Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen kahden teini-ikäisen lapsen eronnut äiti. Eron jälkeen olen ollut tosi onnellinen, koska ex mies rajoitti tekemisiäni tosi paljon ja kannoin vastuun kodista ja lapsista. Nyt olen huoltajan velvollisuuksista vapaa joka toinen viikko, ja on aivan ihanaa tavata ystäviä ja tehdä viikonloppureissuja. Aikaisemmin en päässyt mihinkään yksin. Tein kolmestaan lasten kanssa kaikkea kivaa. Tykkään nyt käydä teatterissa, näyttelyissä, istua iltaa viinilasin äärellä jne.

Tapasin jokin aika sitten ihanan miehen. Meillä on todella mukavaa yhdessä. Hän on huomaavainen, luotettava, eikä rajoita menemisiäni mitenkään. Mutta. Hän on totaaliyksinhuoltaja paljon pienemmälle lapselle, kuin mitä omani ovat. Miehen lapsikin on ihana, kuten isänsä. Nyt pidemmän päälle minua on kuitenkin alkanut rasittamaan se, ettemme ole koskaan miehen kanssa kahdestaan. Emme voi suunnitella esim. yhteisiä reissuja tai ravintolaillallisia. Voimme viettää yhteisiä hetkiä ainoastaan sen jälkeen, kun lapsi illalla nukahtaa.

Mies on hyvä isä mutta yhä useammin minusta tuntuu, että isä takertuu lapseen. Hän ei tue lainkaan lapsen kykyä olla erossa itsestään. Esimerkiksi ei tule kuulonkaan, että lapsi menisi isovanhemmille yökylään, jotta voisimme olla kahdestaan. Lapsi on kuitenkin pian eskari-iässä.

Olisi muitakin esimerkkejä, mutta isä pitää lastaan pumpulissa ja välillä on täysin unohtanut, ettei kyseessä ole enää vauvaikäinen. Koen huonoa omatuntoa siitä, että suunnittelen jättäväni tämän miehen, koska hän haluaa hoitaa lapsensa hyvin ja laittaa lapsen tarpeet aina etusijalle, itsensä ja minun tarpeiden ohitse.

Toisaalta näen tilanteen myös epänormaalina. En ole yhtään vakuuttunut, että tilanne on hyväksi lapsellekaan. Olemme puhuneet asiasta miehen kanssa. Saatan heittää esim. ”vie lapsi mummolaan yöksi, voimme tehdä yhdessä mitä haluamme”. Mutta ei. Aina on joku selitys, miksi ehdotukseni on mahdotonta toteuttaa. Eikä tilanne ole muuttumassa miksikään ilmeisesti ikinä.”

Nimim. Miesystäväni on liian hyvä isä

Artikkelikuva Zdeněk Macháček.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 52 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

52 vastausta artikkeliin “Miesystäväni on liian hyvä isä”

  • No jaa sanoo:

    Olisi ihan kiva tietää, mikä tilanne on nyt, kun jutun julkaisusta on kulunut jo melkoinen tovi.

    Itsellä lähes sama tilanne kuin jutun miehellä, mulla on ”lapsivapaata” yksi vrk viikossa, ja eron jälkeen lapset olleet hoidossa yhteensä kaksi yötä koko kolmen vuoden aikana.

    En edes osaa sanoa miten paljon tilanne vaikutti siihen, että eka seurustelukumppani lopetti suhteen, ympäripyöreitä perusteluja päätökselle tuli. Nykyinenkin naisystävä ajoittain valittelee sitä kun on vaikea löytää yhteisiä aikoja, mutta itsellä on ollut periaate, et jos on yhteistä aikaa, ollaan se vähä aika täysin yhdessä, eikä ”puolivaloilla”, ts. Ei ole väliä mitä tehdään, kunhan saadaan olla yhdessä, huolimatta siitä onko lapsi/lapset/molempien lapset paikalla vai ei. Tilannetta pahentaa tietty se, että välimatkaa on noin tunnin ajomatkan verran, lähemmäs voisi helpommin lasten kanssa lähteä kyläilemään.

    Ajan myötä tilanteet muuttuu, ”tällä kierroksella” olen yrittänyt toppuutella suunnitelmia siitä ajasta, kun lapset on isompia, kun ekassa suhteessa eron jälkeen tulevaisuutta maalailtiin kovinkin pitkälle…

  • Vapaaradikaali sanoo:

    Mitä töitä teette? Onko mahdollista etsiä semmoisia töitä, missä olisi enemmän joustoa ottaa lisävapaita? Kerran pari viikossa ohjelmoitte kalenteriinne aamupäivä- tai iltapäiväkahvit sillä aikaa kun lapsi on eskarissa ja myöhemmin koulussa. Vähemmän palkkaa pienemmillä tunneilla, mutta harva hoitaa kenenkään lapsia muutenkaan ilmaiseksi niin sama se tuliko raha kokoaikatöistä vai meni hoitajan lahjomiseen. Kun lapsi on eskarissa tai koulussa on ihan sama makaatteko kotona työttöminä vai olette muka töissä. Yhteiskunnan pitäisi tukea ihmisiä enemmän osa-aikatyön tekemiseen eikä orjuuttaa tiukkoihin TES-työsopimuksiin 8 tunnin pakkotyöhön. Tällä nykyisellä 8 tunnin pakkotyöjärjestelmällä ihmisillä ei ole aikaa mihinkään sosiaaliseen elämään. Ei parisuhteeseen, ystäviin, sukulaisiin tai mihinkään muuhun. Mielestäni nykyinen työelämä on epäinhimillinen ja luonnoton tapa elää robotin elämää päivästä toiseen. Lapset hoitoon, eskariin, kouluun ja äijän kanssa nussimaan vaan! Muutaman tunnin voi sen jälkeen tehdä töitä sinä päivänä. Jos on lapsia, niin tilanne on tämä, että on joka päivä sidoksissa töihin ja sen jälkeen lapsiin, jos ei keksi keinoa vapaampaan työelämään. Aina se ei ole keksittävissä edes, koska työelämä on tämä mikä on ja harvalla riittää äly perustaa omaa firmaa omilla työajoilla tai tehdä töitä, missä se vapaus olisi, jos osaa säätää elämäänsä ja tehdä töitä urakalla. Me vaan maataan lahnana toimistoissa 8 tuntia ja tehdään vaivoin töitä edes 5 tuntia ahkerasti. Senkin 3 tuntia vois fiksu palaveerata äijänsä kanssa. Tympeän päivätyön päälle ollaan illat kotona perheen kanssa ja ainoa vapaa aika 14-16 tunnin raatamisen jälkeen yöllä. Oikeasti ratkaisu on se, että ihmisten arki pitää muuttaa tuntiperusteiseksi työksi. Hevon vittuun kuukausipalkat pakkotuntimäärällä. Rehellistä tuntityötä omien tarpeiden mukaan.

  • Äiti ja puoliso sanoo:

    Eiköhän ole ihan normaalia haluta joskus olla ilman lapsia. Monet syyllistää kirjoittajaa käsittämättömällä tavalla.
    Pitkällä tähtäimellä asenne, että on ja elää vain lapsia varten johtaa uhriutumiseen ja kohta on viimeisen päälle marttyyri.
    Lapsenkin on hyvä kokea, että maailmassa on muitakin hyviä ja luotettavia aikuisia. Ketään kun ei voi omistaa, ei edes omaa lasta.
    Elämä on muutakin kuin vain vanhemmuutta.

  • Lapsi ensin sanoo:

    Lapsi tulee aina ensin. Onneksi isä ajattelee myös niin.
    Kaikilla ei ole sellaista tilannetta, että lapsen voisi mummolaan viedä. Esim. oma lapseni ei ole koskaan ollut mummolassa yötä, ainoa vaihtoehtoni yövapaille silloin, kun lapsen isä ottaa yöksi. Ja niitä kertoja on ollut koko lapsen elämässä 6 kertaa koko viiden vuoden aikana.
    Ymmärrän kyllä, ettet halua sitoa itseäsi toisen lapsen takia lapsiperhearkeen, eikä sinun pakko sitä olekaan tehdä. Mutta isän on pakko. Ei ole lainkaan huono vaihtoehto että lopetat suhteen, näin isällä on mahdollisuus löytää joku toinen, jonka kanssa jakaa ja ehkä elääkin sitä lapsiperhearkea.

    • Isä sanoo:

      Kaikilla ei ole mahdollisuutta, mutta tämän kirjoituksen miehellä olisi mahdollisuus.
      Mies vain keksi tekosyitä. Vaikka laittaa lapsen etusijalle, niin se ei mielestäni tarkoita sitä ettei voi koskaan mennä yökylään. Ehkä lapsen ja isovanhempien välille syntyisi vahvempi side, joka jää nyt kenties syntymättä. Hyvä parisuhde on myös eduksi lapselle, kun vanhemmat ovat onnellisia.

  • anonyymi sanoo:

    Miten olet tämän miehen tavannut? Oliko tavatessanne lapsi aina kuvioissa? Jos ei, niin silloinhan hän ainakin on ollut erossa lapsestaan.

  • Ent totaali yh sanoo:

    Itse olin totaali yh. Oli tosi haastavaa miettiä alkuun millaiselle miehelle kelpaisin, joka ymmärtäisi tilanteeni. Elin lähes ilman tukiverkkoa.
    Mummi asui 100 km päässä, ja sairastui lapseni ollessa 7 vuotta.
    Sain sitten tukea ystäviltä, he ottivat poikaa yökylään että pääsin tuulettumaan.
    Hain apuja mm pienperheyhdistykseltä.
    Minusta olisi tosi ok jos teillä olisi kahden keskistä aikaa.
    Ehkä totaali yh isä ei ns sitä kaipaa. Sinänsä jännä.
    Ehkä kannattaisi puhua asiasta.

  • Eugj sanoo:

    Ehkä mummola eo ole sellainen paikka johon lapsi voisi mennä yökylään. Ei kakko mummolan ole sellaisia. Nopeasti lapsi kasvaa ja sitten miehellä on enemmän aikaa muillekin. Sinun pitää nyt itse miettiä jaksatko odottaa.

  • Pikinokka sanoo:

    ”Saatan heittää esim. ”vie lapsi mummolaan yöksi, voimme tehdä yhdessä mitä haluamme”.”

    Tarkoitat varmaan, että mitä sinä haluat. Mies selkeästi haluaa viettää aikaa lapsensa kanssa ja kotona. Onko mies edes kiinnostunut jostain ravintolaillallisista ja reissuista? Ei kaikkia sellaiset kiinnosta. Itse olen onnellisin kotona ja perheen kesken ja jonkun reissun päätteeksi taas muistan miksi en koskaan näy missään.

  • Mervi sanoo:

    Tämä jännä ”lapsivapaa” on nykyihmisen outo keksintö. Omassa lapsuudenkodissani emme olleet sisarustemme kanssa yökylässä mummoloissa eikä muuallakaan. Olimme mukana arjen asioissa. Muutimme pois kotoa vuoroillamme 16-18 vuotiaina opiskelemaan, ei ollut riippuvuusongelmia kellään osapuolella. Hyvä, tasapainoinen ja turvallinen lapsuus sekä varhaisaikuisuus. Johtuu varmaan siitä, etteivät vanhemmat halunneet meistä eroon joka toinen viikonloppu. Vanhempani ovat muuten edelleenkin hyvin rakastuneita toisiinsa vaikka ”pilasinnekin heidän elämänsä olemalla lapsuutemme kotona”.

    Päästä se hyvä mies jollekin toiselle naiselle, joka osaa arvostaa isän rakkautta lapseen.

  • Yh-äiti sanoo:

    Ehkä isovanhemmat eivät ole luotettavia lapsenvahteja, joille lapsen voisi antaa- tai ehkä eivät halua lasta yökylään.

    T. Vapaa-ajaton yh itsekin

  • Kirsikka sanoo:

    Kuulostaa kyllä että ripustautuu lapseensa, kyllä aikuisillakin tulisi välillä olla ns omaa aikaa. Keskustele ja jos hän suostuu, menkää pariterapiaan. Jos mikään ei auta, ero.

  • Nimetön sanoo:

    Moni kommentoija ei selkeästi ole nähnyt tilannetta jossa lapsen jompikumpi vanhempi oikeasti ripustautuu lapseensa. On se terveellinen tapa haluta viettää aikaansa lapsensa kanssa ja sitten se tapa joka eristää pahimmassa tapauksessa lapsen ja vanhemman kokonaan muusta maailmasta. Tästä kirjoituksesta ei tietenkään voi mennä sanomaan mikä tilanne on, mutta itse nähnyt tarpeeksi eriasteisena tapauksia joissa vanhempi ripustautuu lapseensa epäterveellisesti.

    Yleensä tuollainen alkaa eron jälkeen, kun toinen vanhemmista jää hieman eksyksiin eikä meinaa löytää uutta suuntaa elämälle. Hiljalleen se elämä kiedotaan sitten lapsen ympärille, tulee lähdettyä leikkipuistoon lapsen takia, ei tarvi istua yksin hiljaisessa kodissa. Jossain vaiheessa se kääntyy siihen että vanhempi rajoittaa lapsen muita kontakteja milloin mistäkin syystä, että vanhemman ei tarvi jakaa lapsen aikaa muiden kanssa.
    Kiinteästi tähän koko yhtälöön tulee kanaemomainen huolehtiminen, nähdään ”vaaroja” joka paikassa ja hyysäämisellä luodaan sille lapsellekin kuva vaarasta että tämä itsekin alkaa rajoittaa itseään. Harrastuksia ei voi olla kun siellä voi sattua jotain, kavereiden synttäreillä voi sattua ties mitä, yökylään ei voi mennä mummolaan kun saattaa iskeä ikävä, jne. Kaikki tehdään lapsen puolesta, estetään lähes tiedostamatta lasta itsenäistymästä liikaa. Lapsi nostetaan jalustalle epäterveellisellä tavalla, niin ettei vanhemman elämään mahdu yhtään mitään muuta.

    Jos tähän yhtälöön tulee uusi puoliso, niin tälle saattaa alkuun löytyä hieman tilaa, mutta nopeasti uudesta puolisosta tulee tavalla tai toisella kolmas pyörä. Lapsi on vahvasti mustasukkainen, mikäli ei ole, niin vanhempi kehittää kilpailuasetelman puolison ja lapsen välille. Lapsi menee _kaiken_ muun edelle, jälkeen epäterveellisellä tavalla joka syö vanhemman ihmissuhteita ja helposti lapseensa ripustautunut vanhempi on eristäytynyt ajan myötä jopa suvustaan. Puolison pitää olla siis todella ymmärtäväinen tyyppi tai itsekin yhtälailla kiinni lapsissaan, jos suhde jatkuu pitemmän aikaa. Yleensä tämän tyypin vanhempia pidetään alkuunsa mahtavina vanhempina, vaan kun asioiden oikea laita alkaa tulla esiin niin harva enää pitää menoa normaalina.

    Ja kyllä tuo aiheuttaa myös lapselle vahinkoa, jopa aikuisuuteen asti. Joskus myös se vanhemman ripustautuminen lapseen jatkuu pitkälle tämän aikuiselämään asti, silloin vähän asetelma muuttuu, mutta esimerkiksi epäterveet asetelmat ihmissuhteissa jatkuvat. (Vanhempi kilpailee lapsen puolison kanssa huomiosta)

    Kannattaa ottaa aina huomioon ettei näin lyhyen kuvauksen perusteella voi mennä sanomaan mikä on oikea tilanne. Kirjottaja voisi aivan hyvin kirjoittaa oikeasti hyvästä ja huolehtivasta isästä, mutta myös siitä kolikon toisesta puolesta jonka oikeasti tekisi hyvää hieman päästää irti lapsestaan ja antaa tämän opetella hieman itsenäisyyttä.

    • Mm sanoo:

      Meillä mies alkoi tehdä tätä jo avioliiton aikana. Oli vain hän ja poika. Minun kanssani ei voinut tehdä mitään perheenä. Yllättäen mies hommasi oman kämpän ja halusi eron, että voi olla poikansa kanssa mahdollisimman paljon. Hieman hämmentyneenä tähän sanoin, ettei se todellakaan niin mene, että lapsi on ihan yhtälailla minun ja hän on päättänyt lähteä yhteisestä kodista ja jättää perheensä keskustelematta minun kanssani. Taustalla myös mieheni pettämistä. Terapeuttien kanssa keskustellessa asiasta pitivät käytöstä hieman outona. Enpä ole jaksanut selvitellä eksäni syitä käytökseen, mutta pysyisin kaukana tuollaisesta miehestä ellei hän haluaisi terapiaan.

  • mummuvaan sanoo:

    Jätä tämä mies rauhaan, ette sovi toisillenne. Mene viettämään iltojasi viinilasillisen ääressä, mutta anna ihmeessä tämän miehen olla lapsensa kanssa. – Miten muuten omat lapsesi voivat? Huolehditko heistä riittävästi, vai oletko ulkoistanut sen entiselle miehellesi?

  • Entä lapsi? sanoo:

    Tunsin isän, joka haastavan avioeron ja tunnemylläkän lomassa yli-ripustautui lapsiinsa ja lasten huoltamiseen. Ilman isää ollessaan lapset ovat iloisia ja normaaleja reippaita ja pärjääviä lapsia, isän kanssa ollessa oli jokin ”tilanne päällä” vähän väliä. Mielessä on käynyt, oliko kyse ollenkaan lasten oireilusta vaiko sittenkin isän haasteista? Isä keskittyi olemaan hyvä isä ja vain lapsiaan varten, ja tekemään heidän vuokseen kaiken, mutta ehkä vähempikin ”toisten vuoksi” tekeminen myös lasten kohdalla riittäisi hyvään arkeen.

    • Päivänkakkara sanoo:

      En tiedä ko. tapausta, mutta tuli tästä sellainen kulma mieleen, että lapset nyt tuppaa kiukuttelemaan sille kaikkein turvallisimmalle ja läheisimmälle aikuiselle. Muille ollaan vieraskoreita ja tsempataan.