Miltä tuntuu kun eronneena jätetään ulos kaveriporukoista eikä sukulaisiakaan oikein ole? Tässä yksi tarina:

”Koko loppuvuosi on yhtä piinaa. Muille se on täynnä iloisia juhlia, minulle se on painajaista.

Juhlapyhät ovat sietämättömiä silloin, kun ei ole ketään kenen kanssa ne viettää. Ensin joutuu suremaan isänpäivänä ja pyhäinpäivänä. Isä on kuollut ja lapset isänsä luona isänpäivän, päivän ohjelmassa ei ole mitään muuta kuin spontaania itkuun purskahtelua.

Sitten seuraa itsenäisyyspäivä ja Facebook täynnä kuvia kuinka muut kokoontuvat juhlimaan keskenään. Eronnut ei mahdu muiden porukoihin enää mukaan. Katsoohan niitä linnanjuhlia yksinkin, mutta kivempi se olisi jollekin asuja kommentoida. Mutta ei, kaikki ovat puolisonsa kanssa tai ystäväpariskunnan luona.

Joulua pelkää njo joulukuun alusta lähtien. Monta pitkää päivää ihan yksin. Tai jos lapset ovat luona, niin surua juhla on silloinkin täynnä. Surua hajonneesta perheestä ja siitä, että meillä ei ole enempää sukua. Ehkä lapset pitäisi päästää jouluksi isälleen joka vuosi, että saisivat nähdä serkkujaan ja hulinaa sen sijaan, että olisivat kotona kanssani?

Kaikki sanovat että nauti rauhasta ja juo viiniä ja syö konvehteja. Mutta pakkorauha on suorastaan kivuliasta eikä edes suklaa maistu. Perheellisen on vaikea kuvitella miten yksinäiseksi tuntee itsensä hän, joka joutuu vastoin tahtoaan juhlimaan yksin.

Ylin kuva Louis Blythe.

Uusivuosi on kamala sekin. Kavereita kysyy juhlimaan viikkoja etukäteen, mutta lopulta mikään suunnitelma ei toteudu. Heillä kun ei ole huolta, heillä on perheet ja puolisot joista on aina seuraa. Eivät he ole vaarassa jäädä yksin kotiin istumaan ja seuraamaan sivusta muiden hauskanpitoa. Lopullisista suunnitelmista ei edes kerrota eronneelle ”ystävälle”, viesteihin ei vastata.

Sama koskee vuoden muita juhlia. Pääsiäinen: tyhjät päivät ilman tekemistä ja seuraa. Vappu ja juhannus, kaikilla on menoa paitsi itsellä, eikä porukoihin enää pääse mukaan. Äitienpäivänä on sentään lapset.

Minulla on sentään lapset, vielä pahempaa olisi ilman heitä.”

Nimim. Taaskin yksin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 50 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

50 vastausta artikkeliin “Vihaan juhlapyhiä!”

  • Kokemusta sanoo:

    Mä en halua olla lyömässä lyötyä, mutta väkisin teksti kuulostaa siltä että tässä mättää nyt joku muukin kuin itse eron jälkeinen tilanne.

    Onko ero ehkä tuore ja ex-kunppanin haluama niin että kirjoittaja kipuilee sitäkin? Vai onko ehkä taustalla masennusta tai muuta alakuloisuutta, huonoa itsetuntoa tms. Joskus jos ex-puolisolla on ollut narsistisia piirteitä voi toinen alkaa kokea itsensä epäonnistuneeksi ja ettei pysty tarjoamaan lapsilleen mitään. Onko kirjoittaja itse aktiivisesti ollut yhteydessä ystäviin ja osoittanut kiinnostusta tapaamisiin vai olettaako hän vaan ettei häntä haluta mukaan?

    Näitä syitä miksi mua aina vähän pelottaa kun joku kertoo puolison olevan se paras ja ainoa ystävänsä ja että heidän lähipiirinsä koostuu juurikin puolison suvusta ja ystävistä. Silloin eron jälkeen voi jäädä hyvin yksin.

    Normaalit ystävät eivät kuitenkaan katoa eron myötä. Päinvastoin, nuo on niitä tilanteita joissa ystävyys mitataan.

    Lapset ei odota elokuvien täydellisiä sukujouluja kaikkine herkkuineen. Heille riittää se yhdessäolo äidin kanssa ja perheen oma tapa juhlistaa pyhiä.

    Eronneena voi omalla asenteella myös vaikuttaa johonkin. Päättää että nyt me nautitaan tästä joulusta yhdessä ja jättää miettimättä mitä muut tekee. Ja silloin kun lapset on isällään voi nauttia hyvällä omallatunnolla omasta ajasta ja rauhasta, tavata ystäviä jne. Tietäen että lapsilla on hauskaa ja heistä huolehditaan.

    Kirjoitus on vanha ja toivottavasti kirjoittaja voi jo paremmin.

  • Pettynyt . sanoo:

    Tuo yksinäisyys on tuttua.Jossain vaiheessa kieltäytyivät lapseni siitäkin vähästä yhteyden pidosta mitä oli ollut.Vastausta tai selitystä,en ole saanut.Joten vuosien varrella olen tottunut siihen,että turha odottaa mitään.Mutta se sattuu.

  • Nonna sanoo:

    Lue Raamattua, silloin sinulla on ikuinen ystävä Herramme Jeesus Kristus. Kiitos Jeesus rakkaudestasi ja siunaa meitä kaikkia rauhallasi! Aamen

  • Minna sanoo:

    Ymmärrän hyvin.
    Minulla oli vanhat vanhemmat ja yksi lapsi.
    Juhlapyhät yhtä tuskaa 20v sitten – nykyään kaikki paikat aina auki, joten helpompi löytää tekemistä.
    Eihän ihminen voi tuppaantua kenenkään luokse jouluna ja joulu kaksin oli aika surkeeta, vaikka otinkin siitä kaiken irti.

  • Yh sanoo:

    Tarkista mikä yhden perheen vanhempien liiton paikallisjärjestö toimii alueellasi. Heillä on retkiä, leipomista yms.

    Oman eroni aikaan minua auttoi paljon erilaisten yhdistysten lapsiperhetapahtumat. Siellä sai lasten kanssa yhdessä sitä kaivattua sosiaalista tekemistä.

    Äläkä välitä tämän ketjun nillittäjistä!

  • Nyt on kaikki paremmin sanoo:

    Eron perusteluksi narsistinen ex-mieheni sanoi, että edes meidän ystävät eivät pidä sinusta. Hetken aikaa uskoin ja masennuin. Sitten aloin ottaa yhteyttä, ja huomasin, että näille ystäville oli vastaavasti sanottu, että inhosin heitäkin sen lisäksi, että olin huono vaimo. Väärinkäsitykset saatiin korjattua, ja luontevasti ystäviksi valikoituivat ne ihmiset, joiden kanssa oli muutakin yhteistä kuin muodollinen pariskuntaseurustelu. Sitä ei kannata jäädä suremaan. Tsemppiä ja rohkeutta sinulle etsiä ja löytää omat ystävät!

  • Yksin yhdessäkin? sanoo:

    Kuulostat sen tyyppiseltä ihmiseltä, joka valittaisi yksinäisyyttään myös seurassa. Mikään ei ole ”ystävänä” tai ”kaverina” tympeämpää kuin kuunnella toisen narinaa siitä, että ei ole ikinä seuraa. Luettelit kaikki kansalliset juhlapäivät, kristilliset ja muut, mutta missä sinun usko oikein on? Eikö nämä päivät merkitse sinulle mitään ilman jotain ihmistä, ketä tahansa ja kuka sinullekin kelpaisi, ettet valittaisi seurassakin, että olisipa parempaa seuraa. Miksi kuvittelet muilla olevan sen varmempia suhteita? Oletko jäänyt aikuisena lapsen rooliin ja tottunut, että aina joku muu tekee juhlan ja sen tunnelman? Ihmiset nyt vaan vanhenevat ja kuolevat. Jäljellä olevien pitää kantaa vastuu itse, kasvaa uuteen rooliin ”suvun vanhana ja viisaana” tai yksinäisenä sutena. Mikä estää sinua menemästä julkisiin juhliin yksin ja kohtaamasta uusia ihmisiä? Todennäköisemmin yksinäinen sinkkunainen saa juttuseuraa miehistäkin silloin, kun voi lähestyä helpommin ilman, että naisen ympärillä on aina joku isä, sisarus tai räkättävä naislauma, joka viihtyy ilman muuta seuraa. Arvosta itseäsi ja lapsiasi perheenä. Oletko muka enemmän olemassa, jos sinulla olisi joku mies? Tarvitseko kenties miehen, jolta odotat hommanvetäjän roolia? Se on aika raskas rooli, jos ei itsekin ota vastuuta tunnelmasta. Olisiko kiva löytää mies, joka olisi aina vaatimassa, että juuri sinun pitäisi viihdyttää häntä? Miksi muiden pitäisi viihdyttää sinua?

  • Mummu sanoo:

    Kummallista.Joku haluaa avautua itselleen kipeistä asioista niin täällä aletaan syyllistys ja ohjeistus miten PITÄÄ tehdä ja toimia.Kaikki ei ole niin rohkeita ja ulospäin suuntautuneita,jos ystävät hylkää eron vuoksi niin ei ne mitään ystäviä ole olleet.Itse lasken heidät hyväksikäyttäjiksi,pelkureiksi asiasta että oma puoliso kiinnostuu sinkkuihmisestä.Kuka kohta uskaltaa avautua asioistaan ilman että oman elämänsä psykologit alkaa ohjeistaa ja hakea syytä avautujasta jonka itsetunto on saatettu lyödä lyttyyn jo puolison taholta.Olen sitä mieltä että jos ei ole järkevää(neutraalia)sanottavaa niin ei kannata sanoa mitään.

  • Kylläsesiitä sanoo:

    No nyt kyllä haiskahtaa oma aikaansaamattomuus. Miksi oma onnellisuus ja kivan pito olisi vain muiden ihmisten vastuulla? Tämmöiset ystävät jotka jättävät sinut ulkopuolelle eivät ole ystäviä. Päin vastoin heidän pitäisi kutsua sinut ensimmäisten joukossa kaikkeen mukaan, kun tietävät tilanteesi. Nyt vain itseä niskasta kiinni ja karistat nuo masennuspölyt mielestäsi, vedät syvään henkeä, rinta rottingille ja pidät nokan pystyssä (ettei kruunu tipu 😉) ja mietit mikä ois just semmosta puuhaa juhlapyhinä mikä tekee sut onnelliseksi. Palveluntarjoajia on vaikka kuinka paljon ja jos on rahasta kiinni niin sit keksit jotain höpsöä lasten kans. Esim tiettynä juhlapyhinä lähdette nuotioretkelle pimeässä taskulamppujen kans. Ilmaista ja lapset muistaisivat taatusti aina tämmöiset arjesta poikkeavat jännittävät perinteet. Maailma on ihana paikka ja täynnä kivaa tekemistä. Erilaiset faceryhmät tuovat sinkut yhteen vaikka peli-iltoihin ym. missä tutustuisit saman henkisiin ihmisiin ja yhdessä alkaisitte viettämään juhlia. Tsemppiä kovasti uuteen! ☺️

  • Yksin mutta onnellinen sanoo:

    Mulle ei kuulosta tutulta vaikka erosta nyt on jo 5v. Toki mulla on lapset miltei kokoajan, tapaavat isäänsä noin kerran vuodessa päiväseltään. Ainoa mikä välillä harmittaa on isänpäivä kun tajuaa ettei lapset ole kuulleet isästään yli puoleen vuoteen mitään ja lähetetyistä lahjoista ja korteista tämä ei itse ota yhteyttä kiittääkseen. Mutta pääasiassa keskitytään silloin juhlistamaan omaa isääni, etänä toki häntäkin kun välimatkaa ja muita lähipiirin isiä.

    Mä siis hoidan juhlapyhät yksin lasteni kanssa koska ne harvat olemassa olevat sukulaiset asuvat toisella puolella maata. Positiivista on että saadaan juhlia juuri niin kuin itse halutaan, kehitellä omat traditiomme eikä tarvi aikatauluttaa mitään sukulaisten mukaan. Meillä on aivan mahtavat juhlapyhät vaikka välillä on tehnyt tiukkaa taloudellisesti ja voimatkin vähissä kun yksin hoitaa neljän lapsen arkea jossa erityisiä haasteita. Mä en osaa verrata meidän juhlia muiden juhliin, itsekin muistan vain omasta lapsuudestani kuinka kivaa meillä oli vaikka varmasti oli naapureita jotka juhlivat komeammilla puitteilla. Ainoa mitä välillä toivoisin on että lapset voisivat joskus juhlia jonkun juhlapyhän isänsä ja tämän suvun kanssa. Että jotenkin saisivat olla osa myös sitä perhettä. Samalla voisin itse nauttia ihan vaikka siklaarasian ja viinilasin kanssa sohvalla tai tavata ystävää.

    Niin, mulla on lisäksi ystäviä. Eikä kaikki ystävistä ole parisuhteessa olevia ydinperheellisiä. Mun lähipiiriin kuuluu myös sinkkuja, muita yh-äitejä, sekä muita erilaisia perhekuvioita. En ole huomannut että kukaan olisi alkanut hylkiä mua eron jälkeen, päinvastoin. Osa ystävyyssuhteista vahvistuikin kun pääsin vapaaksi toimimattomasta avioliitosta.

  • Sanna sanoo:

    Mulla on ihan sama tilanne. Erosin reilu 3 v. sitten, suurin osa ystävistäni on perheellisiä. Näin pääsiäisenä taas olo korostuu. Yks sinkkuystävä sanoi just ”Voi, eikö oo ihanaa kun saa vaan olla ja nukkua?” Ei ole. Teen sitä muutenkin ihan tahtomattani. Poika on joka toinen viikko luonani ja se helpottaa. Vanhempiini välit ovat vaikeat, eikä heidän kanssaan ole helppo viettää mitään aikaa. Näin korona-aikana muutenkin kaikki kiinni eikä missään mitään. Tää on ihan kauheaa, meinaa aivan itku tulla. Tästä olen ystäville sanonut, mutta eihän kukaan tätä voi ymmärtääkään. Helpottaisi, kun voisi työskennellä juhlapyhinä, olisi niistä jotain hyötyäkin.

  • Karhuemo sanoo:

    Ymmärrän täysin keskustelun aloittajaa. Pelkään päätyväni samaan. Olen vielä avioliitossa, mutta miettinyt eroa pitkään. Välit mieheen ovat huonot, ollaan yhdessä vain yhteisen lapsen takia, arki pelkkää valtataistelua, jossa koen joutuvani usein alistetuksi miehen narsististen piirteiden alle. Huomaan, että lapsikin kärsii riitelystä, itkeskelystäni ja ahdistavasta ilmapiiristä. Silti en kestä ajatusta, että joutuisin olemaan lapsestani erossa. En hankkinut lasta ollakseni hänen kanssaan vain joka toinen viikko.
    Olen umpikujassa…

  • Parsakaali sanoo:

    Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei eronneenna oteta mukaan, niin sitten on väärät kaverit.
    Olen joskus miettinyt, olenko vanhempana yksinäinen jos ei ole puolisoa (olen lapseton) mutta niin monet ystäväni ottaisivat minut ilomielin heille miksi tahansa juhlapyhäksi jos tuntisin itseni yksinäiseksi ja voisin sen suoraan myös heille kertoa.
    Netti on täynnä ryhmiä, joista voisi keksiä itselleen tekemistä samassa tilanteessa olevien kanssa. Sieltä voisi löytyä myös uusia kivempia ystäviä loppuelämäksi, joille sinun parisuhdestatus ei merkitse mitään.

  • Näin meillä sanoo:

    Mulla ensimmäinen joulu eronneena lasten kanssa. Oikeastaan nautin, enää ei ole niitä pakollisia miehen sanelemia velvollisuuksia, joita nyt vaan on pakko tehdä kun toinen haluaa. Kaikki piti tehdä niin kuin mies haluaa ja kuten oma äitinsä on aina tehnyt, minun mielipiteistäni viis. Nyt joulu meillä on minun näköiseni juhla ilman pakollista suorittamista.

  • Rakasta lähimmäistäsi NIINKUIN itseäsi sanoo:

    Yksinäisyys on surullista ja on pitkä tie kasvaa pois siitä ajattelusta että omat tunnetilamme ovat jonkun muun ”syy”. Meistä tuntuu siltä kuin tuntuu, mutta kun jokin tunne jää ”päälle”, pitää siihen havahtua ja kysyä itseltään , miksi näin on? Hae voimaa ja tukea siihen että voit kasvattaa itsetuntemustasi ja itsetuntoasi niin että löydät ”oman onnellisuutesi avaimet”, ettet vastuuta muita ihmisiä tekemään sinut onnelliseksi. Joulumaa laulussa on hyvät sanat ”itsetää on löydettävä ihmisen vain rauha”. Toivotan jaksamista tähän matkaan. Yksinäisyyden tunne voi olla seuranasi jatkossakin, mutta olet itse vastuussa elämästäsi, ja löydät kyllä keinot hallita tuota tunnetta ja nauttia siitä hyvästä mitä sinulla on ja löydät kyvyn ”rakastaa itseäsi” ja lopulta nautit siitä ettei onnesi riipu toisista ihmisistä eikä ulkoisita tekijöistä. ”Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta” mutta toisin kuin laulussa matka sinne kestää koko elämän. Rinnalla kulkijan löytäminen voi helpottaa tuota matkaa, mutta aina kuljemme sitä itsenäisinä, vapaina.

  • Yksin onnellinen sanoo:

    Olen itse eronnut kolme vuotta sitten ja elämä on hyvää! Saan tehdä juuri niitä asioita kuin haluan, eikä ole mitään pakollisia ”juhlapyhä- tai vierailuvelvollisuuksia.” Nautin rauhasta ja yksinolosta.
    Oma onnellisuus pitää rakentaa itse ja miettiä, mikä on tärkeää itselle ja lapsille. Mikäli haluaa ”seuraa” ympärilleen, pitää myös itse olla aktiivinen: etsiä ehkä uusia harrastuksia, kutsua niitä kavereita itsekin kylään jne. Ei voi vaan jäädä odottamaan, että joku tuo kaiken valmiina pakettina kotiovelle..
    Henkilö ei näköjään ole käsitellyt eroaan eikä sitä, mitä hän itse on.

  • Ex yyhoo sanoo:

    Kuulostaa siltä, että et pidä teidän omaa joulua riittävän hyvänä. Paranemisen voi aloittaa siitä, että ne joulut kun lapset on sinulla on mukavaa aikaa yhdessä, ulkoilua, lahjoja, hyvää ruokaa ja elokuvia,eikä surua siitä, että talo ei pursua serkuista. Varmasti molemmat joulut ovat lapsille mieluisia, jos äiti kykenee hyväksymään sen, että joulu on muutakin kuin serkkuja ja tohinaa. Toivottavasti löydät uusia ystäviä, joiden elämään mahtuu myös sinkkukavereita.

  • Tuotaniin... sanoo:

    Sinulle yksinäinen joulu on surullista ja joulu lasten kanssa on myös surullista. Onko kolmas vaihtoehto? Unohda koko joulu! Vietä vaan muutama vapaa päivä välittämättä siitä minkä takia ne vapaat ovat tulleet. Tai mieti asennettasi.

  • Ei yksinäinen sanoo:

    En yhdy tuohon, jäin 3lapsen kanssa yksin, ystävät, sukulaiset hävisivät. En tuntenut itseäni yksinäiseksi koskaan, joulua teimme lasten kanssa sekä muutkin juhlapyjät, me olimme kuin tiimi ja puhalsimme yhteen hiilee, joskus kun olivat poissa, tein lotihommia, jotka tekemättä, ja vietin aikaa yksinäni, en tuntenut silloinkaan olevani yksinäinen

  • marjuska sanoo:

    Hei, aivan samat tunteet minulla nuorempana. ymmärrän hyvin sinua. Minulla helpottunut nyt vanhempana. Hyvää Joulua.