Perheessämme on biologisten lasten lisäksi kaksi sijoitettua lasta. He ovat eläneet kanssamme pidempään kuin oman äitinsä kanssa. Isänsä kanssa eivät ole koskaan olleet tekemisissä, vaikka isä tiedossa onkin. Mieheni on näille lapsille ainut isä, jonka he muistavat ja johon heillä on tunneside. Hänellä ei ole kilpailijaa kuten minulla on.

Minä olen aina kakkosäiti. Vaikka minä ruokin, pesen, vaatetan, valvon vierellä ja kuskaan lapsia milloin terapiaan, milloin päiväkotiin, milloin biologista sukua tapaamaan, minä olen kakkonen.

Vaikka biologinen äiti on laiminlyönyt lasten hoidon, käyttänyt huumeita, lääkkeitä ja alkoholia ja jättänyt lapsensa heitteille, hän on edelleen lastensa mielestä ykkönen. Onhan hän heidän biologinen äitinsä.

Tämä on minulle sijaisäitinä välillä haastavaa, vaikka en toki haluaisi lasten unohtavan biologisia vanhempiaan. Tottakai lapsilla on oikeus tuntea rakkautta ja yhteenkuuluvuutta myös heitä kohtaan. Tai oikeastaan ennenkaikkea heitä kohtaan, sillä siellähän heidän juurensa ovat.

Silti toisen naisen lasten rakastaminen on välillä todella vaikeaa, kun biologista sidettä lapsiin ei ole ja kun joka päivä muistutetaan siitä, etten ole lasten oikea äiti.

Jaettu äitiys on ollut toisaalta rikkaus, mutta toisaalta myös raskainta, mitä olen elämäni aikana kokenut. On ollut vaikeaa asettaa rajoja biologisen äidin ja lasten kanssakäymiselle ja pitää huolta, että meidän perheen sääntöjä ja rajoja kunnioitetaan. On täytynyt huolehtia myös siitä, että sosiaalihuollon kanssa tehdyistä sopimuksista pidetään huolta.

Olen välillä joutunut ikävään välikäteen, kun minun on pitänyt sosiaalihuollon sijaan olla se, joka asettaa biologisen äidin äitiydelle rajat. Toki ymmärrän, että hän haluaa hyvitellä ajoittain pitkiäkin katoamisiaan ja sitä, ettei hän ole ollut kykenevä huolehtimaan lapsistaan, mutta silti vastuu lasten kasvattamisesta on nyt meillä. Niin karua kuin se onkin, hänellä ei ole sanavaltaa lastensa arkeen, koska lapset on otettu häneltä pois. Aikamoinen leijonaemo saa olla ja välillä vääntää rajustikin, jotta lasten etu toteutuisi ja tehdä tämä kaikki siten, ettei liikaa loukkaisi biologisen äidin tunteita.

Toisaalta taas tiedän, että olen antanut lapsille jotain, mitä heidän oma äitinsä ei ole kyennyt antamaan. Olen antanut turvallisen kodin, vakaan kasvuympäristön, säännöllisen elämänrytmin, mahdollisuuden elää perheessä, jossa on sisaruksia, isä ja äiti ja vakaa taloudellinen tilanne.

En ole koskaan ollut uusperheen äiti, jonka perheeseen kuuluisi lapsia puolison edellisestä suhteesta. Osa minusta haluaisi tietää, miten se eroaisi tästä tilanteesta, jossa osa perheessä asuvista lapsista ei ole kummankaan biologisia lapsia. Olisiko silloin helpompi rakastaa, vai tulisiko silloin vastakkainasettelua ”minun ja sinun lapset”? Nyt me olemme miehen kanssa molemmat samalla puolella.

Haaveilen siitä, että vielä joku päivä voisimme viettää aikaa yhdessä. Minä, biologinen äiti ja sijoitetut lapset. Se olisi varmasti tärkeää näille lapsille, joiden molemmat äidit haluavat – epätäydellisyydestään huolimatta – heille vain parasta.

Toisella meistä on ehdoton äidin rakkaus, muttei kykyä pitää lapsistaan huolta, toisella taas kyky huolehtia lapsista kuin omistaan, mutta joka ei koskaan kykene rakastamaan yhtä ehdottomasti kuin biologinen äiti, vaikka kuinka haluaisi.

Nimim. Sijaisäiti

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Lapsillani on kaksi äitiä”

  • ML sanoo:

    Uusperheen äitiys eroaa tuosta siten, että sinulla ei ole mitään päätösvaltaa eikä sananvaltaa mihinkään. On vain vastuita, velvollisuuksia, odotuksia ja olettamuksia mitä sinun pitää tehdä ja olla, mutta ei mitään oikeuksia.

  • Äiti sanoo:

    Paljon jaksamista sijaisäidille. Tämä teksti oli kuin suoraan suustani ja elämästäni.
    Minä olen äiti, äitipuoli, nyt toiminut mieheni lapselle sijaisäitinä kun hänet on toistuvasti sijoitettu meille ja nyt olen lapselle lähi äitipuoli.
    Huolehdin lapsesta samalla rakkaudella kuin omastakin lapsestani, samalla saan kuulla bio äidiltä miten huono äiti olen ja miten lapsi tulee minua vihaamaan tulevaisuudessa.
    Tämä minun roolini antaa ja ottaa todella paljon, tässä on itketty, panikoitu, naurettu, höpsötelty tunnettu vihaa, surua, iloa. Välillä on turtana surusta mitä meidän perhe saa kokea ja välillä sitä pakahtuu siihen rakkauden määrään mitä tuntee ja saa takaisin kun kummatkin lapset juoksevat syliin halaamaan, siinä istutaan lattialla ihan hiljaa lasten päät lepäävät sylissäni ja käteni on tiukasti kummankin ympärillä.

    • Äiti/sijaisvanhempi sanoo:

      Hyvin tuttua on molempien sijaisäitien tuntemukset.Me olemme uusperhe jossa on ollut minun ja mieheni lapset(mies oli myös yh-isä).On saanut vääntää äitipuolena aika paljon aikanaan.Nykyään on hyvin asiat,lapset ovat aikuisia ja omillaan.Mieheni entinen puoliso ei juurikaan välittänyt lapsista kun olivat pieniä.Tällä hetkellä meille on sijoitettu alakoulua käyvä lapsi joka on ollut meillä kuusi vuotta,biologisen isän kanssa ei ole enää ollut ongelmia alkukankeuden jälkeen mutta äiti aiheuttaa draamaa ja manipuloi lasta.Päätimme olla suoria ja kertoa todelliset syyt hänen sijoitkseensa ja hän on suhtautunut hyvin asiaan.La-sun kanssa asiasta sovittiin etttä näin tehdään,totuus sattuu mutta on helpompi hyväksyä.Lapsi on meille todella rakas ja läheinen,täytyy välillä itseämme muistuttaa että hän on vain lainassa ja saattaa palata jommallekummalle vanhemmalleen jossain vaiheessa.Olemme valmiit hänet pitämään luonamme aina jos on tarve.Biologisten vanhempien ongelmana myös päihteet ja rikollisuus.