Saimme aiemmin kirjoituksen, jossa pyydettiin vertaistukea tilanteeseen, jossa puolisolla on ADHD. Tässä kirjoituksessa lukija kertoo, miltä tuntuu olla itse se ADHD-puoliso, ja kuinka heillä tilanne päättyi eroon:

”Heip. Olen itse vastikään adhd-diagnoosin saanut aikuinen. Pitkä avioliitto päättyi kaaokseen; taloudelliseen ja henkiseen.

Oltiin aina eri aaltopituuksilla ja loppuaikoina molemmilta loppui myös ymmärrys. Oma adhd-diagnoosi tuli eron jälkeen ja se sitten selittikin lähes kaikki hankaluudet, syyt ja seuraukset.

Olen add-tyyppi, eli en se vilkas versio vaan ulospäin hidas ja jumittuva, myöskin tavattoman luova ja innostuva. Lähes kaikkeen toimintaan tarvitsen sen innostuksen tai vähintäänkin kiinnostuksen, en juuri pysty tylsiä asioita suorittamaan.

Arkiset asiat vaativat minulta valtavaa ponnistelua ja ovat nyt tässä elämän puolivälipyykillä johtaneet jo neljään burnoutiin. Olen yrittänyt olla kiltti tyttö ja suorittaa ns. normaalia elämää.

Kun itselläkin ymmärrys ja tietoisuus omasta pään toiminnasta ja asioista, joita pystyn kohtuudella tekemään, lisääntyy, niin joudun ehkä jossain vaiheessa kiittämään ex-puolisoa siitä, että hän antoi minulle kuitenkin pitkän aikaa hyvän ja turvallisen elämän avioliiton suojaisassa satamassa. Itse olen nyt sinkkuna kolmessa vuodessa ajanut oman elämäni alta aikayksikön aivan kaaokseen.


Kuva Yoann Boyer, ylin kuva Dan Carlson.

Lämpimästi suosittelen kokeilemaan lääkitystä ja toimintaterapiaa. Mielestäni näitä kyseisiä tabuja aivan turhaan demonisoidaan. Kokeilla ainakin kannattaa. Mutta jos yhtään arveluttaa niin sitten ensin luomukeinot kokeiluun. Ruokavalio, öljyt, hivenaineet, liikunta, tarkat päivärutiinit. Riittävä lepo, siis nukkuminen on aivan ehdottoman tärkeää. Jos se ei onnistu niin voi kokeilla avuksi melatoniinia.

Ennakkoluulottomasti hakemaan tietoa ja vertaistukea. Tilanne on tällä hetkellä ehkä vielä se, että vertaisilta saa erilaisia vinkkejä nopeammin ja runsaammin kuin mistään muualta. Mutta kyllä meidän terveyspalvelut ja yhteiskunta tulee kivasti jo perässä.

ADHD ei ole sairaus vaan supervoima -on näissä piireissä pyörivä slogan. Yritän itse vielä löytää sitä asian positiivista kulmaa. Tasapainoa on turha etsiä, jonkin sortin kaaos kulkee todennäköisesti mukana koko elämän. Ja nyt näyttää, että tarvitsen runsaasti yhteiskunnan ja lähipiirin apua, että pysyn edes pinnalla.

Ellen nyt satu löytämään jonkun miehenpuolen, joka haluaa jakaa kaaoksen kanssani…”

Nimim. Piika

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

4 vastausta artikkeliin “Olen yrittänyt olla kiltti tyttö, mutta en pysty koska minulla on ADHD”

  • Nimetön sanoo:

    Hei, täällä myös aikuisiällä todettu ADD. ADD on siinä mielessä hankala, että se jää usein huomaamatta, koska siitä ei ollenkaan aina ole niin vahvasti ulospäin näkyviä merkkejä. Itse olen ollut rauhallinen, kiltti ja yhteistyökykyinen lapsi (kuten myös minun oma tyttäreni). ADD ongelmat on minulla ilmenneet huomattavina keskittymisen vaikeuksina, ja elämänhallinnan ongelmina (paitsi raha-asiat on olleet kunnossa, koska olen aina tykännyt kerätä rahaa). ADD:n seurauksena pääsin vain vaivoin ulos peruskoulusta, jonka jälkeen menin suoraan töihin. Lukion aloitin lasta odottaessani ja yliopistosta valmistun nyt tänä keväänä. Olen siis opiskellut käytännössä pelkästään aikuisena ja hyvällä motivaatiolla, mutta siitä huolimatta se on ollut ihan todella vaikeaa. Usein olen kävellyt kämppää ympäri ja itkenyt, kun en vain saa luettua kahta sivua tekstiä. Tai no, oikeastaan edes kokonaista lausetta. Olen ottanut kaikki neuvot ja niksit apuun, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut keksimään sellaista asiaa, jonka avulla minun olisi ollut edes kohtuu helppoa opiskella. Eniten huolettaa se, että oma tyttäreni osoittaa tosi paljon samoja merkkejä. Hän on todella kuuliainen lapsi, joka haluaa olla mieliksi. Mutta etenkin tämä etäopiskelu on osoittautunut hänelle ihan huomattavan vaikeaksi, kun kukaan ei ole jatkuvasti huomauttamassa hänelle, että mitä pitää tehdä milläkin hetkellä. Hän jatkuvasti unohtelee asioita, ei saa tehtävistä selvää (koska ei jaksa lukea ohjeita tarpeeksi hyvin) jne. Toivon vaan, että pian taas koulut aukeaa, ja hänkin saa taas arjesta kiinni..

  • Palikka sanoo:

    Itselläni ei ole virallista diagnoosia, mutta psykiatrin papereissa maininta epäilyksestä.

    Itse olen se vilkas tyyppi. Aina menossa niin, että muita hengästyttää. Lisäksi suurperhe, esimiestyö sekä luottamustoimet. Elän ja hengitän actionia. Kuten aplla: tarvitsen innostuksen, että suoriudun tehtävistäni.

    Oma elämäni on hallittua kaaosta. Onneksi raha-asiat on kiinnostuksen kohteenani. Jopa nuoruuden vakavilla alkoholin täyttämillä masennusjaksoilla sain pidettyä talouteni kunnossa.

  • Elämä on sanoo:

    Ja muista, sinä et ole sairas vaan sinulla on ominaisuus.

  • Elämä on sanoo:

    Minä olen vilkas ADHD-tyyppi. Minulla ei ollut oppimishäiriötä, päinvastoin. Olen suorittanut toisen asteen koulutuksen jälkeen ammattikorkeatutkinnon, mutta koulunkäynti oli tuskallista, kun ei osannut keskittyä, tai oli oikeastaan pakko oppia se. Työelämässä olen ollut aina porukassa mukana ja vastuutehtävissä. Sittemmin olen to8minut yrittäjänä ja se toimii parhaiten, saaniyse päättää töistäni, välillä painan hullun lailla, mutta osaan ottaa nykyään aikaa myös itselleni.
    Minun elämäni on normaalia, mutta vauhdikasta, tosin elämä on ”tasoittanut” minua. Nuoruuteni oli hurjaa aikaa, mutta olen oppinut, että on turha katua asioita, sillä niistä voi oppia.
    Yhdellä lapsistani on saman kaltainen ADHD, kuin minulla, on ollut helppo samaistua ja rohkaista lastani. Hänellä oli lääkitys, joka helpotti opiskelua. Minulla ei ole itselläni koskaan ollut lääkitystä, tosin toivoisin, että opiskeluaikana sellainen olisi ollut. Sain diagnoosini vasta aikuisiällä.
    Älä huoli, elämä kantaa, tavalla tai toisella. Ole oma itsesi, rohkeasti ja tarvittaessa hae apua!