä kuinka tärkeää olisi, että lapsella olis lomaa.

Joku jopa rohkenee kysyä että voiko tosiaan olla NIIN tiukkaa ettei pysty edes YHTÄ VIIKKOA PITÄÄ PALKATONTA? NO KUULE KUN EI PYSTY. Arvaa olisko musta IHANAA pitää lomaa, mutta arvaa mitä? Mulla on 20tonnia opintolainaa, tonnin vuokra ja muut menot päälle. Että enpä nyt pysty. Mutta mä hymyilen ja sanon että onneksi isä pystyy pitää lapsen viikon verran lomalla. Sitten yhdessä siinä ihastellaan miten ihana iskä sentään on vaikka tekis mieli iskeä muutama fakta tiskiin.

Kylttiin maalattu vihainen naama

Kuva Andre Hunter.

Syyllisyys painaa ja olo on riittämätön. Eiköhän eksä soita ja kerro ettei voi tässä kuussa maksaa elareita. Tottakai mä sanon että no, ei se haittaa eihän sille mitään voi ettei ole rahaa. Ja oma syynihän tämä on, kun en ole vaatinut sopimusta koska oon halunnu että kaikilla olis hyvä mieli (paitsi mulla) ja voitais yhdessä sopia (mun kustannuksella) asiat joustavasti. Seuraavaksi eksä alkaa kertoa puhelimessa miten lähtevät uuden morsiammen kanssa viikon lomalle. Hotelliloma, täyspalvelu ai että! Tekis mieli kysyä että mistä sulla sellaiseen sitten on rahaa, kun ei elareihinkana ole, mutta kehotan vaan nauttimaan ihanasta lomasta.

Esimies laittaa kohtuuttomia vaatimuksia töissä. Pitäis olla kolme ihmistä yhtäaikaa, ja tekis mieli sanoa että en pysty. Mutta mä sanon: joo, onnistuu! Kiitos luottamuksesta!

Kotona lapset tappelee ja ruokakin on ihan paskaa. Mies makaa sohvalla pelaamassa peliä puhelimella, kun on ollu niin raskas viikko. Joo, on varmaan tosi raskasta olla töissä 4-8 tuntia kun kaikki yöt kuorsaa tyytyväisenä, vaikka sisälle tulis joku pystyttämään sirkuksen elefantteineen päivineen tai vaikka lentokone lentäis ikkunasta sisälle. Toisin kuin minä joka herää edelleen öisin lasten kanssa. Millon yhdellä on käynyt pissavahinko, millon toisella painajaista ja millon mitäkin. Mut tottakai, koska miehellä on niin rankkaa hän saa viikonloppuisin nukkua pitkään ja mä herätä lasten kanssa. ETTEI VAAN MIES RASITTUIS JA OLIS SITTEN VIHAINEN TAI SURULLINEN. Voi jumalauta.

Miksi, mä en vaan osaa sanoa ei. Tai tää ei sovi, tai yhtään mitään millä pitäisin puoleni. Annan vaan kaikkien kävellä mun yli ja nielen kiukkua. ETTEI VAAN KELLÄÄN OLIS PAHA MIELI. Mua väsyttää. Mua väsyttää niin paljon.”

Nimim. Kiltti tyttö äitinä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Kiltti tyttö äitinä: ”Miksi en osaa vain sanoa ei?””

  • Kirsikka sanoo:

    Hei! Tunnistan itseni tuosta sinun kirjoituksesta.. Nyt hyvin nopeana vinkkinä lue kirja Ben Malinen Taakkana läheisriippuvuus (kenen elämää elät).. Tämä kirja aukaisi minun silmät ja auttaa hyvin ymmärtämään omaa käytöstään ja myös muuttamaan sitä! Tämä on myös äänikirjana esim.storytelissä jos ei ole mahdollisuutta lukea niin voi kuunnella 🙂.. Tsemppiä hirmuisesti ❤

  • Oikeudenmukaisuutta asioihin sanoo:

    Hei! Näin keittiöpsykologina kehottaisin miettimään, mistä miellyttämisen tarpeesi tulee. Etkö ole saanut lapsena osoittaa mieltäsi? Pelkäätkö hylätyksi tulemista? Ovatko vanhempasi kohdelleet sinua epäoikeudenmukaisesti?
    Itse olen myös melko kiltti. Mutta olen huomannut, että jokin raja minullakin on. Minua ei kohdella epäoikeudenmukaisesti! Huomasin myös sen, että vaikka joskus harvoin sanon tiukasti vastaan ja pysyn linjassani (vaikkakin vastapuoli on voinut pitää minua silloin ihan kusipäänä) ei mitään kauheaa olekaan tapahtunut. Välit ovat yleensä myöhemmin korjaantuneet ja asiat järjestyneet. Sillä erolla, ettei vastapuoli ole enää yrittänyt kävellä ylitseni.
    Arvosta itseäsi ja pidä puolesi, ei kukaan muu tee niin puolestasi. Älä räyhää, kun pidät puoliasi vaan opettele antamaan rakentavaa palautetta. Myös minun eksäni yritti selitellä, ettei ole rahaa maksaa elareita, mutta sanoin, etten ole mikään pankki josta voisi lainata rahaa. Tarvittaessa yhteys lastenvalvojaan.

  • Tulin, tein ja näin. sanoo:

    Hei!

    Tunnistin itseni aika voimakkaasti tekstistä. Itselläni oli lapsen isän kanssa samanlaista, että hän makoili ja nukkui pitkään ja mä hoidin lapsen kaikki tarpeet. Jos satuin vahingossa pyytämään, että voisitko iltapalan syöttää, kun itseäni väsyttää (ja vituttaa, kun lapsi temppuili taas) niin kuului vaan narinaa, että ei just pysty, kun peli on kesken. Ja minä siihen tyytyväisenä tokaisin, että ”okei, no mä hoidan”.

    Näistä tilanteista on nyt noin 6 vuotta aikaa. Olin siihen mennessä elämääni nähnyt yhtä ja samaa painajaista saamatta siihen syytä. Painajaisessa musta varjo jahtasi minua ja aina kun se sai kiinni, niin säpsähdin hereille hikisenä. Pelkäsin unta ja en tiennyt mikä sen aiheutti. Yhden kerran lapsen isän saadessani minut tuntemaan hyvin suurta vittuuntuneisuutta. Kävin päikkäreille ja näin PÄIVÄUNILLA samaa painajaista. Mutta se oli oman elämäni onnen potku. Silloin havahduin, että se olen minä itse, joka haluaa havahduttaa siihen, että EN OLE KYNNYSMATTO, enkä TOISTEN ELÄMÄN MIELLYTTÄJÄ. Siitä hetkestä eteenpäin, heivasin kaikki nykyiset elämäntilanteeseeni vaikuttaneet paskiaiset, joiden kanssa ”ei:n” sanoneena sai pahaamieltä ja riitaa aikaiseksi.

    Muutoksen jälkeen olen jäänyt aika yksin. Huomaan, että samat kaverit tuntuvat erilaisilta, kun en olekkaan enää se miellyttäjä ja nojapuu, jolle purkaa kaiken. Minulla on rajani ja sanon sen selkeästi. Siitä tulee pahaa mieltä, heille. Ei minulle. JA AI ETTÄ SE TUNTUU MUUTEN HYVÄLTÄ! <3 En enää ikinä suostu olemaan kynnysmatto. En ikinä. En kenellekkään.

    Tee sinäkin niin. Kokeile. Et menetä mitään. Saat vain itsellessi ja paljon.

  • Riitta sanoo:

    Hei. Tunnistan entisen itseni kirjoituksestasi. Kun en saanut sanoa EI lapsuudessani, nuoruudessani enkä vielä aikuisenakaan, suunnilleen kaikki käyttivät minua ”kynnysmattona”. Nyt (55v) olen jotakuinkin oppinut, että ei jokaiseen pyyntöön, vaatimukseen tai muuhun ruinaamiseen tarvitse vastata myöntävästi. Miltä kantilta tahansa vaatimukset tulevatkaan. Helpottaa huomattavasti, kun lapset ovat jo aikuisia. Olen ehkä ollut liian kiltti ja olin myös ylisuojeleva lapsiani kohtaan. Ja olen yrittänyt tehdä kaikkea paremmin kuin omat vanhempani, jotka sulkivat minut ulos omasta symbioottisesta suhteestaan. Milloin olet viimeeksi kysynyt itseltäsi mitä sinä halua ja myös mitä ET halua? Sinulla on oikeus sanoa ei. Ilman selityksiä. Minua auttoi 10 sekunnin aikalisä…. eli otat askeleen taaksepäin (vaikka vain kuvainnollisesti) ja lasket kymmenneen kysyen itseltäsi mitä haluat. Ja luotat itseesi. Tsemmpiä ja voimahalaus.