”Olenko tunteeton kun en muistanut lapseni isää isänpäivänä?

Marraskuun toinen sunnuntai oli miehelleni jo toinen isänpäivä. Viime vuonna tein kakun ja ostin lahjan. Ajattelin että olisi hienoa juhlistaa ihan ensimmäistä isänpäivää. Tyytyväinen tuore isä olikin.

Tänä vuonna minulla ei ole minkään näköisiä haluja juhlia kyseistä päivää. Syitäkin löytyy… Keväällä jo huomasin ettei isä ole oikein kiinnostunut hoitamaan lastaan eikä auttamaan minua kotitöissä. Meillä se olen minä, joka hoitaa, syöttää, leikittää, nukuttaa ja ulkoiluttaa lapsen + imuroi, siivoaa, tiskaa/täyttää astianpesukonetta, pyykkää, käy kaupassa, tekee kotiruokaa, jne. Mieheni osallistuu kotitöihin vain viemällä roskat, huolehtimalla viikottain, että sähköhammasharjassa ja parranajokoneessa on virtaa ja päivän posti on haettu luukusta.

Minua ei haittaisi jos hän joskus auttaisi arkeani hieman enemmän – hän kun on vielä hetken aikaa työtön… Paitsi että olen reilun vuoden ikäisen taaperon äiti, olen myös raskaana eikä laskettuun aikaan ole enää montaa viikkoa. Tämä toinen raskaus oli sekä ihana että pelottava yllätys. Ihanuutta ei varmaan tarvitse selitellä! Pelottava tämä alkoi olemaan siinä vaiheessa, kun tajusin että nyt menen jaksamiseni rajamailla.

Kolme ensimmäistä raskauskuukautta kärsin pahoinvoinnista sekä valtavasta väsymyksestä, jollaista en ollut ikinä vielä tuntenut. Edes tässä vaiheessa en saanut mieheltäni mitään apua arjen pyörittämiseen!? Itse taisin olla todella väsynyt, sillä opin uudelleen itkemisen taidon. Itkenyt en ollut vuosiin, mutta kesällä valutin kyyneleitä varmaan niiden kuivienkin vuosien edestä!

Omana ensimmäisenä äitienpäivänäni (joka sattui pahimpaan pahoinvointikauteen) onnistuin tuntemaan jonkinlaista arvottomuuden tunnettakin. En pyytänyt mieheltäni muuta kuin että saisin aamukahvit. Olisi niin kiva saada edes kerran vuodessa jonkun muun keittämät aamukahvit ja oletin että äitienpäivänä olisin oikeutettu pyytämään sellaista luksusta.

No, valmista kahvia en saanut, vaikka monta kertaa aamun aikana muistuttelin ja vihjailin että emme ole vieläkään juoneet kahvia tälle päivälle. Kahdelta sitten kyllästyin odottelemaan ja keitin kahvit itse. En voi sanoa, että nautin siitä kahvihetkestä. Miehelle kahvi kyllä kelpasi.

Itse olin enemmänkin vihainen itselleni, kun olin puoli vuotta aikaisemmin ensimmäisen isänpäivän kunniaksi tehnyt jo mainitsemani kakun ja ostanut lahjan. Miksi vaivauduin?!

Välillä onnistun tuntemaan itseni myös vastenmieliseksi. Nukkumaan kun menemme, kääntyy mieheni minuun selin ja vääntäytyy sängyn toiselle laidalle. En edes muista milloin olisin tuntenut hänen kädet ympärilläni. Ei hän koske minua enää edes unissaankaan. Joskus nukkumaan mennessämme jos lapsemme inahtaa pinnasängyssä, olisi mieheni valmis ottamaan lapsen sänkyymme. Lapsi kyllä jatkaa unia omassa sängyssään kunhan on saanut vaihdettua asentoa. En vain voi olla miettimättä, että haluaako mieheni lapsen sänkyyn väliimme ettei tarvitsisi minun vieressä olla.

Kesällä muuten sain monena yönä nukkua yksinkin, kun mies viihtyi yöt sohvalla. Syyksi sanoi, että helteellä olohuone on viileämpi paikka nukkua. Ehkä niin, mutta mielestäni hänelle kelpasi mieluummin netin, pleikkarin ja oluen seura entä minun ja lapsemme…

Nyt kun olen aika viimeisimmilläni raskaana, on liikkuminen, taaperon nostamiset, kotityöt, ulkoilut, yms. alkaneet tuntua raskailta, olisi pieni apu mieheltäni tervetullutta. En kuitenkaan enää odota, että hän mitenkään helpottaisi elämääni.

Hän jopa luuli, että minä tänäkin isänpäivänä järjestän jotain pientä kivaa yllätystä. Mutta tämä väsynyt äiti ei tehnyt mitään normaalista poikkeavaa. Mielestäni olen tähän oikettu… Vai?”

Nimim. Voimaitkulla eteenpäin

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

17 vastausta artikkeliin “En muistanut lapseni isää isänpäivänä”

  • Pipari sanoo:

    Lakatkaa, naiset, välittömästi käyttämästä sanoja ”mies AUTTAA kotitöissä ja lapsen hoidossa”.
    Koti on miehenkin koti ja lapsi on miehenkin lapsi. Hän on yhtä paljon eli 100% vastuussa em asioista kuin vaimo.
    Älkää missään vaiheessa antako asioiden mennä siihen, että mies ei huolehdi näistä, tai OSAA. Mitä jos itse sairastut/jäät auton alle? Miehen pitää silloin sekä osata että ottaa kaikki vastuu.

  • En minäkään muistanut... sanoo:

    Tee nyt heti jotain! Puhu äitiysneuvolassa tai esikoisesi neuvola tarkalle (kumpi tuntuu itsestäsi paremmalta). Sano miehellesi!! Kohtalonsisasarena voin kertoa, että näin 5-vuoden päästä kun herää/huomaa asioita on todella vaikea enää puhua, korjata asioita… Itse hain apua vasta nyt, mies sanoo että hakee, mutta odottaa varmaan että se olen minä joka varaa sen ajan hänelle. Se että olen saanut puhua jollekkin ulkopuoliselle on auttanut mun suunnattoman paljon. Ehkä mä vielä jalan yrittää… p.s minä huolehdin appivanhempien muistamiset äitein- ja isäinpäivinä…

  • Äiti minäkin sanoo:

    Kannattaa harkita ihan ammattiapua. Perheneuvola ja parisuhde terapiaa. Voisko olla mahdollista että miehesi on masentunut tai järkyttynyt toisesta raskaudesta joka alkoi niin pian ensimmäisen lapsen synnyttyä. Syitä voi olla monia.

    Se on kuitenkin ihan varmaa, että kauaa et jaksa yksin pyörittää arkea miehesi ollessa vaan passiivisena kodissa. Jotain apua tarvit, jos ei miehesi ala ryhdistäytyy eikä esim perheneuvolasta/parisuhde terapiasta ole apua. Tiedän omasta kokemuksesta, että nuin pienellä ikäerolla on hirveen raskasta vaikka mies välillä auttaisikin. Saati sitten että jos saat yksin huolehtia esikoisen ja vauvan. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan, olisin silloin toivonut että olisin saanut itsekin apua kotia kun miehen oli pakko yrittäjänä mennä töihin eikä pystynyt esim isyyslomaa pitämään ollenkaan. Oli hirveää tottua ensimmäiset pari viikkoa siihen että sulla on vuoden ikäinen lapsi joka ei vielä kävele ja vastasyntyinen lapsi hoidettavana. Olit vasta synnyttänyt. Toivois kyllä, että täällä Suomessa saisi enemmän apua kotiin helposti jos on tilanne ettei toinen auta tai pysty auttaan ja jos sitä kaipaa. Hurjasti voimia sinulle ❤️

    • Äiti minäkin sanoo:

      Vauva kun syntyy ja jos miehestä ei ole apua niin pyydä rohkeasti apua perhetyöstä. En ole varma mutta on käsitys että se olisi lapsiperheille ilmainen palvelu. Sieltä voi työntekijä tulla teille kotia auttaan esim kerran, kaks viikossa 2-3 h kerralla. Vaikka miehesi olisi kotonakin, pyydä silti jos ei miehestä apua ole ja et yksin jaksa. Se on miehesi häpeä jos kehtaa olla tekemättä mitään senkin jälkeen kun teillä käy ulkopuolinen työntekijä sinua auttamassa. Ei kannata ajatella eikä hävetä, se ei ole sinun vikasi jos ei aikuinen mies ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi.

  • Nimetön sanoo:

    Ei tarvitse potea yhtään huonoa omatuntoa, tiedän tunteen, tekstisi oli aivan kuin omasta kynästäni. Keskustelua on ollut ja pariterapiassakin käyty mutta ei kovin hyvällä tuloksella. Mies elää edelleen”omaa elämää”, eri vuorokausirytmiä kuin muu perhe(olen myös raskaana puolessa välissä) ja muu aika menee puhelimen rassaamiseen, parisuhteen, kotitöiden, läheisyyden, kaiken edelle. En muistanut häntä mitenkään isänpäivänä, miksi olisin? Jos toinen ei halua millään tavalla panostaa yhteiseen elämään tai pitää sitä itsestään selvyytenä, miksi toisen osapuolen pitäisi? Ero on varmasti edessä, ennemmin tai myöhemmin, mutta helppoa ei ole sekään, yllättävän pitkään sitä haluaa uskoa asioiden muuttuvan! Tsemppiä kovasti! T. Kohtalotoveri

  • Äippä sanoo:

    Meillä minä muistin kyllä lahjoin ja herkuin lapseni isää ensimmäisenä yhteisen lapsemme isänpäivä, mutta kun koitti tuo minun ihan ensimmäinen äitienpäivä sain ”vain” hyvää äitienpäivä toivotuksen ja se siitä..
    Voin sanoa että kiukutti ja paljon. Selitykseksi sain vain että enhän ole hänen äitinsä.
    Olen nyt lapseni tosin opettanut siihen että äiti tykkään kukista ja että äiti tulee hyvin iloiseksi kun saa kukkia ja tänä vuonna ihka ensimmäistä kertaa sain kukkia lapseltani äitienpäivänä❤️

  • Rajansa kaikella sanoo:

    Oma mieheni piti minua vaativana jäkättäjänä, kun pyysin häntä toistuvasti osallistumaan kotitöihin. Hän ilmoitti, että siivoaa vain omat jäljensä, lasten sotkut eivät kuulu hänelle. Nyt on ex-mies. Oma olo on helpottunut kun ei tarvitse pyörittää enää koko showta.

    • Utelias sanoo:

      Kiinnostais tietää kuka siivoaa lapsen/lasten sotkut kun on isän vuoro hoitaa heitä? Onkohan sama mentaliteetti.

  • Hippu sanoo:

    Epäreilultahan tuo kuulostaa. Jutusta ei käy ilmi, onko kirjoittaja puhunut asiasta miehensä kanssa? Odotuksistaan kannattaa ehdottomasti kertoa puolisolleen mahdollisimman suoraan ja vielä useaan kertaan (omani ei ainakaan vielä kerrasta tai parista muista tai ymmärrä). Jollei mies sittenkään ala muuttamaan tapojaan ja huomioimaan käytöstään, voi alkaa miettiä onko mies vain välinpitämätön tms., ja pitäisikö vaimon harkita radikaalimpia toimia… Äidin on erittäin tärkeä hiolehtia omasta jaksamisestaan ja olla sillä tavalla riittävän itsekäs!

  • Suoraa puhetta suosittelen! sanoo:

    Perheneuvolaan aika heti! Asioista pitää keskustella. Toivottoman huonoltakin tuntuvasta tilanteesta voi kuoriutua vielä oikein hyvä ja toimiva yhteinen perhearki ja elämä. Kokemusta on, juuri samalla tavalla esikoisen vauvavuoden ajalta olin aivan valmis eroon. Nyt kolme vuotta myöhemmin meillä on oikein ihana, huolehtiva isä perheessä.

  • Elän taas sanoo:

    Olen pahoillani puolestasi. ❤️
    Et todellakaan ole kohtuuton jättäessäsi isänpäivän huomiotta.
    Ihan noin harmillinen ei oma tilanteeni ollut mutta aika identtinen kuitenkin. Minä hoidin lapset ja kodin, mies oli ikäänkuin neljäs lapsi katraassani. Lopulta erosimme ja vaikka se olikin todella rankkaa, oli se yksi elämäni parhaimmista muutoksista. Eron jälkeen vasta tajusin kuinka henkisesti väsynyt olin ollut jo pitkään. Arki ainoana aikuisena lapsiperheessä ON todella rankkaa, mutta kun kaikki odotukset siitä että se toinen aikuinen tekisi jotain auttaakseen poistuu, kokee valtavaa helpotusta. Ja alkaa saada jopa sitä ennen olematonta omaa-aikaa kun lapset ovat välillä isällään.

    • Suoraa puhetta suosittelen! sanoo:

      Kirjoittajalla menossa esikoisen vauvavuosi ja raskaus samaan aikaan. Ei tarvitse kovin älykäs olla ymmärtääkseen, ettei tilanteessa kannata eroja mainostaa, vaan kertoa, että vauvavuosi on kriisi lähes kaikkien parisuhteessa ja siitä kyllä pystyy löytämään suunnan ylöspäin.

  • Nimetön sanoo:

    Minä olen konkreettisesti joutunut viisoomaan ja luettelemaan mitä pitää tehdä. Aluksi miestä otti päähän, mutta nykyään hommat hoituu ja mieheni keittää, imuroi ym.

  • Nimetön sanoo:

    Nyt vaan suoraan sanomaan ja luettelemaan mitä kulloinkin miehen pitää tehdä. Ne kun ei ymmärrä rivien välistä. Konkreettisesti sanoa esim keitä sinä minä menen ulos ym.
    Vihaisena ei kannata olla, vaan pitää itsestäänselvyytenä, että molemmat tekee.

  • M sanoo:

    Kannattaa todellakin tässä vaiheessa ottaa asia esille, parisuhdeterapia ei ehkä olisi ollenkaan huono idea. Ei näitä asioita kannata ainakaan yksin hautoa, nyt suu auki ja asiat pöydälle tai kuihdutat ja sairastutat itsesi!

  • Kokemusta on sanoo:

    Eipä ole syytäkään muistaa. Itsekäs ja varsin ajattelematon tuntuu puolisosi olevan. Kannattaisi kertoa se hänelle ja pian tai pyytää jotakuta ulkopuolista esim. terapeuttia sanomaan asia selkeästi.

    • Samatar sanoo:

      Ei kuullista kovin lupaavalta yhteinen tulevaisuutenne. Ainakaan niin, että lapset ja sinä olisitte onnellisia.