Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen kahden teini-ikäisen lapsen eronnut äiti. Eron jälkeen olen ollut tosi onnellinen, koska ex mies rajoitti tekemisiäni tosi paljon ja kannoin vastuun kodista ja lapsista. Nyt olen huoltajan velvollisuuksista vapaa joka toinen viikko, ja on aivan ihanaa tavata ystäviä ja tehdä viikonloppureissuja. Aikaisemmin en päässyt mihinkään yksin. Tein kolmestaan lasten kanssa kaikkea kivaa. Tykkään nyt käydä teatterissa, näyttelyissä, istua iltaa viinilasin äärellä jne.

Tapasin jokin aika sitten ihanan miehen. Meillä on todella mukavaa yhdessä. Hän on huomaavainen, luotettava, eikä rajoita menemisiäni mitenkään. Mutta. Hän on totaaliyksinhuoltaja paljon pienemmälle lapselle, kuin mitä omani ovat. Miehen lapsikin on ihana, kuten isänsä. Nyt pidemmän päälle minua on kuitenkin alkanut rasittamaan se, ettemme ole koskaan miehen kanssa kahdestaan. Emme voi suunnitella esim. yhteisiä reissuja tai ravintolaillallisia. Voimme viettää yhteisiä hetkiä ainoastaan sen jälkeen, kun lapsi illalla nukahtaa.

Mies on hyvä isä mutta yhä useammin minusta tuntuu, että isä takertuu lapseen. Hän ei tue lainkaan lapsen kykyä olla erossa itsestään. Esimerkiksi ei tule kuulonkaan, että lapsi menisi isovanhemmille yökylään, jotta voisimme olla kahdestaan. Lapsi on kuitenkin pian eskari-iässä.

Olisi muitakin esimerkkejä, mutta isä pitää lastaan pumpulissa ja välillä on täysin unohtanut, ettei kyseessä ole enää vauvaikäinen. Koen huonoa omatuntoa siitä, että suunnittelen jättäväni tämän miehen, koska hän haluaa hoitaa lapsensa hyvin ja laittaa lapsen tarpeet aina etusijalle, itsensä ja minun tarpeiden ohitse.

Toisaalta näen tilanteen myös epänormaalina. En ole yhtään vakuuttunut, että tilanne on hyväksi lapsellekaan. Olemme puhuneet asiasta miehen kanssa. Saatan heittää esim. ”vie lapsi mummolaan yöksi, voimme tehdä yhdessä mitä haluamme”. Mutta ei. Aina on joku selitys, miksi ehdotukseni on mahdotonta toteuttaa. Eikä tilanne ole muuttumassa miksikään ilmeisesti ikinä.”

Nimim. Miesystäväni on liian hyvä isä

Artikkelikuva Zdeněk Macháček.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 39 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

39 vastausta artikkeliin “Miesystäväni on liian hyvä isä”

  • Kirsikka sanoo:

    Kuulostaa kyllä että ripustautuu lapseensa, kyllä aikuisillakin tulisi välillä olla ns omaa aikaa. Keskustele ja jos hän suostuu, menkää pariterapiaan. Jos mikään ei auta, ero.

  • Nimetön sanoo:

    Moni kommentoija ei selkeästi ole nähnyt tilannetta jossa lapsen jompikumpi vanhempi oikeasti ripustautuu lapseensa. On se terveellinen tapa haluta viettää aikaansa lapsensa kanssa ja sitten se tapa joka eristää pahimmassa tapauksessa lapsen ja vanhemman kokonaan muusta maailmasta. Tästä kirjoituksesta ei tietenkään voi mennä sanomaan mikä tilanne on, mutta itse nähnyt tarpeeksi eriasteisena tapauksia joissa vanhempi ripustautuu lapseensa epäterveellisesti.

    Yleensä tuollainen alkaa eron jälkeen, kun toinen vanhemmista jää hieman eksyksiin eikä meinaa löytää uutta suuntaa elämälle. Hiljalleen se elämä kiedotaan sitten lapsen ympärille, tulee lähdettyä leikkipuistoon lapsen takia, ei tarvi istua yksin hiljaisessa kodissa. Jossain vaiheessa se kääntyy siihen että vanhempi rajoittaa lapsen muita kontakteja milloin mistäkin syystä, että vanhemman ei tarvi jakaa lapsen aikaa muiden kanssa.
    Kiinteästi tähän koko yhtälöön tulee kanaemomainen huolehtiminen, nähdään ”vaaroja” joka paikassa ja hyysäämisellä luodaan sille lapsellekin kuva vaarasta että tämä itsekin alkaa rajoittaa itseään. Harrastuksia ei voi olla kun siellä voi sattua jotain, kavereiden synttäreillä voi sattua ties mitä, yökylään ei voi mennä mummolaan kun saattaa iskeä ikävä, jne. Kaikki tehdään lapsen puolesta, estetään lähes tiedostamatta lasta itsenäistymästä liikaa. Lapsi nostetaan jalustalle epäterveellisellä tavalla, niin ettei vanhemman elämään mahdu yhtään mitään muuta.

    Jos tähän yhtälöön tulee uusi puoliso, niin tälle saattaa alkuun löytyä hieman tilaa, mutta nopeasti uudesta puolisosta tulee tavalla tai toisella kolmas pyörä. Lapsi on vahvasti mustasukkainen, mikäli ei ole, niin vanhempi kehittää kilpailuasetelman puolison ja lapsen välille. Lapsi menee _kaiken_ muun edelle, jälkeen epäterveellisellä tavalla joka syö vanhemman ihmissuhteita ja helposti lapseensa ripustautunut vanhempi on eristäytynyt ajan myötä jopa suvustaan. Puolison pitää olla siis todella ymmärtäväinen tyyppi tai itsekin yhtälailla kiinni lapsissaan, jos suhde jatkuu pitemmän aikaa. Yleensä tämän tyypin vanhempia pidetään alkuunsa mahtavina vanhempina, vaan kun asioiden oikea laita alkaa tulla esiin niin harva enää pitää menoa normaalina.

    Ja kyllä tuo aiheuttaa myös lapselle vahinkoa, jopa aikuisuuteen asti. Joskus myös se vanhemman ripustautuminen lapseen jatkuu pitkälle tämän aikuiselämään asti, silloin vähän asetelma muuttuu, mutta esimerkiksi epäterveet asetelmat ihmissuhteissa jatkuvat. (Vanhempi kilpailee lapsen puolison kanssa huomiosta)

    Kannattaa ottaa aina huomioon ettei näin lyhyen kuvauksen perusteella voi mennä sanomaan mikä on oikea tilanne. Kirjottaja voisi aivan hyvin kirjoittaa oikeasti hyvästä ja huolehtivasta isästä, mutta myös siitä kolikon toisesta puolesta jonka oikeasti tekisi hyvää hieman päästää irti lapsestaan ja antaa tämän opetella hieman itsenäisyyttä.

  • mummuvaan sanoo:

    Jätä tämä mies rauhaan, ette sovi toisillenne. Mene viettämään iltojasi viinilasillisen ääressä, mutta anna ihmeessä tämän miehen olla lapsensa kanssa. – Miten muuten omat lapsesi voivat? Huolehditko heistä riittävästi, vai oletko ulkoistanut sen entiselle miehellesi?

  • Entä lapsi? sanoo:

    Tunsin isän, joka haastavan avioeron ja tunnemylläkän lomassa yli-ripustautui lapsiinsa ja lasten huoltamiseen. Ilman isää ollessaan lapset ovat iloisia ja normaaleja reippaita ja pärjääviä lapsia, isän kanssa ollessa oli jokin ”tilanne päällä” vähän väliä. Mielessä on käynyt, oliko kyse ollenkaan lasten oireilusta vaiko sittenkin isän haasteista? Isä keskittyi olemaan hyvä isä ja vain lapsiaan varten, ja tekemään heidän vuokseen kaiken, mutta ehkä vähempikin ”toisten vuoksi” tekeminen myös lasten kohdalla riittäisi hyvään arkeen.

    • Päivänkakkara sanoo:

      En tiedä ko. tapausta, mutta tuli tästä sellainen kulma mieleen, että lapset nyt tuppaa kiukuttelemaan sille kaikkein turvallisimmalle ja läheisimmälle aikuiselle. Muille ollaan vieraskoreita ja tsempataan.