Nykyään melkein kaikkia elintoimintojaan voi seurata laitteiden ja sovellusten avulla.

Kauas on tultu pelkästä sykemittarista. Nykyiset laitteet seuraavat myös palautumista ja unen laatua. Kännykkään voi hankkia sovelluksia kuukautisten seurantaan tai laihdutuksen tueksi. Oura-sormus mittaa sykevälivaihtelua, hengitystiheyttä ja kehon lämpötilaa.

Monet kokevat, että näistä laitteista ja sovelluksista on apua oman terveyden ylläpitämisessä. Kunnon kohentumisen näkee helposti sykemittarista, kuukautissovellus voi auttaa toimimaan oman rytmin mukaisesti ja sykevälivaihtelu kertoo siitä, tarvitaanko lisää lepoa.

Unen seuraaminen on myös suosittua. Laitteilla ja sovelluksilla voi seurata nukkuuko riittävästi, ja minkälaista unen laatu on. Ja unihan tunnetusti vaikuttaa kaikkeen, joten siihen panostaminen on terveysteko.

Näin ollen voisi kuvitella, että unta seuraavat laitteet ja sovellukset olisivat erinomainen juttu ihan jokaiselle.

No, näin ei ole. Unen seuranta voi nimittäin pahentaa uniongelmia.

Kun unen määrää ja laatua alkaa seurata, varsinkin stressaantunut ihminen saattaa kehittää siitä itselleen uuden stressin aiheen. Jos tilanne menee siihen, että päässä pyörii liian vähäisiksi tai huonolaatuisiksi jääneet unet, voi seuraavaa yötä alkaa jännittämään ja syntyy kierre. Pahimmillaan laitteet ja sovellukset pilaavat unen.

Samalla tavalla kuin vaikkapa sykemittarikin voi saada ihmisen fiksoitumaan liikaa näytöllä näkyviin numeroihin, voi untaan seuraava saada pakkomielteen siitä, kuinka pitkään ja miten hyvin hän nukkuu.


Kuva Gregory Pappas, ylin kuva Kate Stone Matheson.

Ilmiö on saanut jopa nimen: ortosomnia, eli pyrkimys nukkua oikein. 1 800 osallistujaa kattaneen ruotsalaistutkimuksen mukaan ne, jotka stressaavat unen laadusta, kärsivät todennäköisemmin myöhemmin unettomuudesta ja masennuksesta.

Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että jotkut sovellukset ja laitteet eivät mittaa unta oikein. Ne saattavat ilmoittaa, että käyttäjä on nukkunut vähemmän mitä hän oikeasti on.

Jos siis kärsit unettomuudesta tai univaikeuksista, tärkeintä olisi yrittää olla stressaamatta asiasta. Se on toki vaikeaa, mutta asiantuntijoiden mukaan siitä on enemmän apua kuin unen seurannasta.

Mikäli huomaat, että unen seuranta aiheuttaa sinulle lisää stressiä ja paineita, jätä se sikseen. Yleensä ihminen tuntee päivän voinnissa sen, onko hän nukkunut tarpeeksi vai ei. Jos koet, että unesi ei virkistä, hae apua lääkäristä.

Jos taas tykkäät seurata untasi, älä tee seurannasta ja tietyistä unimääristä itsellesi pakkomiellettä. Se voi nimittäin viedä unesi!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.