Voidaanko unohtaa äitienpäivä kokonaan?
Huono Äiti sai avautumisen:
Äitienpäivä. Tuo kaikkien ihannoima juhla. Minä olen kohta 16 vuotta ollut äiti. Ja Äitienpäivästä on tullut elämäni hirvein päivä. Siitä on tullut sunnuntai, joka menee aina tavalla tai toisella pieleen.
En haluaisi olla katkera, mutta mä olen sitä. Mua sattuu kun muiden mahtavat päivät näytetään kaikin kuvin ja tuntein sosiaalisessa mediassa.
Kun olin vielä lasten isän kanssa yhdessä niin saatoin herätä aamulla siihen raivoon, kuinka mä kehtaan nukkua näin pitkään vaikka olisin edellisenä iltana tehnyt 14 h työvuoron. Oma äitini on haukkunut mut koska tein mustikkapiirakan enkä mansikkakakkua.
Näitä tarinoita kesti vuosia. Sitten lapseni kasvoivat teineiksi ja Äitienpäivä vaan menetti kai merkityksensä. Enää ei omat vanhemmat eikä exät moittinu. Nyt tuli kuvioihin teini, joissa äiti nyt vaan on paska koska käskee aikaisin nukkumaan tai syömään päivän aikana jotakin.
Lähtökohtaisesti kaikki mun elämäni äitienpäivät on aina joku läheinen pilannut. Mäkin haluaisin joskus laittaa kuvan meiän kivasta päivästä mutta mulla ei ole niitä. Voitaisiinko me jatkossa viettää sunnuntaita. Niin ettei kukaan muistuttaisi mailman paskimmasta päivästä.
Nimimerkki sunnuntai
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei näitä ole vietetty äitini kuoleman jälkeen yli 20 vuoteen. Hänelle järjestettiin ja sain osani jotenkin. Ex-mies ilmoitti poikkeavan eka äitienpäivän jälkeen että ethän ole äitimi. Ex-anoppia muistin. Oma poika saattoi pistäytyä myöhään illalla kysymässä, onko kakkua jonkun suklaapötkön tai purkkijuoman kanssa jollen vienyt häntä syömään jonnekin. Kerran teininä oli kirjakaupan täti myynyt hänelle runokirjan ja itkin lahjan saatuani liikutuksesta. Lapsenlapset eivät edes päiväkodista tai koulusta muistaneet kortilla ainoaa isoäitiään kun sovitusti ovat silloin äidillään tai varaäidillään. Olen kyllä poikkeuksellisen paljon heitä pienenä hoitanut yötä päivää viikonloppuja ja omia vapaita ihan ilolla ja elänyt ruuhkavuosia toista kertaa kun vielä näin iäkkäämpänäkin töissä käytävä. Kiva olisi että näillä joskus saisi kiitosta mutta kun on huonosti kasvattanut jälkeenjäävät niin omaa soppaansa syö. Rahat eivät oikein riitä pakomatkaan, ehkä ensi vuonna laivalle jos elonpäibiä riittää.
Äitienpäivästä on minun kohdallani kadonnut hohto kokonaan. Olen muuttunut näkymättömäksi aikuisten lasteni silmissä. Minua ei ole enää olemassakaan. On vain heidän omat elämät ja tunteet.
Olen tullut tässä 10 vuoden äitinä olemisen jälleen siihen tulokseen, että jos haluan mitään mitenkään juhlittavan, on se järkättävä itse. Tänäkin vuonna viikkoja ja päiviä ennen muistuttelin, että olisipa kiva edes yhtenä päivänä vuodessa olla se, joka viimeisenä saisi nousta ylös sängystä ja olisipa edes kahvi keitettynä valmiiksi.
No, äitienpäivä tuli, lapset nousivat ylös ja mies kääntää kylkeä. Pakko nousta ja mennä pesemään pienin pissavahingon jäljiltä. Kahvit tulille ja siinä vaiheessa huomaan että leipäkin on loppu. Ei auta kun alkaa pikasämpylöitä väsäämään. Lapset tykkäs aamupalasta ja tuli kyllä itsellekin hyvä mieli hyvistä sämpylöistä. Sainpa ihanat kortitkin lapsilta.
Mutta ensi vuodelle varaan itselleni hotellihuoneen. Nukun pitkään ja menen valmiiseen aamupalapöytään. Olen sen ansainnut.