Masentava arki. Aamulla aikainen herätys, lasten kanssa tappelu lähdöstä. Jälleen muutaman minuutin myöhässä, joten joudun viemään isomman perille omaan hoitoonsa. Jos oltaisiin oltu ajoissa, olisi isomman hoitopaikan hoitaja ottanut lapsen mukaansa.

Myöhässä oltiin joka-aamuisen väsymysitkun vuoksi. Se on se hetki kun lapsi unohtaa miten pukea sukka, mistä löytyy puku, miten jalka menee kenkään. Sillä samalla hetkellä lapsesta tulee myös eittämättä yksi ärsyttävimpiä ihmisiä, kun itse väsyneenä ja kiireessä tajuat että taas kerran ollaan myöhässä, vaikka kuinka herättiin aiemmin.

Lasten jäätyä hoitoon lähden kiireellä töihin. Siellä kukaan ei tiedä mun tarinaa.

Olen tietoisesti jättänyt sen kertomatta. Vasta hiljattain heille selvisi, että mulla on lapsia, mutta sitä he eivät tiedä että olen lasten kanssa yksin. Leskiäiti.

Työpaikalla hoidan työni, en halua päästää ketään lähelleni, haluan pitää etäisyyttä kollegoihin. En halua, että he tietävät tarinaani. Pelkään että muuttavat suhtaumistaan minuun – en kaipaa sitä katsetta, tunnetta, kun ei tiedä mitä mulle sanoa.


Kuva Giulia Bertelli, ylin kuva Aliyah Jamous.

Ei tämä niin paha rasti ole, olen tottunu pyörittämään arkeani yksin. Mutta tähän pisteeseen pääseminen ottaa aikansa. Enkä halua avata elämääni muille. Menettämisen pelko – se jäi tiukkaan kun jäin leskeksi. Suojelen itseäni ja lapsia siltä.

Päivällä lapset päiväkodista, ruokaa, lasten harrastukset, saunat, iltapalat ja nukkumaan. Sama rumba aamulla uudelleen. Välillä väsyttää ajatus että tätä se on vielä monta vuotta… Työnnän sen ajatuksen mielestä ja elän hetkessä – sen tämä leskeytyminen sen sijaan opetti. Osaa nauttia pienistä arjen asioista.

Tämä on monen arkea ruuhkavuosina. Jossainpäin Suomea joku leskeytyy hetken päästä. Astuu tähän samaan pyörään.

Tähän pyörään en kenenkään toivo joutuvan, mutta täällä otetaan lämpimästi avosylin mukaan vertaisten toimesta jokainen, joka tänne joutuu. Vertaiset on kultaakin kalliimpia, niitä tiedonmurusia, arjen vinkkejä ja kaikkea elämään liittyvää keskustelua ilman pelkoa siitä, ettei toinen kestä kuulla. Sitä on vertaisuus. Kannatellaan sitä joka kannatusta tarvii. Ollaan itse tuettavana yhteisössä, jossa ei tarvitse selittää mitään. Siellä ymmärretään.

Nimim. Leskiäiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.