Elämä ennen kuolemaa
Huono Äiti sai ajatuksia herättelevän avautumisen:
Omien vanhempien kuoltua sitä alkaa vääjäämättä miettimään omaa kuolemaa. Itse kuulun nyt suvun seuraavaan sukupolveen. Seuraaviin kuoleviin. Onko kuolemasta puhuminen perheessäsi tabu vai voiko kuolemasta puhua?
Itse olen puhunut omaan kuolemaan liittyvistä toiveistani omille lapsilleni. Ei tarvitse heidän miettiä toivoisinko päätyväni maahan arkussa vai uurnassa. Kun asia on puhuttu niin sitä ei tarvitse miettiä. Toisaalta jos päättävät tehdä toisin niin siihenkin heillä on täysi oikeus ja mahdollisuus.
Muistan, kun tuttavani kertoi painostaneensa eksäänsä tekemään testamenttia, koska miehellä on lapsia kahdesta liitosta. Erikoista, ettei ensimmäinen ex-rouva ymmärrä, että kaikki lapset ovat miehelle samanarvoisia. Ja sitäpaitsi kuka meistä tietää kenenkin lähtöjärjestyksen. Mitä jos lapseni kuoleekin ennen minua? Ajatus on kestämätön.
Haluaisin pystyä parhaani mukaan turvaamaan heidän tulevaisuutensa ennen kuolemani. En tarkoita nyt niinkään taloudellisia seikkoja. Enemmänkin sitä, että he pärjäävät elämässä. Heillä olisi asiat hyvin. Ehkä taskussa jotain äidin antamia oppeja elämään. Kuten: pyri aina selvittämään asiat, pyri olemaan avarakatseinen ja rehellinen. Pyydä ja anna anteeksi. Älä katkeroidu, syytä ja syyllistä. Käytä huumoria ja katso asoita välillä läpi sormien. Ja jos elon päiviä riittää niin ehditään päivittää lisää elämänoppeja.
Joku viisas on joskus todennut. Yhtenä päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän. Nauttikaamme siis elämästä.
Nimimerkki: Elämä ennen kuolemaa
Mainos alkaa:
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
En ole testamenttia tehnyt, mutta ohjeet kuolemaani koskien kyllä. Olen 65v ja vanhempani vielä elävät. Kuolema ei kuitenkaan ole vieras, koska olen menettänyt aikuisen lapseni kymmenisen vuotta sitten. Kuoleman pelko loppui, kun silloin toivoin kuolemaa itsellenikin. Jäljellä on vielä yksi lapsi ja haluan tehdä ohjeella hänelle kuolemani järjestelyt helpoksi. Eipähän tarvitse miettiä, kun kaikki on suunniteltu valmiiksi. Olen myös omakantaan tehnyt tarkan hoitotahdon. Kuolemasta puhun iäkkäiden vanhempieni kanssa joka kerta, kun tavataan. He jo kovasti odottavat kuolemaa. Meidän perheessä kuolemasta puhuminen on arkipäivää. Jostain luin ettei nykyisin käytetä mielellään koko kuolema sanaa vaan näitä ei niin pahalta kuulostavia eli menehtyä yms. Ollaan kuulemma vieraannuttu kuolemasta ja siitä on tullut pelottava asia. Vaikka pakoonhan sitä ei meistä kukaan pääse.
Oma äitini sairastaa parantumatonta syöpää ja on lisäksi alkoholisti. Muki on kallistunut ja tupakka sauhunnut viime metreille. Yhteydenpito meihin aikuisiin lapsiin päättyi kun hän löysi itselleen uuden alkoholistimiehen. Voi siis sanoa että äitimme on elänyt täysillä loppuun saakka. Ilmeisesti viinanhuuruinen seura on merkityksellisempää kuin omat lapset tai lapsenlapset. Edes syöpädiagnoosi ei hidastanut vauhtia. Minulle äiti on ollut kuollut jo liki 20-vuotta. Omasta lähestyvästä kuolemastaan hän ei puhu, ei ilmeisesti hyväksy vieläkään…
Hyvä kirjoitus. Toivotan rauhallista joulua.
Nuorena ihminen ei edes tajua ajatella, että hänkin kuolee. Keski-iässä ajatus käy mielessä, mutta moni torjuu sen. On kuin kuoleman ajatteleminen toisi sen lähemmäs.
Samalla tavoin ihminen rakastuessaan ja avioituessaan ei mieti avioehtoa eikä selvitä yhteistalouden merkitystä.
Olen työssäni kohdannut kuolemaa eikä se pelota minua enää. Omien vanhempien ikäännyttyä alkaa omankin elämän rajallisuus olla mielessä. Äitinä olisin kuitenkin tarvittaessa valmis kuolemaan lasteni puolesta vaikka heti, mutta toivon eläväni niin pitkään, että lapset eivät tarvitse minua enää! Olen onnellinen jokaisesta terveestä päivästä!
Kuulun varmaan siihen murto-osaan nuorista jotka tajuaa kuoleman olemassa olon. Teimme miehemme kanssa testamentin jo reilu parikymppisinä. Sitä on toki saanut päivitellä tähän päivään mennessä, mutta nyt reilu kolmekymppisenä olen todennut että monet ikäiseni vasta miettivät hetken verran testamentin laatimista. Osalla on jo uusi avioliitto menossa ja lapsia entisistä liitoista. Helpommalla pääsee kun hoitaa asiansa ajoissa niin se helpottaa kaikkia. Paljon on perintöriitoja nykypäivänä kun ei kehdata tehdä huolellista testamenttia koska ”eihän nuorena yleensä kuole”.
Tuo mainittu ”joku viisas” oli demarikansanedustaja Maarit Feldt-Ranta, joka sanoi: ”Yhtenä päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä minä elän.” Hän kuoli syöpään 51-vuotiaana 2019. Hänen elämäntyönsä kunniaksi on Kansan sivistysrahastoon perustettu Maarit Feldt-Ranta -palkinto, jota tullaan jakamaan rohkeille ja ennakkoluulottomille,yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille nuorille.