”Olenko tunteeton kun en muistanut lapseni isää isänpäivänä?

Marraskuun toinen sunnuntai oli miehelleni jo toinen isänpäivä. Viime vuonna tein kakun ja ostin lahjan. Ajattelin että olisi hienoa juhlistaa ihan ensimmäistä isänpäivää. Tyytyväinen tuore isä olikin.

Tänä vuonna minulla ei ole minkään näköisiä haluja juhlia kyseistä päivää. Syitäkin löytyy… Keväällä jo huomasin ettei isä ole oikein kiinnostunut hoitamaan lastaan eikä auttamaan minua kotitöissä. Meillä se olen minä, joka hoitaa, syöttää, leikittää, nukuttaa ja ulkoiluttaa lapsen + imuroi, siivoaa, tiskaa/täyttää astianpesukonetta, pyykkää, käy kaupassa, tekee kotiruokaa, jne. Mieheni osallistuu kotitöihin vain viemällä roskat, huolehtimalla viikottain, että sähköhammasharjassa ja parranajokoneessa on virtaa ja päivän posti on haettu luukusta.

Minua ei haittaisi jos hän joskus auttaisi arkeani hieman enemmän – hän kun on vielä hetken aikaa työtön… Paitsi että olen reilun vuoden ikäisen taaperon äiti, olen myös raskaana eikä laskettuun aikaan ole enää montaa viikkoa. Tämä toinen raskaus oli sekä ihana että pelottava yllätys. Ihanuutta ei varmaan tarvitse selitellä! Pelottava tämä alkoi olemaan siinä vaiheessa, kun tajusin että nyt menen jaksamiseni rajamailla.

Kolme ensimmäistä raskauskuukautta kärsin pahoinvoinnista sekä valtavasta väsymyksestä, jollaista en ollut ikinä vielä tuntenut. Edes tässä vaiheessa en saanut mieheltäni mitään apua arjen pyörittämiseen!? Itse taisin olla todella väsynyt, sillä opin uudelleen itkemisen taidon. Itkenyt en ollut vuosiin, mutta kesällä valutin kyyneleitä varmaan niiden kuivienkin vuosien edestä!

Omana ensimmäisenä äitienpäivänäni (joka sattui pahimpaan pahoinvointikauteen) onnistuin tuntemaan jonkinlaista arvottomuuden tunnettakin. En pyytänyt mieheltäni muuta kuin että saisin aamukahvit. Olisi niin kiva saada edes kerran vuodessa jonkun muun keittämät aamukahvit ja oletin että äitienpäivänä olisin oikeutettu pyytämään sellaista luksusta.

No, valmista kahvia en saanut, vaikka monta kertaa aamun aikana muistuttelin ja vihjailin että emme ole vieläkään juoneet kahvia tälle päivälle. Kahdelta sitten kyllästyin odottelemaan ja keitin kahvit itse. En voi sanoa, että nautin siitä kahvihetkestä. Miehelle kahvi kyllä kelpasi.

Itse olin enemmänkin vihainen itselleni, kun olin puoli vuotta aikaisemmin ensimmäisen isänpäivän kunniaksi tehnyt jo mainitsemani kakun ja ostanut lahjan. Miksi vaivauduin?!

Välillä onnistun tuntemaan itseni myös vastenmieliseksi. Nukkumaan kun menemme, kääntyy mieheni minuun selin ja vääntäytyy sängyn toiselle laidalle. En edes muista milloin olisin tuntenut hänen kädet ympärilläni. Ei hän koske minua enää edes unissaankaan. Joskus nukkumaan mennessämme jos lapsemme inahtaa pinnasängyssä, olisi mieheni valmis ottamaan lapsen sänkyymme. Lapsi kyllä jatkaa unia omassa sängyssään kunhan on saanut vaihdettua asentoa. En vain voi olla miettimättä, että haluaako mieheni lapsen sänkyyn väliimme ettei tarvitsisi minun vieressä olla.

Kesällä muuten sain monena yönä nukkua yksinkin, kun mies viihtyi yöt sohvalla. Syyksi sanoi, että helteellä olohuone on viileämpi paikka nukkua. Ehkä niin, mutta mielestäni hänelle kelpasi mieluummin netin, pleikkarin ja oluen seura entä minun ja lapsemme…

Nyt kun olen aika viimeisimmilläni raskaana, on liikkuminen, taaperon nostamiset, kotityöt, ulkoilut, yms. alkaneet tuntua raskailta, olisi pieni apu mieheltäni tervetullutta. En kuitenkaan enää odota, että hän mitenkään helpottaisi elämääni.

Hän jopa luuli, että minä tänäkin isänpäivänä järjestän jotain pientä kivaa yllätystä. Mutta tämä väsynyt äiti ei tehnyt mitään normaalista poikkeavaa. Mielestäni olen tähän oikettu… Vai?”

Nimim. Voimaitkulla eteenpäin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 41 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

41 vastausta artikkeliin “En muistanut lapseni isää isänpäivänä”

  • sanoo:

    Ei auta kuin lopettaa yksin siivoaminen. Ilmoita miehelle että hän vastaa nyt siitä hommasta. Mies kuulostaa masentuneelta, mutta miehiähän ei saa lääkäriin…

    En olisi itsekään tehnyt mitään isänpäivänä mutta kyllähän suhteenne kaipaa ulkopuolista apua tai ainakin rehellistä keskustelua.

  • Yksi monista. sanoo:

    Olen ollut naimisissa 23 vuotta eikä mieheni vielläkään. Älyä et voisi tuoda kukan äitien päivänä. Kun mainitsen asiasta mieheni tuumaa etten minä ole hänen äitinsä mutta ei kyllä osta äitileenkään kukkaa vaan minä ostan ja annan sen lapsilleni jotka voivat antaa sen mummolle. Isänpäivänä minä sitten ostan poikien puolesta heidän isälle jotain jotta he voivat siten antaa sen. Vaikkakin olen vannonut monen äitienpäivän itkujen ja pahan mielen jälkeen etten osta lastenipulesta mitään koska eihän mieheni ole minun isä.

  • Omppu sanoo:

    Ikävä tilanne tuollainen. Toisaalta ihmettelen, että onko puolison kanssa juteltu ollenkaan kunnolla omista toiveista? Voisihan sitä vaikka tehdä jotkut säännöt, johon kumpikin voi sitoutua? Ei ole kovin reilua suuttua toiveiden toteuttamatta jättämisistä, jos puoliso ei ole edes ollut tietoinen niistä. Vihjailukaan ei ehkä ole erityisen reilua?

    Meillä oli puolisoni kanssa suhteen alussa ongelmana se, että oletin häneltä kaikenlaista, mutta en näitä oletuksiani selkeästi hänelle kertonut. Myöskin saatoin pahoittaa mieleni tai suuttua hänelle näissä tilanteissa, mutta ollenkaan välttämättä ilmaissut suuttumustani, haudoin niitä vaan omassa päässäni. Tästähän tuli sitten kaikenlaisia ongelmia.

    Onneksi puolisoni osasi opettaa minut puhumaan, ja nämä juhlapäivä-asiatkin olemme moneen kertaan jutelleet: Millaisia toiveita toisella on ja mikä tekeminen toisen mielestä on kohtuullista. Niiden pohjalta olemme sitten tehneet yhteiset säännöt, jotka tyydyttävät molempia. Toki niitä sääntöjä pitää aika ajoin tarkistaa. Ja jos tuntuu, ettei toinen sittenkään kykene hoitamaan omaa osuuttaan, niin vaikka sopia, että jätetään merkkipäivät kokonaan juhlimatta.

  • Äkkiä ne kasvaa sanoo:

    Tutulta kuulostaa. Aikanaan itseäkin itketti ja harmitti, kun ei isä osallistunut perhearkeen. Lapsilla oli alle 1,5 vuotta ikäeroa, olin fyysisesti kipeä ja henkisesti loppu. Siitäkin selvittiin ja lapsista tuli kunnon aikuisia. Käyvät töissä ja maksavat veronsa. Sen verran yhä vaivaa, että olen heitä muistutellut, ja etteivät jätä puolisoaan yksin vastuuseen. Lisäksi jää paljosta paitsi, ellei arkea yhdessä lastensa kanssa elä.
    Eläke jää itseltäni minimiin, mutta saman ukon kanssa edelleen, enkä kadu muuta kuin sitä, etten murkkuikäisiä yksin jaksanut. Isän mukaan vaatiminen pilasi hänen välinsä lapsiin. Ei voinut osata ottaa ventovieraan nuoren purkauksia vastaan vaan huusi ja uhkaili. Itselläni on vielä huonompi fiilis kuin silloin vauva- ja pikkulapsiaikana yksin yrittäen.

    • Äkkiä ne kasvaa sanoo:

      Ai niin, se lahja. Kahvit keitin yhdessä lasten kanssa. En ole ostanut mitään. Minun isäni on kuollut. Äitienpäivänä tein kaiken valmiiksi, neuvoin kolmevuotiaan aamupalan tarjoiluun ja kuvittelin kyyneleet silmissä pientä poikaa, joka niin ihanasti aamulla äitiä onnittelu. Isä nukkui, koska viikonloppu.

  • Mama sanoo:

    Esikoiseni on 12 vuotias ja ensimmäiset vuodet ostelin isänpäiväksi aina jonkun kivan lahjan, ja väänsin kakut ja systeemit. Jossain kohtaa havahduin siihen, että en koskaan saanut äitienpäivänä vastalahjaa. Lasten tekemät lahjat ovat toki tärkeimmät, mutta kateellisena olen somesta seurannut, kun kaverit ovat saaneet mitä mahtavampia lahjoja puolisoidensa ostamina.

    Nyt esikoinen on jo niin iso, että leipoo itse sisarustensa kanssa isälleen kakun. Minä tyydyn viemään kynttilän oman isäni haudalle, ja toivottamaan miehelleni hyvää isänpäivää.

  • Savusauna sanoo:

    Pliis ymmärrä, että oot paljon paremman arvoinen. Sinä et ole onnellinen, miehesi ei vaikuta onnelliselta ja myös tämä vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan lapseen/lapsiin.
    Elämme vain kerran, lapsesi ovat pieniä vain kerran.
    Oot tehnyt uskomattoman hienon ”työn” kotonasi mutta nyt vaikuttaa kyllä olevan sen aika, että mietit ja mietitte miten elämänne jatkuu.

  • Olkinukke sanoo:

    Mä tulen perheestä, jossa on vietetty synttäreitä, isänpäivänä, äitienpäivää…. Miehen kotona lähinnä joulua. Ensimmäinen äitienpäivä meni hienosti, vauva oli silloin kuukauden. Seuraavana vuotena mies kömpi puolen päivän aikaan sängystä ja kyseli koska on aamukahvia, ja moneltako se äitienpäivä lounas onkaan. Ei ollut edes kukkaa hankkinut.

    Mä räjähdin ihan totaalisesti, pistin juuri sopivasti juuri kakanneen lapsen mieheni syliin ja sanoin että sun vuoro. Lähdin ulos rauhoittumaan.

    Tulin kotiin, kysyin onko minulla hänen elämässään mitään merkitystä. Olin tuolloin raskaana, mieliala heitteli aika pahasti… Ihan asiallinen keskustelu käytiin asiasta. Ei mies vieläkään ymmärrä täysin mun näkemystä, mutta on oppinut jotain pientä järjestämään äitienpäivänä ja mun syntymäpäivänä.

  • Suhnura sanoo:

    Mieheni oli samanlainen, sillä poikkeuksella ettei hakenut edes postia. Lapset olivat päiväkodissa hoidossa, kun olin itse töissä, hän ei voinut hoitaa lapsia, saatikka viedä tai hakea heidät hoidosta/hoitoon. Ei tehnyt mitään yhteisen hyväksi, mutta odotti kaiken tehtävän hänen puolestaan. Ei muistanut äitienpäivänä, syntymäpäivänä tai jouluna, mutta häntä piti muistaa jokaisena erikoispäivänä. Ja myös arkena. Meillä meni lusikat jakoon, en kestänyt enää aikuista lasta, se mies johon rakastuin oli täysin kadonnut.

  • Äiti 29.v sanoo:

    Minulla on ollut se periaate nykyään niinkuin miehellänikin että hän ei ole minun isäni… Tämän asian olen kuullut mieheltäni monena äitienpäivänä ”ET OLE MINUN ÄITINI” olen siis päättänyt etten muista lasteni isää mitenkään…

  • Minna sanoo:

    Anna hänelle koko päivän verran isä-lapsiaikaa!

    Voitte molemmat huonosti. Hakeutukaa ammattiapuun. Mutta kannattaa valmistautua myös eroon. Tsemppiä!