Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Mieheni tekee reissutyötä ja on usein pitkään poissa kotoa. Koen tämän ajan kotona erityisen kuormittavaksi ja ankeaksi arjeksi. Arki on tällöin harmaata. Koko perhe odottaa isiä kotiin. Kotitöitäkin pitää paiskoa enemmän, kun isi on töissä.

Pari kertaa vuodessa olemme reissanneet lasten kanssa ilman töissä olevaa isää. Se tuo väriä arkeen ja vähentää niin minun kuin lasten isi-ikävää. Erityisesti pitkää viikonloppua, jolloin isin poissaolon erityisesti huomaa. Yleensä reissaamme budjetilla ja lähellä kotia, piristämme arkea ja teemme jotakin mukavaa. Jätämme kotityöt suosiolla odottamaan seuraavaa viikkoa tai teemme niitä ennen reissua tulevan reissun voimalla. Matkustamme siis vain minä ja lapset. Olen tehnyt tätä siitä asti, kun esikoinen oli n. 5 viikkoa vanha.

Toki reissaamme myös koko perhe yhdessä, että isikin pääsee reissuille mukaan. Tällöin yleensä matkustamme kauemmaksi ja suuremmalla budjetilla. Paljon lähimatkailua ja matkustelua harrasteena olen tehnyt hämmentäviä havaintoja. Saamani kohtelu on nimittäin hirvittävän erilaista riippuen siitä, onko isi mukana reissussa vai ei. Kun reissaamme minä ja lapset keskenämme, ei ole yhtään reissua, ettei joku täysin tuntematon olisi ihmetellyt hotellin aamupalalla, huonetta luovuttaessamme, tai ravintolassa syödessämme, että ”oletteko te keskenänne reissussa?” Siis ihmiset, joita en lainkaan tunne kysyvät tätä ääneen. Olen aina silmät pyöreänä. Miten niin keskenämme?

Kun olen yksin lasten kanssa kylpylässä, leikkipuistossa tai syömässä, tuntemattomat ihmiset, niin kaikenikäiset miehet kuin naisetkin, tulevat juttelemaan niitä näitä ja mukavia. Tämä on toki miellyttävää. Kuitenkin silloin, kun olemme koko perheellä reissussa, isi mukana, ulkopuoliset harvoin sanovat meille sanaakaan. Ainakaan he eivät heittäydy juttelemaan ”niitänäitä”. Sama, jos olen yksinäni reissussa ilman miestä, kaveria tai lapsia, hyvin harva suomalainen lähestyy minua small talkin merkeissä. Kun matkustan lapsieni kanssa, minusta tehdään tietysti olettamuksia, että olen yksinhuoltaja. Onko yksinhuoltaja joku yksinäisyyden perikuva? Miksi ihmiset lähestyvät helpommin yksinhuoltajaa kuin pariskuntaa? Joskus jotkut harmittelevatkin minulle ääneen, kun minulla ei ole reissukaveria. Onhan minulla lapseni! Samassa seurassa olisin kotona kuin reissussakin nämä viikonloput tai lomaviikot. Eikö se ole normaalia, että yksinhuoltajat reissaisivat lastensa kanssa? Pitääkö yksinhuoltajan pysyä kotona poissa silmistä, jos hän ei löydä aikuista seuraa julkisille paikoille ja lomakohteisiin? Onko vain lapsiseurassa oleva aikuinen lähtökohtaisesti yksinäinen ja aina seuraa vailla?

Tarkoitukseni ei nyt ole valittaa aiheesta, ihmetellä vain. On yleensä aina mukavaa, kun tuntemattomat, etenkin suomalaiset, uskaltautuvat juttelemaan ja höpöttelemään.”

Nimim. Myyn äitikin reissasi Muumilaaksoon

Artikkelikuva Xavier Mouton Photographie.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

9 vastausta artikkeliin “Onko vain lapsiseurassa oleva aikuinen lähtökohtaisesti yksinäinen ja aina seuraa vailla?”

  • Nimetön sanoo:

    Totaali-yh tässä terve. Matkustelen paljon, ja minun kokemukseni ovat täysin päinvastaisia, eli kukaan ei tuppaudu seuraan eikä ihmettele, aikuiskontaktit ovat matkoilla nollassa.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Olen reissannut paljon lasteni kanssa, niin että mies ei ole tullut mukaan, sillä hän jää usein mieluummin kotiin tai hänellä ei ole lomaa yhtä paljon kuin minulla. Olen ollut usein myös ulkomailla lasten kanssa. En kyllä ollenkaan ole huomannut samaa ilmiötä kuin mistä kirjoitat. Joskus olisi ihan mukavakin jutella muiden kanssa, kun lapsilla on välillä ihan omat keskinäiset juttunsa. Mutta se on varmasti totta, että helpommin juttua tulee aloitettua sellaisen kanssa, jolla ei ole puolisoa vieressä, koska yleensä puolisot keskustelevat keskenään ja siihen väliin voi tuntua hassulta mennä.

  • Yksinäinen yh sanoo:

    Niin, koska sinulla kuitenkin on miehesi ja parisuhde hänen kanssaan, et ehkä ymmärrä, että yksinhuoltaja todellakin voi olla erittäin yksinäinen, kosks hän on lasten kanssa yksin aikuisena koko ajan. Näkisin omien kokemusteni perusteella, että yksinäisyyden kokemus on todella erilainen silloin, kun on parisuhteessa ja liikkuu ”ajankuluksi” lasten kanssa yksin kuin silloin, kun ei ole parisuhteessa ja liikkuu lasten kanssa yksin, eikä sitä toista ole ollenkaan.

    Kaikki eivät toki koe samalla tavalla. Monilla yksinhuoltajilla on varmasti hyviä ystäviä ja sukulaisia, joiden ansiosta yksinäisyys levittyy merkittävästi.

    Itse yksinhuoltajana, täysin kiinni lapsissa, olen yksinäisyyden perikuva reissatessani lasten kanssa. Ei ole ketään aikuista, jolle jutella tai laittaa edes kuvaa tai viestiä, missä mennään ja mitä on tapahtunut. Parisuhteessa saaattoi jakaa päivän aikana tapahtuneita asioita toisen kanssa etänä, joten ei tuntunut niin kokonaisvaltaisesti yksinäiseltä.

  • Aurinko sanoo:

    Olen totaali-yh lasten saatua alkua hoitojen kautta. Olen siis aina lasten kanssa yksin. Ihmiset eivät tule enempää juttelemaan kuntolenkillä lasten kanssa yksin. Olen yleensä se, joka jutut aloittaa. En tietenkään aina.

    Minulla on kavereina perheitä, jotka ovat yh perheitä ja pariskuntia. En ole huomannut väheksyvä suhtautumista kenelläkään missään muodossa.

    Pienemmillä paikkakunnilla ehkä väheksytään edelleen yksinhuoltajia sekä myös muiden uskonliikkeiden edustajien piirissä.

    Luulen, että kuvaamasi sosiaalisuus ihmisissä on konteksti sidonnainen asia ja selittäviä tekijöitä on monia. Ei vain yksin lasten kanssa oleminen.

  • Onneksi lapsi ei ole enää päiväkodissa sanoo:

    Yksinhuoltajaan tai eronneeseen suhtaudutaan useassakin paikassa eri tavoin kuin parisuhteessa olevaan äitiin tai isään. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa huomasin suhtautumisen muuttuvan, kun kerroin erostani. Koulussa yksinhuoltajan lasta ohjattiin leikkimään nimenomaan sen perheen lapsen kanssa, jolta myös ”puuttui” toinen vanhempi. Ja niin edelleen.

  • Itsenäisty sanoo:

    Tuosta isän kaipuun kuvauksesta tuli vähän sellainen fiilis, että sinä ja lapset olette riippuvaisia miehestäsi. Toivottavasti näin ei ole. Pidäthän varasi, että et itse luo tunneilmastoa, joka antaa lapsillle mallin läheisriippuvuuteen.

    Avioliittoni viimeisinä vuosia matkustelin lasteni kanssa paljon niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kertaakaan en huomannut mitään ihmettelyä tai surkuttelua.
    Ehkäpä olemukseni viestitti, että kaikki on hyvin, eeikä joukostamme puutu ketään.

  • Yh sanoo:

    Olen eronnut ja minulla on yhteishuoltajuus. Kuljen ja reissaan alle kouluikäisten lasteni kanssa (paitsi nyt korona-aikaan). Minulle ei kukaan ole ihmetellyt tätä, mitä nyt ravintolassa joskus tarjoilija varmistanut, onko joku vielä tulossa. Ehkä muut ajattelevat, että äiti kaipaa välillä aikuista juttuseuraa, vaikka ei nyt yksinäinen varsinaisesti olisi. Toisaalta 2 aikuisen perhettä ehkä vaikeampi lähestyä? Tai ajatellaan, että nyt se koko perhe kerrankin saa laatuaikaa, ei viitsitä häiritä.
    Ekoilla reissuilla tuntui itsestäkin, että olen maailman yksinäisin ja että ihan kaikki muut on 2 aikuisen perheitä. Mutta se oli sitä aikaa, kun ero oli tuore ja teki kipeää. Nyt en huomaa koko asiaa. Ja kiva kun ihmiset tulee juttelemaan. Kyllä se piristää 😊

    • Rupattelija sanoo:

      Tämän huomaa vaikka kaupungilla ollessa. Olen keski-ikäinen nainen. Lapseni ovat jo aikuisia ja usein kaupassa, torilla asioidessa tai muuten liikkuessa joku tulee usein juttelemaan. Minusta tämä on mukavaa ja mielelläni vaihdan sanan tai pari jonkun kanssa. Tämä hetki voi olla sille toiselle viikon ainoa jutteluhetki. En koe häpeälliseksi yksin liikkumista tai sitä että joku tulee juttelemaan vai mikähän oli tämän aloitustekstin ongelma? Suomi on täynnä yksinäisiä jotka haluavat edes hetken kontaktin toiseen ihmiseen. Suodaan se heille.